Täällä Pohjantähden alla

Radioteatteri, Radioateljee, radiodokumentit sekä muut genreihin liittyvät aiheet.

Valvojat: Nettitoimitus, Tiedotus

Re: Täällä Pohjantähden alla

ViestiKirjoittaja Marja Salonen päivämäärä 23.9.09 - 18:40

t6aa kirjoitti:Voi(n) hyvin tulkita, että Aune oli Akselille objekti, mutta mihin perustuu käsitys - tai tulkinta - että hän olisi ollut Oskarille jotain muuta - nuori, iloinen tyttö? Minusta ei kirja eikä kuunnelmakaan tue tällaista tulkintaa.
No minähän täällä tämän ajatuksen esitin. Perustelen sitä kuunnelmalla, jossa asia käy selvin sanoin ja äänenpainoin ilmi, ja teoksella, jossa, tarkastusta tekstiin kun en ole tehnyt, muistan vain Aunen sitkeästi pitäneen lasta Oskarin lapsena. Hän mainitsi että muitakin miehiä oli ollut ja että hän voisi nimetä joitakin joita ei arvattaisikaan, mutta eivät Akseli tai liioin Ilmari merkinneet hänelle mitään läheistä. Aune koki, että lapsi oli Oskun. Ei siinä hänelle varmaankaan ollut merkitystä sillä, ettei Oskari ollut naimisissa mutta Akseli oli. Eikä silläkään että Ilmari oli toisesta säädystä.
tähystyspaikkana Kallio
Käyttäjän avatar
Marja Salonen
 
Viestit: 3274
Liittynyt: 26.9.03 - 19:11
Paikkakunta: Helsinki

Re: Täällä Pohjantähden alla

ViestiKirjoittaja t6aa päivämäärä 24.9.09 - 11:10

Juu. LasseR. Oikaisit ensin väärin kuulemasi 25.8. verrattuna 24.8. kirjoittamaasi, joka meni minulta ohi. Hörhö pahoittelee!
t6aa
 
Viestit: 12
Liittynyt: 16.9.09 - 13:35

Re: Täällä Pohjantähden alla

ViestiKirjoittaja t6aa päivämäärä 24.9.09 - 12:22

Kun sanot, että se, miten Oskari suhtautui Auneen eri tavalla kuin Akseli, ja että asia käy ilmi kuunnelmassa "selvin sanoin ja äänenpainoin", niin voisitko ystävällisesti vielä selventää?
t6aa
 
Viestit: 12
Liittynyt: 16.9.09 - 13:35

millainen oli Aunen ja Oskarin suhde

ViestiKirjoittaja Marja Salonen päivämäärä 24.9.09 - 16:35

Enhän sanatarkasti, parahin t6aa, voi muistaa kuunnelman vuorosanoja, mutta Akselin inttäessä Aunen lepsuutta ja tyhmyyttä tms. negatiivista, Oskari kommentoi siihen jotenkin tähän tapaan: Mitä, hänhän on nuori, iloinen tyttö. Tai sitten "iloinen nuori tyttö". Näin muistaisin siellä olleen.
tähystyspaikkana Kallio
Käyttäjän avatar
Marja Salonen
 
Viestit: 3274
Liittynyt: 26.9.03 - 19:11
Paikkakunta: Helsinki

Re: Täällä Pohjantähden alla

ViestiKirjoittaja t6aa päivämäärä 25.9.09 - 13:37

Hyvä Marja S. Jospa kuunnellaan miten seuraava dramaturgi esim. tuota Aunen lapsiasiaa ja Oskarin suhdetta tulkitsee ja jos aihetta on kommentoidaan sitten. Muistan kyllä kirjan tekstin (melko) hyvin, mutta sehän ei kuunnelman käsikirjoittajaa sido, kuten nähty - tai paremminkin kuultu - on. Kun sanot, että Akseli oli naimisissa ja Oskari ei, niin siihen voi todeta, ettei Aune voinut enää pitää ainakaan Akselia mahdollisena isänä, koska siitä oli jo kauan kun Akselin kanssa "suhteissa oli oltu".
t6aa
 
Viestit: 12
Liittynyt: 16.9.09 - 13:35

Re: Täällä Pohjantähden alla

ViestiKirjoittaja Marja Salonen päivämäärä 25.9.09 - 13:55

Otetaan kantaa rauhassa sitten kun aika on. Akselin isyys ei ollut mahdollinen. Eräs toinen oli ja sen esittelylehtisen mukaan tekijät ovat vetäneet takauman tasolle, mutta Oskaria Aune mieli, sitä tarkoitin. Jotain ajatuksia ja toiveita oli päässään vielä tuolla "yleiseksi" sosialisoidulla naisella. Mutta tämä vain väliaikatiedotteena.
tähystyspaikkana Kallio
Käyttäjän avatar
Marja Salonen
 
Viestit: 3274
Liittynyt: 26.9.03 - 19:11
Paikkakunta: Helsinki

Re: Täällä Pohjantähden alla

ViestiKirjoittaja t6aa päivämäärä 28.9.09 - 11:30

Kuka siis oli Aunen lapsen isä? Olen aina tulkinnut asiaa niin, että se oli Pappilan Ilmari, vaikka tätä ei missään suoraan sanotakaan. Mutta se, että Aune mieli Oskaria, johtui kai vain siitä, että Oskari oli ollut suhteissa "kaikkein enimmin", ja että Aune oli Oskariin eniten rakastunut - niinkuin kirjassa kerrotaan. Oskari taas myönsi isyytensä mahdollisuuden, mutta tiesi, että muitakin mahdollisuuksia oli: "kuule, minä voin tuoda oikeuteen neljä, viis miestä ja sillon sulle ei jää kuin kulut ja häpee".
Sellaista elämä oli - ja on. Myöhemmin Valtusta tuli pitäjän ensimmäinen sankarivainaja, jonka rovasti Salpakari, siis mahdollinen isoisä, siunasi. Tosin Aune "virallisesti" piti Oskaria poikansa isänä: "hänen (=Valtun) isänsä kuoli veljessodassa. Meitä ei oltu vielä vihitty".
Ja. Mistä esitelehtisestä M S puhut? En ole nähnyt enkä kuullut.
t6aa
 
Viestit: 12
Liittynyt: 16.9.09 - 13:35

Esittelylehtinen

ViestiKirjoittaja Marja Salonen päivämäärä 28.9.09 - 13:29

Esitelylehtinen, parahin t6aa, on lehtinen, jonka saa Tuire Juuselalta (tai joltakulta muulta tiedotuspuolen henkilöltä) aina kun ohjelmisto vaihtuu - Pohjantähdestä on erillinen esittelyvihko, jossa on mm. Raittilan puheenvuoro. Klikkaa kohta Tiedotus, ja pyydä esittelylehtistä, laita nimesi ja osoitteesi. Onhan Yle Radio 1:n pääsivullakin ohjelmistosta, mutta painettu versiokin on olemassa.

Muuten, kirjoitat totista asiaa.
tähystyspaikkana Kallio
Käyttäjän avatar
Marja Salonen
 
Viestit: 3274
Liittynyt: 26.9.03 - 19:11
Paikkakunta: Helsinki

Re: Täällä Pohjantähden alla

ViestiKirjoittaja T.T.Anttila. päivämäärä 28.9.09 - 19:23

HS. 26.09.2009. Sivu. D.10. Media.
"Täällä Pohjantähden alla".
Vastakkainasettelun aika ei ole ohitse.
Esimerkkinä nimimerkki Kritiikki ja T.T.Anttila.
Palaan tähän kuunnelmasarjaan, kun aletaan kuvaamaan "Vapautussotaa".
En koskaan käytä nimeä "Kansalaissota" tai "Veljessota".
Valkoisen Talonpoikaisarmeijan päävastustaja oli Leninin Puna-armeija, sekä Venäjän Sotakorkeakoulussa
koulutetut Punaupseerit. Ammattimies on aina ammattimies, sotimisessakin.
TTA. :roll:
T.T.Anttila.
 
Viestit: 607
Liittynyt: 26.9.03 - 10:40
Paikkakunta: Hollola

Re: Täällä Pohjantähden alla

ViestiKirjoittaja kritiikki päivämäärä 29.9.09 - 9:19

T.T.Anttila. kirjoitti:HS. 26.09.2009. Sivu. D.10. Media.
"Täällä Pohjantähden alla".
Vastakkainasettelun aika ei ole ohitse.
Esimerkkinä nimimerkki Kritiikki ja T.T.Anttila.


Pahus, kun en ole nähnyt.
Meillä osakekauppoja taitamattomilla kun ei ole varaa tilata noin kalliita lehtiä.
No, se on merkki, että meitäkin saatetaan referoida jossain toisaalla.

Kuunnelman 8-osa oli jotenkin hämmentävä, ja pitänee kuunnella toistamiseen.
kritiikki
 
Viestit: 3073
Liittynyt: 26.9.03 - 16:43
Paikkakunta: Tampere

Re: Täällä Pohjantähden alla

ViestiKirjoittaja t6aa päivämäärä 29.9.09 - 12:51

Noudin esittelylehtisen YLE:stä. Kiitos MS:lle vinkistä. Siinä on monta mielenkiintoista näkemystä. Minusta yksi tällainen on Leena Landerin varmuus yhdestä asiasta: Alman on täytynyt rakastaa Jussia syvästi. Mutta voi olla, että tuon ajan rakkauskäsitys oli perin juurin erilainen "nykyiseen" rakkauskäsitykseen verrattuna - mitä ne sitten lienevätkään. Eräs tarina voisi valaista asiaa: kun vuonna 1878 syntyneeltä isoäidiltä kysyttiin kerran rakastiko tämä (aikoinaan) kymmenen vuotta vanhempaa miestään, vallitsi ensin pitkä hiljaisuus ja kun vastaus tuli se kuului: "emmäätiär rakastinko, mutta kyllä mää sitä kunnioitti". Me (kaikki) muutenkin lähestymme ja selitämme asioita omista "maailmankuvistamme" - missä, miten ja milloin lienevät muotoutuneetkin - emmekä aina osaa arvioida, minkälainen "maailmankuva" oli Jussilla tai Almalla. Ja mörrihän se oli Akselikin, mutta Elina silti tätä rakasti!
Joku Hesarin kulttuurikriitikko kerran ällisteli, miksi esim. Seitsemän Veljestä (ilm. n. 1870) kirjoitettiin näytelmän muotoon, kun hänen mukaansa näyttämöitä ei ollut ja "kansa kumminkin luki kirjaa loukoissaan". Jotenkin näin se meni. Lähempänä totuutta on kuitenkin se, ettei kansa lukenut loukoissaan, koska se ei osannut lukea.
En myöskään oikein usko, että Jussin ja Alman ehkäisy perustui totaaliseen pidättyvyyteen. Kirjassahan sanotaan melko lyhyesti ennen kuin Alma alkoi odottaa Akselia, että "syntyvyyden säännöstelystä oli päätetty luopua". Pitäisin luultavampana, että se mistä luovuttiin, oli nk. coitus interruptus. Sehän on tunnettu Raamatusta asti.
Mutta perheiden lapsiluvun vähäisyyttä olen minäkin - esitteen tapaan - joskus ihmetellyt.
Ja vielä. Kuunnelma nostaa melko keskeiseen rooliin Leppäsen Preetin ja miksei Laurilan Anttoonkin. Miksiköhän?
t6aa
 
Viestit: 12
Liittynyt: 16.9.09 - 13:35

Re: Täällä Pohjantähden alla

ViestiKirjoittaja Marja Salonen päivämäärä 29.9.09 - 13:30

Hyvä että sait esittelylehtisesi. Preetin ja Laurilan keskeisyys perustuu minun mielestäni siihen, että he ovat kirjassakin hyvin esillä, tosin toisaalta kuin avustajan rooleissa. Rooleissa on hienot näyttelijät. Voi miten nautinkaan, kun kirkkoherranrouva haki nimikirjoituksia ja Preeti siellä hätyytteli kanojaan pois tieltä ja puhui että kyllähän se niinkin on. Laurilan paluu vankilasta on ollut myös eräs suosikkikohtiani kuunnelmassa. Niin rujo ja tunteikas. Edustavat yhteiskunnan pieniosaisia ja vielä sellaisia henkilöitä, jotka eivät osaa pitää puoliaan siten, että se jotain merkitsisi. Pelkkä oikeuden haku vihana ei tuo mitään parempaa esiin. Ja Preetihän ei mitään keltään vaadikaan kun tuota pernaa kumminkin on. Taktikointia nämä miehet eivät osaa lainkaan ja se on toisaalta heille kunniaksi mutta myös häviöksi.
tähystyspaikkana Kallio
Käyttäjän avatar
Marja Salonen
 
Viestit: 3274
Liittynyt: 26.9.03 - 19:11
Paikkakunta: Helsinki

Re: Täällä Pohjantähden alla

ViestiKirjoittaja t6aa päivämäärä 29.9.09 - 14:52

Tuo Katriinan muistama ja jonkun epäilemä "Moi!" löytyy kirjasta siitä kohdasta, jossa Yllön Uolevi, jota luonnehditaan kirkonkylän kruununprinssiksi, tervehtii rippikoulukaveriaan Koskelan Aleksia "moikkaamalla". Minusta se kyllä siihen sopii, oli lipsahdus tai ei.
t6aa
 
Viestit: 12
Liittynyt: 16.9.09 - 13:35

Re: Täällä Pohjantähden alla

ViestiKirjoittaja kritiikki päivämäärä 29.9.09 - 19:27

kritiikki kirjoitti:Pahus, kun en ole nähnyt.
No, se on merkki, että meitäkin saatetaan referoida jossain toisaalla.


No. panihan se Anttilan T.T. vipinää meikäpojan kinttuihin, että piti piipahtaa datshapaikkakuntani kirjastossa (25 km) tarkistamassa asia.
Todellakin, HS oli lainannut keskustelua tästä ketjusta.

Siinä sen näki, kun Laurilan Anttoota häärettiin. Perkele poliisi oo ikinä ollu torpparin pualella, saati tämän nykysen ajan köyhän pualella. Rikkaitten pualella ne on, köyhiä vastaan saatana.
Niin ne on aina ollu- ja niin ne tulee oleenkin.

Siinä kritiikiltä lainaus.

Torpparit. Hyväntahtoisia hölmöjä.
Suomalaisen yhteisön perusta on ollut vapaat Talonpojat.

Siinä lainaus T.T. Anttilalta, mutta siinä oli jotain muutakin, jota en muista, koska lainaukset olivat otettuja
sieltä, täältä. Pyydän anteeksi, jos jotain jäi. Anttila voi täydentää jos haluaa.

HS:n mielestä kansalais-sodan asenteet ovat vieläkin voimissaan.
No, niin ovat, mikäli se minusta on kiinni.

Tosin, eivät ole ainoastaan minusta kiinni, koska Kalevankankaan hautausmaalla T:reella jouluaattona Vakaumuksen puolesta Kaatuneiden muistomerkillä on eniten kynttilöitä.
kritiikki
 
Viestit: 3073
Liittynyt: 26.9.03 - 16:43
Paikkakunta: Tampere

Re: Täällä Pohjantähden alla

ViestiKirjoittaja Pensseli päivämäärä 30.9.09 - 12:47

t6aa kirjoitti:Tuo Katriinan muistama ja jonkun epäilemä "Moi!" löytyy kirjasta siitä kohdasta, jossa Yllön Uolevi, jota luonnehditaan kirkonkylän kruununprinssiksi, tervehtii rippikoulukaveriaan Koskelan Aleksia "moikkaamalla". Minusta se kyllä siihen sopii, oli lipsahdus tai ei.


Kiitoksia vaan t6aa. Minä olin se epäilijä. Pakko kai uskoa että moi on jo vanhaa suomea vaikka nykykieleltä tuntuukin.
------
Uutta kritiikkiä syntyy sitä mukaa kun kuunnelma edistyy: jakso 8. oli aikamoista hälinää ja väliin ei tiennyt kuka puhui, koska etenkin miesten äänet ovat kuitenkin aika samanlaisia. Pyrin olemaan vapautunut niistä mielikuvista joita Edvin Laine on aikanaan rakentanut henkilöihinsä. Kuvan kanssa kerronta on aina siinä mielessä helpompaa kun asian ja henkilön ymmärtäminen ei ole vain kuulon varassa. Tässä jaksossa kuunnelman vaikeus elokuvaan verrattuna tuli minusta hyvin esiin. Puhuja selvisi monesti vasta puhumisen jälkeen tai jostain entuudestaan tutusta sanonnasta, ei itse puheesta. Miten vaikeaa lienee niiden pysyä mukana kuunnelmassa, jotka eivät ole kirjaa lukeneet eikä elokuvaa katsoneet. Luulenpa että sellaisella kuuntelijalla on matala kynnys jättää jatkossa kuuntelematta. Ehkä siksi jonkinlainen kertojan osuus olisi ollut paikallaan vaikka se aina huono ratkaisu kuunnelmassa onkin. Tulevissa jaksoissa väkivalta ja rytinä lisääntyy täyteen voimaansa ja toivoa sopii että kuunnelma pysyy kuitenkin kuosissaan eikä mene yhdeksi melskeeksi ja kaaokseksi. Jo kuullun perusteella arvioiden vaara on suuri. Toivottavasti se on otettu huomioon toteuttajien tahollakin.
Jo tässä vaiheessa kiitos loistavalle Preetille (Juha Muje). Todella lämmintä näyttelemistä joka ei alennu yksinkertaisen eläjän helppoon pilkkaamiseen.
Pensseli
 
Viestit: 35
Liittynyt: 6.9.09 - 18:05

EdellinenSeuraava

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron