YLE Radio 1

Se, että Olli Mustonen "saatiin" Helsinkiin takaisin soittamaan Näkkärin kuoleman jälkeen, on mielestäni vain osoitus taiteilijan herkkänahkaisuudesta.
Kriitikko kritisoi ja pianisti otti nokkiinsa. Muistaakseni koko juttu vielä lähti ihan naurettavasta asiasta, Mustosen maneereista.
Olihan hän kieltämättä kuin lentoa harjoitteleva lokinpoikanen, ääni tosin paljon parempi

Heikinheimon loppuaikojen - sanottaisiinko noin vuosi ennen kuolemaansa kirjoittamista - Hesariteksteistä huokui jotakin niin suurta itsevihaa ja ahdistusta, että se tarttui. Niinpä viimeisen vuotensa tekstit luin vain hutaisten, pintapuolisesti: niistä tarttui hänen paha olonsa. Ne tekstit olivat kaikki (kuin) avunhuutoja tyhjään...

Tunsi itsensä aivan voimattomaksi ja neuvottomaksi, vihaiseksikin, niitä lukiessa.

Kirjoittajana hän oli melkein loppuun asti huippu: Mätämunan muistelmista huomaa, että ne on kiireessä ja melko hutaisemalla tehdyt.
Ja eihän Heikinheimo enää loppuaikoinaan masennukseltaan jaksanut mennä aina arvostelemiinsa konsertteihin, vaan kuunteli esim. RSO:n konsertit radiosta...

Nyt hän olisi jo eläkkeellä, jos eläisi. Niin aika kuluu, niin kulumme me.

Leonina societas kirjoitti:Selasin tämän ketjun läpi ja joitakin kommentteja siitä:

Esimerkiksi tuosta ranskan kielestä: Turhaa oli ojennus aito häröä kohtaan, joka kirjoitti kyllä "déjà vu" aivan oikein tarkoittaen jo nähtyä (déjà = jo, vu = nähty). Ranskankielinen sana "vue" tarkoittaa taas näköalaa, näkymää, näkyä, näköä tms. Eli lienee kai makuasia, kummalla tapaa haluaa ilmaista. Mitä sitten ääntämiseen tulee, lausuttaessa väliin ei ängetä mitään j-kirjainta tyyliin "dezja vyy", koska sanassa "déjà" oleva j-kirjain on itse asiassa soinnillinen suhu-s (zh) samalla tavoin kuin ranskankielisessä sanassa jour (= päivä).

Minäkin selasin tämän ketjun uudestaan läpi ja huomasin nyt vasta leoninan kommentin. Molemmat oikeassa (puhun ranskaa) ja myötätuntoni gospodin Härölle. Varsinainen ojennukseni koski sittenkin enemmän tuota vyytä versus vuuta. Kirjoitin turhankin kärkevästi: Ei millään pahalla, mutta jos ollaan niin hienoja, että käytetään ihkaoikeata ranskankieltä niin silloin sitten myös oikein, jooko?: déjà vue (lausaen: "vyy"). Kuulostaa aina kamalalta kun joku palo- tai projektipäällikkö sanoo jossain tv-haastattelussa "dezja vuu".

Mitä itse aiheeseen tulee, SH oli varmaankin kovan ulkokuorensa sisällä masentunut. Loistava kynän käyttäjä joka tapauksessa.

"Les petits rien". Miten olisi, Leonina? Kävisikö: Pienet olemattomat asiat vaiko pienet mitättömyydet?

heips

Heikinheimolla oli taipumus käyttää myös (hallitsemissaan) vieraissa kielissä muita, kuin tavanomaisimpia ilmauksia. Tosin mielenkiintoisin heitto tällä sektorilla oli irtopeniksen vastine sanskriitiksi -sitä SH ei saanut selville, koska pakkoruotsi oli kuormitanut liikaa hänen aivokapasiteettiään. Toisaalta SH kuitenkin luki ja arvostelikin ruotsinnoksen Veikko Huovisen kirjasta Lampaansyöjät, jossa erityistä huomiota herätti sana murva -eikä sana ollut ollut SH:n ruotsinmaikkana toimineelle sukulaisellekaan tuttu...

Ja tänä suvenahan Lampaansyöjät kunnostautuvat Pyynikillä: http://www.pyynikinkesateatteri.com

Heikinheimon ja nykyäänkin politiikassa vaikuttavan "erittäin väkevän eurooppalaisen" Henrik Laxin debatti löytyy sekin Pakollisen heinäkuun materiaalista. Kieliryhmien välinen kitka - onko sitä? esitettiin radiossa
30.6.2006 klo 18:00 ja uusittiin seuraavana iltana. http://www.yleradio1.fi/pakollinenheinakuu/id6536.shtml

Kummankaan argumentit eivät ole hirvittävän pontevia (eivätkä varsinkaan tuoreita), mutta keskustelussa on silti sitä ehdottomuutta, mikä oli Heikinheimon tavaramerkki, niin hyvässä kuin pahassa...

Mitä tulee Heikinheimon peräänkuuluttamaan Rauman giälen joutumisesta sorron ikeen alle, on tässäkin asiassa jo tehty huomattava parannus. Rauma giälel, joka o maailmamiäste giäl, o ny ainasgi brosyyri turisdei varte bained.

Heikinheimon fani olen ollut aina, mutta hänen hurrivastaisuus ei kuulu siihen osastoon. Kepeät mullat hänelle. Hieno, vaikea mies (kuten moni meistä; ainakin 50% lukijoista). Henrik Lax on mukavantuntuinen mies, mutten silti kutsuisi häntä "väkeväksi eurooppalaiseksi". Itse mielen sellaisiksi Andrei Tarkovsky, Nina Hagen, Jouko Turka, Ingmar Bergman, Valeri Giergijev usw.
Privet ot Iikka/Oblomov

Lienee paikallaan nostaa taas tämäkin topicci esiin, kun niin merkittävällä tavalla musiikkielämäämme aikanaan vaikuttaneen SH:n kuoleman 10-vuotisjuhlia ollaan kuluvana vuonna viettämässä -tai siis siltä ainakin HS:n viime lauantaisen kokosivun reportaasin perusteella voisi päätellä.
Heikinheimo pysyi jalustallaan, koska hän oli se, mikä oli. Pahoin pelkään -vaikka toisaalta sitä tietysti myös toivon- ettei hänenlaisiaan päästetä enää syntymään. Tasapäistämistä sekin...

Yksi asia olisi saattanut Suomessa mennä toisin, jos Heikinheimo olisi saanut jatkaa mielipidevaikuttajana. Nimittäin klassikkojen runteleminen kännyköiden soittoääniksi. SH ei missään tapauksessa olisi voinut tätä kestää, mutta hän olisi saattanut pitää asiasta sen verran suurta älämölöä ja sen verran laajalla sanallisella painoarvolla, että asiaan perehtyneet insinööritkin olisivat saattaneet tehdä jonkin muun ratkaisun -tai ainakin kehittää klassikoista muunlaisia soittoääniä, vaikkapa orkestraatioilla, jopa jonkin kännyköihin sittemmin ilmaantuneen teknisen valmiuden kustannuksella.

Heikinheimo oli erittäin monipuolinen ja pätevä äijä, joka yksinkertaisesti inhosi typeryyttä ja tasapäisyyttä. Arvostan hänet monin tavoin ja myös siitä, mitä hän loi käytännön suhteita itään. Hänen kirjoituksensa oli jatkuvaa (ilo-/suru-)tulitusta ja aina täynnä uutta tietoa; erityisesti NL:n aikana. Mies oli itsekin varsin ilkeä, mutta silti tuskin ansainnut seuraavanlaista ilkeyttä:

moxu kirjoitti:Heikinheimo oli taitava kynäniekka ja ehdottomasti asiansa osaava tutkija, mutta kulttuurikriitikkona täysin kelvoton paska. Kriitikon tärkein ominaisuus on löytää vallitsevat epäkohdat ja esittää rakentavasti, miten asia olisi paremmin hoidettavissa. Tähän ei Heikinheimo kyennyt, mutta koska hänen palstaansa luettiin, ei miestä poiskaan potkittu.
Mätämunan muistelmat on tosiaan monin paikoin hauska ja informatiivinenkin kirja, mutta noin 5% siitä on yksinomaan loukkaamistarkoituksessa kirjoitettua, ei edes älykästä, vaan yksinomaan typerää panettelua. Se, että kirjailija tällaista soopaa löperrettyään menee vielä raukkamaisesti tappamaan itsensä, kertoo enemmän, kuin olisi ollut tarpeen tietää.
Se, että kustantaja ei stilisoinut kirjaa ollenkaan, kertoo kustantajan heikkopäisyydestä.

Ehkä moxukin on nyt, 10 vuotta miehen kuoleman jälkeen, jo hieman toista mieltä..Muuten suhde 95% kautta 5% ei ole mitenkään huonoa.

No jaa. En ole toista mieltä -sillä Heikinheimon suhteen on syytä pitää kaikki näkemykset aktiivisina...

Heikinheimo, sikäli kuin mileeni muistuu joitakin hänen lehtiarvostelujaan, ei tuntenut kovinkaan suurta sympatiaa esim. Schönbergin musiikkia, ja sen "himerrystä", kuten hän sen ilmaisi, kohtaan, mutta Schubertin 5. sinfoniaa hän piti jo huomattavana absoluuttisena sinfoniamusiikkina kiistämättömine musiikillisine kvaliteetteineen, joita itse en ole suinkaan aina kyennyt siinä huomaamaan. Ehkäpä suureen taiteeseen tutustumiseenkin tulisi asettaa jonkinlainen alaikäraja kunnes ihminen omaa riittävän älyllisemotionaalisesti kypsyneet työkalut korvie välissä, tietokykynä, miellekykynä puhtaan kielteen alueella, joka on kaikkie jalojen taiteiden ainoa oikea näyttämö, josta tahto on pois pelistä, sen riitävään kokemukselliseen, yksilölliseen, mutta objektiiviseen ymmärtämiseen ja omaksumiseen, jotta liian aikaisin hankitut stereotyyppiset näkemykset eivät kahlitsisi sen uudelleenluomiskykyä ja intoa, josta kaikki musiikilliset elämyksemme pulppuavat.

Toivon että tulisi jostakin uusi Heikinheimo Heikinheimon tilalle, koska hän oli hyvä arvostelija siinä mielessä (niin kuin lehtijutussakin sanottiin), että hän asettui yleisön puolelle eikä ollut olevinaan "yksi muusikoista", niin kuin moni muu arvostelijoista nykyään. Tuntuuhan se varmasti mukavalta, mutta ei se ole kriitikon homma, vaan sanoa asiat niin kuin ne ovat, kaveruussuhteista huolimatta.

Pekka Hako kritisoi sitä, että nykyään kriitikot juoksevat esapekkasalosten perässä ulkomailla, kun niiden pitäisi etsiä uusia esapekkasalosia: totta. Mutta on silti kiinnostavaa joskus silloin tällöin kuulla ulkomaidenkin kuulumisia, ei nyt välttämättä Salosen, mutta muuten. Eihän sillä tiedolla varsinaisesti tee mitään, mutta kun ei se vahingoitakaan.

IjR kirjoitti:Toivon että tulisi jostakin uusi Heikinheimo Heikinheimon tilalle, koska hän oli hyvä arvostelija siinä mielessä (niin kuin lehtijutussakin sanottiin), että hän asettui yleisön puolelle eikä ollut olevinaan "yksi muusikoista", niin kuin moni muu arvostelijoista nykyään.

Tärkeätä on myös antaa tunnustusta. Kuin luin viime lauantain hesarin juttua Heikinheimosta huomasin, että joskus 1980-luvulla ajattelin hänesta samalla tylyllä tavalla kuin joku Taina West (vitsailtiin tuttavien keskuudessa "helppoheikinheimosta"). Pikku hiljaa ja etenkin nyt jälkeenpäin olen huomannut tämän miehen arvon. Hurja persoona kylläkin, mutta niin taisi joku J.K.Paasikivikin olla, eikö?

Heikinheimo lanseerasi myös käsitteen mökämusiikki joka soi pesisotteluissa joita hän ei voinut enää mennä sen vuoksi katsomaan.