YLE Radio 1

Tirkkosen teesit:

1. Taiteilija luo julkisen objektin....
2. Hän (taiteilija?) erittelee suusanallisia merkityksiä....
3. K-meleon on tarvitsevinaan...

a) Kaikki me luomme julkisia objekteja keskustelemalla julkisella foorumilla,
b) Suusanallinen tai kirjoitettu höpinä voi olla myös merkityksetöntä,
c) Tirkkonenkaan ei voi tietää onko nimimerkki K-meleon yksi henkilö, jokin yhdistys, viraston henkilökunta, YLE:n hallintoneuvosto tai mikä tahansa muu taho.

Tirkkosen perustelut ovat kestämättömiä, vaikka puhuttaisiinkin taiteesta

Olen taatusti ollut väärässä monessakin keskustelussa. Tämän myöntäminen ei ole ongelma. Matti Tirkkonen sekoittaa taiteen (taideteoksen) mahdollisen viestin ja taiteilijan sanomiset.

Matti Tirkkonen kirjoitti:1. Taiteilija luo taideteokseksi kutsutun julkisen objektin – maalauksen, näytelmän, runon. 2. Hän erittelee suusanallisesti merkityksiä, joihin on näkyviä viittauksia teoksessa itsessään. 3. K-meleon on tarvitsevinaan tulkintaa koskevaa teoriaa teoksen merkityksen avaamiseksi, koska ei pysty hyväksymään olleensa väärässä eräässä keskustelussa.

Minun pointtini on, ettei meidän ole nieltävä taiteilijan omia töitään koskevia selityksiä, etenkään sellaisinaan. Ne eivät myöskään ole taidetta, vaan taidepuhetta. Kaksi eri asiaa.

Tästä syystä jokaisen, joka sanoo löytävänsä taideteoksesta ideologista ainesta, on osoitettava tämä aines kyseisestä teoksesta. Asiaa ei muuta se, että taiteilija sanoo (tai kirjoittaa) istuttaneensa tämän ainekseen työhönsä. Tästä syystä penään tulkinnan teoriaa (so. käsitteistöä - ja siihen pohjaavaa metodia), jolla perustellusti ja analyyttisesti voidaan - monen muun operaation ohella - eristää sanottu ideologinen aines kyseisestä teoksesta.

K-meleon ja Naumanen eivät ole tehneet mitään muuta kuin osoittaneet oikeaksi alkuperäisen väitteeni taiteen erityisasemasta kulttuurissamme. Taideteosta, mitään taideteosta, ei heidän mukaansa saa lähestyä sosiaalisia merkityksiä kantavana artefaktina. Kaikki taide on heidän mukaansa käytännössä koristelua.

Tähän tulokseen ei voi olla päätymättä, koska (1) alkuperäinen väitteeni oli, että taide on intentionaalista toimintaa, joka välittää merkityksiä ja koska (2) k-meleon ja Naumanen vastustavat tätä näkemystä. Jos k-meleon ja Naumanen hyökkäilevät jotakin muuta näkemystä vastaan, haluaisin todella tietää mikä se on, ja missä vaiheessa olen sellaisen esittänyt.

K-meleon on vaativinaan tulkinnan teoriaa, jonka avulla taideteoksesta voitaisiin eristää sen ideologinen tarkoitus. Ehdoksi tällaiselle teorialle hän esittää, ettei mikään teoksen ulkopuolinen, eli mikään mitä teoksesta sanotaan, ei edes sen nimi, saa vaikuttaa tulkintaprosessiin millään tavalla.

Taideobjektin sosiaalisen kommunikaatioluonteen sivuuttava tulkinnan teoria olisi tietenkin silkkaa hölynpölyä, eikä kukaan taideteoreetikko voisi vakavissaan harkita sellaisen yrittämistä. Juuri tästä syystä onkin retorisesti tehokasta vaatia tällaista teoriaa. Se, että teoriaa ei voida k-meleonin ehtojen puitteissa esittää, toimii näennäisargumenttina k-meleonin näkemyksen puolesta.

