Big Brother

Radiosta, televisiosta, lehdistä, internetistä ja muista medioista. Mediakritiikki

Valvojat: Nettitoimitus, Tiedotus

Big Brother

ViestiKirjoittaja ite Rieska trikiikki päivämäärä 16.10.10 - 23:55

Tämänvuotinen Big Brother -tuotantokausi on päässyt jo hyvän matkaa eteenpäin, eikä tietyiltä asiaan kuuluvilta yllätyksiltä ole vältytty. Oikeastaan niitä on ollut odottamattomankin paljon, onhan kilpailusta mm. häädetty äkkiarvaamatta kaksikin miespuolista kilpailijaa. Sympaattisen oloinen leppävirtalaispoika Ville poistettiin, kun tämä meni kertomaan ääneen, että kilpailijat saavat 155 euroa viikossa palkkaa tositv-artistina olemisesta. Pari päivää sitten lähti seuraava kilpailija, Hannu, syynä viime kaudelta tuttu kilpailijoiden sopimaton lähentely. Sikäli kun tätä tekoa nyt voidaan pitää rikkeenä, perustuuhan formaatti omalla tavallaan pelkkään lähentelyyn :roll:

Oli rangaistus kohtuullinen tai ei, ainakin jonkinlaista seksuaalisuuteen viittaavaa toimintaa on nyt sitten saatu pitkän odotuksen jälkeen nähdä: "Koko illan läheisissä väleissä olleet Inka ja Hannu purkivat porealtaassa tunteitaan – kiihkeillä suudelmilla" http://www.stara.fi/2010/10/16/kuumia-s ... i-hannuun/ Toinenkin otsikko saatiin tällä viikolla, kun "Ksenia vilautti liikaa", joten vipinän puutteesta ei enää voine syyttää :P

Kilpailun voitosta puheenollen näyttäisi siltä, että kausi toisensa jälkeen loppuhuipennukseen säästyvät jollakin tavalla järkevimmät tyypit, joilla on edellytyksiä tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa, samanaikaisesti kun he myös suoriutuvat annetuista tehtävistä kunnialla. Siinä mielessä voi sanoa, että oikeat henkilöt kilpailevat lopulta voitosta :roll:
Ne tulevat, ne menevät
nimittäin päivät ja yöt.
Ohitsemme aika ajaa,
sen tietää jopa älyvajaa.
(Hortto Torvela: Aika mataa, säv.trad. 1800-l.)
ite Rieska trikiikki
 
Viestit: 16
Liittynyt: 3.5.10 - 23:36

Re: Big Brother

ViestiKirjoittaja ite vierailija reiska päivämäärä 6.11.10 - 11:43

-Niin älyvapaa ja turhanpäinen ohjelma, kuin vain voi olla. Itse olen kiemurrellen katsonut joka vuosi, sen yhden ja ainoan jakson. Ja se on juuri "pissiksien" touhua parhaasta päästä. Juu, ei ikinä tälläistä Suomen televisiosta tarvitsisi näyttää. Ja jos näyttää, niin maksukanavien puolelle. KIITOS.
ite vierailija reiska
 
Viestit: 4272
Liittynyt: 12.3.04 - 10:16

Re: Big Brother

ViestiKirjoittaja Vieraampi päivämäärä 7.11.10 - 17:15

ite vierailija reiska kirjoitti:-Niin älyvapaa ja turhanpäinen ohjelma, kuin vain voi olla. Itse olen kiemurrellen katsonut joka vuosi, sen yhden ja ainoan jakson. Ja se on juuri "pissiksien" touhua parhaasta päästä. Juu, ei ikinä tälläistä Suomen televisiosta tarvitsisi näyttää. Ja jos näyttää, niin maksukanavien puolelle. KIITOS.


Miksi edes sen yhden jakson?

Ei kiinnosta edes sen vertaa!
Vieraampi
 
Viestit: 1841
Liittynyt: 12.3.04 - 9:29

Re: Big Brother

ViestiKirjoittaja k-meleon päivämäärä 8.11.10 - 17:49

Niin ja vielä joka vuosi...!

Ennen muinoin kun alkoi jokin uusi tv-sarja, ja sattui olemaan telkku, niin katsoin ensimmäisen jakson (so. mainoksiin asti): jos ei vetänyt, niin vaihdoin kanavaa ja unohdin koko stoorin. Muistan yhä yhden Dynastyn kohtauksen... niin absurdia se oli. Ei ole ollut ikävä senkään tuotteen pariin. Ja kun mainokset alkoivat, vaihtui kanava.
The clash of ideas is the sound of freedom. -Lady Bird Johnson
Käyttäjän avatar
k-meleon
 
Viestit: 3780
Liittynyt: 2.5.04 - 20:48

Re: Big Brother

ViestiKirjoittaja VeHy päivämäärä 8.11.10 - 19:06

Eipä ole BB-hölmöily tullut katsotuksi. Perjantaina aion katsoa toisen omituisuuden, Salatut elämät, kun se yltää jo 2000. jaksooonsa.
VeHy
 
Viestit: 6939
Liittynyt: 4.3.04 - 11:46
Paikkakunta: PK-seutu

Re: Big Brother

ViestiKirjoittaja k-meleon päivämäärä 8.11.10 - 20:21

Minusta sanoi sisko kerran, että olen sen Pig Brother, mutta se oli vaan semmoista sisarrakkautta, toivon. Varmuuden vuoksi en kuitenkaan paljasta... etenkään sitä, minkä takia hän minua nimitteli. Se kun saisi mahdolliset ohikulkevat femit ja etenskin feminatsit raivon valtaan. Mutta kaksikymppisenä sitä oli niin täynnä... hormooneja, että moni sovinnaissääntö tuli tallottua lokaan kerran jos toisenkin. Niin että jummarran BB-Housen hölmöjä - sikäli kuin lööppiteesit heidän tempuistaan ovat totta.
The clash of ideas is the sound of freedom. -Lady Bird Johnson
Käyttäjän avatar
k-meleon
 
Viestit: 3780
Liittynyt: 2.5.04 - 20:48

Re: Big Brother

ViestiKirjoittaja ite Rieska trikiikki päivämäärä 28.11.10 - 23:21

Jännitys tiivistyy Big Brother -kilpailun finaalissa. Ensimmäisenä häädettiin sympaattinen Eetu, toisena vähemmän sympaattinen Niño. Jo ennen voittajan selviämistä ihmetyttää, että kahden joukkoon päätyi Marika, jonka itsepintaiseen inttämiseen ehtivät niin talon asukkaat kuin varmasti katsojatkin kyllästyä moneen kertaan.
Ne tulevat, ne menevät
nimittäin päivät ja yöt.
Ohitsemme aika ajaa,
sen tietää jopa älyvajaa.
(Hortto Torvela: Aika mataa, säv.trad. 1800-l.)
ite Rieska trikiikki
 
Viestit: 16
Liittynyt: 3.5.10 - 23:36

Re: Big Brother

ViestiKirjoittaja ite Rieska trikiikki päivämäärä 28.11.10 - 23:25

...mutta ei aivan yllättäen kilpailun kuitenkin voitti Niko. Tämä oli odotettavissakin, jos tarkastellaan edellisvuoden lopputulosta. Niko muistuttaa monella tavoin senkertaista voittajaa Asoa ollessaan jämäkkä ja rauhallinen, maskuliininen mieshahmo.

Onnittelut voittajalle, toivottavasti kuulemme hänestä alkavalla viikolla myös Yle Radio Yhden kulttuuriohjelmissa - ei kai tällaista saavutusta mitenkään voi YR1:ssä sivuuttaa?
Ne tulevat, ne menevät
nimittäin päivät ja yöt.
Ohitsemme aika ajaa,
sen tietää jopa älyvajaa.
(Hortto Torvela: Aika mataa, säv.trad. 1800-l.)
ite Rieska trikiikki
 
Viestit: 16
Liittynyt: 3.5.10 - 23:36


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Google [Bot] ja 1 vierailijaa

cron