Näinä aikoina kun markkinaliberalismi eli uusliberalismi, jonka ideologinen perusta on sosiaalidarwinismissa, (kuten yleensäkin kapitalismin) on vallannut myös Suomen, on hyvä muistella natsien oppeja. He olivat ihastuneita sosiaalidarwinistisiin teorioihin: yhteiskunnalla on vääristävä vaikutus luonnonvalintaan, kun yhteiskunnan huolenpito esti köyhiä kuolemasta nälkään, lääketiede heikkoja kuolemasta sairauksiin. Näillä ja köyhillä sekä epäsosiaalisilla oli ”virheellinen perimä”…Natsit halveksivat valistuksen perusajatuksia kuten että jokainen ihminen on arvokas sinänsä, huolimatta hänen työkyvystään, sairauksistaan tai rodustaan. Eutanasiaohjelma, jonka tarkoitus oli hävittää vammaiset ja sairaat, ei perustunut yksilön kunnioitukseen tai myötätuntoon. Jo ennen sotaa tuhottiin ohjelman mukaisesti ”elinkelvottomia” yksilöitä suuria määriä. Toisen maailmansodan alettua rodunjalostusprojekti muuttui ”vähempiarvoisten” ihmisten järjestelmälliseksi tuhoamiseksi, joiksi luokiteltiin sairaat ja epäsosiaaliset sekä juutalaiset, romanit ja suurin osa slaavilaista väestöä.
Epäsosiaalisiksi luokiteltiin kerjäläiset, maankiertäjät, mustalaiset, työtävieroksuvat, laiskurit, juopot, prostituoidut ja ns. mielisairaat.
Jos kuulut itse johonkin tai useampaankin noista ryhmistä, olet huomannut asenteiden ja kohtelun koventuneen, ellei jopa raaistuneen yhteiskunnassa. Ikäänkuin me olisimme tarpeettomia ihmisiä…Ja tämä on vielä ihmiskasvoista fasismia, minkälaiseksi markkinaliberalismi eli reaalikapitalismi vielä kehittyykään? Totalitarismia ollaan rakentamassa koko ajan ja ikään kuin salassa; kumma kun kovin moni ei sitä ole vielä huomannut… Ja toisinajattelu eli pienenkin väkivallattoman oppositioasenteen osoittaminen on rikos, kuten menneissä totalitaarisissa systeemeissä.