naiivien vainohullujen suomi

Muista aiheista

Valvojat: Nettitoimitus, Tiedotus

naiivien vainohullujen suomi

ViestiKirjoittaja humalainen päivämäärä 20.1.12 - 17:40

suomesta on tullut tämän nuorisokulttuurin myötä aivan kako ja seko paikka jossa tuntuu että ihmisiä vainotaan vain siksi että nämä vainoajat eivät itse saa tarpeeksi huomiota kun ovat siis niin mustasukkaisia ja huomionkipeitä ja samalla henkisesti vajaita kieroutuneita säälittäviä kusipäitä jotka ovat turmeltuneen roskaviihteen kuluttajia, rääkymistä sekoilua ja ulvontaa edustava popmusiikki rokki, hevy räppi ja muu ulosteen hajuinen kakkamusiikki on pilannut nuorisomme perusteellisesti mikä näkyy siis myös uuden teknologian kehittymisen mahdollistamana moraalisten periaatteiden ja perinteisten normien rappiona pakkomielteisesti objektiinsa kohdistuvan kännykkäviestien urkinnan harrastajia ja puheluiden kuutelijana kun muna seisoo ja tekis mieli vetää tummpuu niinkui apu malmin palloiluhallissa nino edesssä runkkasi puolustaessaan ntätä tekemästä koria ja sano panevansa mua takaapäin arabiassa havainnollisin elein ja haluavansa tehdä musta pornotähden filmiin, sanon suoraan te hevarit, että heviä paskempaa rääkymistä punkin ohella saa etriä. kaupallisten rockradioden määrä on aivan järjetön suhteessa korkeakulttuuria edustaviin ylevintä ja jalointa säveltaidetta lähettäviin kanaviin mutta eihän sille mitään voi että luonto on tehnyt joistakin älykkäämpiä ja musiikilllisesti vastaanottavaisempia kuin toisista kun rahvas kiittää alimpia kykyjä, keskinkertraisia rahgantekijöitä se ihailee eikä korkeampia lainkaan ymmärrä, varsinaisella apinoiden planeetalla siis olemme typerät pressanvaalit mukaan´lukien, jossa pari egoistia nuolee kansan takapuolta edustavamman viran toivossa päästääkseen parrasvaloon, voiko turhempaa ajanhaaskausta olla. kansa ihailee sellaisia koomikkoja jotka jouksevat pipo munissa sukset kainalossa kanarialle esittämässä jotakin performanssitaidetta, kun todelliset luovat nerot jotka ovat olleet saman taiteiljakodin asukkeja ovat kansan suuren tyhmyyden takia joutuneet ojasta allikkoon eikä kivenheiton päässtä löydy kirjastosta yhtään levyä joka olisi omistettu esim. lauri ikosen laulutaiteelle sulho rannasta puhumatta.rarahu-lauluun on tyytyminen.

nino se käy tämän kuasipäisen ripisammakkoa muistuttavan rokonarpinaamaisen kellokoskella hoidossa olleen osa-aikaeläkeläisluuseri apupapan kans losissa viettämänsä pedofilimosloman jälkeen kisahallissa halailemassa molskilla ja nipiselemässä muidenkin kuin vain minun nännejä luovuttaen 3 krt putkeen brassijiujitsun mestaruuden kun helsinki on niin vittumainen paskaläävä oikea vittulanperä jossa sadat painisalitkin on vain nseuroja varyten ja joihinkin ei edes saa mennä harjoittelemaahn saati että suomalaisten itaiteellisesti lahjaikkaimpien suurmiesten elämäntyötä joku lihava porvari kapu edes arvostaisi siinä määrin että pikkusummalla osallistuisi levyn tuottmiseen isänmaan kunniaksi.
humalainen
 
Viestit: 914
Liittynyt: 17.12.06 - 22:57

Re: naiivien vainohullujen suomi

ViestiKirjoittaja humalainen päivämäärä 5.2.12 - 18:23

ninolla on mielisairaus joka pilasi treenit tänääkin. se sai asunnon kontulastaq jomnne menee akllekirjoittaa papereita. linnakundi joka oin pahoinpidellyt 3 ihmistä ja ulosotossa 42 0000 euroa. apusen kanssa käy kuhertelemassa losinh pedofilismosten jäkjkeen kisikjses runkkjaa molskilla vaik tää rupikonna on rumi jätkä läski jonka kosdkaan oon vantaalla nähny. kuuntyelee jotain paskaa punkkia ja käy osa-aikatyössä. egoismin ja kiusaaminesen kulttuuri on juurtunut jas pesiytynyt suomeen. koulusa ja työssä on aina kiusattu tuttuja heikkoja ihmisiä, uskoto on huuhaata ja hourailua keristinuskon surkeaa lohdutusta ja pajunhköyttä jota pedofiilipapit syöttää ja nuolee rahvaan persettä ansaitakseen palkkansa. niin kaikki ammattilaiset jotka tekevät vain sen mistä maksetaan kun suuret taiteiljat vain kuuntelevat sisintään.kirkon oppit ovat lapsellista vähä älyisten idoioottien egoa ruokkivaa hölynpölyä ja jeesustelua jossa vaijn tahtominen älkyn sijasta kiihoittuu itsessään kun pölvästit luulevat pääsevävsä paratiisiin.
humalainen
 
Viestit: 914
Liittynyt: 17.12.06 - 22:57

Re: naiivien vainohullujen suomi

ViestiKirjoittaja humalainen päivämäärä 21.2.12 - 18:11

organisoisdulta kiusanteolta ja irvistelykltä vaikuttaa viranomaisten toiminta jotka katsovat pouis silloin kun pysäklöinmtikieltoa rikotaan myllypuron metroasemalla jatkuvasti jossa tuskin enää käynkään. joku 989 rekkari ämmä kuskli joka ajoi suioraan eteen kävelyaukoilla jossa pitäisi olla vapaa esteetön kulku liikuntahalliin jossa vahtimestarit tulivat sormi ojossa oioittelemaan et sä haiset pasdkalle ja kuopui kainaloista on pakko sanoa et oot sä jo pessy noi vaatteet ja e epäilee sitä, kun lainasin kirjan jossa jazzia lemua kritisoitiin ja joku kaupungion palkollinen kai senkin tidon urkki selville. olen soittanut poliisille ja liikuntavirastoon nyt ensmmäistä kertaa terrorisoivien anatrkisti aspina autoilijoiden käytöksestä . mistä löytyy kaupungin pysäköintivalvonnan yhteystiedot?
humalainen
 
Viestit: 914
Liittynyt: 17.12.06 - 22:57


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron