Jokainen esiintyvä taiteilija joutuu jossain vaiheessa elämäänsä ainakin kerran tilanteeseen, jossa on tehtävä valinta: Lähettääkö maksava yleisö kassan kautta kotiin vai ponnistautuako sittenkin näyttämölle? Työterveyslääkäri on useimmiten lähellä ja kyllähän ihminen itsekin tietää, milloin on niin sairas, ettei pysty esiintymään.
Ajatus kävi mielessäni, kun viime perjantaina Stockholms Kulturhusetissa toistatuhatta pettynyttä katsojaa sai kuulla esityksen, jota oli Kaupunginteatteriin tullut katsomaan, peruuntuneen sairaustapauksen johdosta. Modernisoitu ja kehuttu Shakespeare-tulkinta Midsommarnatts dröm vaihtui minullakin kolmesta aikalaistekstistä kootun 3xNu-esityksen kahteen ensimmäiseen osaan. Mutta pääasia oli, että edes jotain oli tarjolla -suurin osa muusta yleisöstä lähti samantien jatkamaan iltaansa muualle. Ison näyttämön Kesäyön unen lisäksi peruuntui myös Klarascenenin Köra och Vända ja vielä 3xNu-esityksen kolmas näytelmä. Sairastuneita näyttelijöitä oli siis ainakin kolme...
Oma mielialani keveni aika huomattavasti, kun kassa laski käteeni paitsi "korvauksena menetetystä esityksestä" lipun toiseen esitykseen, myös siitä ensimmäisestä maksamani 220 kruunua...
Mutta vanhan polven näyttelijöiden muistelmia lukiessani olen useammankin kerran törmännyt hieman eri versioina lauseeseen: Yleisöä ei jätetä, jos ei ole kuollut. Mitenkähän tämän asian laita nykyään noin laajemmalti mahtaa olla? Oliko näkemäni tapaus vain ääriesimerkki siitä, mihin länsinaapurimme holhousyhteiskunnaksikin haukuttu järjestelmä voi johtaa -vai voisiko tosiaan kolme näyttelijää sairastua samana päivänä..?