Maailman teatteripäivän julistus

Radioteatteri, Radioateljee, radiodokumentit sekä muut genreihin liittyvät aiheet.

Valvojat: Nettitoimitus, Tiedotus

Maailman teatteripäivän julistus

ViestiKirjoittaja moxu päivämäärä 23.3.05 - 16:07

Tänä vuonna Maailman teatteripäivä sattuu pääsiäisviikolle, jolloin monet teatterit ovat lomalla. Siitä syystä Maailman teatteripäivää vietettiin Suomessa jo lauantaina 19.3.
Mutta parempi myöhäänkin..? Eli hyvää Maailman teatteripäivää, olipa se sitten mikä tahansa!

Maailman teatteripäivän julistuksen 2005 on kirjoittanut ranskalainen ohjaaja ja teatterinjohtaja Ariane Mnouchkine.

Apua!

Teatteri, pelasta minut!
Minä olen unessa, herätä minut
Olen eksynyt pimeyteen, opasta minua, näytä edes häivähdys valoa
Olen hulttio, pane minut häpeämään
Olen väsynyt, nosta minut pystyyn
Olen kylmä ja piittaamaton, lyö minua
Jään kylmäksi ja piittaamattomaksi, hakkaa minut kappaleiksi
Olen peloissani, rohkaise minua
Olen tietämätön, valista minua
Olen hirviö, tee minusta ihminen
Olen tosikko, tapa minut nauruun
Olen kyyninen, horjuta minua
Olen tyhmä, tee minusta viisaampi
Olen paha, rankaise minua
Olen julma ja hallitseva, tappele minua vastaan
Olen tärkeilevä, tee minusta pilaa
Olen alhainen, ylevöitä minut
Olen mykkä, pane kieleni kannat liikkeelle
Olen luopunut unelmista, hauku minut pelkuriksi tai ääliöksi
Olen unohtanut, pakota minut muistamaan
Olen tullut vanhaksi ja kuluneeksi, tee minusta taas lapsi
Olen kankea, täytä minut musiikilla
Olen surullinen, tuota minulle iloa
Olen kuuro, anna kärsimysten myrskyjen huutaa ja pauhata
Olen häilyvä ja levoton, auta minua löytämään rauha ja viisaus
Olen vähäpätöinen ja vetäytynyt, sytytä minussa palava ystävyys
Olen sokea, päästä kaikki valo tulvimaan sisään
Olen rumuuden saartama, valloita minut kauneudella
Olen vihan oma, päästä irti rakkauden kaikki voima.

(Suomennos Aleksi Milonoff)
Käyttäjän avatar
moxu
 
Viestit: 4612
Liittynyt: 29.9.03 - 15:33
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja Marja Salonen päivämäärä 23.3.05 - 16:37

Kovin on puhuttelevaa tekstiä. Minä toivoisin tulta ja tulikiveä osalleni mutta siinä muodossa että muut eivät siitä osaansa saisi. Eikö olekin kirjoittaja sama teatteriohjaaja, joka ryhmineen teki Moliere-sarjan, meilläkin kahdesti nähdyn, televisioon. Sitä sarjaa voisinkin toivoa uusintana.
tähystyspaikkana Kallio
Käyttäjän avatar
Marja Salonen
 
Viestit: 3274
Liittynyt: 26.9.03 - 19:11
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja moxu päivämäärä 23.3.05 - 16:43

Kirjoittaja on tosiaan pariisilaisen Théâtre du Soleilin (Auringon teatterin) ohjaaja ja hänen meriittilistaltaan löytyy yhtä ja toista; noista Moliéreista ei kylläkään ole mainintaa, mutta hyvin mahdollisia ovat.
Théâtre du Soileil’ta on ajanut eteenpäin kahtalainen tavoite: luoda uudenlaisia teatterin muotoja ja kehittää uudenlainen poeettinen taidemuoto, erityinen näyttämökieli, jolla esityksen inhimillinen, sosiaalinen ja poliittinen maailma määritettäisiin.
Ohjelmavalintoja Ariane Mnouchkine on tehnyt aina vapaasti intuitiotaan seuraamalla; luomalla tinkimättömästi uutta Théâtre du Soleil on pysynyt jatkuvassa liikkeessä.
Käyttäjän avatar
moxu
 
Viestit: 4612
Liittynyt: 29.9.03 - 15:33
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja moxu päivämäärä 27.3.06 - 18:20

Maailman teatteripäiväjulistuksen 27.3.2006 antaa Víctor Hugo Rascón Banda (s. 1948), meksikolainen näytelmäkirjailija, joka on vuodesta 1979 lähtien julkaissut yli 50 näytelmää ja useita elokuvakäsikirjoituksia. Hänet on palkittu monilla kansallisilla ja kansainvälisillä palkinnoilla. Rascón Banda tarkastelee tuotannossaan ihmistä sosiaalisessa ympäristössään. Hänen naishahmoistaan on tehty useita akateemisia tutkimuksia.

Toivon säde

Jokainen päivä voisi olla Maailman teatteripäivä, sillä teatterin liekki on palanut vakaasti jossakin päin maailmaa jo kahdentuhannen vuoden ajan.

Teatterille on ennustettu kuolemaa milloin elokuvan, milloin television tai viimeksi digitaalisen median vuoksi. Teknologia on vallannut näyttämön ja hävittänyt teatterista inhimillisen ulottuvuuden. On kehitetty visuaalista esitystaidetta, liikkuvaa kuvaa joka on syrjäyttänyt puheen. On luotu teoksia vailla sanoja, valoja, näyttelijöitä; installaatioita joissa nukkehahmot havainnollistavat valojen leikkiä. Teknologialla on yritetty kutistaa teatteri ilotulitusnäytökseksi tai markkinaesitykseksi.

Mutta näyttelijät ovat palaamassa yleisön eteen. Sanat palaavat takaisin näyttämölle. Teatteri ei ole joukkoviestintää, vaan se on palannut perusolemukseensa: kaksi ihmistä jakamassa tunteita, unelmia ja toiveita. Ei tarinankerrontaa vaan ajatusten vaihtoa.

Teatteri liikuttaa, valaisee, ahdistaa, häiritsee, piristää, paljastaa, provosoi, kapinoi. Teatteri on yhteiskunnan kanssa jaettua keskustelua. Kaikista taiteista juuri teatteri nousee ensimmäiseksi tyhjyyttä, varjoja ja hiljaisuutta vastaan, jotta sanat, liike, valo ja elämä pääsevät esiin.

Teatteri on elävä olento joka tuhoutuu syntyessään ja nousee tuhkastaan, loputtomiin. Sen taikapiirissä jokainen antaa ja saa jotakin eikä sen jälkeen ole enää entisensä.

Teatteri heijastaa ihmiskunnan olemassaolon tuskaa ja ratkaisee ihmisyyden arvoituksia. Teatterissa eivät puhu sen tekijät vaan ajan yhteiskunta.

Teatterilla on vihollisensa: taidekasvatuksen puute, joka estää lapsia löytämästä teatteria ja nauttimasta siitä; köyhyys joka eristää katsojat teatterista; tuesta päättävien välinpitämättömyys ja laiminlyönti.

Ennen teatteri oli jumalien ja ihmisten välistä kanssakäymistä, mutta meidän aikamme teatteri on ihmisen puhetta ihmiselle. Siksi teatterin on oltava elämää suurempaa. Teatteri on uskoa järjen puolesta hullussa maailmassa. Se on uskoa ihmisyyteen, ihmiseen joka on itse vastuussa kohtalostaan.

Tarvitsemme teatteria ymmärtääksemme mitä meille on tapahtumassa, kertoaksemme tuskasta ja kärsimyksestä, mutta myös paljastaaksemme toivon säteen arkipäivän kaaokseen ja painajaiseen.

Kauan eläkööt kaikki teatterin riittiin osallistuvat! Kauan eläköön teatteri!

Víctor Hugo Rascón Banda
Käyttäjän avatar
moxu
 
Viestit: 4612
Liittynyt: 29.9.03 - 15:33
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja moxu päivämäärä 27.3.07 - 14:35

Maailman teatteripäiväjulistuksen 27.3.2007 antaa Sultan Bin Mohammed Al Qasimi (s.1939). Hän on Yhdistyneiden Arabiemiirikuntien korkeimman oikeuden jäsen ja Sharjahin osavaltion kuvernööri.

