YLE Radio 1

Eilen illalla tuli uusintana Teemalta Dokumenttiprojektin Elokuvahullut (Saksa, 2002), ohjaajina Angela Christlieb ja Stephen Kijak. Se kertoi viiden nykiläisen leffahullun tavasta elää: katsoa elokuvia. Töihin eikä ihmissuhteisiin jää aikaa, koska vuorokauteen on mahdutettava 2-5 leffaa, tarkoittaa 600-2000 leffaa vuodessa!

Paikoin pakkomielteinen kauhu otti valtaansa katsoessani, välillä nauratti ja hämmästytti ja taas hämmensi.

Useinmiten ei ehdi syödä kunnolla, käydä vessassa leffojen välissä ja taksiinkin on välillä turvauduttava, jotta näkisi juuri tietyn elokuvan tiettyyn aikaan. Rahaa eräs tyypeistä kertoi perineensä ja pystyvänsä katsomaan leffoja niillä loppuelämänsä, jos ei tuhlaa niitä esim. prostituoituihin.

Yksi friikki valmistautui leffarupeamaan hartaudella: kävi suihkussa, vaihtoi puhtaat päälle, pakkasi laukkuun mukaan lämpimiä vaatteita, mm. nuha-, selkäsärky-, psyyke- ja unilääkkeitä ja täydelliset eväät (olikohan se maapähkinävoita, jota levitteli valkoisten leipien väliin). Kaiken piti olla täydellistä, eikä mikään saanut häiritä elokuvanautintoa.

Näin valitettavasti vain osan dokkarista ja jäänkin odottamaan seuraavaa uusintaa. Jouduin poistumaan töllön ääreltä, kun kaksi friikkiä vitsaili painajaisistaan. Toinen sanoi, että näkee niitä aina mustavalkoisina, mutta joutuu keskeyttämään ne, koska kuvakoko on väärä...

Se on aika pelottava dokkari. Suomessa ei (onneksi?) ole mahdollista kehittää nykkiläisten filkkafriikkien kaltaista addiktiota. Paitsi TV:n äärellä.

Minulla jäi päällimmäiseksi mieleen, että osa ko. porukasta oli jonkin sortin "pakkoneurootikkoja" tai vastaavia. Käänsivät yksiselitteisesti selkänsä todellisuudelle. Tekivät sen kuitenkin jenkeille tyypilliseen iloisenmyönteiseen tyyliin.

Olen myös nähnyt kyseisen dokumentin joskus analogisella puolen. Mitään ahdistunutta oloa ei ohjelmasta sentään jäänyt. Aikanaan käytiin paljon elokuvissa (sota-aikaan asti ja siitä vielä eteenkinpäin) mutta nämä olivat tietenkin tosi harvinaisia tyyppejä. Jos haluaa kokea elämän pelkästään jonkun välineen kautta niin siitä vaan. Kovin kapea näkökulma ehkä kuitenkin. Vaikka luultavasti vastaavaa toimintaa ilmenee muutenkin. Jos nyt elokuvamaailmassa pysyn, niin epäilen että tekijäpuolella ei aina kovin paljoa muusta maailmasta tiedetä. Jollain tavoin sen näkee jäljestä, jonka tekijät jättävät.