K-meleonin vaatiman tulkinnan teorian mahdottomuus liittyy siihen mitä kirjoitin aiemmin taideteoksesta julkisena objektina. Taide ei ole luonnollista tapahtumista, sitä ei ole ilman taidejärjestelmää. Se ei säteile merkitystä omassa sfäärissään, kuten k-meleonin ehtojen mukainen tulkinnan teorian muotoilu edellyttäisi. Taideteos on julkinen kohde, jonka ympärillä ihmiset keskustelevat ihmisen moraaliseen ym. elämään liittyvistä aiheista käyttäen taideteosta keskustelun välittäjänä ja keskittäjänä.

K-meleonin ehtojen mukainen teoria on yritys vääristää, harhauttaa, ja lopultakin estää avointa, demystifioitua taidekeskustelua. Hyvin suuressa osassa ideologista taidepuhetta onkin kyse juuri tästä.

Merkitys on aina sosiaalinen, sikäli kuin kyse on kielellisestä asiasta, kuten nykyään yleensä ajatellaan. 'Kielellisellä' tarkoitan tässä yhteydessä mitä tahansa ns. signifioivaa järjestelmää luonnollisista kielistä (ruotsi, suomi ym.) erilaisiin taiteellisiin ja tieteellisiin spesiaalikieliin, kuten nykyään yleensä tehdään. Ludwig Wittgenstein on se filosofi, joka on esittänyt melkoisen tunnetun argumentin yksityiskielen mahdottomuudesta. Ilmaus "sosiaalinen merkitys" on siten määreeltään tautologinen, mikä tulkoon todetuksi.

Täten on absurdia väittää, että olisin kieltämässä taideteoksen tarkastelua "sosiaalisia merkityksiä kantavana artefaktina".

Matti Tirkkonen kirjoitti: Taideteosta, mitään taideteosta, ei heidän mukaansa saa lähestyä sosiaalisia merkityksiä kantavana artefaktina (...)

(1) alkuperäinen väitteeni oli, että taide on intentionaalista toimintaa, joka välittää merkityksiä

Alun perin esitit kahdeksan (8) kysymystä. Ainoa selkeä teesi tai väittämä oli tämä:

Matti Tirkkonen kirjoitti:Mielestäni taide on tärkeätä, jopa välttämätöntä inhimilliselle yhteiskuntaelämälle. Ilman taidetta ja taiteen arvostusta ei ole mielekästä kulttuuria.

Olen samaa mieltä. Tämän jälkeen totesit, ettet "esitä argumenttia taiteen tukirahojen supistamisen tai muun barbarian puolesta." Päätit viestisi lisäkysymyksiin.

Taiteessa on paljon ja erilaisia "viestejä". Ongelma on siinä, että ne eivät ole suoria väittämiä, vaan taiteellisesti ilmaistuja. Osa niistä koskee tekijän sisäistä maailmaa, osa ulkomaailmaa. Niin tai näin, yksinkertaisimmillaankin ne ovat aina "koodattuja", kuten sanotaan, ja vastaanottajan on selvitettävä tämä koodi taiteilijan viestiä ymmärtääkseen. Moderni taide on monimutkaisempi juttu. Se saattaa jopa leikkiä koodeilla ja pilkata niitä. Taiteilijat saattavat rakentaa työnsä siten, ettei niistä löydy mitään yksiselitteistä viestiä. Näistä syistä ja näillä perusteilla jokaisen taidetta tulkinnoivan on operoitava erilaisilla menetelmillä, joilla taidetta tulkitaan, dekoodataan. Jos joku ilmoittaa, että taide tuputtaa ideologioita, niin häneltä on lupa kysyä, mistä hän sen tietää. Jos hän kieltäytyy vastaamasta, niin hänen väitteillään ei ole painoarvoa.

Minun nähdäkseni tämän keskustelun ongelma on siinä, että sinä et suostu vastaamaan kysymyksiin, jotka koskevat näkökulmaasi. Olet esittänyt mm. retoris-luontoisia kysymyksiä, joissa edellytät vastaajan hyväksyvän premissisi. Tiedäthän, kysymyksiä tyyliin "oletko luopunut vaimosi hakkaamisesta?" Tästä on sinulle huomautettu ja asiasta kysytty, mutta olet toiminut kuin et olisi asiaa huomannut. Se on joko piittaamatonta ja keskustelukumppaneiden aliarviointia, tai se on hiljaisen hyväksymisen ilmaus sille, että esitetyt kysymyksen ovat olleet aiheellisia eikä sinulla ole niihin vastauksia. Tai sitten et vain ole tajunnut jutun jujua, mitä en usko.

Jotakuinkin jokaiseen viestiin, jossa on esitetty mielipiteestäsi eriävä mielipide, olet vastannut epäasiallisesti, useimmiten vähätellen ja ylimielisesti, joskus suorastaan haistatellen tai muuten loukkaavasti.

Olet vaatinut rationaalisuutta keskusteluun, mutta asiallisiin kysymyksiin ja kommentteihin olet vastannut "kuseskelulla", halventavilla huomautuksilla ja omien sanomisiesi uudelleentulkinnoinnilla, kun niiden ongelmia on koetettu käsitellä. Moinen ei ole loogista eikä järjenmukaista eli rationaalista.

Minulla on aivan oikeaa, järkeä ja logiikkaa edellyttävää työtä tehtävänä. Annan tämän ketjun olla, vaikka periaatteessa touhusi kaltaista viekastelua ei pitäisi koskaan katsella sormien välistä. Jokainen ketjun keskusteluun osallistunut ja sitä seurannut voi omalla järjellään arvioida tämän ketjun annin. Jätän sinulle viimeisen sanan: voit mielesi mukaisella tavalla sulkea ketjun, jonka aloitit.

k-meleon kirjoitti:Alun perin esitit kahdeksan (8) kysymystä.

Jotka kaikki koskettavat yhtä ja samaa asiaa. Se on: taide on kommunikaatiota, miksi sitä ei siis tarkastella sellaisena?

Olen esittänyt tässä keskustelussa yhden pääasian: taide on kommunikaatiota, ja koska se on kommunikaatiota, se voi välittää myös merkityksiä, jotka liittyvät ihmiskäsitykseen, maailmankuvaan, jne. Minulta on kysytty yhä uudelleen miten voin väittää tällaista. Olen vastannut yhä uudelleen johdonmukaisesti: koska taide on kommunikaatiota, eikä ole mitään syytä olettaa, että tämä kommunikaatio rajoittuisi vain estetiikan alaan liittyvien näkemysten viestimiseen. Tämän jälkeen minulle on kerrottu, että reagoin kysymyksiin kieltäytymällä vastaamasta niihin.

Mysteeriksi jää siis: mitä olisi k-meleonin mukaan pitänyt tehdä? Mikä oli se mystinen viisasten kivi, jonka keksimistä hän piti ehtona sille, että se varsin perustava, tervejärkinen ja laajalti tunnustettu tosiasia, jonka toin esille, olisi uskottava? Olisiko pitänyt marssittaa kysyjän eteen jokainen taideteos, joka on koskaan luotu, ja selvittää jokaisen kohdalla erikseen, miten se voi viestiä asioita?

k-meleon kirjoitti:Täten on absurdia väittää, että olisin kieltämässä taideteoksen tarkastelua "sosiaalisia merkityksiä kantavana artefaktina".

Ja kuitenkin juuri näin k-meleon teki. Lainaan kohtaa, jossa näin tapahtuu:

Minun pointtini on, ettei meidän ole nieltävä taiteilijan omia töitään koskevia selityksiä, etenkään sellaisinaan. Ne eivät myöskään ole taidetta, vaan taidepuhetta. Kaksi eri asiaa.

Tästä syystä jokaisen, joka sanoo löytävänsä taideteoksesta ideologista ainesta, on osoitettava tämä aines kyseisestä teoksesta. Asiaa ei muuta se, että taiteilija sanoo (tai kirjoittaa) istuttaneensa tämän ainekseen työhönsä.

Taideteoksen merkitys oli siis k-meleonin mielestä vielä hetki sitten täysin itsenäinen kaikesta siitä, mitä taiteilija teoksesta sanoo; merkitys on teoksessa itsessään taiteilijan esittämästä lopputuloksen tarkastelusta riippumatta: "... osoitettava tämä aines kyseisestä teoksesta". Merkitys oli hänen mukaansa myös täysin irrallaan siitä, millaiset taiteilijan mielessä esiintyneet ajatukset vaikuttivat teoksen syntymiseen: "Asiaa ei muuta se, että taiteilija sanoo (tai kirjoittaa) istuttaneensa...".

Tämä oli taiteen mystifioimista par excellence. Leinon taiteen jumalat synnyttivät teoksen taiteilijan kätten välittäminä. Tällaisen kömmähdyksen jälkeen sopiikin peitellä jälkiään alkamalla luennoimaan kielenfilosofiasta.

Marja Salonen viittasi 19.3-06 viestissään Joseph MacCarthyn aikaisiin vainoharhaisiin kommunistivainoihin. Suomessa on hieman samanlaisia ilmiöitä havaittavissa juuri nyt, vuonna 2008.
Pelokkaat ja epävarmat ihmiset ovat kaikkina aikoina samanlaisia, joku kohde omille peloille on löydettävä, MacCarhyn aikaan se oli kommunismi, tänään epämääräinen pelko "terrorismia" kohtaan, mitä se sitten hysteerisille, epämääräisistä peloista kärsiville ihmisille tarkoittaakaan...Tai sitten joku muu Pahan edustaja, johon voi heijastaa pelkonsa ja oman pahuutensa. Ainakin ahdistus vähäksi aikaa helpottaa...
Ja kun oma henkinen pienuus ja pienen sielun mitättömyys alkaa turhauttamaan, silloin moraalittomasti ryhdytään mustamaalaamaan joku eri mieltä oleva, esimerkiksi poliittinen vastustaja. Juoruillaan perättömiä,kuin puolihullut juoruakat (myös miehet harrastavat tällaista, ei tosin rehelliset itseään kunnioittavat vakaumuksen miehet) tai lasketaan liikkeelle paikkansa pitämättömiä huhuja tarkoituksena vahingoittaa eri mieltä olevaa henkilöä. Tätähän on tehty kautta historian, natsit olivat siinä erityisen röyhkeitä. Heidän mielestäänhän kaikki keinot olivat luvallisia, joka on rikollisen mielenlaadun logiikkaa.

Tähän aiheeseen sopivasti Brasilialainen kirjailija Paulo Coelho sanoo kirjassaan Valon Soturin käsikirja(Bazar 2003): "Valon Soturi on usein tuollaisen vehkeilyn uhri. Hän ei tiedä mistä isku tulee, eikä hän pysty todistamaan että juorut ovat perättömiä. Juonittelu ei anna puolustukselle puheenvuoroa: se tuomitsee ilman oikeudenkäyntiä.
Niinpä Soturi kärsii seuraukset ja rangaistukset joita ei ole ansainnut, sillä sanassa on voimaa,ja hän tietää sen. Mutta hän kärsii ääneti eikä käytä koskaan samaa asetta hyökätäkseen vastustajansa kimppuun.
Valon Soturi ei ole pelkuri."

aarneankka kirjoitti:Marja Salonen viittasi 19.3-06 viestissään Joseph MacCarthyn aikaisiin vainoharhaisiin kommunistivainoihin. Suomessa on hieman samanlaisia ilmiöitä havaittavissa juuri nyt, vuonna 2008.
Pelokkaat ja epävarmat ihmiset ovat kaikkina aikoina samanlaisia, joku kohde omille peloille on löydettävä, MacCarhyn aikaan se oli kommunismi, tänään epämääräinen pelko "terrorismia" kohtaan, mitä se sitten hysteerisille, epämääräisistä peloista kärsiville ihmisille tarkoittaakaan...Tai sitten joku muu Pahan edustaja, johon voi heijastaa pelkonsa ja oman pahuutensa. Ainakin ahdistus vähäksi aikaa helpottaa...
Ja kun oma henkinen pienuus ja pienen sielun mitättömyys alkaa turhauttamaan, silloin moraalittomasti ryhdytään mustamaalaamaan joku eri mieltä oleva, esimerkiksi poliittinen vastustaja. Juoruillaan perättömiä,kuin puolihullut juoruakat (myös miehet harrastavat tällaista, ei tosin rehelliset itseään kunnioittavat vakaumuksen miehet) tai lasketaan liikkeelle paikkansa pitämättömiä huhuja tarkoituksena vahingoittaa eri mieltä olevaa henkilöä. Tätähän on tehty kautta historian, natsit olivat siinä erityisen röyhkeitä. Heidän mielestäänhän kaikki keinot olivat luvallisia, joka on rikollisen mielenlaadun logiikkaa.

Tähän aiheeseen sopivasti Brasilialainen kirjailija Paulo Coelho sanoo kirjassaan Valon Soturin käsikirja(Bazar 2003): "Valon Soturi on usein tuollaisen vehkeilyn uhri. Hän ei tiedä mistä isku tulee, eikä hän pysty todistamaan että juorut ovat perättömiä. Juonittelu ei anna puolustukselle puheenvuoroa: se tuomitsee ilman oikeudenkäyntiä.
Niinpä Soturi kärsii seuraukset ja rangaistukset joita ei ole ansainnut, sillä sanassa on voimaa,ja hän tietää sen. Mutta hän kärsii ääneti eikä käytä koskaan samaa asetta hyökätäkseen vastustajansa kimppuun.
Valon Soturi ei ole pelkuri."

Tuliko tämä viesti vahingossa väärään viestiketjuun? Jos se on osoitettu tähän ketjuun, sen yhteydet ketjun aiheeseen ainakin jäävät hämärän peittoon. Olenko minä se "omaa pahuuttaan" toisiin heijastava "pieni sielu", josta tässä puhutaan? Jos olen, niin peräänkuulutan perusteluja tälle näkemykselle, kuten peräänkuulutin aiemmin tässä keskustelussa perusteluja omituiselle väitteelle, että taide ei viesti ihmiskäsitystä, maailmankuvaa, yhteiskunnallisia asenteita, jne.

Esitin taannoin tässä keskustelussa kolme väittämää:

1. Taide on keino välittää ideologiaa.
2. Taiteessa ei kuitenkaan kiinnitetä huomiota sanomaan, tai siihen kiinnitetään huomiota erikoisen valikoivasti, koska sanoma hautautuu, tai haudataan tarpeen tullen, taiteen mytologian alle.
3. Edellisestä kohdasta seuraa, että, taiteilijalla on ikään kuin enemmän sananvapautta; hän pääsee poleemistenkin asioiden sanomisesta helpommalla kuin ihmiset, jotka ilmaisevat aivan samanlaisia näkemyksiä.

Jo ensimmäistä kohtaa, väitettä, että taide välittää sanomaa tai maailmankuvaa, pidettiin satanistisena. Kun peräänkuulutin perusteluja tälle tavattoman erikoiselle asenteelle, sain vastaukseksi vain käsittämätöntä mukellusta, että ei tanssijan jalan asennosta voi tulkita mitään sanomaa ja että ei taide sisällä muita kuin esteettisiä kannanottoja. Yritin parhaani mukaan selittää, että taiteella on kyllä itsestään selvästi esteettinen ulottuvuutensa, enkä sitä ole missään nimessä yrittänytkään kyseenalaistaa, mutta taide on kuitenkin samalla myös viestintää. Tämä sinänsä triviaalilta itsestäänselvyydeltä vaikuttava ajatus herätti erikoisen kiivasta vastustusta, joka yllätti minut täysin. Kukaan ei osannut antaa tyydyttävää perustelua tälle eriskummalliselle näkemykselle, että taiteellisin keinoin välitettyä ideologiaa ei voi ottaa huomioon samalla tavalla kuin otetaan huomioon ei-taiteeksi määrittyviin viesteihin sisältyvä ideologia.

Haluaisinkin joskus tavata jonkun ammattitaiteilijan, jotta voisin kysyä häneltä onko hän törmännyt asenteeseen, että taiteen viestinnällinen ulottuvuus halutaan jotenkin sivuuttaa sillä perusteella, että "eivät taiteilijat mitään poliitikkoja ole", tms. Olisi mielenkiintoista kysyä vaikkapa joltakin teatteriohjaajalta mitä hän ajattelee siitä, että kulttuurin harrastajat eivät ajattele mitään hänen yhteiskunnallisesta sanomastaan, koska eivät ylipäätään katso aiheelliseksi olettaa sellaisen olemassaoloa. Olisiko taitelija tyytyväinen siihen, että hänen töitään pidetään vain esteettisesti vetoavina sommitelmina vailla yhteiskunnallista ulottuvuutta?

Matti Tirkkoselle asian selvennykseksi: Tarkoitus oli esittää kommentti Marja Saloselle. Hän oli katsonut elokuvan " Talo Carroll Streetillä", jonka aiheena on vainoharhaisen senaattori Joseph MacCarthyn aikaiset kommunistivainot Yhdysvalloissa. Väitin että samanlaisia ilmiöitä on nykypäivän Suomessakin, nyt vain pelätään hysteerisesti "terrorismia", eikä moni näytä huomaavan yhteyttä. Kukahan tekisi aiheesta elokuvan?
Ehkä kymmenien vuosien päästä...
Tällainen yhteys asiassa oli taiteeseen ja propagandaan. Ja jos Matti Tirkkonen tällaisesta toisinajattelusta loukkaantuu, olisiko vanha suomalainen sananlasku oikeassa: se koira älähtää,johon kalikka kalahtaa...

Ja sitä propagandaa tuntuu tulevan kaikista viestimistä tulvimalla, ja viihdettä. Taide ei kiinnosta kuin pientä vähemmistöä. Elokuvaohjaaja Roman Polanski on sanonut, että taide,ja erityisesti musiikki, on ainoa asia minkä takia hän kestää maailman ja ihmisten pahuutta. On meitä muutamia muitakin maailmassa jotka olemme samaa mieltä...

aarneankka kirjoitti:propagandaa tuntuu tulevan kaikista viestimistä tulvimalla, ja viihdettä. Taide ei kiinnosta kuin pientä vähemmistöä. Elokuvaohjaaja Roman Polanski on sanonut, että taide,ja erityisesti musiikki, on ainoa asia minkä takia hän kestää maailman ja ihmisten pahuutta. On meitä muutamia muitakin maailmassa jotka olemme samaa mieltä...

Näin tilanne pitkälti on. Arjen ja sen ymmärryksen markkinatotalitarismia ei enää voi "ylittää" muulla kuin taiteen "diskurssilla". Siinä joko on mukana tai sitten ei.

"Objektiivisia" totuuksia markkinoiva, itseään "tieteeksi" tai "tieteelliseksi" nimittävä tiedonhallinta (data management) alistettiin valtapolitiikalle ja markkinoille 1900-luvulla. Totalitaariseksi se muuntui neuvostosysteemin tuhon jälkeen, kun pol. jaosta (marxil./ei-marxil.) tuli nonsenseä. Epätoivoiseksi lannistunut vasemmistoälymystö pakeni postmodernismipuheen kautta hiljaisuuteen ja Systeemin ylläpitomuurahaisuuteen.

Ihmiskunnan nykytilanteessa pahuus on institutionalisoitua ja sama instituutio on vielä varannut itselleen moraalituomariuden tehtävät. Taiteella on tällöin erityisasema henkisen elämän piirissä. Asema perustuu mm. taiteen kykyyn ylittää subjektiivisuuden ja objektiivisuuden näennäisen ylittämätön jako (ylittämätön data management departmentin controllereille). Ongelma on, että tähän ymmärryshorisonttiin ei synnytä. Se ei ole luonnollista. Siihen pitää aktiivisesti oppia. Kritiikki toisaalla totesikin osuvasti kyseessä olevan jatkuvan oppimisen.

Arvo Konservatiivi kirjoitti: Arjen ja sen ymmärryksen markkinatotalitarismia ei enää voi "ylittää" muulla kuin taiteen "diskurssilla". Siinä joko on mukana tai sitten ei.

Vaimo sanoi tänään että viikolehdissä puhutaan aika paljon arjesta. Yhdessä ruokapaketissakin (ei viikkolehti) luki että "Parhaisiin arkihetkiin". Oikeastaan rehellisesti sanottu, mutta mikä siinä on että joukkohokemat tuppaavat ärsyttämään?

Eräässä amer. elokuvassa Peter Falk (Columbo) sanoo: Elämä on paskakuuro, jolta voi suojautua vain taiteen sateenvarjon avulla. Onko elämä = arki? En tiedä. Jaksamisia!

Uskonnollisesta ilmoituksesta poiketen I-lajin metafyysisissä järjestelmissä ja havaintoon vetoiavissa taideteoksissa ovat todistukset itsessään. Taiteen tehtävä tuskin on koittaa luovan älyn näkökulmasta todistaa mitään rationaalisesti perusteltavissa olevaa väitettä esittäen argumentteja sen puolesta tai sitä vastaan olettaessaan niiden empiirisen katsantokannan mukaisesti objektiivinen maailma ilman muuta sinänsä olemassaolevaksi erityistieteissä tutkimuksen kohteenaan olioiden väliset suhteet edellytyksenä energisen tahdon vaatima älyn täysimäärä kykenenmättä käsittämään niiden puhtaasti objektiivista olemusta joka voi olla vain neron kohteena, ja jonka joka tapauksessa tieteessä tulisi ilmetä ulkoiselle havainnolle mielteestä riippumatta sellaisena kuin sen tiedoitsemme sekä havainnoijan sisäisistä virikkeistä ja psyykkisestä kokemusmaailmasta erillisenä joka jokaisessa taideteoksessa on yksilöllinen ja jota se pyrkii ilmentämään tuloksena sitä hallitsevasta luovasta prosessista edellytyksenään tietokyvyn ylijäämä tahdon tarpeiden tyydyttämisestä ja jonka emootiot laukaisevaan ytimeen ei pääse käsiksi Uskonnollisesta ilmoituksesta poiketen niissä ovat todistukset itsessään. Taiteen tehtävä tuskin on koittaa luovan älyn näkökulmasta todistaa mitään rationaalisesti perusteltavissa olevaa väitettä esittäen argumentteja sen puolesta tai sitä vastaan olettaessaan niiden empiirisen katsantokannan mukaisesti objektiivinen maailma ilman muuta sinänsä olemassaolevaksi erityistieteissä tutkimuksen kohteenaan olioiden väliset suhteet edellytyksenä energisen tahdon vaatima älyn täysimäärä kykenenmättä käsittämään niiden puhtaasti objektiivista olemusta joka voi olla vain neron kohteena, ja jonka joka tapauksessa tieteessä tulisi ilmetä ulkoiselle havainnolle mielteestä riippumatta sellaisena kuin sen tiedoitsemme sekä havainnoijan sisäisistä virikkeistä ja psyykkisestä kokemusmaailmasta erillisenä joka jokaisessa taideteoksessa on yksilöllinen ja jota se pyrkii ilmentämään tuloksena sitä hallitsevasta luovasta prosessista edellytyksenään tietokyvyn ylijäämä tahdon tarpeiden tyydyttämisestä ja jonka emootiot laukaisevaan ytimeen ei pääse käsiksi kukaan psykoanalyysin tunnustettua luomisprosessin salaisuuden tutkimattoimaksi tieteenalaksi.

Minun ei pitäisi tähän ketjuun enää sekaantua, kun olen sanottavani sanonut. Tuo Mikin viesti (yllä) kuitenkin herättää joukon kysymyksiä. Kuten:

Mitä ovat "I-lajin metafyysiset järjestelmät"?

Auttaisivatko kappalejaot viestin jäsennystä?

Oliko tarkoituksesi tosiaankin korostaa pointsia copy&pastaamalla sama (ainakin) kahteen kertaan?

Luulen olevani Mikin kanssa osin samaa mieltä. Tietäisin vain, mikä/mitä se on...

1-lajin metafyysiswet järjestelmät tunnetaan filosofioiden nimellä.