Ihastuin teatteriin jo lapsuudessani ja siitä lähtien olen ollut sen lumoissa. Alussa kohtaamisemme olivat satunnaisia, virkistäviä, kepeitä. Myöhemmin suhteemme sai vakavamman pohjavärin. Olin mukana kirjoittajana, ohjaajana ja näyttelijänä eräässä poliittisessa näytelmässä, joka sai viranomaiset raivoihinsa. Kaikki irtain takavarikoitiin ja teatteri suljettiin silmieni edessä. Mutta teatterin henkeä eivät sotilaiden saappaat onnistuneet murskaamaan. Tuo henki löysi turvapaikan sydämestäni ja sai minut tajuamaan teatterin voiman. Ymmärsin kuinka suuri voi teatterin vaikutus olla, etenkin heihin, joille suvaitsevaisuus on vierasta.

Suhteeni teatteriin syveni opiskeluvuosinani Kairossa. Luin innokkaasti kaikenlaista teatteria koskevaa, näin paljon erilaisia esityksiä. Tutustumiseni teatterikirjallisuuteen antiikin ajoista nykypäivän teoksiin vahvisti uskoani teatterin maagiseen voimaan. Teatteri on aina kyennyt koskettamaan sielujamme, löytämään kätketyimmät salaisuutemme. Teatteri yhdistää ihmisiä, välittää rakkauden ja rauhan sanomaa. Teatterissa eri kulttuurit, kansallisuudet ja uskonnot käyvät vuoropuhelua. Teatterin avulla olen itse oppinut hyväksymään erilaisuuden. Teatteri, jonka ydintä on hyvän ja pahan välinen taistelu, on opettanut minulle, että ihmisyyttä ja ihmiskuntaa pitää koossa hyvyys ja hajottaa pahuus.

Sodat syttyvät pahuudesta, joka ei tunnista kauneutta. Teatteri – monen taiteen voimalla – tunnistaa kauneuden sen kaikissa muodoissa, sillä kauneutta on elämä, jota teatteri heijastaa. Se, joka ei arvosta kauneutta, ei pidä arvossa myöskään elämää.

Nyt jos koskaan on velvollisuutemme puolustaa elämää ja tuomita sodat, väkivalta ja ahdasmielisyys. Järjetön tappaminen on saatava loppumaan. Ahneus, lohduton köyhyys, tappavat sairaudet, aavikoituminen, kuivuus vaivaavat ihmiskuntaa eri puolilla maailmaa; tarvitsemme aitoa vuoropuhelua muuttaaksemme maailman paremmaksi paikaksi elää.

Hyvät teatterin ystävät, olemme myrskyn silmässä. Epäluulon ja vihamielisyyden tuulet yrittävät raastaa meidät sijoiltamme, erottaa meidät toisistamme. Vain vakaa uskomme vuoropuheluun ankkuroi meidät paikoillemme. Siksi tehtävämme on nousta tuulta vastaan ja viedä eteenpäin, ihmisten ja kansojen keskelle, sanomaa veljeydestä

Ihmisinä olemme vain kuolevaisia, mutta teatteri on ikuinen kuin elämä itse.

Sultan Bin Mohammed Al Qasimi
(Lyhentäen kääntänyt Teatterin tiedotuskeskus)
Ne ovat kaikki
sitä puhetta
joka päivänkin jo
täytyy ymmärtää
(Hannu Mäkelä: Yö soittaa, säv.Säde Rissanen 2007)
___________________________________
Mikko-Oskari Koski
Käyttäjän avatar
moxu
 
Viestit: 4612
Liittynyt: 29.9.03 - 15:33
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja moxu päivämäärä 20.3.08 - 14:42

Maailman teatteripäivää vietetään taas 27.3.2008. Tänä vuonna on monissa vapaiden ryhmien teattereissa ilmaisesityksiä ja -treenejä. Kannattaa tarkistaa sivuilta http://www.teatterikeskus.fi mitä tarjontaa lähimailla on -ainakin Lahti, Tampere ja Pori ovat pääkaupunkiseudun lisäksi jäsenteatterien kotipaikkakuntia.
Ne ovat kaikki
sitä puhetta
joka päivänkin jo
täytyy ymmärtää
(Hannu Mäkelä: Yö soittaa, säv.Säde Rissanen 2007)
___________________________________
Mikko-Oskari Koski
Käyttäjän avatar
moxu
 
Viestit: 4612
Liittynyt: 29.9.03 - 15:33
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja moxu päivämäärä 27.3.08 - 15:02

Maailman teatteripäiväjulistuksen 27.3.2008 antaa Robert Lepage (s. 1957), kanadalainen ohjaaja, käsikirjoittaja ja näyttelijä, joka on ohjannut teatteriesityksiä, oopperaa, rock-konsertteja ja multimediaesityksiä. Lepage on tullut tunnetuksi etenkin uuden teknologian käyttöönotosta teatterissa. Omassa ryhmässään Ex Machina hän on toteuttanut monitaiteisia, huipputeknologiaa hyödyntäviä tuotantoja. Lepage on saanut useita palkintoja ja kunnianosoituksia kotimaassaan, ja mm. Euroopan Teatteriliitto on palkinnut hänet Prix Europella vuonna 2007.
Julistus luetaan tänään kaikkien esitysten alkuun, kuten asiaan kuuluu. Teatterikeskuksen alaisilla vapailla ryhmillä on tänään myös ilmaisesityksiä ja avoimia treenejä.

***

Teatterin synnystä on olemassa monia teorioita. Itseäni eniten kiehtoo tämä taru: Aikojen alussa, eräänä yönä, ryhmä ihmisiä oli kerääntynyt kallion suojaan, nuotion äärelle lämmittelemään ja tarinoimaan. Yhtäkkiä eräs heistä sai ajatuksen käyttää omaa varjokuvaansa elävöittääkseen kertomustaan. Liekkien valossa hän loihti hahmoja kallion seinämälle. Lumoutuneina muut tunnistivat seinälle heijastuvista hahmoista vahvan ja heikon, riistäjän ja sorretun, jumalan ja kuolevaisen.
Valonheittimet ovat korvanneet nuotion ja lavasteet kallioseinän. Ja - kaikella kunnioituksella puristeja kohtaan - kertomani tarina muistuttaa, että teknologia on alusti asti ollut osa teatteria. Tekniikkaa ei tulisi ajatella teatterissa uhkana vaan yhdistävänä tekijänä.

Teatteritaiteen säilyminen riippuu sen kyvystä uudistua ottamalla käyttöön uusia välineitä ja uutta ilmaisua. Sillä kuinka teatteri voisi tuoda esille aikansa ilmiöitä tai edistää ihmisten välistä ymmärrystä, jos se itse ei ole hengeltään avoin? Kuinka teatteri voisi väittää tarjoavansa ratkaisuja suvaitsemattomuuteen, syrjintään ja rasismiin, jos se itse käytännöissään torjuu kaiken yhteistyön ja integraation?

Voidakseen esittää maailman kaikessa sen monimuotoisuudessa on taiteilijan luotava uusia muotoja ja käsitteitä. Meidän on luotettava katsojan älykkyyteen, hänen kykyynsä erottaa ihmisyyden hahmo valon ja varjon loputtomassa leikissä.

Totta, tulella leikkimisessä piilee vaara, saatamme polttaa itsemme. Mutta se tarjoaa myös mahdollisuuden lumoutua ja valaistua.

Robert Lepage
(suom. Nina Jääskeläinen, Tinfo)
Ne ovat kaikki
sitä puhetta
joka päivänkin jo
täytyy ymmärtää
(Hannu Mäkelä: Yö soittaa, säv.Säde Rissanen 2007)
___________________________________
Mikko-Oskari Koski
Käyttäjän avatar
moxu
 
Viestit: 4612
Liittynyt: 29.9.03 - 15:33
Paikkakunta: Helsinki

Re: Maailman teatteripäivän julistus

ViestiKirjoittaja moxu päivämäärä 27.3.09 - 14:09

Jälleen vietetään Maailman teatteripäivää, tätä Arvi Kivimaan aikanaan lanseeraamaa juhlaa, jonka julistuksen on tällä kertaa kirjoittanut Augusto Boal (s. 1931), brasilialainen ohjaaja, teoreetikko, kirjailija ja poliitikko. Hänet tunnetaan erityisesti sorrettujen teatterin (Theatre of the Oppressed) kehittäjänä.
Boal ryhtyi 1950-luvun alussa johtamaan Teatro Arenaa Sao Paulossa. Hänen kulttuuriaktiivisuutensa ja kokeilunsa uusien teatterimuotojen kanssa koettiin uhkana maata hallinneen sotilasjuntan taholta. Vuonna 1971 Boal pidätettiin ja häntä kidutettiin sekä ajettiin maanpakoon Argentiinaan, missä hän julkaisi ensimmäisen kirjansa. Myöhemmin hän muutti Pariisiin, jossa hän opetti teatterimetodejaan usean vuoden ajan sekä loi Theatre of the Oppressed-keskuksen ja järjesti ensimmäisen festivaalin International Festival for the Theatre of Oppressed. Vuonna 1986 Boal palasi Brasiliaan ja perusti sittemmin Rio de Janeiroon sorrettujen teatterikeskuksen Centro do Teatro do Oprimido do Rio de Janeiro sekä useita yhteisöteatteriryhmiä.
Boal on kehittänyt erilaisia teatterin muotoja ja menetelmiä, mm. forum-teatterin ja näkymättömän teatterin. Hänen mukaansa yhteisöt ja yksilöt voivat löytää ongelmiensa ratkaisut hyödyntäen teatteria työkalunaan. Boalin mielestä katsoja ei ole vain spectator; hän haluaisi korvata sen sanaleikillä spect-actor, joka tarkoittaa sekä näkijää että toimijaa.

(Henkilötietolainaus Teatterikeskuksen tiedotteesta)

***

Maailman teatteripäivän julistus 27.3.2009 (luetaan ääneen tänä iltana kaikissa esityksissä):
Kaikki yhteiskunnat ovat teatterinomaisia arjessaan ja tuottavat spektaakkeleita erityisiin tilaisuuksiin. Ne ovat teatterinomaisia sosiaaliselta järjestelmältään ja tuottavat näytöksiä kuten tämä, jota olet saapunut katsomaan.
Vaikka emme sitä tiedosta, ihmisten väliset suhteet toimivat kuin teatterissa: tilan käyttö, elekieli, sanavalinnat ja äänenkäyttö, ajatusten ja tunteiden kohtaaminen, kaikki mitä välitämme näyttämöllä – teemme samoin elämässämme: me olemme teatteri!
Häät ja hautajaiset ovat spektaakkeleita, mutta niitä ovat myös arkipäiväiset, tutut ja tiedostamattomat rituaalit. Toki teatteria ovat pompöösit, muodolliset tilaisuudet, mutta myös aamukahvi, hyvän huomenen toivotus, ujo rakkaus, intohimon aallot, hallituksen istunto, diplomaattien kokous.

Yksi taiteen päätehtävistä on saada ihmiset näkemään arkielämän näytökset, joissa näyttelijät ovat samalla katsojia, joissa näyttämö ja permanto kohtaavat. Olemme kaikki taiteilijoita. Teatteri paljastaa näkemään ilmeisiä asioita, joita emme yleensä osaa nähdä, koska olemme niihin liian tottuneita. Tuttu muuttuu näkymättömäksi: teatteri valaisee arkipäivän näyttämön.
Viime syyskuussa hämmästyimme teatraalista paljastusta: me, jotka luulimme elävämme turvallisessa maailmassa siitä huolimatta, että sotia, kansanmurhia, teurastuksia ja kidutuksia toki tapahtuu, mutta kaukaisissa ja villeissä paikoissa, me, jotka elimme turvassa, me, joiden rahat olivat sijoitettuina arvostetuissa pankeissa tai pörsseissä luotettavien diilereiden käsissä, saimme tietää, että rahaa ei olekaan, se onkin virtuaalista, ekonomien fiktiivinen luomus - ekonomien, jotka eivät ole fiktiivisiä, eivät luotettavia, eivätkä kunniallisia. Kaikki olikin huonoa teatteria, synkkä juoni, jossa muutama ihminen voitti paljon ja moni hävisi kaiken. Rikkaiden maiden poliitikot järjestivät salaisia tapaamisia ja löysivät taianomaisia ratkaisuja. Me katsojat, heidän päätöstensä uhrit, jäimme parven viimeiselle riville.

Kaksikymmentä vuotta sitten ohjasin Racinen Faidran Rio de Janeirossa. Lavastus oli köyhä: lehmän nahkoja lattialla bambujen ympäröimänä. Ennen jokaista esitystä sanoin näyttelijöilleni: ”Kuvitelma, jota rakensimme päivä päivältä, on ohi. Kun astutte bambujen yli, teillä ei ole oikeutta valehdella. Teatteri on Piilotettu Totuus”.
Kun katsomme ulkokuoren läpi, näemme sortajia ja sorrettuja kaikissa yhteiskunnissa, etnisissä ryhmissä, sukupuolten välillä, sosiaaliluokissa ja kasteissa. Näemme epäreilun ja julman maailman. Meidän tehtävänämme on luoda toinen maailma, koska tiedämme, että se on mahdollista. Tämän toisen maailman rakentaminen on meidän käsissämme, teemme sen näyttämöllä ja omassa elämässämme.

Seuraa nyt tätä näytöstä, joka pian alkaa ja kun pääset kotiin, olet ystäviesi kanssa oman elämäsi näytelmässä. Katso ja näe, mitä et ennen pystynyt näkemään: sitä, mikä on aivan edessäsi. Teatteri ei ole vain joku tapahtuma, se on elämä!
Olemme kaikki näyttelijöitä ja tekijöitä: kansalaisena oleminen ei tarkoita sitä, että elät jossain yhteiskunnassa, vaan voit myös muuttaa sitä.

(Käännös Teatterin tiedotuskeskus)

***

Tämäniltaisiin esityksiin on jaossa myös vapaalippuja. Katsokaa Teatterikeskuksen sivuilta, mihin niitä tarjotaan ja käyttäkää hyödyksenne!
Ne ovat kaikki
sitä puhetta
joka päivänkin jo
täytyy ymmärtää
(Hannu Mäkelä: Yö soittaa, säv.Säde Rissanen 2007)
___________________________________
Mikko-Oskari Koski
Käyttäjän avatar
moxu
 
Viestit: 4612
Liittynyt: 29.9.03 - 15:33
Paikkakunta: Helsinki

Re: Maailman teatteripäivän julistus

ViestiKirjoittaja moxu päivämäärä 8.4.10 - 15:02

Laitosteatterien lakko peitti päähuomion tämänvuotiselta Maailman teatteripäivältä, mutta julistus annettiin silti. Tulkoon se tässä esiin, vaikka vähän myöhässäkin. Julistuksen antajana Dame Judi Dench, tuttu niin lavalta kuin leffoistakin.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Judi_Dench
***

Maailman teatteripäiväjulistus 27.3.2010

Dame Judi Dench

Maailman teatteripäivä antaa meille aiheen juhlia teatteria sen koko monimuotoisuudessa. Teatteri on viihdyttämisen ja inspiraation lähde, jolla on kyky yhdistää erilaiset kulttuurit ja ihmiset ympäri maailman. Mutta teatteri on muutakin, se tarjoaa myös mahdollisuuden opettaa ja opastaa.
Teatteria esitetään joka puolella maailmaa, eikä pelkastään perinteisin tavoin. Esityksiä nähdään afrikkalaisessa kylässä, Armenian vuorten kupeessa, Tyynenmeren pienessä saaressa. Teatteri tarvitsee vain tilan ja yleisön.
Teatterilla on kyky saada meidät hymyilemään ja itkemään, mutta sen pitäisi myös saada meidät ajattelemaan ja pohtimaan.
Teatteri syntyy tiimityöllä. Näyttelijät näkyvät, mutta esityksen taustalla, näkymättömissä, on lisäksi hämmästyttävä määrä ihmisiä. He ovat tärkeitä siinä kuin näyttelijät. Heidän erityiskykynsä tekevät teatteriproduktion mahdolliseksi. Myös heidät täytyy ottaa mukaan jakamaan voitot ja menestykset, joita toivottavasti saavutetaan.

Maaliskuun 27. päivä on virallinen Maailman teatteripäivä. Monella tapaa jokaisen päivän pitäisi olla teatteripäivä, sillä velvollisuutemme on jatkaa viihdyttämisen, opettamisen ja valistamisen traditiota yleisölle, jota ilman meitä ei olisi.

(Käännös Teatterin tiedotuskeskus)
Ne ovat kaikki
sitä puhetta
joka päivänkin jo
täytyy ymmärtää
(Hannu Mäkelä: Yö soittaa, säv.Säde Rissanen 2007)
___________________________________
Mikko-Oskari Koski
Käyttäjän avatar
moxu
 
Viestit: 4612
Liittynyt: 29.9.03 - 15:33
Paikkakunta: Helsinki

Re: Maailman teatteripäivän julistus

ViestiKirjoittaja moxu päivämäärä 28.3.11 - 19:00

Sunnuntai ei nykyään ainakaan suomalaisten teatterien esiintymiskalenterien näkökulmasta ajatellen ole paras mahdollinen päivä maailman teatteripäiväksi -niin harvoilla on silloin esityksiä. Varsinkin, kun ugandalaisen näytelmäkirjailija ja humanitäärisen työn tekijän Jessica Atwooki Kaahwan sanoma on varsin lukemisen ja sisäistämisen arvoinen.
Eli: päivän myöhässä, mutta aina oikealla asialla tähän aikaan vuodesta:

***

Maailman teatteripäiväjulistus 27.3.2011
Teatteri ihmisyyden palveluksessa
Jessica A. Kaahwa, Uganda

Maailman Teatteripäivän vietto on osoitus teatterin kyvystä luoda siltoja ja saattaa yhteisöjä liikkeelle.

Oletko tullut ajatelleeksi, miten tehokkaasti teatteri voisi luoda rauhaa ja sovintoa? Maailma käyttää suunnattomia summia rauhan turvaamiseen sota-alueilla. Huomiota ei juurikaan kiinnitetä teatterin mahdollisuuksiin ratkaista konflikteja sovinnollisin keinoin. Kuinka Äiti Maan kansalaiset voivat saavuttaa rauhan, kun alistamalla sanellaan keinot?
Teatteri tunkeutuu hienovaraisesti pelon ja epäluulon valtaamaan ihmissieluun. Se muuttaa minäkuvaa ja avaa yksilölle ja koko yhteisölle vaihtoehtojen maailman. Teatteri voi antaa merkityksen arjen todellisuuksille suojaten samalla epävarmalta tulevaisuudelta. Teatteri pystyy yksinkertaisesti ja suorasti osallistumaan arkipäivän politiikkaan. Teatteriin sisältyy kaikki. Siksi se kykenee näyttämään, miten vääriä uskomuksia voidaan oikaista.

Teatteri puhuu niiden aatteiden puolesta, jotka ovat meille yhteisiä ja joita me puolustamme niiden tullessa loukatuiksi.
Toivoessamme tulevaisuudelta rauhaa meidän täytyy ottaa käyttöön keinoja, joiden tavoitteena on ymmärrys ja kunnioitus ja jotka antavat arvoa jokaisen ihmisen pyrkimyksille hieroa rauhaa. Teatteri on juuri se kaikille yhteinen kieli, jolla voimme edistää rauhan sanomaa.
Teatteri osallistamalla koko yhteisön saattaa murtaa vakiintuneita uskomuksia. Näin se antaa yksilölle mahdollisuuden rakentua uudelleen löydetyn tiedon ja todellisuuden valossa. Menestyäkseen muiden taidemuotojen rinnalla teatteri tulee kiinnittää osaksi arkea, jossa konfliktin ja rauhan tärkeitä kysymyksiä käsitellään.
Jo nyt teatteri on läsnä sodan repimillä alueilla köyhien ja sairaiden luona saaden aikaan yhteisöllisiä muutoksia. Teatteri on yhä enemmän onnistunut lisäämään kansalaisten tietoisuutta auttaa sodanjälkeisistä traumoista kärsiviä. Kansainvälisen Teatteri-instituutin ITI:n kaltaiset kulttuuriareenat ovat jo läsnä vahvistamassa rauhaa ja ystävyyttä kansojen välillä.
Olisi irvokasta vaieta teatterin voimasta ajassamme, jossa asevoimat ja pommit turvaavat maailmanrauhaa. Miten tuhoamaan tarkoitetut välineet voivat synnyttää rauhaa ja sovintoa?

Tänään, Maailman Teatteripäivänä, meidän tulee nostaa teatteri esiin vuoropuhelun, yhteiskunnallisen muutoksen ja uudistusten aikaansaajana. YK käyttää valtavia rahasummia rauhan turvaamiseen asevoimin eri puolilla maailmaa. Inhimillinen, halvempi ja ylivoimaisesti tehokkaampi vaihtoehto on teatteri.
Teatteri tuskin on ainoa ratkaisu maailmanrauhaan. Vaikuttavuutensa takia teatterin tulisi kuitenkin olla osa rauhanturvatoimia.
Ne ovat kaikki
sitä puhetta
joka päivänkin jo
täytyy ymmärtää
(Hannu Mäkelä: Yö soittaa, säv.Säde Rissanen 2007)
___________________________________
Mikko-Oskari Koski
Käyttäjän avatar
moxu
 
Viestit: 4612
Liittynyt: 29.9.03 - 15:33
Paikkakunta: Helsinki

Re: Maailman teatteripäivän julistus

ViestiKirjoittaja moxu päivämäärä 27.3.12 - 23:25

Virallisesti jo viidettäkymmenettä kertaa vietettävän Maailman teatteripäivän julistuksen antaa amerikkalaissyntyinen, nykyään pääasiassa Euroopassa asuva näyttelijä ja elokuvaohjaaja John Malkovich (s.1953). Mies on elänyt vaihtelevasti monenlaisella ilmaisusektorilla, kuten wiki-linkistäkin voimme havaita:
http://fi.wikipedia.org/wiki/John_Malkovich

Maailman teatteripäivän julistus 27.3.2012:
On suuri kunnia saada laatia tämä tervehdys 50. juhlavuotta viettävän Maailman teatteripäivän kunniaksi. Lyhyet sanani osoitan teatterikollegoilleni ja tovereilleni.
Olkoon työnne vaikuttavaa ja omaleimaista. Olkoon se syvällistä, koskettavaa, mietiskelevää ja ainutlaatuista. Auttakoon se meitä pohtimaan kysymystä, mitä on olla ihminen, ja ohjatkoot pohdintaa sydän, vilpittömyys, suoruus ja ylevyys. Yrittäkää selviytyä vastoinkäymisistä, sensuurista, köyhyydestä ja nihilismistä, joita monet teistä varmasti joutuvat kohtaamaan. Olkaa siunattuja lahjakkuudella ja kurinalaisuudella opettaaksenne meitä sykkivästä ihmissydämestä ja sen kaikista monimutkaisuuksista; sekä nöyryydellä ja uteliaisuudella tehdäksenne tästä elämäntyönne. Ja onnistukoot parhaat teistä – koska vain parhaat siihen pystyvät, ja silloinkin vain harvoin ja ohikiitävän hetken ajan – muotoilemaan kaikkein olennaisimman kysymyksen, ”miten elämme?” Kaikkea hyvää.

John Malkovich
Ne ovat kaikki
sitä puhetta
joka päivänkin jo
täytyy ymmärtää
(Hannu Mäkelä: Yö soittaa, säv.Säde Rissanen 2007)
___________________________________
Mikko-Oskari Koski
Käyttäjän avatar
moxu
 
Viestit: 4612
Liittynyt: 29.9.03 - 15:33
Paikkakunta: Helsinki


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron