YLE Radio 1

Berliinistä se alkoi - kiitos Marja.

Olen varsinainen globetrotter, puhun monta kieltä ja käsillä loput. Ensimmäinen Brecht-muisto kun siippa vei yläkoululaiset Lahteen Kainulaisen Kerjäläisoopperaan. Naiset liivisillään, kodeista ei tullut valituksia. Sitten 1961 olimme 'häämatkalla' palaten Berliinin kautta, lukiomme kaunotar on siellä naimisissa. Muuria rakennettiin, mielenosoittajia oli asemalla, mutta me rohkeet suomalaisit mentiin vaan, minä ison mahani kanssa.

Toinen kerta Leena-emäntä oli sairaana petissä. Meillä tietty oli kuten aina muonaa autossa, talossa myös. Minä tiskasin ja sanoin Peterille, että tykkään tiskata, kun ei tarvi ajatella mitään. Peter sanoi, että hän ajattelee mieluummin. Usein jäimme me kolme suomalaista, Leena, siippa ja minä, jatkamaan juttua saksaksi.

Liki joka kesä piipahdimme siellä. Heidän lapset tykkäs ajaa meidän autossa, meidän taas junalla ja metrolla. Kerran oltiin lasten eläintarhassa, likan tukkapampula putosi häkkiin ja minä koukkasin. Sitten tytön kesäkenkä putosi metron junan eteen, Peter koukkasi.

Yksi kerta oli alkuun kaamea. Halusimme yöpyä edellisen yön teltassa, ettei isäntäväellä olisi niin paljon vaivaa. Camping oli kapean järven rannalla, just vasten itärajaa. Lapset nukkuivat jo, kun kuulimme nuorten huutoja ja ampumista vastarannalta. Pitkän hellepäivän jälkeisen sumun turvin jotkut olivat yrittäneet uimalla yli.

Totta kai kävimme siipan kanssa itäpuolella Brecht-teatterissa. Olipa erikoinen sauna (Herr Puntila..) Muuten Brecht-teatteri vieraili Tampereellakin 60-luvulla: Der gute Mensch von Sezuan, vai oliko kaksikin. Lotte Lenya teki vaikuttavan mykkäroolin.

Mitä kieliä hallitset, Liisa? Missä päin Eurooppaa (tai maailmaa) olet käynyt?

Itse aion matkustaa Portugaliin kevätkesällä. Olen yrittänyt opiskella kieltäkin. Tänään viimeksi olin tunnilla.

Eurooppa on sen verran laaja käsite, ettei sitä ole oikeastaan mahdollista mitenkään "kokonaisvaltaisesti" hahmottaa. Jo se, että Eurooppaan kuuluu Saksan ja Ranskan kaltaisia itseriittoisia kansallisvaltioita, Englannin ja Espanjan tyyppisiä maailmanvalloittajia ja Liettuan tyyppisiä individuaalivaltioita, on suunnaton rikkaus kaikkeen siihen kulttuuriperimään, mitä eurooppalaisuudeksi konsanaan voidaan kutsua.
Itseäni kiehtoo itäisen Euroopan suunta, varsinkin Baltia. Siitäkin huolimatta, että moni "itäinen" maa sijaitsee meistä, länsimaaksi mielletystä Suomesta, etelän lisäksi länteen.

Ehkäpä kulttuurillinen läntisen Euroopan itäraja olikin lähinnä siinä, mikä ennen I maailmansotaa oli Habsburgien kaksoismonarkian itäraja. Vaikka Itävalta-Unkarin itäisin maakunta Galitsia hajosikin osaksi Puolaa, Slovakiaa ja Ukrainaa, ovat kuitenkin esim.Tsekki ja Unkari selkeästi kulttuuriperimältään "länsimaita". Ja sellaisia ne varmasti hyvin pitkälle olivat rautaesiripun takanakin.
Varmaan Uraliakin rajumpi raja ainakin kulttuurillisesti on kyllä Suomen itäraja. Siinä muuttuu loppujen lopuksi useampi asia, kuin äkkiä ajatellen mieltääkään: kieli, mentaliteetti, elintaso, aika pitkälti myös yhteiskuntajärjestelmä. Mutta jotain suomalaisia sykähdyttäväähän slaavilaisessa melankoliassa on...

Vastaan Petrille ensin. Hallitsen suomea, kiitos armoitetulle edesmenneelle keskikoulun rehtorille Vilho Jauhiaiselle, joka opetti idioottivarman rakenteen. Maltoin tuskin kotio kun avasin ensimmäiset kieltenkirjat: Lydia Almila ja Y M Biese. Sehän oli erikoista 1951 että koulussa oli englantia. Jouduinkin 1954 kesällä lukemaan saksan keskikoulukurssin, koska en halunnut Ouluun ainoaan pitkän englannin kouluun, vaan Oulaisiin minne minulla oli jo siteitä. Saksa oli siitä lähtien vahvin, englantia en edes kirjoittanut vaikka olin kurssit kahteen kertaan kuunnellut, koska yo-tutkintolautakunta ei vielä oikein ollut tehtävien tasalla. Sen sijaan otin latinan, varma ällä, osaan vieläkin (ja auttavasti italiaa).

Ruotsi oli itsestäänselvyys. Ranskaa opetti Turun Kauppakorkeessa Tauno Nurmela. Englannissa olin kesän -59, mutta perin pohjin sukslsin englantiin opettaessani 60-luvulla työn ohella Nokian Työväenopistossa.

Venäjää kun ei missään ollut tarjolla, luin itse lukion lyhyen kurssin verran, kävin kyllä syntyperäisen opettajan keskustelutunneilla koska minusta jämpti ääntäminen on tärkeintä. Kun matkustelimme teltan ja lasten kanssa pitkin Eurooppaa huomasin. että itävyöhykkeellä nuoret osas venäjää, vanhemmat saksaa. Mutta obs: me puhuttiin sen verran sujuvasti saksaa, että kannatti aina kertoa olevamme Suomesta. Suhtautuminen muuttui silmänräpäyksessä, torilla nostettiin paremmat mansikat myyntipöydälle.

Kuluipa eilinen päivä matkailumessuilla. Jotainhan sieltä aina matkaan tarttuu -kädet vieläkin hellinä tarpeettoman runsaasta tarpeettomien esitteiden roudaamisesta.
Ehkäpä kuitenkin tässä kuluvana vuonna pääsee itse kukin meistä hankkimaan jotain omakohtaistakin kontaktia eurooppalaiseen kulttuurielämään. Ainakin Baltian suunta kiinnostaisi -ja sieltä oli kyllä runsaasti esittelijöitäkin, koska ovat huomanneet Suomen olevan maksukykyisten eksotiikanhakijoiden maa..