YLE Radio 1

Lähinnä Kokkolassa vaikuttaneen 1917-1981 eläneen erik fordellin sävellystuotanto käsittää runsaat 1500 teosta ja hänen tiedetään myös äänittäneen teoksiaan 30 vuoden aikana yleisradiolle. Tyyliltään tämän käsittämättömän tuotteliaan sinfonikon teokset mukautuvat karun uusasialliseen neoklassisismiin jossa musiikin peruselemementteihin kuuluu runsas riitasointujen käyttö, vaikka tunnelmaltaan se on usein lämpimän lyyrillistä. Säveltäjän runsaan tuotteliaisuuden mahdollisti voimakas ilmaisutarve ja äärimmäisen koulittu ammattitaito. ensimmäisen sävellyskonserttinsa hän piti helsingissä vuonna 1947, ja sittemmin myös tampereella, pietarsaaressa ja muualla suomessa. foredellin teoksia on esitetty myös monissa euroopan musiikkikeskuksissa ja iso-britannian BBC:ssä. opntonsa hän suoritti paitsi sibelius-akatemiassa myös aarre merikannon ja leo funtekin yksityisoppilaana ja ulkomailla, jossa matkustellessaan hän välitti kokemuksiaan kirjoituksillaan paikallisissa sanomalehdissä. Directon musices arvonimen hän sai 1974? ja häntä on muistettu myös monilla muilla kunnianosoituksilla ja mitaleilla mm. pitkäjänteisestä työstään kuoronjohtajana. 70-luvulta alkaen hän sävelsi paljon musiikkiiaan keski-pohjanmaan kamariorkesterille ja hänestä tehtiin myös pitkä tv-dokumentti joka valottaa säveltäjän tuotantoa ja luomistyötä sekä tämän persoonaa. 44 sinfonian ohella syntyi satoja kuorolauluja, liedejä joissa pohjalaisella huumorilla on vissi sijansa.

jotenkin olen muistavinani että melartin olisi säveltänyt n. 1350 teosta ja marttinen ainakin 750 mutta vahvistakaa te olettamukseni.

Toivo Pietari Johannes Kärki (3. joulukuuta 1915 Pirkkala – 30. huhtikuuta 1992 Helsinki) oli myös tuottelias säveltäjä. Hänen sävellyksiään levytettiin noin 1400, monesta useita versioita, ja muita kappaleita on sadoittain. Hän teki musiikin noin 50 elokuvaan, lukuisiin revyyihin, näytelmiin ja radiohupailuihin. Sovituksia muihin kuin omiin sävellyksiinsä hän teki laskemattoman määrän. (Wikipedia).

http://www.toivokarki.net kirjoitti:Toivo Kärjen musiikillinen tuotanto hakee laajudessaan vertaistaan; yli 1500 julkaistua kappaletta. Tämä käsittää levytetyt kappaleet, elokuvamusiikin, laulelmat, konserttiesitykset ym.

Toivo Kärjen tuotanto - kappelehaku

Viihdemusiikin ja taidemusiikin tuotteet eivät ole yhteismitallisia eivätkä laadullisten kriteerien suhteen verrannollisia niin suuri on jo säveltäjien välinen ero silkassa ammattitaidossa sekä näiden luovissa taiteellisissa kyvyissä. luomisvoimaa kun ei myöskään voida mitata ainoastaan saati ollenkaan opuslukujen avulla. edellisellä halusin vain osoittaa että todella merkittävien suurmiesten ja luovien musiikillisten nerojen lukumäärä ei rajoitu vain suppeaan musiikinhistoriaan joka muostanee vain suuuren yleisön tunteman repertoaarin jolla tuntuu olevan vain lähinnä kaupallista arvoa. tyyliaikakausien väliin pudonneiden säveltäjämestarien perään vain todelliset asiantuntijat tuntevat vetovoimaa. kaikki musiikki on sävelletty ns. elävästä kädestä eikä taiteelliset objektit kaipaa seurakseen lihallista hahmoa tai ristiriitaisia tunteita herättävää persoonaa jonka äly jonka aikaansaannosta musiikki on on tahdosta ja minuudesta erottautunut eikä siten voi ilmetä henkilön käytöksessä tai ulkoisina hyveinä ja habituksena eikä siksi vaadi samanaikaista läsnälöa ja inkarnaatiota musiikin eksistoidessa omalla abstraktilla tasolla riippumattomana luojastaan ja hänen valoisista ja synkistä taipaleistaan henkilönä.

humalainen kirjoitti:Viihdemusiikin ja taidemusiikin tuotteet eivät ole yhteismitallisia eivätkä laadullisten kriteerien suhteen verrannollisia niin suuri on jo säveltäjien välinen ero silkassa ammattitaidossa sekä näiden luovissa taiteellisissa kyvyissä.

Höpö höpö, mitä se sellainen taidemusiikki on? Kun ei ole yleispätevää keinoa jakaa musiikkia taide- ja viihdemusiikkiin, niin millä niitä sitten voisi edes yrittää vertailla. Topi Kärki kuuluu melodian taiturina ehdottomasti säveltäjiemme ykköskaartiin, sitä tosiasiaa ei millään halveksivalla leimaamisella muuksi voi muuttaa. Osa tuotantoa hakkaa ikävät ja yksitoikkoiset liedit mennen tullen.

humalainen kirjoitti:luomisvoimaa kun ei myöskään voida mitata ainoastaan saati ollenkaan opuslukujen avulla.

Ei todellakaan, siitä olemme ihan samaa mieltä. Mutta millä sitä sitten voisi mitata?

Kestolla? Tai musiikin käsitteen laajentamisen oivalluksella?
Tällaisilla määreillä John Cage lienee aika vahvoilla -jatkuuhan yhden hänen sävellyksensä esitys edelleen.
http://fi.wikipedia.org/wiki/John_Cage
Ongelmana tässä kohden on tietysti se, ettei Cage ole suomalainen, mutta eihän se ollut Schubertkaan...

VeHy kirjoitti:

humalainen kirjoitti:Viihdemusiikin ja taidemusiikin tuotteet eivät ole yhteismitallisia eivätkä laadullisten kriteerien suhteen verrannollisia niin suuri on jo säveltäjien välinen ero silkassa ammattitaidossa sekä näiden luovissa taiteellisissa kyvyissä.

Höpö höpö, mitä se sellainen taidemusiikki on? Kun ei ole yleispätevää keinoa jakaa musiikkia taide- ja viihdemusiikkiin, niin millä niitä sitten voisi edes yrittää vertailla. Topi Kärki kuuluu melodian taiturina ehdottomasti säveltäjiemme ykköskaartiin, sitä tosiasiaa ei millään halveksivalla leimaamisella muuksi voi muuttaa. Osa tuotantoa hakkaa ikävät ja yksitoikkoiset liedit mennen tullen.

humalainen kirjoitti:luomisvoimaa kun ei myöskään voida mitata ainoastaan saati ollenkaan opuslukujen avulla.

Ei todellakaan, siitä olemme ihan samaa mieltä. Mutta millä sitä sitten voisi mitata?

tolkuttomasti käsityötaitoa.

Harmonisen rakenteen kompleksisuuden, melodisen muodonnan ja muotoiluperiaatteen perusteella kussakin sävellys-ja teoslajityypissä voidaan teokset selkeästi ja lähes poikkeuksetta joitakin crossover ja poikitaiteellisia hybridejä lukkuunottamata jotka hyödyntävät voimakkaasti populaariaineksia klassisen sävellyskoulutuksen sijaan, jakaa ainakin 2 eri kategoriaan joissa määräytyvät lisäksi popmusiikissa tarkasti eri lajityypille ominainen genree; jazz. heavy, conuntry, iskelmä, humppa. tango jne. kun klassisen musiikki on keinovaroiltaan pidäkkeetön ja rajaton mahdollisuuksiltaan niin paljon kuin säveltäjän harmoninen ja melodinen mielikuvitus antavat myöten ilman popille tyypillistä selkeärajaista jaottelua niin että syyntyy absoluuttisuuden ja äärettömyyden huippuunsa hiottu hienostunut taiteellinen vaikutelma kuitenkin yleisten vuosisatoja käytössä olleiden laajamuoisissa teoksissa esiintyneiden muotorakennnetta koskevien käytäntöjen puitteissa joiden analysointi on itsenäinen musiikkitieteenala kun popissa pyritään vetoamaan viihdyttävillä helposti omaksuttavilla musiikillisilla elementeillä suoraan musiikilliselta vaatimuksiltaan ja vastaanottiokyvyltään immanentteihin ja subjektiiviseen mielihyvän tunnetta korostavaan tajuntaan lyhytkestoisella ja ulotteisella vaikutusindikaattorilla mitattuna jossa rytminen elementti korostuu edellä mainittujen kustannuksella niin että se usein perustuu lyömäsoitinten muodostamaa rytmitaustaa vasten pelkistetyssä rytmiikassa jossa kontrapunktionen ja harmoninen ajattelu ja laaja pitkä kaarinen sinfoninen ajattelu loistaa poissaolollaan saati että musiikissa olisi muutakaan taidokkaasti rakennettua dramaturgiaa yksitoikkisen monotonisen jumputuksen ja simpelin tautologisen säkeistömuodon sijaan, ja näin pikaruoka häviää liharuoalle.

... älä enää, minua pyörryttää... armahda.... minä antaudun!

VeHy kirjoitti:... älä enää, minua pyörryttää... armahda.... minä antaudun!

Nytkö jo kun ei ollu päästy vielä edes asiaan saati sen ytimeen.

Siinä missä popbiisi perustuu yleensä yhteen tarttuvaan ja iskevään melodiseen fraasiin kertosäkeessä jota jumputetaan kuulijan tajuntaan niin monta kertaa ettei se unohdu irtoaa rytmi vakavassa klassisessa taidemusiikissa hienosyiseen tematiikkaan jolle on ominaista teemojen monimnaisuus temaattinen rikkaus ja tinnelmien kontrastisuus tai atonaalisessa atemaattisuus sekä näiden teemojen ja ydinmotiivien taidokas, harmonista keksiliäisyyttä osoittava kehittely ja variointi runsaine ja yllättävine modulaatioineen varsinkin myöhäisromanttisessa satsissa johon voi liittyä vielä rikas soittimellinen kolorismi orkesterin värityksellisine mahdollisuuksine ja melodian katkelmallisuus soinnillisessa eksklusiivisuudessaan ja eri soiontinryhmien konsertoiva vastakkainasettelu. kannattaisi opiskella yliopistossa.

Liedsäveltäjänä yrjö kilpinen on ykönen lähes 800 sadalla yksinlaulullaan.

humalainen kirjoitti:
Siinä missä popbiisi perustuu yleensä yhteen tarttuvaan ja iskevään melodiseen fraasiin kertosäkeessä jota jumputetaan kuulijan tajuntaan niin monta kertaa ettei se unohdu irtoaa rytmi vakavassa klassisessa taidemusiikissa hienosyiseen tematiikkaan jolle on ominaista teemojen monimnaisuus temaattinen rikkaus ja tinnelmien kontrastisuus tai atonaalisessa atemaattisuus sekä näiden teemojen ja ydinmotiivien taidokas, harmonista keksiliäisyyttä osoittava kehittely ja variointi runsaine ja yllättävine modulaatioineen varsinkin myöhäisromanttisessa satsissa johon voi liittyä vielä rikas soittimellinen kolorismi orkesterin värityksellisine mahdollisuuksine ja melodian katkelmallisuus soinnillisessa eksklusiivisuudessaan ja eri soiontinryhmien konsertoiva vastakkainasettelu. kannattaisi opiskella yliopistossa.

Höpö, höpö. Samaan asiaan ne perustuvat. Klassisessa vaan yleensä, ei aina, asia tehdään hienovaraisemmin. Väännän tämän rautalangasta, tarvittiin tai ei. Kun aamulla kahvia lasista siemaillessani sisässäni soivat ja huomaan jopa hyräileväni mukana Mi chiamano Mimi tai Ah, Violetta!- Voi signori? - Mio Padre! tai toisaalta Muskan kirkaisema Kun oot 52 -48 Crash - niin kysehän on samasta asiasta. Kääritään se sitten millaiseen pakettiin tahansa.

Just kun kuulin yksinlaulut Äänisen aallot ja Elämää juoksuhaudoissa, niin on niissä sen verran melodista variaatiota ja modulaatiotakin.

Kilpisen lurituksia en ole koskaan jaksanut kuunnella. Synkkää ja ikävää.

humalainen kirjoitti:Harmonisen rakenteen kompleksisuuden, melodisen muodonnan ja muotoiluperiaatteen perusteella kussakin sävellys-ja teoslajityypissä voidaan teokset selkeästi ja lähes poikkeuksetta joitakin crossover ja poikitaiteellisia hybridejä lukkuunottamata jotka hyödyntävät voimakkaasti populaariaineksia klassisen sävellyskoulutuksen sijaan, jakaa ainakin 2 eri kategoriaan joissa määräytyvät lisäksi popmusiikissa tarkasti eri lajityypille ominainen genree; jazz. heavy, conuntry, iskelmä, humppa. tango jne. kun klassisen musiikki on keinovaroiltaan pidäkkeetön ja rajaton mahdollisuuksiltaan niin paljon kuin säveltäjän harmoninen ja melodinen mielikuvitus antavat myöten ilman popille tyypillistä selkeärajaista jaottelua niin että syyntyy absoluuttisuuden ja äärettömyyden huippuunsa hiottu hienostunut taiteellinen vaikutelma kuitenkin yleisten vuosisatoja käytössä olleiden laajamuoisissa teoksissa esiintyneiden muotorakennnetta koskevien käytäntöjen puitteissa joiden analysointi on itsenäinen musiikkitieteenala kun popissa pyritään vetoamaan viihdyttävillä helposti omaksuttavilla musiikillisilla elementeillä suoraan musiikilliselta vaatimuksiltaan ja vastaanottiokyvyltään immanentteihin ja subjektiiviseen mielihyvän tunnetta korostavaan tajuntaan lyhytkestoisella ja ulotteisella vaikutusindikaattorilla mitattuna jossa rytminen elementti korostuu edellä mainittujen kustannuksella niin että se usein perustuu lyömäsoitinten muodostamaa rytmitaustaa vasten pelkistetyssä rytmiikassa jossa kontrapunktionen ja harmoninen ajattelu ja laaja pitkä kaarinen sinfoninen ajattelu loistaa poissaolollaan saati että musiikissa olisi muutakaan taidokkaasti rakennettua dramaturgiaa yksitoikkisen monotonisen jumputuksen ja simpelin tautologisen säkeistömuodon sijaan, ja näin pikaruoka häviää liharuoalle.

Pop, jazz, viihde = pikaruoka?

Klassinen = liharuoka?

Mihin jäi kasvispöperöt?

"harmoninen kompleksisuus"

Entä tuvalainen/gruusialainen kurkkulaulanta, didgeriduun kompleksiset yläsävelsarjat, tai freejazz, saamelaisten joiku, intialainen klasari, afrikkalaisten polyrytmit??

Jumputtavaa ja yksiulotteistako?

Länsimainen akateeminen sofistikoitunut snobismi ei varmaan koskaan tule ymmärtämään saati omaksumaan mitään itselleen vierasta, saati sellaista mitä yksinkertaisesti ei ole mahdollista panna viidelle viivalle ja soittaa sinfoniaorkesterilla.

Viisi viivaa pallukoilla = liharuoka, positiivinen.

Siinä kun akateemisen koulutuksen omaksunut hajuton snobi väkertää kuukausikaupalla saksalaisia sarjojaan sävellysdiplomin hymyillessä seinällä, niin halvalle viinille haiseva tyyppi tuottaa improvisoiden samaa asiaa kapakan nurkassa epävireisellä pianolla lippa vinossa ja joka ilta. Kumpi on tuotteliaampi?

"kun klassisen musiikki on keinovaroiltaan pidäkkeetön ja rajaton mahdollisuuksiltaan"

Missähän se sinfoniaorkestereiden pidäkkeettömyys tai rajattomuus mahtaa näkyä?

Siinäkö että rso:n varaston komerosta löytyy bongo-rummut ja syntetisaattori luvulta -80?

Siinäkö että mennään viidakkoon veivaamaan B:n viidettä?

Siinäkö että koneisto (sinfoniaorkesteri) yksinkertaisesti on niin kallis kapistus ettei sillä kannata ruveta tekemään mitään mikä ei tuota?

Vai siinäkö ettei akateemisen koulutuksen saanut säveltäjä yksinkertaisesti osaa tehdä mitään ilman niitä viittä viivaansa, improvisoimisesta puhumattakaan (muutamia poikkeuksia lukuunottamatta), ja palluroita paperille saa laittaa vasta sen jälkeen kun on kumarrettu darmstadtin suuntaan kaksitoista kertaa?

Onneksi suuren koneiston luomat hierarkkiset systeemit antiseptisine asiantuntija setine ja täteineen pitävät elitistisellä hajuaistillaan huolen siitä että akateeminen, henkinen runkkaaminen voi jatkua loputtomiin. ainakin niin kauan kuin raha ei lopu kesken.

Eikö kyse klassisen musiikin kohdalla kuitenkin loppujen lopuksi ole enneminkin pidäkkeellisestä rajallisuudesta, jonka mukaan pyritään tasapäistämään kaikki se mikä ihmisessä on kauneinta: leikkiminen, keksiminen, spontaanius?

Ender Etheric kirjoitti:Missähän se sinfoniaorkestereiden pidäkkeettömyys tai rajattomuus mahtaa näkyä?

Siinäkö että rso:n varaston komerosta löytyy bongo-rummut ja syntetisaattori luvulta -80?

Siinäkö että mennään viidakkoon veivaamaan B:n viidettä?

:)

Niin se vain on, että jazzin kriteereillä ns. klassinen musiikki osoittautuu perin rajoittuneeksi ja mielikuvituksettomaksi... Ja molemmat jollakin 2000-luvun ag-kriteeristöllä. Jne.

Mutta hällä väliä: tärkeintä lienee, että kuulija saa omasta mielimusiikistaan haluamansa "kiksit"? Sikäli kuin "kiksit" ylipäänsä käy hyväksyttävästä perusteesta taiteen arvioinnin suhteen.

k-meleon kirjoitti:Niin se vain on, että jazzin kriteereillä ns. klassinen musiikki osoittautuu perin rajoittuneeksi ja mielikuvituksettomaksi... Ja molemmat jollakin 2000-luvun ag-kriteeristöllä. Jne.

Mutta hällä väliä: tärkeintä lienee, että kuulija saa omasta mielimusiikistaan haluamansa "kiksit"? Sikäli kuin "kiksit" ylipäänsä käy hyväksyttävästä perusteesta taiteen arvioinnin suhteen.

Kiksitpä kiksit juuri, oli ne sitten tunnepuolen, älylliset tai kokonaisvaltaisemmin molempia yhtä aikaa.

Ja tuntuu hieman siltä että niitä kikseihin johtavia vivahteita voi löytää melkeinpä mistä tahansa mikä tarjoaa aisteille ärsykettä, siis jos niitä vivahteita Haluaa löytää.

Voihan ruokakin olla laiskasti tehty ja sitä myöten jättää halvan vaikutelman, mutta sillä taasen ei ole mitään tekemistä sen kanssa että jotkut tykkäävät paistetuista heinäsirkoista ja toiset pässin kiveksistä.

Kokin kuoltua ei varmaankaan ole enään kovin paljoa merkitystä sillä että kuka niitä heinäsirkkoja tai
kiveksiä paistoi elämänsä aikana suuremmat määrät, ellei sitten tykkää saada luettelokiksejä.

PedroViti kirjoitti:

humalainen kirjoitti:
Siinä missä popbiisi perustuu yleensä yhteen tarttuvaan ja iskevään melodiseen fraasiin kertosäkeessä jota jumputetaan kuulijan tajuntaan niin monta kertaa ettei se unohdu irtoaa rytmi vakavassa klassisessa taidemusiikissa hienosyiseen tematiikkaan jolle on ominaista teemojen monimnaisuus temaattinen rikkaus ja tinnelmien kontrastisuus tai atonaalisessa atemaattisuus sekä näiden teemojen ja ydinmotiivien taidokas, harmonista keksiliäisyyttä osoittava kehittely ja variointi runsaine ja yllättävine modulaatioineen varsinkin myöhäisromanttisessa satsissa johon voi liittyä vielä rikas soittimellinen kolorismi orkesterin värityksellisine mahdollisuuksine ja melodian katkelmallisuus soinnillisessa eksklusiivisuudessaan ja eri soiontinryhmien konsertoiva vastakkainasettelu. kannattaisi opiskella yliopistossa.

Höpö, höpö. Samaan asiaan ne perustuvat. Klassisessa vaan yleensä, ei aina, asia tehdään hienovaraisemmin. Väännän tämän rautalangasta, tarvittiin tai ei. Kun aamulla kahvia lasista siemaillessani sisässäni soivat ja huomaan jopa hyräileväni mukana Mi chiamano Mimi tai Ah, Violetta!- Voi signori? - Mio Padre! tai toisaalta Muskan kirkaisema Kun oot 52 -48 Crash - niin kysehän on samasta asiasta. Kääritään se sitten millaiseen pakettiin tahansa.

Myönnän kyllä että keveyempi italialainen oopperamusiikki ei ole kaukana populaarimusiikillista ja viihteellisistä pyrkimyksistä ja onhan mahlerinkin vuolassanaisia vetistelyjä verrattu jopa beatlesiin mitä musiikin emotionaaliseen viestiin tulee vaikkakaan en itse ole kyennyut näiden välillä mitään yhtäläisyyttä tajuamaan semminkinkään kun mikäänb näistä ei ensinkään kuulu edes musiikilliseen ruokavaliooni ja onhan komplwelsinen kromaattine tonaalinen myöhäisromanttinen harmoninen kieli suurelle orkestrikoneistolle soitinnetuissa tunnin mittaisissa sinfonioissa aivan eri kärsivällisyysvaatimusluokkaa kuin yksinkertainen, lyhytkestoinen ja vähäisempää kontemplaatiota edellyttävä popmusiikillinen ilmaisukieli jonka sisältö ja sanoma avautuvat lyhyemmän tutustumisen jälkeen kuin jopa vuosikausia tiedoitsevaln yksilön tajunnalle suljettuna pysyvä emotionaaliselta panokseltaan definitiivnen 300-vuiotise musiikillisen tekniikan kulminaation saavuttanut suuri ilmaisuvoima klassisessa taidemusiikissa