YLE Radio 1

Kuten aina ennenkin, Nykäset syyttävät riidan jälkimainingeissa toinen toistaan. Se on kuitenkin faktaa, että Matin vapautumista seuraavat päivät huurustuivat huurustumistaan, tunti tunnilta.

Jo hakiessani Mervin aamulla Teivaalasta, oli makkaraperijätär jo korkannut lievitystä edellispäivän pitkäksi venähtäneeseen juhlahumuunsa. Lähtiessämme vankilan pihasta Mattikin halusi heti ohraista juhlajuomaa.

Ensimmäinen riita alkoi vajaan neljän tunnin sisällä vapautumisesta. Matin syvä mustasukkaisuus nosti vihaisen päänsä pystyyn.

Kymmeniä sekavia puheluja

Saamani puhelinsoitot, joita tuli kymmeniä ympäri vuorokauden koko neljän päivän ajan, kielivät viinansekaisista riidoista. Kolmantena vapauden päivänään Matti halusi ehdottomasti taksin ja taas pois Mervin talosta.

- Tämä siviiliin paluu on ollut ihan helvettiä, Matti kailotti puhelimeen.

Parin tunnin hiljaisuuden jälkeen puolestaan Mervi soitti ja kertoi yrittäneensä saada jostain rauhoittavia lääkkeitä uhkaavasti käyttäytyvälle miehelleen. Perjantain ja lauantain välisenä yönä puhelinvastaajaan tuli Teivaalan suunnalta monenlaista jokellusta, jopa Matin itsemurhauhkauksia.

Mervi puolestaan puhkui pyrkivänsä kaikin tavoin estämään miehensä keikkailuaikeet ja allekirjoittaneen tekemän Matti-kirjan julkaisun.

Lauantai-iltana Nykästen elämässä kaikki oli puolestaan taas niin maan perusteellisen hyvin. Sain kuulla suoranaista hämmästelyä kysyessäni, että joko pari on väsynyt päiviä kestäneeseen riitelyyn.

- Riitelyyn? Eihän meillä koskaan mitään riitoja ole ollutkaan... Mervi ihmetteli.

En palaa Mervin luo!

Kohtalokkaana sunnuntaina 25. syyskuuta Matti soitti noin puolitoista tuntia ennen kuin Mervi sai taas tuntea Matin iskut nahoissaan.

- Ei tätä nälvimistä kestä kukaan. Olen juuri vapautunut linnasta ja hän kehuu muita miehiä. Täältä on lähdettävä, ennen kuin järki sumenee, Matti puhkui puhelimeensa.

Taustalta kuului Mervin ylistäviä kehulauseita muun muassa taannoisesta stylisti-ystävästä, joka toisin kuin Matti, "on ihanan rauhallinen ja hoitaa työnsä kunnolla".

Tunnin kuluttua paikalla oli taas verta ja poliisit.

- Vaikka olet kuullut tämän tuhat kertaa, niin Teivaalaan en enää Mervin luokse mene, Matti veisasi virttään.

Lainaus Kai Merilän jutusta Seiska-lehden nrosta 39/2005.

Hohhoijaa... Who gives a sh*t?

Muistan nuorena tyttönä ylistävät jutut, kuinka Masa-hiiri hyppäsi läpi sumun ja voitti arvokisat. Matista oli heti nuorena tullut ihme, jota pällisteltiin. Mitään lehdet eivät silloin kertoneet kuitenkaan siitä, että jo lapsesta lähtien Matti joutui kesäisin pukemaan päällensä raskaat lyijyliivit ja hyppäämään ja kiipeämään mäkiä niissä. Eikä lehdet kertoneet, ettei Matin sallittu sairastaa, että sairaanakin hänet pumpattiin täyteen kipulääkkeitä ja työnnettiin hyppytorniin.

"Masa-hiiri ilmojen halki vain liitää", eikä millään muulla ollut mitään väliä. Yleisö hurrasi ja Suomen urheilujohto sai oman ikoninsa. Vaan entäpä Matti? Hänhän oli riistetty, tyhjä ja arvatenkin kovin vihainen jo tuolloin nuorena, kuten kaikki uhrit ovat. Ei ole olemassa uhria, joka ei olisi vihainen. Ei ole olemassa uhria, joka ei vihaisi riistämistään ja jatkuvaa henkistä pahoinpitelyään.

Raskaat lyijyliivit painoivat, elimistö oireili rasituksesta ja humu rasitti Mattia. Mistä siis lohtu ja ymmärrys? Ei ainakaan valmentajilta eikä jumalaansa palvovalta yleisöltä.

Tätä taustaa vasten on hyvin helppo nähdä, kuinka alkoholi astui Matin elämään mukaan. Rankka työ, raskaat huvit. Lyijyliivien painoa, raskaita mäkiä ja kiipeämisiä ei voinut mikään kompensoida sen paremmin kuin alkoholi ja nimenomaan kova ryyppääminen, kun levätä ei kerran saanut. Rajulle äärilaidalle kelpasi vain toinen äärilaita. Sairas elämä teki Matista sairaan.

Urheilu-uransa loputtua voi kysyä, mitä Matille jäi käteen. No, ei tietty mitään, sillä hänestähän oli lypsetty jo kaikki. Vai oliko? Olihan sentään vielä julkisuusarvo, joka sai lehdet kirjoittamaan juttuja ja myymään niitä.

Matista tuli hyvä sensaatiolehtien kohde. Mitä mehukkaammat juorut, sitä parempi tuotto ja myynti. Matilla ei ollut enää lainkaan omaa yksityisyyttä, kaikki oli julkista. Koko kansan Matti; kaikkien oli tiedettävä aina kaikki.

Matti pysyi uhrina siis edelleen. Ainoa kysymys oli, saiko hän itse mitään lehtien kirjoittamista jutuista. Vastaus oli ei, kunnes Matti alkoi myydä itse omia juttujaan joihinkin lehtiin. Mutta nekin lehdet, joihin Matti ei juttujaan myynyt, kirjoittivat edelleen mitä halusivat. Näin Matti säilyi edelleen uhrina niin kuin oli jo lapsesta lähtien ollut.

Uhri varmaankin, mutta niin kai jokainen meistä jollain tapaa. Puukon lyöminen selkään pystyyn on kuitenkin katsottu niin moitiitavaksi teoksi, että siitä on säädetty lailla vapausrangaistus. Useimmat muut yhtä kurjan kohtalon uhrit purvat hammasta ja hillitsevät itsensä.

Nyt voittaja ei hallitse enää voittojaan, eikä varsinkaan enää tappioitaan. Matti on lyöty maahan ja riistetty joka saralla kaikkensa antaneena. Nyt häntä voi mäiskiä miten tahansa, ja ihmisethän mäiskivät.

Matti antaa nyrkin puhua, kun ei ole oppinut muuta. Voimakkain voittaa niin kuin urheilukilpailuissakin. Mutta sitä Matti ei ymmärrä, että hän on väärässä seurassa ja leikkii väärää leikkiä; leikkiä, jota hänet on opetettu sairaalla tavalla leikkimään. Vahvin voittaa, eikä Matti ole vahva. Hän on yhtä heikko ja epätäydellinen niin kuin kaikki meistä.

Matti antaa veitsen puhua, vaikka hänen pitäisi kääntää selkänsä ja jättää tuollainen nälvivä seura.

Ystävä sanoo Matille: "Miten sinulla on varaa syödä pitsaa, kun et maksa velkojasikaan?" Ystävä sanoo myös: "Menköön vaan takaisin linnaan, minä en enää välitä." (Iltalehti http://www.iltalehti.fi/2005/09/30/2005 ... 6_uu.shtml )

Mervi kehuu Matille muita miehiä ja vertailee stylisti-ystäväänsä, joka "on ihanan rauhallinen ja hoitaa työnsä kunnolla". (Seiska-lehti 39/2005.)

Haloo Matti! Ei terveen ihmisen kuulu olla tuollaisessa seurassa, seurustella tuollaisten nälvivien ihmisten kanssa. Jos nuo ihmiset olisivat todellisia ystäviäsi, he eivät tuolla lailla satuttaisi eivätkä vertailisi muihin.

- Matti, jätä jo puukkosi ja käytä mieluummin jalkojasi. Anna jalkojesi äänestää ja kävele pois seurasta, joka ei opettele edes kunnioittamaan sinua sellaisena kuin olet. Älä tuhoa elämääsi veitsellä, joka on lävistänyt sydämesi.

Enää ei tarvitsekaan ostaa iltapäivälehtiä, kun kaiken tarpeellisen voi lukea täältä...

Oli aika raskas näpytellä jokainen merkki nivelrikkoisine sormineni tänne, oikolukea teksti parikin kertaa, mutta niin vain tuli tuokin avaus tänne pelkällä tahdonvoimalla.

Mutta jos joku lehti maksaisi kylliksi,

voisin ehkä antaa niille jutun JUURTA?

Miettii MaraKatti

Leonina hyvä: Kuka muu kuin sisäinen pakkosi kirjoittaa sinulta pyysi tämän avauksen...? Sinulla olisi ollut vapaus tehdä mitä tahansa muuta sinä aikana kuin nivelrikkoinise sorminesi melkein henkesi uhraten Matti Nykäsestä kirjoitettua meille siteerasit...
Ei pidä syyllistää muita omista valinnoistaan.

Hyvä Kasi-Kettunen, en syyllistä muita omista valinnoistani; halusin vain kertoa, ettei mikään ole ilmaista. Mieluummin minäkin vain kopioisin ja liittäisin tekstejä - vaan tosiasia on, ettei kaikkia kirjoituksia ole netissä.

Toisaalta kirjoittaminen minulle kyllä sopii, muttei enää mikään pakkotahtinen kirjoittaminen. Huomasin sen esimerkiksi näpyteltyäni Hans Assmannista kertovaa siteerausta 24 sivua parissa kolmessa päivässä. Sormeni olivat niin hellät, että aloitin saman tien Arthryl-kuurin, jota syön edelleenkin. Saan siitä glukosamiinia 1,5 grammaa päivässä, joka aika tehokasta ja jota voin suositella muillekin nivelongelmista kärsiville.

- Mitä taas sitten tähän ketjuun tulee, heitin ensi alkuun vain avauksen ja vieläpä Kulttuurin puolelle, jota jotkut heti sitten ihmettelivät. Tosiasia kuitenkin oli, että jaksoin näpytellä vain aloituksen, jonka jälkeen päätin levätä ja jatkaa aihetta myöhemmin niin kuin olen tehnyt.

Vitsi puoleltani oli otsikko "Selvät sävelet", kun ihmissuhteissa yleensä on vähemmän selvää ja varsinkaan tässä tapauksessa. No, kulttuuria on kai tämäkin ainakin läheltä sliipaten.

muokattu

Mutta sitten ei saisi olla nivelrikkoinen näpyttelijämarttyyri ja itsekeskeisestä kirjoitusterapiasta menisi maku.

Turha tuonne on järkeä puhua. Kun mieli junttautuu johonkin suuntaan niin siellähän se sitten on.

Muutamien kirjoittajien viesteistä täältä ei todellakaan saa muuta kuin negatiivista energiaa.

Ratkaisu on kuitenkin ihanan onnekas, jonka itse olen jo pidemmän aikaa tiennyt.

Tämäkään aihe ei ole vielä loppuunkäsitelty tavalla, jota olisin halunnut, mutta saa nähdä milloin jaksan ja vaivaudunko ylipäätään - ja jos vaivaudunkin, en ainakaan noin ilkeiden tyyppien vuoksi.