YLE Radio 1

J.S.Bach/Beethoven/Brahms/Haydn/Händel/Mozart/Schubert/Wagner vai joku muu...? Mikäpä sen hienompaa, kuin paitsi kuunnella klassista musiikkia, niin myös vertailla säveltäjien teoksia toisiinsa. Varmasti jokainen kuuntelija vertailee jossain määrin, minkä vuoksi ihmetyttääkin, jos ei löydy suosikkeja. Nyt politikointi sivuun ja rehellinen mielipide: Kuka säveltäjä on tehnyt sinuun suurimman vaikutuksen? Ja miksi hän on mielestäsi paras? Mitkä teokset ovat merkittävimpiä?

Jos yksi pitää valita, niin Sibelius. Ja teos yli muiden: Finlandia.
Tunnetasolla tuo täräyttää aina. Viidennen finaali tulee heti toisena, ja Kareliasarja kolmantena.

Musiikillisesti minulle merkittävintä on Bach, ja hänen klaveerisävellyksensä.
WTC, Goldberg-muunnelmat, Kunst der Fuge. Niissä on koko musiikin perusta ja juuri.

Muuta mitä ottaisin autiolle saarelle, veneen lisäksi:
Mozartin pianokonsertot ja -somaatit.

Beethovenin yhdeksännen.



..

Jokaiselle musiikin kuluttajalle on joku säveltäjä merkittävin, so.hänelle itselleen eniten tarjonnut. Mozart, Brel, Toivo Kärki tai John Cage ovat tässä yhteydessä jokseenkin yhteismitallisia valintoja.
Tietysti pitää huomioida sellainenkin seikka, että yhden jos toisenkin säveltäjän nerous on ilmennyt vain jollain tietyllä sektorilla -ja siten tuo säveltäjä onkin sitten tällä sektorilla merkittävin. Esim.Johann Sebastian Bachia voidaan hyvin pitää merkittävimpänä bisnestason kierrättäjänä -hänellehän oli jokseenkin arkipäivän rutiinia pyörittää samoja koraali- ja muitakin teemoja hieman eri variaatioina eri asiakasyhteyksissä. Ja niin kauan, kuin kierrätetty materiaali oli JSB:n omaa, ei tässä mitään ongelmaa ollutkaan.

Taiteen ja erityisesti musiikin voima onkin ihmeistä suurin menettämättä hiukkaakaan ajankohtaisuudestaan näinkään pitkällä aikavälillä, vaan siksi musiikin kuolemattomat aikaansaannokset johon juuri niiden kuolemattomuuden ja ajattomuuden voidaan sanoa perustuvan, on iätöntä ja ajatonta, yliajallista ja ikuista, kyetessään vaikuttamaan välittömästi kuulijan tunteisiin välitöntä tietotapaamme kiihdyttämälä musiikin ilmaistessa sille itse tahdon vireet vaikka emme tavallaan pääasekään nauttimaan säveltaiteen mestariluomuksista ja aikaa kestävistä saavutuksista tuoreesa värisävyssä vaan saamme usein sangen myöhään ja välillisesti tietoa musiikilisista neroista ja heidän puhtaista mitään hyödyllisiä, muiden olemassaoloa helpottavien tai elämää säilyttävien ihmistuotteiden sijaan tarkoitusperiä palvelemattomista tuotteistaan jotka ovat olemassa vain oman itsensä vuoksi ja joita voidaan siksi pitää olemisen puhtaana tuloksena ja kukkana, jolle ovat olemassa vain tahdon liikkeet ja intohimot ja se näkee vain sydämet vaikutuksessaan sanoihin ja kieleen verrattuna verrattomsti mahtavampana taidemuotona, joka saavuttaa tarkoituksensa omin keinoin jota jokainen sille vastaanottavainen ja musikaalinen, perusedellytykset omaava ihminen tahdon välittömänä ilmauksena ymmärtää vaikkakaan ei välttämättä tapauksissa joissa musiikin tieteellistäminen on saavuttanut huippunsa muistuttaen matemaattisen laskennon korkeimpia hienouksia tai impressionisien maalausten vaikeimpia taidonnäytteitä, kuten Wagnerilla, epämusikaalisesta proosastaan huolimatta libretoissaan, jonka taiteessa on havaittavissa vahvistuneena eräs uuden ajan kulttuurin yleinen pykimys, joka alkoi jo renessansissa jolloin syntyi hienouksien taide, ja sen vastineena nautiskeleva tuntija joka omaa edellytykset. Tämä suuntautuminen ammatilliseen onkin sitten tullut uudenajan kuluessa yhä suljetummaksi, kastiylpeämmäksi ja tyranillisemmaksi jonka seurauksena syntyi organisoituneiden osaajien erikosuus, Egon Friedeliä hiukan lopuksi siteeratakeni alun schopenhauerilaisen vapaan osuuden jälkeen.

Umpiromantikot vastustavat hengenelämässä kaikkea edistystä ja koettavat tarrata johonkin olettamaansa menneeseen.

Mikki Hiiri kirjoitti:Tämä suuntautuminen ammatilliseen onkin sitten tullut uudenajan kuluessa yhä suljetummaksi, kastiylpeämmäksi ja tyranillisemmaksi jonka seurauksena syntyi organisoituneiden osaajien erikosuus, Egon Friedeliä hiukan lopuksi siteeratakeni alun schopenhauerilaisen vapaan osuuden jälkeen.

Saat siteerata, mutta kirjoita edes nimi oikein. Se on Friedell, Egon Friedell.

Olen minäkin tuon EF:n blogin nuorena lukenut. Taitaa olla kirjahyllyssä edelleen. Ihmettelen, miksi on. Onhan tyyli vapaamuotoista ja paikoin innoittunuttakin. Vaan kulttuurianalyyttisesti ja ymmärryksessään kuin -- aivan, internetbloggaajan syvämielisyys. Jos Friedell tai joku iBlog johdattaa paremman äärelle (Goethe, Heine, Hume, Kant), niin silloin siinä on antiakin.

Lopuksi rehellinen vastaus Alexille (joka tätä tuskin tulee lukemaan): En osaa sanoa. Taiteessa ei ehkä edes voi olla "parasta". Yhdessä tunnetilassa vaikuttavalta tuntuu A, toisessa B.

Suurin positiivinen musiikillinen yllätys koskaan elämäni aikana lienee ollut, kun viime talvena sain kuultavakseni pari itsepoltettua levyllistä. Toisella oli joitain ns. progressiivisia rock-esityksiä, joita muistaakseni piti kuunnella jo nuorena. Se oli olevinaan niin fiiniä. (Vaan olen yhä sitä mieltä, etteivät nämä aivonsa huumeilla, maagisilla tarinoilla ja uskonnoilla turmelleet pelimannit ole tehneet mitään taiteellisesti arvokasta, eivät yhtään mitään. Pelkkää vanhojen hippien nostalgiaa kuunnella joitakin Genesiksejä ja Yessejä.)

Toisella levyllä olivat Edward Elgarin viulu- ja sellokonsertot. Se oli olevinaan pönäkkää, tarkoituksellisen sentimentaalista, vaikkakin hyvähköä käsityötä. Se kuitenkin vei mennessään. Jostain syystä olin hetkeksi vapautunut ennakkoluuloistani, annoin tunteitteni vastata musiikkiin. Elgarin musiikki ei ole "elämää suurempaa", mutta tarpeeksi suurta kuunneltavaksi vielä 2000-luvullakin. Samaa ei voi sanoa kaikista romantikoista. Hyvin positiivinen musiikillinen kokemus!

!900-luvun tunnevoimaisin säveltäjä on kuitenkin mielestäni ehdottomasti Fitz Frederick Theodor Albert Delius jonka jälkeen toiseksi kiehtovimman tittelisatä kamppailevat herrat Schönberg, Ives, Kuula ja R. Strauss.

