YLE Radio 1

roope kirjoitti:

Mikki Hiiri kirjoitti:Pitkästyttävimpiä ja ansaitsematta kuuluisimpia, mikäli nyt edes onkaan, aarioita on Norman aaria Bellinin oopperasta Norma. Enpähän mene katsomaan.

Taidan olla tästä(kin) asiasta eri mieltä kanssasi. Kuten jo useaan kertaan todettu, makuasioista ei sovi kiistellä, mutta mielestäni Casta Diva -aaria on yksi kauneimmista koskaan kirjoitetuista. Pitkiä, pitkiä melodialinjoja siinä saattaa olla, mutta että pitkästyttävä?

Olen itse menossa kuuntelemaan Normaa Kansallisoopperaan, toivottavasti produktio on sen arvoinen, vaikka tuskin Cynthia Makris Normana koskettaa niin paljon enää sen jälkeen, kun on kuullut Callasin tulkinnan tästä aariasta.

Muutama hieno ja vaikuttava kohtaus Normaan toki sisältyy, mikäli korvani eivät pettäneet classic-radiosta sitä kuunnellessani, mutta pidemmän päälle sen musiikin rytminen ja melodinen monotonisuus italialaisittain väritetyssä karakteristiikassaan, pikät legato linjat ja lauluäänen ylivalta homofonisessa kudoksessa, alkavat tympiä. Mikään suuri mestariteos se ei ole, eikä missään tapauksessa ainakaan ensimmäinen romanttinen ooppera, kuten Renata Scotton väitetään sanoneen HS:n haastattelussa. No, se on vain hänen mielipiteensä, ei absoluuttinen totuus; pikemminkin valkoinen valhe, joka haluaa unohtaa ja lakaista saksalaisen oopperatradition pöydän alle, kuten minä italiaLAISEN.

Mikäs italialaisessa oopperassa on vikana? Mielestäni ilman italialaisia oopperasäveltäjiä oopperan maailma olisi musiikillisesti paljon köyhempi, esim. Puccinin ja Verdin ym. lukemattomien monien säveltäjien teokset tuovat aivan oman sävynsä oopperoiden valtavaan kirjoon. Tietysti näistä asioista voi olla montaa eri mieltä, mutta Italian, joka on oopperan synnyinmaa, merkitystä ei voi vähätellä oopperan kehityksessä. Totta kai saksalaisetkin loivat hienoa oopperaa, mutta ainakin oman käsitykseni mukaan jo barokin aikana ooppera levisi nimenomaan Italiasta maailmalle, ei Saksasta tai mistään muualta.

roope kirjoitti:Mikäs italialaisessa oopperassa on vikana? Mielestäni ilman italialaisia oopperasäveltäjiä oopperan maailma olisi musiikillisesti paljon köyhempi, esim. Puccinin ja Verdin ym. lukemattomien monien säveltäjien teokset tuovat aivan oman sävynsä oopperoiden valtavaan kirjoon. Tietysti näistä asioista voi olla montaa eri mieltä, mutta Italian, joka on oopperan synnyinmaa, merkitystä ei voi vähätellä oopperan kehityksessä. Totta kai saksalaisetkin loivat hienoa oopperaa, mutta ainakin oman käsitykseni mukaan jo barokin aikana ooppera levisi nimenomaan Italiasta maailmalle, ei Saksasta tai mistään muualta.

Eikä ainoastaan karakteristiikaltaan stereotyyppisen italialaisväritteisessä melodiikassa ole moittimista, vaan myös rytmin monotonisuus, yksitoikkoisuus ja stereotyypisyys tasaisessa marssin tapaisessa poljennossa tai keinuvassa jokapäiväisessä tanssirytmissä monissa aarioissa ja kuorokohtauksisa vaivaa silminnähden italialaista oopperaa, mm. Verdin oopperatuotantoa. Siinä mielessä hän oli suuressa määrin jopa Rossinin perillinen. En tiedä mikä oli se posetiivarti-pilkka, jolla Verdiä karrikoitiin ja irvailtiin säveltäjänä Pariisissa ensiesityksensä saaneen Don carloksen aikoihin, mutta syntyvä mielikuvahan sopii miltei kuin hanska käteen; Verdi pyörittämässä posetiivin kampea tivolissa. Tivolimusiikki, sitä on mielestäni italialainen oopperamusiikki pahimmillaan, Vivaldista, Rossinista, Bellinistä ja Donizettista Verdiin. Schubertin oopperoiden kuunteleminenkin tuottaa minulle enemmän nautintoa ja mielihyvää kuin nämä veijarit italialaiset ja heidän oopperansa, joiden musiikkia joutuu kuuntelemaan loputtomana virtana milloin miltäkin radiokanavalta, jos ei muista pitää sitä suljettuna.

