YLE Radio 1

Liisa Autio kirjoitti: Elä morkkaa Ykköstä, se on meidän älykköjen viimeinen henkireikä.

Hieman säväytti tuo lause. Jos olisit moderaattori, keitä "meitä" et hyväksyisi joukkoon.

Aiheketjun otsikko ei ole onnistunut.

Me ollaan me, toimiva yhteisö. Mulle tärkeä. Naiset tosin aliedustettuja. Mistä sen muuten tietää välttämättä? Kritiikki ehkä? VeHy ei ainakaan, koska mainitsee muijansa.

Odotan kuorojeni alkua. Kiitos kaikille kirjoittajille, ja anteeksi puheliaisuuteni. Kun välillä tekee mieli...

Liisa Autio kirjoitti:Naiset tosin aliedustettuja. Mistä sen muuten tietää välttämättä? Kritiikki ehkä?

Onko sitä edes tärkeätä tietää?

Liisa Autio kirjoitti:Me ollaan me, toimiva yhteisö. Mulle tärkeä. Naiset tosin aliedustettuja. Mistä sen muuten tietää välttämättä? Kritiikki ehkä?

Mullekin tärkeä. Tavasta tullut tottumus ja tottumuksesta tapa. Siitä se tärkeys pikkuhiljaa muodostunut.

Naisten aliedustusta en ole pohtinut. Äänessä ovat mielestäni aktiivisesti. Onhan teitä Laululintua, Liisaa, Marjaa aktiivisemmalta osastolta. Se on hyvää ja hienoa se,- valot palavat majakassa kaikilla.

Dirac kirjoitti:

d(ee)p kirjoitti:

VeHy kirjoitti:Hirvittävä kammotus tämä erään näyttelijän väsäämä virsilevy. Mutta ilmeisesti oeln väärässä, sillä kansa ostaa sitä kuin makkaraa.

Niin on, vaikka esittäjä on isänsä poika. Ei ole laulajaksi, eikä edes tulkitsijaksi. Ja sen näyttelemisenkin kanssa...

En yhdy tähän. Tulkinnat ovat upeita ja syvällisiä. Tänään illalla TV1:ltä tulee levyn teosta kertova dokumentti. Jos se on sama, kuin pari kuukautta sitten kakkoselta tullut, niin ainakin se on katsomisen arvoinen.
Minun mielestäni on upeaa se, mitä Edelman on löytänyt aitoihin tulkintoihinsa. Paljon varmaan eletyn elämänkin koettelemaa.

Nyt sain käsiini Samuli Edelmanin Virsiä-levyn ja en voi muuta kuin ihmetellä tulkintojen hienoutta ja valittua kappalevalikoimaa. Kyseessä on todella upea juttu. Kappaleet on äänitetty viime kesänä Luhangan kirkossa yhdellä otolla ja soitinvalikoima ulottuu kontrabassosta, erityyppisiin akustisiin kitaroihin, harmooniin ja haitariin, sekä erilaisiin lyömäsoittimiin. Lisäksi yhteen kappaleeseen on äänitetty jälkeenpäin Huopalahden kirkon urut.

Useimmille entuudestaan tutut vanhat virret saavat aivan uutta henkeä ja avautuvat uudella tavalla näissä tulkinnoissa. Voisin pitää levyä yhtenä merkittävimmistä kotimaisen musiikin saavutuksista viime vuonna.

Hyvä niin. Ei ole mennyt hukkaan nähty vaiva ja tehty työ. Minua levy ei edelleenkään puhuttele.

Virsiä-levystä joutuu ukko toteamaan että se on täyttä roskaa.

Taas samaa mieltä kanssasi VeHy. Edelmanin kanssa olin naamakkain toista tuntia. Moni tykkää, kaksi ei.

Musiikissa on monta puolta. Nuottipaperille piipertäjä, esittäjä(t) ja kuulijat. Itsellä on virsikirjoja 1700-luvulta uusimpaan. Ei kertakaikkiaan uskalla laulaa omasta päästä, kun sanoja, nuottia ja jopa rytmejä on muutettu.

Musiikin hyvyys tai huonous ei ole lajittelusta kiinni. Tykkään parhaasta kevyestäkin suunnattomasti. Vanhasta tietty, uusimmistakin. Mansikkatango, Suden aika.

Siis Tellu Turkka.

Liisa Autio kirjoitti:Musiikissa on monta puolta.
....
Musiikin hyvyys tai huonous ei ole lajittelusta kiinni.

Näinhän se on. Kukin kokee musiikin omalla tavallaan ja on sen kokemuksensa kanssa absoluuttisen oikeassa. Ei siihen voi mennä neuvomaan. Vaikeuksia tulee kun yritetään määrittää yhteisiä mittareita tai asteikoita, joilla nämä kokemukset pantaisiin paremmuusjärjestykseen. De gustibus non est disputandum, muistelen jo roomalaisten sanoneen. Ulkomuistista tuon lauseen kirjoitin, anteeksi jos on kirjoitusvirheitä.

Minä pidän melkein kaikesta musiikista, mitään en sulje totaalisesti ulkopuolelle. Joitakin musiikin lajeja harrastan vähemmän, esimerkiksi chicago bluesia, joka oli työympäristössä viimeisen huonetoverini ainoa hyväksymä genre. Kotona hänellä oli alan albumeja hyllymetreittäin ja hän toi niitä myös työmaalle ja soitteli tietokoneen kaiuttimilla pitkin päivää. Viiden vuoden aikana sain sellaisen annostuksen tuota tänttärättää, että se riittää vielä vuosiksi eteenpäin.

Edelmanin levystä en osaa sanoa, että mikä siinä minulla tökkii. Jotain ei nyt entään falskia, muta puolinaista kumminkin siinä on. Tiedän, että se on tehty hartaalla mielellä tosissaan, ainakin lehtien ja tv-dokumentin mukaan. Ehkä rehellisien arvio omalla kohdallani on juuri se, ettei levy minua puhuttele. Osin se voi johtua myös siitä, että, että vaikka olen edelleen evlut-kirkon maksava jäsen, niin olen kyllä kokolailla jumalaton.

Liisa Autio kirjoitti:Musiikissa on monta puolta. Nuottipaperille piipertäjä, esittäjä(t) ja kuulijat. Itsellä on virsikirjoja 1700-luvulta uusimpaan. Ei kertakaikkiaan uskalla laulaa omasta päästä, kun sanoja, nuottia ja jopa rytmejä on muutettu.

Musiikin hyvyys tai huonous ei ole lajittelusta kiinni. Tykkään parhaasta kevyestäkin suunnattomasti. Vanhasta tietty, uusimmistakin. Mansikkatango, Suden aika.

Jos pysytään otsikon mukaisessa musiikissa ja Edelmanin versioissa, niin varmaankin on näin, että esim. vanha kirkkomusiikki, johon nuo Samulinkin laulamat virret kuuluvat, on parasta esitettynä kunnon barokkiorkesterilla ja taitavilla laulajilla. Buxtehudella tai Bachilla on paljon kantaatteja ja muuta kirkkomusiikkia, jota mielelläni kuuntelen ja niistä tai muiden vanhojen saksalaissäveltäjien kynistä myös monet vanhat virret ovat lähtöisin.

Samulin esityksissä puhuttelee tietenkin se, että suurin osa on melko perinteisiä ja hyviä lauluja etenkin sanoituksineen, toiseksi se, että tulkinnat ovat aitoja ja ennakkoluulottomia. Tuossa Edelmanin levyssä hyvää on lisäksi äänitys, joka on tehty suoraan 'livenä' puukirkon akustiikassa. Akustiset soittimet soivat hienosti.

Kapulana hänen edistyksellisyytensä rattaissa saattoivat usein olla päivän muodin sanelemat konventiot tai arkkipiispa Colloredon rajoittavat määräykset koskien esim. messun ajallista kestoa, pituutta, sävellystyylillisiä seikkoja, jotka löivät vahvasti leimansa ennen muuta ns. missa brevis-tyyppisiin messusävellyksiin, joille oli ominaista Ssalzburgilainen kirkollinen musiikki huomioden kuorojen homofoninen puhtaus, pidättyväinen polyfonia ongelmattoman valoisa musiikillinen ilmaisutyyli kaikkea raskasta syväluotausta ja mollisävellajeja karttaen, vai onko tämäkin vain klishee Mozartin edustaessa vain poikkeusta säännöstä minkä ei kuitenkaan tarvinnut kahlehtia hänen luomisvoimaansa ja inspiraatiotaan kun jotkut sanalliset käänteet likuttivat hänen sieluaan ohite liturgisen elementin josta meillä on paljon todisteita joienkin vasemman käden rutiinilla kiressä ja virkansa puolesta kirjoittamien misa breviste demonstratiivinen lyhys ja kompaktius huomioiden varpus-ja urkusoolomessuissa, joisa jälkimmäisen Agnus Dei-osa ennakoi kreivittären aariaa Porgi amor, kuten niin usein myöhemminkin Credo-, Spaur, missa longa ja solemnis-tyypeissä tuhlaavaisessa soitinnuksessaan joillei altien vähyyden sanelemaa alttoviulujen poisjääntiä hänen partituureistaan haluta pitää rmusiikillista mielikuvitusta kahlehtivana tekijänä.

Requiem ei ole stimuloinut komlpleksisempiin musiikillisiin rakenteisiin ja muotoihin lämmenneenä esteettistä nautintoindeksiäni aikoihin, edustaen viimeisen vuosien muun tuotannon ohella paluuta jaloon yksinkertaisuuteen yksinkertaisissa laulunomaisissa muotorakenteissa ilman sitä kosmillisuutta jota hänen suurimmat musiikilliset luomuksensa sisältävät. Sikäli kun harrastukseni on Delius-painotteista eikä hän juurikaan viljellyt mitään uskonnollis-sfääreihin liittyvää, mitä nyt ave Marian kuorolle ja pakana-requiemin rationalistisessa filosofisessa vakaumuksessaan.