Minua esim. kuulan Hämärän laulu orkesterirunoelma orkesterisarjasta numero 1 kiehtoo tunnevoimaisuudelleen erityisesti niin unohtumattoman hienon käsittelyn kuin kansanlaulu ja Etelä-Pohjalainen tanssi orkesterikontrapunktiikassaan ovat saaneetkin pirun polskan pateettisuuteen yltävässä aito-pohjalaisessa karakteristiikassaan melodian alkuperää lukuunottamatta. mutta sellaista lumoavan hiestävää vaikutusta kuin delius saa aikaan lukemattomissa hienostuneesti piirretyissä tanskalaisen kauden teoksista norjalaisiin tai jopa verismoa edustavaan mittasuhteiltaan suppeaan Deliusin vaatimattomimmaksikin kiireessä sävelletyn 1902 valmistuneen Margot la Rouge dramaallisesti taitavasti artikuloituun dramaattisissa orkesteriefekteissä hätkähdyttävään rajuilmakuvaukseen, iki-ihanaan rakkausduettoon myöhäisromanttisessa kromaattisessa tonaalisessa harmonisessa kielessään runsasvivahduksisine ja punottuine vihjauksineen sydäntä lämmittävine jälki wagnerilaisine kiertyileviin ja venytetyihin m,elodialinjoihin yhtyneessä dramaattisessa ariosoresitatiivissaan tehden paljon oopperassakin esitettyä Schönbergin monodraamaan erwartungia ylevöityneemmän lumon vaikutuksen jälkimmäisen alinomaiseen himerrykseen verrattuna josta jo Heikinheimo aikanaan pisteliäästi huomautti. Des Lebenz Tanze sinfoninen runo on myös tutustumisen arvoinen säihkyvässä orkesteriväripasletissaan ja rytmisessä vitaliteetissaan.

Varsinkin joskus aiemmin olin hulluna Scönbergin täyskromatiikan ja pantonaalisen atemaattisen konstruktiivisen motiiviskompleksisen 12-sävelproseduurin tarjoamalle henkistyneelle ja syvämietteisen kontemplatiiviselle silmäkulmat-ja-otsarypyt-kurtussa-tuijotus-fiilikselle vastapainona sittemmin myöhemmin löytämälleni älyllisesti vähemmän konstruktiiviselle mutta sitäkin emotionaalisemmalle deliaanisen sävelkielen haltioituneen ja hurmioituneen kaunopuheisen tunnevoimaiselle panteistisia mietiskelyjä ilmaisevalle musiikilliselle ilmaisulle impressionistisesn aistillisessa muotokielessään voimakkaasti kromaattisessa soinnutuksessaan, joka sai minut unohtamaan kaiken muun niin täysin että saatoin vain hengittää hänen musiikillisten visioidensa tuoreesta ja raikastuttavasta uusia tuulia avaavasta omaleimaisesta sävelrunoudesta joka tuntui resonoivan minussa erityisen voimakkaasti tavalla jollaista en milloinkaan aiemmin ollut saanut kokea kenenkään muun säveltäjän tuotteisiin samaistuessani. ja siksi sen nopeasti avautuva musiikillinen kauneus lumon maailma jonka kauneus viilsi sydäntä kipeämmin kuin tuska vaikutti minuun niin voimakkaasti joidenkin ehkä lähimmin wieniläisten lyyrikoiden henkistä perintöä jatkaen vaikkakin edustaen erityisessä luonteessaan jotakin hyvin kosmopoliittista säveltäjätyyppiä..

Kerrankin on kiva vetää asioita kotiinpäin...
Pidän valtavasti Bachin,Sibeliuksen ja Wagnerin teoksista mutta vuonna 2007 olin kuulemassa P.H Nordgrenin 8 sinfonian kanta-esityksen turussa enkä aiemmin ole hirveästi kyseisen jo edesmenneen säveltäjän teoksiin tutustunut mutta se kokemus mitä turussa koin jätti kyllä jälkensä minuun!Sen jälkeen olen kyseisen mestarin sävellyksiin tutustunut ja täytyy sanoa iloksemme että kyllä pienestä suomesta löytyy jotain todella arvokasta!
Kunhan vaan 7 ja 8 sinfonian levytykset tulee valmiiksi ja leviää maailmalle niin pikkuinen suomi saa taas huomiota osaakseen!!

Einar Englundin pariisilainen sonatiini teki minuun vaikutuksen, joten oletan hänellä olleen sinfonioidenkin saralla paljon annettavaa, mutta Delius on minulle ollut mullistavan hulppea tuttavuus, jonka musikkista en ole saanut kystä kyllin heättäessään suuria tunteita ja intohimoja miltei evokaatiota vaatiessani.