Äsken lauloi radiossa ilmeisesti joku lettipää blondi Brynhildin taisteluhuutoa Wagnerin Valkyrioista. Olipas todella selkäpiitä karmiva juttu! Hiljaa toivon mielessäni ettei mokoma matami tule koskaan hakemaan naistentansseissa, en uskaltaisi kieltäytyä.

Entäs tämä Sibeliuksen säveltämä valituslaulu oopperasta Jungfrun i Tornet? Missä ovat schubertilaisttain kurkkua kutkuttavan viehkeät melodiat? Pari kaunista melodista plagiaattiaihelmaa löysin, en paljon muuta.

Eihän se aaria ole mutta kaikkien aikojen tylsimmän ja typerimmän sävellyksen ykkössijasta voisi kilpailla Beethovenin "Wellingtonin voitto".

VeHy kirjoitti:Eihän se aaria ole mutta kaikkien aikojen tylsimmän ja typerimmän sävellyksen ykkössijasta voisi kilpailla Beethovenin "Wellingtonin voitto".

Onko se typerämpi kuin ne kansallislaulut ja/tai patrioottiset sävelmät, Rule Britannia ja kait Marseljeesi?, joita siinä on käytetty?

Fernandon rondomuotoista sisäntulo-aariaa Schubertin lyhyessä Fernando-singspielissä ei voi kutsua typeräksi, jonka eteenpäin rullaava kromaattinen kuvio ja uhkaava pasuunajakso viitaavat mieheen, jonka rikos ei anna hänelle siunattua rauhaa. Sen sijaan Wagnerin kaihoisan syksyisestä oopperamusiikista ei heijastu Schubertin musiikille ominainen optimistinen perusvire, elinvoima ja elämänilo, jota hänen lauluissaan toisinaan esiintyvä synkkyys harvemmin rasittaa, mutta joka ei kuitenkaan sorru Rossinin buffaoopperoille tyypilliseen pintakiiltoisuuteen.

Ei ole olemassa "typerintä" aariaa, kuulijat vain kokevat eri aariat eri tavalla! Äänestetään seuraavaksi typerin kuulija?
Yksi oopperakohtaus, joka minusta juuri tänään kuulosti erityisen naurettavalta oli Verdin Kohtalon voiman "rataplan" pla platus

Säveltäjän kuka sitten lieneekään, kirjoittama typerin aaria on yleensä myönnytys oman aikansa laulajien turhamaisuudelle kylmänä ja koomisena bravuurinumerona, jonka ainoana musiikillisena ja draamallisena funktiona ei olekaan mmuu kuin esitellä näiden kultakurkkujen äänellisiä kykyjä taipuisiin ja kylmästi liekehtiviin koloratuurikuvioihin sivistymättömän ylimystön suureksi silmän ja korvan iloksi taikka menneiden mestareiden ontosti kumiseva sokea tyylin plagiointi vailla vähäisintäkään persoonallisuuden häivää. Olen löytänyt Schubertiltakin ainakin 2 tällaista tapausta, nimittäin Deutschin luettelon liitteisiin sisältyvänä nuoruuden synteinä ja oppilastöinä opettajalleen Salierille Gluckin mekaanisen maneeristen aarioiden sovitus pianosäestyksellä siiinä 12 - 14. ikävuodelta. Muutoin melkein mikä tahansa italialainen buffohölmölle sävelletty aaria kelpaa esimerkiksi musiikillisesta typeryydestä.

Minun ehdokkaani on Mörköoopperan "Mörkö se lähti piiriin".

Toivon mitä hartaimmin, että kaikkien aikojen typerin ooppera-aaria on vielä säveltämättä. Ettehän te edes voi olla eri mieltä! Kauan eläköön ooppera!

Ei voi kuin syyttää numero-oopperan puutteellisuuksia. Eilen sattumalta kuuntelin Der vierjährige postenista pari mukaansa tempaavaa kohtausta, kätchenin jUmala, kuule ääneni ja sotilasmarssi mieskuorolle puhallinkuoron säestyksellä, sekä loisteliaan dramaattinen ensemblekohtaus.

Ehkä yksi ärsyttävimpiä renkutuksia on oooo mio babbiiiiiinooooo caaaaaroooooo.... Mielellään mahdollisimman venytettynä versiona.

Fisis kirjoitti:Ehkä yksi ärsyttävimpiä renkutuksia on oooo mio babbiiiiiinooooo caaaaaroooooo.... Mielellään mahdollisimman venytettynä versiona.

Mistä oopperasta?