YLE Radio 1

Näköispatsaita ei tarvitse kommentoida. Ne ovat pikemminkin aktien kohteita: niitä pitää räjäytellä, käyttää pisuaareina yms.

En tiedä, oliko tuo Peter Baten dokumentti Valkoinen kuningas, musta kuolema, 2003, jo aiemmin tullut, koska uusinnasta ei ollut mitään merkintää lehdessä. Muistiini aiemmin nähdystä olivat jääneet mustavalkoiset kuvat. Näytellyn osuuden olisi hyvin voida minimoida melkein olemattomiin. Ihmisen mielikuvitus laukkaa kyllä. Se mikä tässä oli erityisen mielenkiintoista, oli ote nykyaikaan. Tilanne Kongossa nykyään. Ei hurraamista. Mutta kuningas Leopold II näyttelijän personoimana kuin kuulevana ja tilillä istuvana oli turhaa. Pelkät syytteet olisivat riittäneet.

Se, mitä kerran näin, saattoi huonosta muististani huolimatta olla tämä sama ohjelma. Sekoitin tarinalla, koska olin tapauksesta kauhuissani, asiattomasti toisen keskustelun. Pääpiirteet ovat tietenkin samat ja ne tulevat esiin Adam Hochschildin kirjasta Kuningas Leopoldin haamu. Kertomus ahneudesta, terrorista ja sankaruudesta siirtomaa-ajan Afrikassa. (1998). Suom. Heikki Salojärvi. Tammi 2004.

Toiveikasta kirjassa ja dokumentissa on vastaanpaneminen, Morelin ja kumppaneiden toiminta ja esim. Joseph Conradin kirjan Pimeyden sydän todeksi käsittäminen. Todisteeksi, joka on olemassa. Systeemiinhän kuuluu tehdä tarkkoja tilastoja ja sitten, kun aika on kypsä, tuhota niitä niin paljon kuin mahdollista, ja julistaa loput vuosikymmeniksi salaisiksi papereiksi. Ettei totuus tulisi esiin. On sentään ollut kyse suuresta kansanmurhasta.

Karttoja tarkastellessa on hyvä miettiä, mitä niiden hankkimisen taustalla ehkä piilee. Henry Stanley tuli tunnetuksi hänen suuhunsa pannusta lausahduksesta: "Doctor Livingstone, I presume?" Hochschildin kirjan mukaan hän oli julma kantajilleen ja kohtaamilleen heimoille. Aseilla oli paljon käyttöä. Vastaan panivat kuitenkin myös kongolaiset. Jopa valkoiset riistäjät ylistivät joitakin heimoja, jotka taistelivat "miehen lailla".

Ja miten kaksinaamaista tuo sivistyksen vieminen onkaan aina ollut. Hochschildin kirjan mukaan muistaakseni katoliset (?) olivat kuninkaan takana mutta muut saarnaajat sen sijaan raportoivat kidutuksista ja surmista. Entä Kongon eteläosat. Siellä kulttuuri oli niin rikas, että kun veistoksia alueelta tuotiin Eurooppaan, juuri ne saivat Picasson innostumaan ja koettamaan löytää töihinsä jotain samanlaista muotokieltä. Mutta kuka määrittelee sivistyksen? Kuka sen määritelmää pitää hallussaan. Ei kongolainen tuolloin eikä vieläkään.

Entisen omistajan ja määrääjän kuoltua, toinen astuu tilalle vaikkakin puhtaimmin keinoin. Belgian valtio. Päämäärä oli kuitenkin sama: kaikki mikä irtoaa, pois Kongosta ja emämaahan. Oli aika erikoista että eräs haastateltu taisi dokumentissa väittää, ajan yleisessä kolonialismissa muuttuneen Belgian kuninkaan ottaessa Kongon haltuunsa. En löydä tuolle sanomalle tukea. En Ison-Britannian taholta enkä Ranskan kohdalta. Algerian kyykytyshän oli vasta aluillaan.

Kun kuningas Baudouin julisti Kongossa maan itsenäiseksi vuonna 1960, maan nuori pääministeri Lumumba piti kuuluisan puheen, jossa hän ei nöyristellyt entistä emämaata ja sen vallanpitäjiä vaan puhui riistosta ja sorrosta ja sai samalla joukon vihamiehiä. Hänen lähin miehensä Mobutu sai nousta valtaan kun Lumumba ensin CIA:n toimesta (nykyään avoin asia) surmattiin. Mobutu oli valmis toimimaan kuin valkoinen kolonialisti ts. hankkimaan omia etuja ja pitämään ystävän käden lämpimänä.

Franz Fanon, joka itse oli musta ja joka tuli Ranskan siirtomaa-alueelta Karibialta, opiskelleena, lahjakkaan ihmisenä kirjasi lyhyen elämänsä aikana tuntojaan mustan miehen osasta ja toisekseen kolonialismin luonteesta. Se, että Kongossa menee nykyään niin kuin siellä menee, on valkoisten kolonialistien perimää. Vasta itsenäistyneeseen maahan ei ollut tarjolla omia koulutettuja insinöörejä (esim.) maan mineraalivaroja hoitamaan. Pysyttiin käsitöiden parissa. Kannattaa lukea Fanonin vanha kirja Sorron yöstä (1961), WSOY 1970. Miten ajankohtaisena se valitettavasti säilyykään.

Vaikka laitoin otsikoksi mitä on kristinusko, niin en osaa siihen vastata, vaikka katsoin eilen dokumenttiprojektin molemmat ohjelmat. Miisa Latikan ja Matti Reinikan Tunnustus, kuvasi kirkon vallitsevan linjan vastaisia pappeja ja heidän seurakuntalaisiaan. Luther-säätiö pohjaa Martti Lutheriin eikä mene siitä taaemmas. Näin ainakin käsitin. Mitä Luther on sanonut, on se mikä oikeaa on. Hän on aikanaan ajatellut niin paljon, että samanlaiseen ajatteluun ei kuin muilla ole varaa.

Jollain tavoin koin, että nämä henkilöt ovat aivan tosissaan. Uskovat sen mitä sanovat. He, jotka eivät usko, joutuvat kadotukseen. Mitä Raamatussa on, on kaiken pohja. Vain uskon kautta tulee vanhurkauttaminen. Ei yhteyttä muihin kirkkoihin koska juuri paavin kaikkitietävyys jne. oli Lutherin kautta asetettu aikanaan kysymyksen alle. Ei naispappeutta koska Raamattu sanoo toisin.

Kaiken kaikkiaan, vaikkei ohjelma mikään kiihkoileva ollutkaan, koin kuitenkin, että naiset, homot, sairaat, vanhukset teillä on keskuudessanne. Siinä on aina tuo joukko, joka tarvitsee apua. Osa heistä tarvitsee apua jo siksikin, että he lohtua kaipaavina ihmisinä jo alunperin ovat syntisiä. Ja syntisiähän olemme kaikki, koska perisynti on olemassa. On helvetti siinä missä paratiisikin. En halua kuulua tuohon joukkoon.

Sen sijaan Arne Eklundin ja Outi Pohjanheimon sirpaleisempi Älkää peljätkö -dokumentti, joka kuvasi Nokian herätysliikettä ja sen kolmea pääsaarnaajaa, liikutti minua pituudestaan huolimatta jollain tavoin. Koin nuoren ihmisen olevan hädässä, ihmisten yleensäkin olevan hädässä ja sitä tämä ohjelma heijasteli. Tuo nuori poika, joka kantoi valkoista ristiä Tampereen aseman pieleen, kävi oikein hermoilleni. Ajattelin että toivottavasti hän elämässään kestää. Niin auvoinen ja hellä. Jos tässä käytetään ihmisiä hyväksi, niin se on vakava paikka. Siinä oli kuin monen henki kiikussa keinumassa. Toivon heille kaikkea hyvää vaikka kirkolla onkin kaikenlaista heitä vastaan. Mutta joku raja sentään heillekin jo mielenterveyden ja jaksamisen vuoksi.

Huomenna keskiviikkona tulee TV2:n Dokumenttiprojektissa Pirjo Honkasalon Melancholian 3 huonetta -dokumentti. Se on monia palkintoja saanut ja kaikki palkintonsa ansainnut elokuva, joka käsittelee Tsetsenian tilannetta. Älkää unohtako tätä mahdollisuutta! Ohjelma alkaa klo 22.05 ja päättyy klo 23.50.

Ei takuulla unohdeta Honkasalon elokuvaa.
Muutama päivä sitten Helsingin Sanomien toimittaja Hannu Marttila ilmoitti katselleensa Arte-kanavalta Ranskalaista illallista saksankielisenä kun elokuvan alkuperäinen kieli on tanska. Koskahan meidän televisio näyttää kyseisen elokuvan? Onneksi meillä on kieliasiat kunnossa, mutta se ei vielä riitä, pitäisi saada se elokuva ohjelmistoonkin. Olisi kovin suotavaa, että joku joskus jossakin vastaisi, millä perusteella elokuvia valitaan YLE:n kanaville ja miksi valitaan niin hirveästi huonoja elokuvia. Ottakaa valintalautakuntaan jokunen 50-70-vuotias elokuvafriikki. Hommaa ei pidä jättää vain nuorisolle. Joku Isto vastasi joskus, mutta se oli niin pyöreä vastaus, ettei siitä ole jäänyt mitään mieleen.
Pari muuta elokuvatoivetta: Hustonin Muistot ja Wajdan Koivikko. Hankkikaa ne aluksi.

Ja jos näytetään jotain klassikkoa, vaikka King Kongia niin se on tietysti joku myöhemmin tehty jäljitelmäversio.

Pirjo Honkasalon "Melancholian 3 huonetta" kuuluu kyllä jonnekin hienoon seuraan. Jonnekin sinne mistä löytyy Alain Resnais'n "Yö ja usva". Mutta dokumentti pitäisi nähdä isolla kankaalla. Ainakin minulta jäi kokemuksesta jotain vajaaksi verrattuna elokuvan näkemiseen teatterissa.

Ensi näkemältä tunteeni katsojana oli kovin voimakas. Nyt mietin niitä poikien kasvoja ja mieleen tulivat Kronstadtista ja Ingutsiasta nämä Pavlov ja Aslan, joiden kasvoilta lapsuus oli kuin kulutettu pois. Jos lapsi elää kadulla ja on aikuisten hyväksikäytettävänä, niin jotain on peruuttamattomasti olemisessa sekoitettu. Ja näitä uhreja on paljon.

Jotain kovin tärkeää on luultavasti siinä, että ihminen asuu vuoristossa eikä merenrannalla matalalla. Karut olosuhteet, kuulas ilma, lämpötilan vaihtelut muokkaavat ihmistä. Miksi ihmiset eivät saa olla rauhassa. Mikä tässä oikein menikään pieleen. Olen mennyt sekaisin. Myöhästyivätkö tsetseenit itsenäistymiseltä, kun Neuvostoliitto hajosi vai oliko niin, että siinä oli uhkana liian monen lähtö. Yhtä kaikki, vuosikausien kurjuus on kauhea. Miten voidaan Etyj häätää pois. Onko tästä alueesta tulossa jatkuvan taistelun näyttämö kuten Palestiina/Israel. Kun omissakin on rosvojoukkoja ja mikä onkaan tämä nykyinen hallitus! Voivatko asukkaat siihen luottaa.

Toivottavasti Jesper missä liekin katsoi dokumentin. Hän sitä tässä hiljan täällä kaipaili.

Eilen tuli dokumenttiprojektissa Werner Herzogin ohjaama juttu "Lentäjäpoika". Lehdet vein päivällä roskiin joten ei ole tässä nyt mitään tukea asioille. Oli joka tapauksessa kyse saksalaisesta miehestä, joka sodan jälkeen muutti vielä kovin nuorena vähin varoin Yhdysvaltoihin ja sai viimein kansalaisuuden. Hän koki Saksan kurjuuden toisen maailmansodan aikaan. Isänsä kuoli sodassa ja koko perhe eli sodanjälkeisen Saksan nälkäkurjuudessa. Hänellä oli unelma tulla lentäjäksi ja siksi hän muutti maasta, jossa tällaista koulutusta ei enää voinut saada. Lentäjyys johti hänet Vietnamin sotaan, josta hän sanoi vähitellen vasta tajunneensa, mitä maan pinnalla tapahtui. Millaista oli ihmisten kurjuus siellä.

Miehen kone ammuttiin lopulta alas ja hän joutui sotavangiksi. Sotavangin osa, sen voi kuvitella, ei ole häävi. Ei voinut olla häävi noissa oloissa kun sotaa oli kestänyt jo vuosia, vuosikymmeniä ehkä olisi parempi niin sanoa. Muistan kuinka lapsuudessani tiesin, että sellainen maa kuin Laos on olemassa. Kuinka pitkään siellä kolkalla oikein kähinöitiinkään. Vankeus oli kidutusta kiduttamalla fyysisesti, myös ruoatta tai ruoan laadulla. Sellainen mieli tuli tälle henkilölle, että pakoon on päästävä muuten ei mitään mistään tule. Aivan ihmeen kaupalla heitä seitsemän (?) pääsi pakoon mutta hän oli ainoa, joka selvisi hengissä omiensa joukkoon.

Ei mitenkään hänen kärsimyksiään vähennä se, että samaan aikaan CIA:n joukot ja ketkä kaikki vietnamilaisia vankeja kuulustelivatkin käyttivät aivan yhtä julmia keinoja. Kynsiä revittiin, ihmisiä pidettiin "tiikerinhäkeissä" ja heitettiin oliko poltettua kalkkia vai mitä heidän päälleen. Näistä huhuttiin sodan aikaan, mutta eikö telkasta tullut tässä muutama vuosi sitten sarja, jossa KGB:n ja CIA:n agentit oikein tilittämällä tilittivät kauheuksia mitä olivat tehneet. Mitä keinoja käyttivät. He olivat niitä, joilla oli lupa tappaa. Voi olla, että näitä ohjelmia oli kaksikin sarjaa. CIA:n miehet avoimesti paljastivat myös toimensa esim. Sukarnon kaatamisessa ja miten sitten kommunisteja tapettiin siellä oikein olan takaa. Siinä nyt olivat varmaan jo paikalliset kovin paljon mukana jollei päävastuu tappamisissa ollut vallan heillä. Aikamoisia juttuja CIA edisti ja avitti. Ihmisyys ei ole kunniassa sellaisissa touhuissa.

Kovin yksinäiseltä vaikutti tämä lentäjä nyt tarinaansa kertoessaan. Hän oli vankeudessaan ollut tarkka, että vihkisormusta häneltä ei saa viedä pois. Se vietiin lopulta mutta Vietkong oli tarkka ja varas piestiin ja sormi leikattiin hänen kädestään ja sormus palautettiin, joten lentäjälle jäi syyllisyys koko sormuksesta. Hänen läheisimmäksi ihmisekseen, läheisemmäksi kuin äiti ja veli, näin muistan hänen sanoneen, tuli eräs vankitoveri, joka kuoli hänen vieressään pakomatkalla. Vaimosta ei ollut mitään puhetta. Tuntui siltä, että tuo ystävä siellä hädän hetkellä oli tavallaan täyttänyt kaiken sen tilan, mitä joku ystävä yleensä voi toisen mielessä ottaa. Hän oli kuollut mutta ei kai sillä ole ystävyydessä siten väliä etteikö häntä enää olisi ollut.

Tämä dokumentti kuului toiveuusintoihin. En muista toivojaa. Edellisellä viikolla tullut "Punaiset esiliinat", josta kritiikki on kirjoittanut muuanne, kuului tähän samaan toivesarjaan. Olen nähnyt esiliinat joskus enkä nyt katsonut sitä. Luulin että muistaisin sen. Kritiikin kommenttien perusteella en kaikkea kuitenkaan muista. Joku siltajuttu siinä oli vaikuttava ja juttu sinällään kokonaisuutena. Voi silti olla, että sekoitan kaksi dokumenttia toisiinsa, sellaisen jossa puhuttiin punaorvoista ja sitten nämä esiliinat.

Katselin samaa "Lentäjäpoika"-dokumenttia ja pidin siitä myös. Vaikka lentäjän kokemukset olivat hirveät ja myös hirveän mielenkiintoiset, niin minua järkytti eniten nuo jenkkipommittajakoneesta otetut tallenteet kun napalmpommeja pudotettiin pieniin vietnamilaiskyliin. Ilmavoimien kamerat olivat ilmeisesti asennettu lentokoneiden perässä ja kuvakulma oli taaksepäin. Voi vain kuvitella miten paljon näkymätöntä kärsimystä nuo "kepeät" kuvaukset aiheuttivat...Ja lentäjä painaa vain nappia suurella ammattitaidolla.
Kovin yksinäiseltä mieheltä tuo saksalaisamerikkalaislentäjä todella vaikutti. Hienoa, miten hän kertoi miksi alunperin halusi tulla lentäjäksi (kun näki pikkupoikana miten jenkkipomittaja pyyhkäsi hyvin läheltä saksalaiskodinsa ohitse).

Tuo dokumentti oli muuten todella hyvin tehty. Nyt, muutaman päivän jälkeen, huomaan sen vaikutuksen vasta kunnolla (sodan ja sodan pikkupoikien mielipuolisuus) vaikka se olisikin ollut tiedossa jo ajat sitten:
http://www.imagesjournal.com/issue10/re ... r/text.htm

Herzog on ilman muuta elokuva-alan suurmiehiä.

Tiina Lymin juontama dokumentti, Culture of Democracy, palkittiin parhaana historiallisena dokumenttina "Best documentary Awardilla" arvotetussa kilpailussa New York international Independent Film&Video Festival -kilpailussa Los Angelesissa.

Lisätietoa:
http://www.nyfilmvideo.com/2005/la2005/ ... arch05.htm

Nyt sen saa ostaa Suomestakin:
http://www.filmifriikki.fi/~du1vx000000 ... a07f1eed77

Amazon.comistahan sitä on saanu jo pitkään....

Hyvät ihmiset, toivottavasti katsoitte TV2:lta tulleen Dokumenttiprojektin, Hubert Sauperin ohjaaman dokumentin "Darwinin painajainen" (Darwin's Nightmare, Ranska 2004). Filmi on saanut läjän palkintoja. Toivoisin, että jokainen päättäjä Suomessa katsoi kyseisen ohjelman tänä iltana, jollei ole sitä aiemmin nähnyt. Se oli kammottava kertomus välinpitämättömyydestä, riistämisestä, luonnon ja ihmisen tuhoamisesta.

En ollut koskaan kuullutkaan suuresta petokalasta nimeltä niilinahven, jonka joku henkilö ilmeisesti tutkimusmielessä istutti maailman suurimpiin vesistöihin kuuluvaan Victoriajärveen. Olen kuvitellut, että asiat Tansaniassa ovat nykyään paremmin tai ainakin, että siellä ihminen jotenkin pärjää. Onhan maa Suomenkin avustuskohteista. Mutta miten onkaan. Nälänhätä (vuonna 2004 noin pari miljoonaa ihmistä) vaani ihmisiä, jotka tulivat maalta järvelle töihin. Niilinahven oli tuhonnut Victorianjärven ekosysteemin. Se oli syönyt järven muut lajit melkein sukupuuttoon ja mikäli käsitin oikein se söi myös omiaan.

Ne, jotka toimivat kalastajina, elivät elämää niukin naukin. Ei heillä ollut perheineen varaa ostaa tuota kalaa, jota varten oli rakennettu tutkimuslaitos ja tehtaat, jotka tuottivat EU:n alueelle kelpaavia tuotteita. Suuret fileet lähtivät koneissa EU:n markkinoille. Ja mitä toivatkaan nuo lentäjät, venäläiset pilotit, nykyajan hermekset, tullessaan jollei aseita maanosan lukuisiin sotiin. Kala-alueen kenttä oli vain huonosti vartioitu välietappi. Eikö EU:n peruskirjaan ole kirjattukaan mitään ihmisoikeuksista! Niitä vaaditaan nyt kovasti Turkilta. Tekopyhyys ja kaiken sen hyväksyminen, minkä jokainen tiesi valheeksi, oli kaikkein raskainta ja raivostuttavinta.

Miksi venäläiset lentäjät ja koneet. He olivat halvimpia. Heidän perhe-elämänsä oli näillä lennoilla sekoitettu. He olivat olleet mukana niin monessa, että he olivat jo väsyneitä puhumaan. Odotuspaikassaan kalakaupungissa he tapasivat naisia, jotka olivat tulleet maalta miehen tai koko perheenkin menetettyään ansaitsemaan elantonsa prostituoituina. "Ei se ole heidän vikansa", totesi eräs kalastajayhteisön mies. Hän ymmärsi hyvin lainalaiset seikat. Siinä eräs kuva prostituutiosta. Eräs kuvatuista tytöistä, joka kuvausvaiheessa kaipasi takaisin kouluun, joutui australialaisen lentäjän tai bisnesmiehen surmaamaksi ja viiltelemäksi.

Mitä söivät ja tekivät lapset. Köyhät vanhemmat ajoivat heidät kadulle, jossa ainut apu pelkoon oli kalasäilykkeiden muovista tehty liima. Sen imussa yö meni umpisokkelossa ilman kauhua. Mutta tässä tilassa lapsi hyvinkin saattoi tulla raiskatuksi. Eikö filmin alussa nähty suoraan, miten eräs poika sai sotilasasuiselta miehelta turpiinsa. Lapset taistelivat ruoasta rannalla nyrkein ja kyynel silmässä jos joku ryösti annoksen käsistä.

Voisiko kukaan tehdä mitään. Tuo saarelainen mies, joka käsitti muiden lailla asiat vallan hyvin, sanoi vahvemman voittavan. Vahvempi oli eurooppalainen, jonka kalatiskeille kalaa vietiin. Hän otti vanhempi-käsitteen tueksi Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston. Voisiko Yle uusia Erkki Kauhasen ohjelman, joka käsitteli näitä kahta järjestelmää/järjestöä. Olen toivonut sitä useasti. Anarkismi-ohjelman tavoin uusinnalla olisi tilaus päällä.

Afrikkaa ei jätetä rauhaan. Tehtaiden siirroissa ulkomaille on jo mainittu moneen kertaan Afrikka seuraavana kohteena. Hyvin voi käsittää, miksi se on Aasian maiden jälkeen seuraava kohde. Ihmiset, jotka kuolevat aidsiin ja ovat vailla kunnon ruokaa ja työtä sekä ainaisten sotien tai sen uhan (vrt. asekuljetukset) edessä, ovat "kesyä" kansaa tehtaille. Heidän oppivuutensa on suurta eikä niin kuin joissain epämääräisissä tutkimuksissa on todettu. Lentäjä sanoo: afrikkalaiset ovat laiskoja. Tätä samaa asiaa on hoettu kautta vuosisatojen. Ketkä sitä ovat hokeneet: rikkauksien kerääjät, jotka eivät saa haluamaansa tarpeeksi nopeaan. Filmien hyväntahtoiset saalistajat.

Voiko jollekulle kirjoittaa viestin. Voisiko toivoa vähempää kuin välittämistä. EU on selvityksen velkaa. Mistä aseet tulevat, ne aseet, jotka Euroopasta menevät Afrikan kriisipesäkkeisiin? Miten hyvin nuori poika muistikaan koneen merkin, joka toi vielä ruokaa ennen asekuormia. Se kone oli merkitty YK:n tunnuksin ja tuli Yhdysvalloista. Suomi voisi ottaa asian esille EU:n puheenjohtajamaana. Talousalue tukiaisineen on aiheuttamassa tuhoa. Se mikä täällä maksaa vähän, liian vähän!!!, on aivan liian kallista kalastajaperheelle ostaa ruoaksi ja välttää hitaan kuoleman.

Taisin nähdä tuosta dokumentista pätkiä edeltävässä ohjelmassa, oliko se Ajankohtainen kakkonen. Siinä näytettiin, kuinka kaikki niilinahvenen fileet pakattiin vientiä varten ja paikallisille jäi vain pää ja ruodot. Raatokuormat olivat valtavat. Päätin jo nuo kuvat nähdessäni, että kyseistä kalaa en itse ainakaan syö, kun sitä tuolla lailla tuotetaan.

Ei minua kuitenkaan hätkäyttänyt se, mitä ohjelman esittelyssä näin. Noita kuvia olen nähnyt niin paljon ennenkin, joissa köyhiä ja nälkäänäkeviä riistetään. Maailmassa vallitsee vahvemman riistotalous ja se on se marssijärjestys.

Mutta on hyvä, että vahvemmat jaksavat pitää meteliä epäkohdista. Heikommatkin voivat tehdä jotain: äänestää jaloillaan. Se säästää voimia pitkään hivutukseen.

Eilen kävin postissa, jossa tehtiin asiakaskysely. Minulle oltiin kohteliaita ja annoin hyvät arvosanat kaikissa kohdissa. Parannusehdotuskohtaan keksin siihenkin jotain. Haluaisin Unicefin kortit Postiin takaisin. Pistin sen siihen oikeastaan kuin piikiksi lihaan. Ei niitä kortteja tule, kun Unicef ei pysty maksamaan korteista Postin toivomaa summaa. Se on se marssijärjestys, että köyhien on ylläpidettävä rikkaita.

Malja kurjuudelle.

Tämä on yhtä helvettiä tällainen päätösenteko. Jos jätän ne ahvenet syömättä niin se sen kun vaan lisää kurjuutta siellä lähtömaassa. Jaettavaa, ei kun rikkaitten rohmuttavaa on entistä vähemmän ja entistä vähemmän siitä tippuu köyhille.

Minä syön kyllä muutenkin vain Itämeren kalaa, olkoonkin vaan hengiltä myrkytetty jätelampi.

Lienet oikeassa siinä, ettei noin monisyisten ongelmien ratkaiseminen ole helppoa. Mutta ennen kyseisestä järvestä saivat paikallisetkin kalaa syödäkseen, lue Marja S:n selostus.