YLE Radio 1

TV ykkösellä jatkuu sarja merkittävistä suomalaisista rakennuksista. Tänään tuli jo toinen osa, vuorossa Vanha Ylioppilastalo. Kiinnostava menneisyys silläkin pytingillä. Aikoinaan talo sai tonttipaikan Helsingin reunalta, ja nyt se on sitten keskellä kuhinaa.

Ohjelma on muutenkin varsin hyvin toimitettu. Akateemisesta teemasta huolimatta sarjaan on saatu kepeää ilmettä mukaan. Haastattelut valaisevat aihetta, ainakin näin toiseen osaan mennessä. Pitääpä katsoa Gallenin Väinämöistaulua tarkemmalla silmällä, jos sen ääreen joskus pääsee, se kun on roikkunut kertaalleen palomieskypärän piikissäkin.

Musiikkivalinnat oudoksuttavat. Miksi on valittu aikaan sidottua englantilaista popmusiikkia, kun aihe on ihan muuta? Tässä jaksossa olisi ollut paikallaan Ismo Alanko esittämässä lauluaan Kun Suomi putos puussa, joka sai kantaesityksensä juuri Vanhalla. Taisipa laulaa juuri sen kappaleen parvelta päin.

Matti Klinge seikkailee vielä kuusi kertaa historian huoneissa.

Niin ensiosa oli se Helsingin Rautatieasema. Katsoin molempia.
Tämä tulipalon vuosi pääsi itseltäni huomaamatta, arvioin sen
jonnekin 60- ja 70-lukujen vaiheille. Taisi se palokypärän
piikki jotenkin pudota siihen tauluun kun rullattuna suojaan
kantoivat. Katsoin piikin jälkeä hidastuksessa jossa näkyi hyvin.
Alkuperäinen jäänyt vielä näkemättä.

Matti Klinge on tunnetusti "ylioppilasmiehiä", olihan sen em. talon
hallinnoivan hallituksen jäsenkin...
Painottaa vaan toisinaan hieman liikaa sivistyksen yhteydestä
ylioppilastaustaan, siis luokkataustaisuuden puolustajana
(olihan taas ne penkinpainajaisetkin joiden tyyli ei mieltymistäni).
Muistan monesti olleen puhe niistä tämän varakkaan
Helsingin "ylioppilaiden" omistuksista. Nythän on niitä taloja
siinä Vanhan ympärillä useampikin,
mutta se jäi vähemmin hahmottamatta itseltäni
oliko talkoiden lisäksi muutakin lahjoitusrahoitusta alkujaan...

Tämä musiikki taisi olla sen tekijätahoon kuuluva
laulaja Kaija K. jonka selostusääni myös näkymättömistä kuului.

Minuakin on ihmetyttänyt Historian huoneiden musiikkivalinnat, kummaa englanninkielistä nuorisomusiikkia tähän muuten perisuomalaiseen aiheeseen. Mitähän Yleisradion toimitusjohtajan visio Ylen uudistamisesta tarkoittaa, siis että pitäisi yrittää sekoittaa radio ja televisio ja niiden toimittajat toimittamaan ohjelmia uudella tavalla? Parhaimmillaan siitä voi tulla hyväkin keitos, mutta pahaa pelkään, asioilla kun on taipumus mennä huonompaan suuntaan eli kaikkea pitää keventää ja viihteellistää, kun kuvitellaan, että vain siten saa mukaan nuorempia katsojia/kuulijoita. Minulta palaa aina päreet, kun ohjelmia esitellään kovalla metelillä, kuvitellaan että vain huutamalla saa ihmiset mukaan. Ottakaa nyt viimeistään huomioon tuo uutisissakin aiheena ollut hiljaisuuden arvo matkailuelinkeinossa. Radion ja television ei tietysti tarvitse vaieta, mutta toivon, että Ylen ykkösen rauhallinen tyyli jatkuu edelleen. Viihde ei viihdytä. Elämä ei ole vitsi eikä naurun asia. Uskaltakaa olla vakavia.

Asiallisuus ja vakavuus eivät nykyaikana ole mediaseksikkäitä. Ylen ei tarvitsisi juosta perässä, mutta uskallus näemmä on hakusessa, kuten Eeva tuumi.

Vilkaisin minäkin noita "Historia huoneita" muttei jaksanut miellyttää. Lähinnä ns. virallisen Suomen saleja. Ei kovinkaan oivaltavaa.

Minua kiinnostaa virallinen Suomi siinä kuin epävirallinenkin. Liekö osuutensa silläkin, että Helsinki on täältä katsoen toisaalla. Nyt jo puretusta Lepakostakin näin kerran värikkään dokumentin. Muutoin sekin olisi jäänyt pelkästään myyttiseksi aarteita pursuavaksi Sammoksi.

Risto Asikaisen taannoiset historiakuvaelmat olivat mukaansatempaavia. Klingen ei ole tarkoituskaan tehdä asikaisia lumipenkkaan. Edetkööt sitten varoen.