Puolueiden lehdistä

Radiosta, televisiosta, lehdistä, internetistä ja muista medioista. Mediakritiikki

Valvojat: Nettitoimitus, Tiedotus

Puolueiden lehdistä

ViestiKirjoittaja moxu päivämäärä 3.3.12 - 2:08

Puolueille maksettavan lehdistötuen saamiseen liittyy velvollisuus julkaista omaa lehteä. Kaikki eduskuntapuolueet täyttävät tämän ehdon, kepu ja demarit useamman kerran viikossa, muut viikottain tai harvemmin ilmestyvän poliittisen, selkeästi väriä tunnustavan lehden voimin.
Svenska Folkpartiet ja Perussuomalaiset ovat tyytyneet lehdistöratkaisunaan julkaisuun, joka kantaa puolueen nimeä ja vaikuttaa jäsentiedotteelta, vaikka sisältö olisikin tätä laajempi.
Viikottaisina "yleislehden näköisinä" julkaisuina kokoomuksella on Nykypäivä, vassareilla kommareilta peritty Kansan Uutisten Viikkolehti, kd:llä Kristillisdemokraatti eli entinen SKL:n Kristityn vastuu ja vihreillä Vihreä lanka, jotka kaikki ainakin pyrkivät olemaan puolueen sisäistä tiedotetta laajempaa kiinnostusta osakseen hankkivia.
Kepu julkaisee Suomenmaata ja demarit omaa julkaisuaan viidesti viikossa. Nämä sinnittelevät yhä sektorilla, jossa varmasti voisi olla saumaa tehdä säästöjäkin.
lasser kirjoitti:Demokraatti / http://www.demari.fi - 117 vuotta täyttänyt lehti (nettiosoite säilyi entisenä) vaihtui eilen 1.3.2012 Uutispäivä Demari -nimestä (SDP:n pää-äänenkannattaja).

Demokraatti -lehdessä aloitti tänään perjantaisin ilmestyvä sarjakuva; Demari-Mari -jota Suomen rantaruotsalaisalueella syntyneet turkulaiskaksoset piirtää.
Ensiteksti viittaa päivänpolitiikkaan...

Kahdella neljästä suurimmasta puolueesta on mies- ja naispuheenjohtajat.
Odotettavissa on naisten johtamilta puolueilta (SDP ja Keskusta) marinaa...
Miehet puoluejohtajina pyrkinee käskyttämisen keinoin etenemään...

Uutispäivä Demari oli alunperinkin epäonnistunut nimi. Demarien puoluelehti oli kuitenkin rapiat kymmenen vuotta sitten vielä kohtalaisen kiinnostava julkaisu silloin, kun edemennyt kolumnisti Aimo Kairamo (1941-2004) sinne kirjoitti. Kairamon kolumnien ansiosta Demaria luki aikanaan moni puoluekähmintöjen yläpuolinenkin, mutta kolumnistin kuoleman jälkeen Demari hyytyi, mikä on todella sääli.
Lehden nimeksi olisi kuitenkin kannattanut palauttaa jokin muu siihen sulautetuista brändeistä. Työmiehen, Sosialistin ja aika monen muunkin haudatun lehden jälkeläisen uudistuminen ei ole kovin mieltä ylentävää seurattavaa. Puoluesidonnaisten uutislehtien aika kun sinällään on jo mennyt. Erikoisosaamisessaan eli yhteiskunnallisessa kommentoinnissa omanvärisine painotuksineen puoluelehdet tietysti ovat edelleen erittäin tarpeellisia ja kannatettaviakin, mutta mitä pahaa olisi siinä, jos demarien puoluelehden nimeksi olisikin palautettu se aito ja alkuperäinen Työmies..?

Taannoin eräässä helsinkiläiskirjastossa havaittiin Suomenmaan jääneen kolmen viikon ajan tulematta. Kukaan ei ollut lehden puuttumista huomannut. Kertoo tylyä kieltä siitä, missä määrin kepulien lehti oletetun kaupunkilaisvastaanottajansa tavoittaa, vaikka henkilökunnan olisi tietenkin pitänyt puute huomata aikaisemmin.
Ne ovat kaikki
sitä puhetta
joka päivänkin jo
täytyy ymmärtää
(Hannu Mäkelä: Yö soittaa, säv.Säde Rissanen 2007)
___________________________________
Mikko-Oskari Koski
Käyttäjän avatar
moxu
 
Viestit: 4612
Liittynyt: 29.9.03 - 15:33
Paikkakunta: Helsinki

Re: Puolueiden lehdistä

ViestiKirjoittaja VeHy päivämäärä 3.3.12 - 10:06

moxu kirjoitti: mutta mitä pahaa olisi siinä, jos demarien puoluelehden nimeksi olisikin palautettu se aito ja alkuperäinen Työmies..?

Miten olisi Duunari?
VeHy
 
Viestit: 6939
Liittynyt: 4.3.04 - 11:46
Paikkakunta: PK-seutu

Demokraatti -sarjakuvat

ViestiKirjoittaja lasser päivämäärä 9.3.12 - 20:47

Katsoin uudet Demokraatti -lehdet 1.3.2012 alkaen ma-pe, mutta tänään pe 9.3.2012 ei löytynyt
Salon kirjastossa Demokraatti -lehteä...
Olisin mm. toisen perjantain sarjakuvan lukenut...
No, on Demokraatissa kolmelta; Kari Kuronen, Pasi Rahikainen ja Tapio Savio, joilta kylläkin;
Päivän kuvana sivulla 2 vuorottelemassa valokuvien kanssa yksi sarjakuvaruutu...
Näitä sarjakuvantekijöitä esitteli Anna-Liisa Blomberg / Demokraatti ke 7.3.2012 sivulla 25...
Esim. ti 6.3.2012 "Kari Kuranen" oli piirtänyt miten rapatessa roiskuu - kun kirjain a/o vaihtaa;
Kunnantalo / Kunnontalo -tekstiin...
Lasse Reunanen / Salo
lasser
 
Viestit: 2729
Liittynyt: 26.9.03 - 13:18
Paikkakunta: Salo

Rahoitukset

ViestiKirjoittaja lasser päivämäärä 16.3.12 - 20:05

Tänään pe 16.3. D:n Demari-Marissa oli yksinkertaiset kaksoset laittaneet kolminkertaiset
hinnat...
Niin se menee valtionkin rahankäyttö - kun pienryhmien etuja päätöksiin laskeskellaan
(nostetaan)...
Lasse Reunanen / Salo
lasser
 
Viestit: 2729
Liittynyt: 26.9.03 - 13:18
Paikkakunta: Salo

Ajan merkit

ViestiKirjoittaja lasser päivämäärä 24.3.12 - 15:49

Demokraatti näytti jo eilen mallinnusta kellon siirtoon... Tosin siten tule ajastus vielä päivitysvuoroon myöhemmin.
Niinhän se on, että jokavuotinen kesäaika aloitetaan taas yövuorolla. Suomessa ihmetellään miten kaikki bisnes
ja muu taloudellinen toiminta mennyt miinuksille eurooppalaisittain - Suomessakin, vaikka tietysti näin
vuoden alkajaisiksi kaikki ennuspalkolliset niitä plusajatuksiaan julkisuuteen tarjoaa...
Kysehän siitä tavanomaisesta sekaannuksesta näin aikamuutoksin, että vuosittain kahdesti
menee kansalta rytmit sekaisin muutamiksi viikoiksi - ja siten työvirekin häipyy sen siliän tien - näin keväällä
kesälomia odottelemaan. Ihmekös tuo kun sitten talousveijarit vetää välistä bisneshyötynsä kansantaloudesta.
Se on sitä normaalia tutkimussekoitusta tämä tänäinen uutinenkin, jossa "liksa" -nimikkeellä viilataan kansaa
uskomaan palkkausmuotomme tasapuolisuuteen.
Samaa välistävetoa niissä on kuin julkitulleissa johtajapalkkauksissakin ym. tulospalkkauksissa - joita jälkikäteen
aina selitellään ympäripöyreästi keneenkään vastuuttomuuksilla...
Liika sen likainen palkkausmuotohan se - jota ei tule sekoittaa likaisen työn lisiin...
Liksalla kehuttu ns. nuorisosukupolven (ympäripyöreästi 1970-lukulaisten) runsastuvaa palkkausta...
No, onhan sen niin kun suuret ikäluokat eläköityy hyvin eduin pääsääntöisesti yhteiskuntamme ylätasolta niin
täytyy heidän siirrättää etuisuutensa oman jälkikasvunsa sukupolveen - ns. koulutusverukkeen nimikkeellä...
Tässä niitä ajan merkkejä taas edemmäs.
Lasse Reunanen / Salo
lasser
 
Viestit: 2729
Liittynyt: 26.9.03 - 13:18
Paikkakunta: Salo


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron