YLE Radio 1

En osaa kässäreitä liiemmin vertailla. Voin sanoa vain, että filmiksi Lasiavaimessa tapahtui ainakin 2 huomattavaa muutosta: Ned on romskussa muistaakseni eräänlainen herrasmies-seikkailija (pitäisi tarkastaa, mielikuva voi johtua nimestä Beaumont joka haiskahti nuorena fiiniltä - kuin louisianalainen seikkailija), filkassa kovapintainen gangsterihahmo. Romskun lopetus on ehtaa noiria, filkan loppu melkeinpä pilattiin.

Harmittaa ettö olen nähnyt niin vähän Ladd-Lake -tuotantoa. Ainakaan muista kovin montaa. Mutta Blue Dahlia on vimmassaan ehdoton. Siitä on jäänyt hyvähyvä maku. William Bendix teki molemmissa filmeissä melkomoiset sivuroolit.

Miller's Crossing on tosiaan hyvä. Jostain syystä unohdan sen parhaiden 1990-luvun ja myöhempien neonoirien joukosta.

hah? kirjoitti:Ai jaa.. Minä kun meinasin kirjoittaa, että tässä Lasiavaimessa oli napakampi, toimivampi ja uskottavamman tuntuinen käsikirjoitus kuin Vainotussa. No, eihän se kirjoittajasta kiinni ole. Ja elokuvan käsikirjoitus kai on eri asia kuin alkuperäinen romaani, johon elokuva perustuu. Ja samalla totean vielä supjektiivisena näkemyksenäni, että tunnepuoli hengitti kyllä minua miellyttävämmin Vainotussa. Lasiavaimen tunteet olivat aika lailla lasia. Loppunaurut eivät sopineet tarinaan mitenkään.

Ei ollut tarkoitukseni mitenkään arvottaa käsikirjoituksen perustana olevia romaaneja suhteessa toisiinsa. Greene kirjoitti tekstejä, joista sai upeita elokuvia. Hammettista saa ehdottomia (vt. Maltan haukka), kun on oikein taitava tekijä. Joidenkin kirjojen arvon voi havaita vaikkapa vasta siinä tilanteessa, kun elokuvaa tekstin pohjalta tehdään. Täytyy olla tosi töppö ohjaaja, käsikirjoittaja ja kuvaaja, jotka pystyvät pilaamaan Highstmithin, Hammettin, Chandlerin tai vaikkapa Greenen tekstit. Tietenkin töppöjä löytyy. Niitä tekstejä voi vanuttaa suuntaan kuin suuntaan ja silti siellä on se yksi ja sama romaani taustalla ilman mitään arvonsa menettämistä.

Arvotin Alain Laddia, koin, että hän oli todella hyvä "Vainotussa". Eipä ihme, että hänen uransa lähti lentoon. "Lasiavain", jonka olen myös lukenut (kirjan), on ytimeltään kovin jäntevä, se on kuin yhteiskuntaan katsova kameransilmä, eräänlainen korruption oppitunti. Mitä k-meleon muistelee, niin Ladd-hahmon kirjallinen alku on filmiä monipuolisempi, mutta johonkin suuntaan on tietenkin aina nojauduttava. "Sininen Dalia" oli tämän parin ehdoton juttu minunkin mielestäni. Jostain luin, että he ovat tehneet jopa seitsemän elokuvaa yhdessä. Eipä oikeastaan ihme.

"Lasiavain" on lasiavain, särkyvä vehje, kuvitteellinen pääsy jonnekin fantasiamaailmaan. Lasiavain-palkinto jaetaan vuosittain parhaalle pohjoismaiselle rikoskirjailijalle, eikö se niin ole. Rönkä taisi saada lasiavaimensa hiljan.

Loviisa – Niskavuoren nuori emäntä (1946) on suomalaisen elokuvan parhaimmistoa. Se esitettiin teemalla eilen ja tulee uudelleen perjantaina klo 22.38 ja vielä sunnuntaina klo 7.48. Ennen ja jälkeen kumpaakin esitystä näyttelijätoverit muistelevat Emma Väänästä. Aluksi näytetään elokuvan ilmestymisajankohdan ennakkomainos. Katsokaa ohjelmatiedoista tarkemmin.

Olen aina pitänyt Loviisasta. Tarina on loistava, näyttelijävalinnat mainioita eikä esityksen teatterimaisuus häiritse jostain syystä. Kotimaisten elokuvien musiikki toimii vain ajoittain – niin valitettavasti tässäkin. Mutta draama tässä on se joka toimii! En tiedä miten monesti olen elokuvan katsellut, mutta pakko taas mainita että joka katselukerralla löytyy uutta ihasteltavaa. Tällä kertaa huomasin erityisesti pienen kohtauksen, jossa vastavalittu valtiopäivämies lierihatussaan palaa kärrypeleissä kotiin veljensä kanssa. Upeaa lähikuvaa!

Tarinan parhaana puolena näen sen, että elokuvassa etenee monta riipaisevaa tarinaa samanaikaisesti. Kyseessä on tietysti kolmiodraama. Mutta on se myös kahden erilaisista oloista tulevan nuoren ihmisen avioliiton kipunoiva yhteentaonta. Esimerkkinä siitä miten eri tavoin vastavihityt Juhani ja Loviisa tilanteeseensa suhtautuvat toimikoon seuraava (ulkomuistista kirjattu) komea vuoropuhelu:

LOVIISA: Minä en tiedä miksi minä Niskavuoresta niin pidänkin!
JUHANI: Sanotaan että Niskavuori on kuin puoli pitäjää!
LOVIISA: Ja sinun äitisi on juuri sellainen kuin äidin pitääkin olla.

Lopun hurraa-huudot meidän Juhani Niskavuorellemme Loviisan ylpeänä seuratessa ovat kuin taoksen jäähdytys ja vasta elokuvan tapahtumien jälkeen voi hiontavaihe alkaa.

"Loviisa, Niskavuoren emäntä".1946. Ohj.Valentin Vaala.
Tämä on paras filmi Wuolijoki Niskavuori-sarjasta. Emma Väänäsellä oli tehokas fibraatto. Kun hän värisytti ääntään, siinä oli tunnelmaa. Tauno Palolle kävi rooli kuin rooli.
"Äideistä parhain".2005. Ohj.Klaus Hörö.
Kovasti kehuttiin, mutta minulle pettymys. Alussa sekaista ja mitään ei veinannut tapahtua. Olen pitänyt näitä Ruotsissa olevia sotalapsia "eliitti-ruikuttajina".
Suomeen jäänneet lapset ja aikuiset olivat todellisia sodankokeneita. Oli pommituksia. Viljaomavaraisuus oli 50%. Saksa pelasti Suomen nälkäkuolemalta. Saksasta tuli lääkkeet kymmenilletuhansille haavoittuneille. Saksasta tuli sotatarvikkeet, polttoaine ja kemikaalit teollisuudelle. Maaseudulla viljeltiin perunaa, porkkanaa ja kaalia. Kerrostaloissa oli sikoja.
"Äidistä parhain" on lähes epäonnistunut elokuva. Esko Salminen ikääntyvänä Eerona ei ollut uskottava.
"Lacrimosa" TV-elokuva. Kirjoittanut Liisamaija Laaksonen.
Pitkästä aikaa Suomalainen elokuva, missä ei kuvata hulluja Suomalaisia, vaan henkilöt ovat normaaleja. Musiikki ei ole populaari jympytystä, vaan Verdi, Requiem. Laaksosen tytär Katariina Kaitue on varsin sympaattinen näyttelijä. Ei tämä mikään suuri filmi ole, mutta nykyaikana kannatta ottaa mallia vanhan ajan nyyhky-filmeistä.
"Seitsemäs sinetti".Ruotsi.1957. Ohj.Ingmar Bergman.
Tottakai tälle annettiin 5 tähteä. Minusta tämä on tekotaiteellista hölynpölyä. Kun uskontokin on mukana, tämä on todellinen inho elokuva.
"Veronica Lake" oli syksyn tuntematon tähti.
Tämä viehkeä blondi tuli 22 vuotiaana 1942 elokuvassa "Vainottu" kuuluisaksi. Alan Laddin kanssa he tekivät seitsemän elokuvaa. Tuli mainetta, rahaa ja alkoholia. 50-luvun alussa Veronica Lake sai hermoromahduksen. Seurasi psykiatrinenrairaala ja alkoholiparantola kierre. Kaksi aviomiestä ryösti hänen omaisuutensa.
Veronica Lake kuoli rutiköyhänä alkoholisoituneena 53 vuotiaana.
Tässä tämä viettelevä blondi laulaa 1942 "Hokkus-pokkus laulun".
TTA.
http://www.youtube.com/watch?v=U8mSCdQJK5I

Eilen TV2 lähetti aikamoisen nostalgiapaukun, ensimmäisen "Pekka Puupään" vuodelta 1953. Heti alkuteksteissä oli yllätys, sillä olisin ohjaajaksi olettanut ilman muuta Armand Lohikosken, mutta ei, syyllinen olikin Ville Salminen.

Konnan osaan oli joutunut niiden vakioesittäjä Åke Lindman, joka tällä viikolla täyttää pyöreitä vuosia. Syntymäpäivähaastattelussaan hän kertoo taas kerran sen, miten nuoret neidot kivettyivät kauhusta hänet kadulla tavatessaan. Tapio Rautavaara on komea ensirakastaja ja Siiri Angerkosken keinahdellen kävelevä hirmuinen Justiina saisi olla enemmänkin esillä. Arvo Lehesmaa on miljonääri-isän osaansa hiukan ikääntynyt, mutta mahdollinen tottakai.

Topi Kärki ja Repe Helismaa ovat saaneet taas tuotantoaan mukaan niin paljon, että filmi uhkaa ajoittain muuttua musikaaliksi. Ei heidän parastaan, pikemminkin standardikamaa.

Sisäkuvat ovat selvää studiotyötä ja eniten minua häiritsi huono valaistus. Sähkön säännöstely ei tainnut enää tuolloin olla voimassa mutta olisikohan studioissa ollut pulaa valonheittimistä. Osa kuvista on joka tapauksessa aika pimeitä ja voimakkaat varjot projisoituvat taustalle. Ainakin yhdessä kohtauksessa seinällä näkyy myös mikrofonin varjo. Ulkokuvissa kiinnostusta herättää runsas parkkipaikkojen tarjonta. Ja onhan se mukavaa yrittää bongata kuvauspaikkoja ja vertailla niiden nykyista ulkoasua.

Mutta tietääkö kukaan, kuka oli tuo varastettu vauva? Onko hän joku nykyisinkin tunnettu, suuriin ikäluokkiin kuuluva henkilö?

Kaiken kaikkiaan elokuva oli minusta parempi kuin miksi sitä on haukuttu ja huonompi kuin miksi sitä on kehuttu. Suomalaista kulttuurihistoriaa kumminkin.

Imdb:n mukaan myös Visa Mäkinen on tehnyt vuonna 1986 Pekka Puupäästä elokuvan ja Pekkana on, yllätys yllätys, Esko Roine. En muista sitä nähneeni eikä muitakaan musitikuvia koko asiasta ole.

Juu, minulle sopivat kyllä Puupäät katseltaviksi ja luettaviksi.

Mitä Niskavuoriin tulee, olen samaa mieltä T.T.Anttilan kanssa:

T.T.Anttila. kirjoitti:"Loviisa, Niskavuoren emäntä".1946. Ohj.Valentin Vaala.
Tämä on paras filmi Wuolijoki Niskavuori-sarjasta. Emma Väänäsellä oli tehokas fibraatto. Kun hän värisytti ääntään, siinä oli tunnelmaa. Tauno Palolle kävi rooli kuin rooli.

Malviina, en muista esittäjän nimeä, tuo elokuvaan kauneuden, Loviisa koskettavuuden ja T.Palo tarvittavan karisman. Myös Heta-elokuva on hyvä, mutta ei yllä ihan Loviisan tasolle.

Joulun aikaan katseltiin taas Linnaisten vihreä kamari videolta. Koska en ole mikään arvostelija enkä muukaan tuomari, en ollut kiinnittänyt aikaisemmin huomiota siihen, kuka on elokuvan ohjannut. Nyt sitten huomasin, että ohjaaja oli Valentin Vaala. Hän ohjannut myös Juurakon Huldan ja yllämainitun Loviisan. Katselin netistä hänen elokuviensa nimiä ja sieltä löytyivät näitten lisäksi myös Gabriel tule takaisin ja Omena putoaa, jotka ovat erinomaisia nekin. Oli siellä tosin joukossa myös sellaisia kuin Jumalan myrsky ja Antreas ja syntinen Jolanda, jotka voisin sijoittaa erääseen toiseen tämän osaston ketjuun. Mutta näin monen onnistuneen elokuvan tekijän täytynee olla Suomen elokuvataiteen huippunimiä - ellei sitten se huipuista huipuin!

Valentin Vaalan listaan lisäisin vielä huippean nuoruustyön, Tulion kanssa valmistuneen mykkäfilmin "Mustalaishurmaaja", Lea Joutseno -komediat ja tietenkin aivan parhaimmistoon kuuluvan "Ihmisiä suviyössä". "Loviisa, Niskavuoren nuori emäntä" on kovin ilmava, hengittävä elokuva. Siinä on roolihenkilön hyvä olla ja elää, vaikka muuten olisikin vaikeaa. Vaalan "Niskavuoren naisissa" (1938) Tauno Palo on parhaimmillaan, katsoo pihaa kesän hämyn tuntien ja pellot ympärillä tajuten kunnes kohtaa äitinsä Loviisan katseen ikkunassa ja jäykistyy. Mutta Emma Väänänen on kyllä aikamoinen. Hän sopii juuri osiin, joissa hän on kuin kahden tulen välissä. On sitten kyseessä poika ja tuleva miniä tai aviomies ja toinen nainen. Niinhän sitä "Elokuussa" ollaan pyykillä ja mennään mankeliin. Mihin väliin siinä "vieras" sopii, ei muuta kuin sivupenkille ärsykkeenä olemaan.

TTA:lle vastinetta hieman. Klaus Härön "Äideistä parhain" ei ehkä kokonaisuutena ole järin häävi työ, mutta niin oli Ruotsin mamma kuin olisi ikänsä karjaa hoitanut ja lantaa luonut. Oli kotonaan osassaan ja kasvu äitiyteen oli aivan hurja. Retki ja lapsen pyörä, joulu jo sitä ennen jne. Mikä tökki niin tämä Suomen pää. Kyllä Härössä ainesta on paljonkin. "Näkymätön Elina" sen jo osoitti.

Enhän näitä nyt ole nähnyt ja "Lacrimosaa" en lainkaan, mutta tästä olen aivan eri mieltä kuin TTA.

"Seitsemäs sinetti".Ruotsi.1957. Ohj.Ingmar Bergman.
Tottakai tälle annettiin 5 tähteä. Minusta tämä on tekotaiteellista hölynpölyä. Kun uskontokin on mukana, tämä on todellinen inho elokuva.

Ei mitään tottakai. Kyllä Bergman on siipiinsä saanut vaikka millä mitalla. Uskonto on mukana ristiretkiajan ideologiana. Täytyy miettiä ja on hauska, että Elokuvateatterissa tulee Jukka Kuosmasen toimittama ohjelma "Ingmar Bergmanin Jumala" 31.1.08. Itse koen Bergmanin tutkivan Jumalaa ja uskoa. Miten monet henkilöt etsivätkään ja miten monet kieltävät sen mitä uskoksi sanotaan tai Jumalaksi, Bergmanilla. Tässäkin, opin tultua niin mahtavaksi, että vallan tiettyä maata oli lähdetty pyhänä puolustamaan ja palauttamaan se maa "oikean" opin kannattajien haltuun ja saaliiksi, tuo esiin kokonaisen kirjon vivahteita. Kun on vahva oppi, on myös vahva käsitys siitä, että on harhaoppisia. Ne, joilla on valta opin "oikeuteen", panevat pienet kyykkyyn ja kastavat nämä veressä ja saavat heidät vielä uskomaan, että he ovat väärässä, uskomaan että he ansaitsevat sen kaiken kauheuden, mikä heille on säädetty. Bergman ei hymistele. Sehän siinä on. Hänen henkilönsä etsivät jotain kuin turvaksi omia pelkojaan vastaan ja järjelliseksi katsannoksi maailmaa hahmottaessaan. Aivan voisin ajatuksissani kääntää tämän opin kommunismiksi, harhaoppisten etsinnäksi, vankileireiksi ... Onko koskaan ollut niin, että kaikki olisivat aivan samoin jostakin asiasta ajatelleet.

Lisää Puupäätä tuli taas töllöstä. Nyt lähdettiin maalle oikein täysihoitolaa pitämään. Keinahdellen kävelevää Justiinaa oli taas turhan vähän, mutta Pätkä pääsi vetelemään lainattuja bravuujeraan oikein kunnolla. Aika paljon hän on velkaa Stanille ja Ollielle, jotka esiintyivät pikku katkelmassa juuri enne filmin alkua. (Miksi muuten heidän filmeistään tehdään tällaisia amputoituja best of-leikkauksia?). Olavi Virta oli todella kömpelö puuhevonen sarjan ensimmäisen filmin Tapio Rautavaaraan. Välillä vaikutti siltä kuin hän olisi ollut jossain muualla kuin kameran edessä. Hänen mielenkiintonsa kohdetta esitti runsasmuotoinen nainen, jota en kertakaikkiaan tunnistanut, imdb sitten paljasti, että kysymyksessä oli Ruth Johansson.

Viihdytti minkä viihdytti. Tästäkin sanoisin, että parempi elokuva oli kuin mitä on haukuttu ja huonompi kuin mitä on kehuttu. Suomalsista elokuvahistoriaa joka tapauksessa.

VeHy kirjoitti:Viihdytti minkä viihdytti. Tästäkin sanoisin, että parempi elokuva oli kuin mitä on haukuttu ja huonompi kuin mitä on kehuttu. Suomalsista elokuvahistoriaa joka tapauksessa.

Erinomaisesti sanottu! Pekka ja Pätkä Suezilla on minun suosikkini, mutta monilla sarjan elokuvilla on hetkensä. Elokuvataiteesta esitti mielipiteenään ohjaaja Valentin Vaala seuraavaa:

"Ajanvietettähän elokuva on ennen kaikkea. Ei se ole mitään muuta."

Tämän viikon Puupää meni ohi silmien, mutta viikko sitten tuli todella hurja juttu "Pekka ja Pätkä lumimiehen jäljillä". Siitä voi todeta, että Pätkän pelleilyt menivät jo överin puolelle ja Justiinaa olisi saanut olal enemmänkin. Åke Lindman ei tällä kertaa ollutkaan konnana mutta Olavi Virta ei istunut alkuunkaan rooliinsa. Eikä Anneli Saulia ei tuntenut kyllä samaksi henkilöksi kuin Sepän muori. Muutamia kiintoisia nimiä on näyttelijäluettelossa, mm. Osmo Harkimo, Juhani Kumpulainen, Mauno Maunola, Ossi Runne, Arttu Suuntala ja ohjaaja Armand Lohikoski itse turistin roolissa. Toivoikohan saavansa Jussin sivuosasta. Mutta kuka oikeastaan oli tämä Vihtori Välimäki lumimiehen roolissa?

Mutta itse tarina, sehän oli aivan huima! En ole ennen tätä filmiä nähnyt, mutta nyt ymmärrän, miksi sitä lapset aikanaan pitivät huisin jännittävänä. Suostuikohan Renny Harlin tekemään siitä uuden version aitoon amerikantyyliin?

Japanilaisia, karmeita, sadistisia fetish-filmejä.
"Lihaportti". Japani.1964.Ohj.Seijun Suzaki.
Kuvaa raunioitunutta Tokiota sodan jälkeen ja prostitoituja.
Tässä nihilismi on huipussaan. Amerikkalaiset miehityssotilaat ovat kuin jumalia, mutta käyttäytyvät kuten saatana. Japanilaiset taistelevat ruuasta ja lihasta. Katutytön hinta on puoli kiloa naudanlihaa. Sadistista, fetish-kidutusta ja ihmisrääkkäystä.
Tämä on näistä Japanilaisista filmeistä paras, vaikka tämä tyrmää katselijan. 4 tähteä.
"Maailman vanhin ammatti". Japani.1974.
TV-arvostelijat antoivat 5 tähteä. minä annan yhden tähden. Huono.
Selvää pornoa. Äiti ja tytär ovat prostitoituja. Tytär ja kehitysvammainen veli parittelevat. Sukurutsausta. 90% filmin kestosta on parittelua, lihan loisketta. Japanilaiseen kulttuuriin kuuluu fetish-rääkkäystä ja sitä sadistisuutta piisaa. Miehet kuvataan kieroituneina sonneina, aivokääpiöinä.
"Tirkistelijä ullakolla". Japani.1976.
TV-arvostelijat antoivat 5 tähteä. Loistava. Minä annan 0-tähteä. Avuttoman surkea. Tämä on muka taide-elokuva, intohimodraama. Vuokraisäntä tirkistelee ja prostitoitu murhaa asiakkaitaan. Aivan järjetöntä, sekapäistä touhua.
"Abe Sadan tarina". Japani.1975.
TV-arvostelijat antoivat 5 tähteä. Loistava. Minä annan 0-tähteä.
Elokuva kuvasi jatkuvaa parittelua. Ei paljon ruokataukoja ollut.
Sadomasokistisessa kohtauksessa nainen kuristaa huivilla miehen kuoliaaksi. Sitten nainen leikkaa tikarilla miehen peniksen irti. Sitten alkaakin hirmuiset, veriset seksileikit. Tämä on taidetta.
"Dyynien daami". Japani.1964.
TV-arvostelijat haltioissaan, loistava 5 tähteä. Absurdi elokuva. En käsittänyt tästä yhtään mitään. Lapiolla hiekkaa heitettiin ja pariteltiin.
Puolen tunnin kuluttua suljin TV:n.
Minä syvästi inhoan näitä Japanilaisia fetish-filmejä.
TTA.

Onpa Sinulla taas hieno arvostelurypäs täällä. En ole katsonut näistä mitään. Nyt kun on digi, niin en kuin ehdi katsoa. Kaksi listasi viimeistä minulla on taltioituna ja kirjoittelen niistä, jos olisin vaikka jotenkin eriävää mieltä.

Kovaa kisaa Sinä parahin TTA käyt noiden arvostelijoiden kanssa. Eihän heidän pisteitään tarvite ottaa muuna kuin mielipiteenä.

Olisit nyt katsonut "Kultaisen hämähäkin", niin siitä voisin sanoa jotakin. Ts. että se oli hieno filmi, värit kuulakkaat, luonnonmuodot ja ihmiskasvot loivat myös erityistä huumoria elokuvaan.

Luetaanko Claude Lelouch wanhojen kastiin

Kivoja pätkiä, olisi mukava nähdä telkusta:
Un Homme et Une Femme
http://www.youtube.com/watch?v=alQXaZDtsxk
http://www.youtube.com/watch?v=Qfc4NPNMFro
http://www.youtube.com/watch?v=BpsCBr_pyZ0
Anouk Aiméehan nähtiin hiljan Letizia Bonabarten roolissa.. ja näköjään kertojana CL dokumentissa
http://www.imdb.com/title/tt1042261/
http://www.youtube.com/watch?v=AHn5Q15kaIA kaikenlaista

Minä katselin tuon Maailman vanhin ammatti -nimisen elokuvan ja ihmettelin, että jos kerran elokuvien esitysajoille on jotain normeja säädelty, niin miksi se elokuva alkoi jo ennen kello 22? Abe Sadalle oli hutkautettu muistaakseni K-18 ja alkoi sen edellyttämään aikaan. Minä aloittelen siihen aikaan vain unien katselua. Maailman vanhin ammatti sisälsi aika lailla kinksahtanutta seksiä.

"Kesä Monikan kanssa".Ruotsi. 1952.
Ohj. Ingmar Bergman. Hänen varhaiskauden elokuvista pidän. Tässä ei ole vielä niitä mysteeriöitä,
uskontoa ja tekotaiteellista hölynpölyä, mitä myöhemmin oli.
Loistavaa ihmiskuvausta ja miljöökuvaus vaikuttavaa niin kaupungissa kuin Tukholman saaristossa.
Nuorten kuvauksena tämä on klassikko, jota on paljon jäljitelty. Lars Ekborg ja Harriet Anderson rooleissaan täysosumia.
Herkkä, tunteellinen rakkaustarina. Huomatkaa nykyohjaajat. Kertaakaan ei näytetty ns. parittelua,
vaan annettiin katselijan mielikuvituksen lentää.
TTA.