YLE Radio 1

Reiska parahin! Luulin että olet flunssassa, kun Sinusta ei ole kuulunut mitään. Minä en sinne messuille kyllä valtaisaan joukkoon uskaltaudu ja on muuta menoa vaihteeksi minullakin. Toivottavasti teet löytöjä. Itse olen jo alkanut valmistella listaa divariin. Olen näin tehnyt jo muutamana vuonna ja siten vähittäin keräillyt joululahjoja.

Hesari nyt messuaa kerrankin kirjoista oikein olantakaa. Mutta kenties se johtuu yhtiön nykyisestä sanomalehti-kirjankustantamo -luonteesta.
On nyt syy sitten mikä tahansa, niin asia on hyvä.

Olenkohan suositellut Flaubertin kirjaa Salammbô. Jos en niin nyt suosittelen. On se aikamoinen idän annos. Muistan kulttuuritietoisen historianopettajani aikanaan kertoneen kirjasta ja maininneen, että siinä oli maa, jossa leijonatkin ristiinnaulittiin.
Muuten on luettavana monta kirjaa ja ne vaihtuvat käsissä välillä. Coetzeen Michael K:n elämä odottelee keskeneräisenä. Sen sivujen kääntäminen on vaikeaa, kun on tunne että seuraavalla sivulla räjähtää. En silti katso loppua. Ainoa kerta suurin piirtein kun näin olen tehnyt ja aikuisena vielä sattui lukiessani Suen Vaeltavaa juutalaista. Mutta ei lopun katsominen siinä mitään haitannut.
Lueskelen nykyään myös täällä, toisella palstalla tosin, paljon puhuttua Paavo Haavikon kirjoittamaa Tarja Halosen tarinaa. Olen puolivälissä. Nyt luulisin ettei se parasta Haavikkoa ole. Mutta tässä vaiheessa vielä ainakin on sellainen tilanne, etten lainkaan ihmettele niitä urotekohaaveita tai vaatimuksilta ne kyllä vaikuttivat, joita esitettiin.

---

Parahin Fflam täällä ovat monet samaa mieltä kanssasi. Mutta ennen kaikkea kiinnostaa nyt valitsemasi kuva ja lopputeksti. Voisiko niihin saada jotain selvitystä. Kielitaito ei siihen yllä ja toisekseen kuvakin vaikuttaa tosi oudolta.
Mutta Haavikon kirjasta vielä. Kyllä se aikamoinen kirja on. Ihmeellistä että se aika tavalla todella on vaiettu. Kuka piti ja kuka ei. Käsitän ettei tasavallan presidentillä voi siitä olla paljoa sanottavaa muuta kuin että se on Haavikon mielipide.
Paavo Haavikko perustelee kaiken, minkä Halonen on tehnyt ja tekee. Hän käy läpi tämän historian taustana Suomen poliittinen ja taloudellinen kehitys. Perustuslakimme muutos on aivan yhtä tärkeä juttu kuin presidentinvaalit mutta Tarja Halonen on koko ajan keskiössä. Siinä sitten saavat kuulla kunniansa niin pääministeri kuin entinen presidenttikin ja eduskunta lukutaidottomuudesta, joka osuu uuteen perustuslakiin. Sillä eihän Haavikon mukaan presidentiltä mitään ole poissa. Hän on valtion takuu. EU:n osapuolet ja kokoukset, niin ytimet kuin Natokin tulevat tarkoin naapurisuhteita myöten seulotuiksi. Kirja on hauska ja suosittelen sitä.

En vaan käsitä, vaikka Haavikko on sanonut että hänen teksteistään piti tulla niin yksiselitteisiä kuin olla voi mutta toisin kävi, miten tätä kirjaa voidaan käyttää lyömäaseena Tarja Halosta vastaan. Ainoa lyönti jonka sillä voi tehdä, on se suuri hyväksyntä, joka on jo kirjailijan valtaa henkilön yli jota hän ihailee. Siinä tulee suuri vastuu ja taakka harteille. Ja niin kuin on täällä ihmetelty Halosen "Mä sanon nyt näin ..." -puhetyyliä. Haavikko sanoo presidentin aluksi puhuneen niin monitahoisesti, että toimittajat pelkäsivät häntä haastatella ja kuitenkin jotain selkeää ja yksinkertaista piti kuitenkin sanoa. Selittyisikö sillä koko juttu. Sillä kuten on nähty, kun Tarja Halonen ottaa todella kantaa, niin hänhän puhuu eri tavoin. Laittaa sen pisteen sinne loppuun tai i:n päälle.

---

En tarkoittanut lainkaan, että olisin itsekään muistanut onko Makinea mainittu täällä (Kirjan ensimmäisessä lauseessa kylläkin, sen muistan) mutta voi olla. Tarkoitin vain yleensä että suosituksesi ovat hyviä ja varmaan siten suosiollisesti vastaanotettuja.
Olen itse kiihkolla lukenut aikanaan Sormusten herrain tarinat ja nauttinut niistä paljon, mutta en silti muistanut tuota allekirjoitustasi.
En tiedä, onko täällä mitään esittelyjä koskaan tehty. En minä ainakaan ole huomannut. Voin itse esitellä itseni siten, että kirjallisuudessa minulla on todella paljon tyhjiä kohtia, tutkimattomia kartan osia jotka olisi syytä jossain vaiheessa valloittaa. Terveisin Marja

Yöpöydällä on Singerin Isäni seurakuntaa ja lukeminen edistyy jo kolmen muun kirjan ohessa. Tämähän on mahdottoman hauska kirja, nuoren miehen teräviä huomioita isä-rabbin luona vierailevista ihmisistä.
A. Kivi-elokuvan jälkeen alkoi kiinnostaa Hannes Sihvon teos Aleksis Kiven elämästä, näin sen jo kaupassa syksyllä, mutten enää löytänyt, apua!

---

Eevalle viestiksi, että taisin hiljan nähdä aika tutuntuntuisen nimen Hesarin muistosanoissa. Liittyy viestiisi. Olen ehkä väärässä ja siksi en nimeä mainitse.

Minä suosittelen, tällä kertaa lähinnä itselleni ja ehkä muillekin, Hannu Mäkelän Nallea ja Moppea. Mutta itselleni erittäin L. Onervan Mirdjaa. Miten onkaan, että jonkun ihmisen voi noin vain ohittaa. Liittyykö siihen se, ettei hän ole vielä omassa päässä nimi tai varteenotettava. Vai eikö ole aikaa. Minulla oli Mirdja jo kerran käsissä, mutta jostain syystä se jäi. Kuten moni muukin. Jos mitä kadehdin ylipäänsä niin keskittymiskykyä. Joskus se tulee kuin hiipien mutta yleensä ei ja on vain kuin pakolla aivan fyysisesti suljettava korvat ja tehtävä taikatemppuja.
Katsoin tietenkin Veli-Matti Saikkosen ohjaaman ja Anna-Leena Härkösen kirjoittaman Tähtikeinun. Se että filmissä kaikki katukuvat olivat pielestä (miten voikin olla ettei Saikkonenkaan saa ohikulkeviin ihmisiin tavallista liikettä vaan poseerausta) ei haitannut tässä kolmen taiteilijan, lähinnä kyllä kahden draamassa. Madetoja-Katajistosta en osaa sanoa mitään koska en tunne hänen historiaansa paitsi kaksi oopperaa.

On väärin, että ratikan ikkunasta nähdyn Härkösen ajattelen ihmeen kauniiksi ihmiseksi ja nautin näkemästäni. Ehkä on ajatus on plussaa näyttelijälle mutta muu lahjakkuus jää täysin varjoon. Ja miten voi olla että Vesa-Matti Loiri on alusta lähtien istunut sieluun lähtien kuin piki, Niskasen Pojista asti. Niin helpolta tuntuu häntä käsittää.
Onko niin että Loiri edustaa minulle jotain mitä Leino ehkä oli ajassaan ja Härkönen sitä minkä ohitin Onervan Mirdjasta luopuessani. Leino on se ensimmäinen lause, joka on heti tarttunut lukijaan. Minuun ainakin.
Katumukseksi ja mielenylennykseksi siirryn Helmet-hakuun Onervan pariin.

Fflam, ei ylimääräinen vai oliko se sitä ole ainakaan tähän asti täällä haitannut. En usko että meitä toiseen keskusteluun selityksen vuoksi siirretään.

Marja, oliko Sulla myös perusteluja Sun kirjasuositukselle? Olen lukenut Hannu Mäkelän Mestari, se antoi mun mielestä erilaisemman kuvan hänen suhteesta Onervaan.

Tänään Eeva Luotosen Viisasten kerhossa oli uusintana ton Hannes Sihvon haastattelu minkä kirjaa toi Eeva haluis löytää. Ohjelman aikana alko tuntumaan et se Halosen saman niminen elo kuva ehkä kuvitti tän Sihvonkin juttua

Siis Nalle ja Moppe -suositus? Syy siihen oli yksinkertaisesti eilinen aihe ja oikeastaan vielä huono omatunto Onervasta. Ei sen kummempaa.

Mitä taas Sihvoon tulee, niin minulla on Eeva Luotonen nauhalla nyt ja aion kuunnella sen vielä illalla. Mutta miten lie, eikö Sihvon kirja ole uusi ja toisekseen Jari Halonen on tehnyt kaikkia elokuviaan vuosikausia. Ehkä ne vaan osuvat yksiin. Täytyy kuunnella Luotosen ohjelma. Halosen vaikutus nyt ei varmaan ole Sihvoon ehtinyt. Vaikka niinkin päin voi kyllä hyvin tapahtua. Olen sen huomannut ainakin mitä 1900-luvun alun eri taidemuotoihin ja teoreettisempiinkin teksteihin tulee.

Eeva Luotosen kuuntelin ja niinhän oli kuin epämääräisesti muistin eli että Hannes Sihvo on kuollut. Ei ennättänyt vuodenvaihteessa Kiven haudalle. Rauha hänelle. Kovin vaatimattomasti ja luonnollisesti hän jutteli Kivestä ja muilta tutkijoilta ei vienyt sitä mikä heille kuului. Se on jo saavutus tutkijalta sinänsä.
Nalle ja Moppe -suositustani kysyneelle Vieraalle viestin, että olisi hauska kuulla mitä Mäkelä Mestarissa Onervasta sanoo. Hän on käsittääkseni vasta nyt päässyt oikein kunnolla arkistolähteiden tuntumaan. En väitä lukeneeni kumpaakaan kirjaa. Ajattelen nyt Härkösen hahmotusta Kivestä ja Onervasta.
Tänä päivänä voisi ehkä kunnioittaa jos niin haluaa Kustaa II Aadolfia ja siinä sivussa toista sormustarinaa. En muista onko täällä mainittu Topeliuksen Välskärin kertomukset, mutta onhan se lukemisen arvoinen aina. Sormus siellä soljuu jännittävästi vuosisatojen läpi.

Olen saanut vihdoin Coetzeen Michael K:n elämän luettua. Ei johdu kirjan tylsyydestä vaan sivujen kääntämisen pelosta. Todella hyvä kirja. Suosittelen sitä. Ihmettelin kyllä näkökulman vaihtumista kirjan loppupuolella, kirjailija kuin väkisin tunkeutui väliin. Mutta mistä kirja kertoi niin ihmisten elämänpiirin kaventamisesta ja mielivaltaisesta valloittamisesta, eristämisestä muilta piiloon. Koko ympäröivä todellisuus kertoo samaa tarinaa koko ajan. Jopa meidän historiantutkimuksemme tai tutkimuksen tutkimus. Tämä Sanan ja Ylikankaan "projekti", joka on enemmän kuin tarpeen. On syytä saada Suomen historia arkipäiväisempään asuun pois pilvenhattaralta. Kyllä sinne vielä varsin runsaasti jää kaikenlaista hyvääkin kamaa. Mutta väärä pyhimyskehä on aivan väärä kehä.
Coetzeen ohella olen lueskellut Onervan runoja ja nauttinut jälleen Jane Austenin fanstastisesta kirjoittamisentaidosta. Hänen tekstinsä puhkeaa joka kerran uuteen kukkaan.

Homojen ja lesbojen Finlandia palkinto.
Homo Pentti Holappa sai Finlandia palkinnon.
Lesbo Pirkko Saisio sai Finlandia palkinnon.
Setalle annettiin Finlandia palkinto.
Tälläistäkö Suomi lukee?
Voi surkeus sentään.