YLE Radio 1

Mainitkaa rehellisesti säveltäjät joiden musiikki vaikuttaa välittömästi tahtoon, intohimoihin ja affekteihin puhtaan mielteen alueelle heijastuneina älyn mukaisina sydämenliikkeiden vastineina ja maailman olemuksen ja tahdon kuvina kotimaamme säveltaiteessa: kuula ehdoton ykkönen, Palmgren yllätysnimi ensimmäisiäö impressionisteja suomessa joka toimi sävellyksen professoriona yhdysvalloissakin ja jonka pianokonsertot saiovat kansainvälistä menestystä ja kuoroilaulut maamme hienoimpia, Oskar merikanto ja Leevi medetoja ja mitä muita tulee yhtäkkiseltäänm mieleen?

pohjoimaisuilla musiikkipäivillä hänen hirmuisuutensa petterson-Berger teurasti Palmgrenin Pastoraali-sarjaa lukuunottamatta muut suyomalaiset Sibeliuksen jordens Sång kantaattia myöten jota sanoi kepeällä kädellä kyhätyksi tilapäisteokseksi ja yksitoikkoiseksi ja sanoi ettei pitäisi juhlia kun ei ole mitään juhlittavaa. Kumma kyllä ettei madetojan hieno impressionistisvaikutteinen ja uusklassinen 3. sinfonia tehnyt vaikutusta.

Palmgrenin ooppera daniel hjort sai aikanaan suuren menestyksen.onko poistunut repertoaarista?

yksinlaulunsakin ovat laulullisesti kiitollisia vaikka hän oli pianistina erikoistunut pianomusiikin säveltämiseen.

Jos genrellä ei niin suurta väliä ole, niin ilman muuta täytyy nostaa Toivo Kärki listoille.

VeHy kirjoitti:Jos genrellä ei niin suurta väliä ole, niin ilman muuta täytyy nostaa Toivo Kärki listoille.

Raskaansarjan säveltäjähenget ovat enemmän makuuni, säveltaiteemme luomisvoimaisimmat kompositöörit, kuten madetoja, kuula, palmgren, merikanto jne., jotka kykenivät alati uudistumaan niin pitkälle kunnes terveyden pettäminen ja liian aikainen poismeno ehkä kahta jälkimmäistä lukuunottamatta, vei heiltä luovien ideoiden toteuttamiseen tarvitsemansa ajan taiteessaan yhä pitemmälle kehittyäkseen ja pysyvän paikan parnassolla itselleen musiikin aikaansaannoksillaan taatakseen, jonka hypoteettisesti eräät toiset uhrasivat, siunasivat ja eväsivät luomisvoimaltaan ja luomistyöltään armottoman itsekritiikkinsä kaiken nielevän hirviön, molokin, kitaan, jättäen toisin sanoen mahdollisuutensa käyttämättä edetäkseen taiteessaan täydellisemmäksi mestariksi entistä korkeammalla laatutasolla, joiden olemassaolosta voidaan vain kiistellä.

Erkki Melartinin lumoavan kaunis, älyn mukaisia tahdonliikkeiden vastineita kiihdyttänyt tunnelmiltaan vaihteleva ja monien eri tyylivaikutteiden synteesiksi kasvanut divertimento n:o 1 orkesterille, viuklu ja klarinetti sooloille alkoi miltei wieniläisklassistisessa hengessä , jouasien tremololla ja puupuhallinfanfaareilla alla Schubert-uvertyyri, jonka hitaan johdannon jälkeen siirryttiin rossinimaisessa kepeydessään hätkähdyttävän rohkealla straussamaisen humoristisella eleellä ja harhautusliikkeellä, glissandolla, nopeampaan preludi-taitteeseen joka melasrtini aito wieniläistä huurorinpilkahdusta kavahtaneelle ryppyotsaiselle kuulijan helpotukiseksi vakiinnutti musiikin tunnekylläisen lämpimän ja nimikkeestään huolimatta , vähemmän divertirti kuin vakavailmeisen konserttimusiikin pohjasävyn kuin mitä termi divertimento antaisi aiheen ja luvan otaksua osoittautuen ajan kulutusta hyvin kestäneeksi musiikiksi. Kuuntelin musiikkia miltei sydän pakahtuneena. Myös Melartinin lied-tuotanto osoittaa hänet verrtattomaksi humoristiksi joissa huumorin , älyn ja tumnteen välinen tasapaino on ideaalinen.

Jotta näiden kotimaisia säveltäjiä, sinällään laadukkaita asiansa osaajia, käsittelevien topiccien määrä ei ihan karkaisi käsistä, niin tehkäämme nyt tällainen yhdistäminen puolin väkivalloin, mutta ystävyydellä. Asiaahan nämä ovat, temaattisestikin samaa juurta:

humalainen kirjoitti:Kotimaisen säveltaiteemme taso on ilahduttavan korkea 1900-luvun alkupuolella jos mittapuuna käytetään vaikka sibeliuksen tuotantoa ja ilmankin sitä, jolloin voidaan todeta ettei se myöskään ole ainostaan sen varassa. Eihän sotakaan yhtä miestä kaipaa.Olkoonpa tämä millainen hyvänsä.

Viimeisimpänä musiikillis-esteettisenä kokemuksena sain todeta väinö raition musiikin pakahduttavuuden hehkuvassa impressionistisessa koloriitissa soitinväripaletissaan joka hienostuneissa harmonioissaan edustaa ja representoi subliimia tunnetta joka ei ehkä ole lainkaan niin oudoksuttavaa säveltäjältä, jonka luomistyön innoitulksena oli pianon päällä käyskennellyt kotikissa jolle tämä omisti monia musikillisia luonnekuviakin, mutta oli tulisieluinen modernisti maamme merkittävimpiä siihen aikaan kun sibelius kirjoitti vielä yleiosöystävällisiä perinteisen melodia harminia ja rytmikäsityksen kyllästämiä sinfonioitaan vakavien esteettisten älyn tarkoitusperin työskennelleiden modernistien rinnalla jotka eivät pyrkineetkään millään tavoin miellyttämään kuulijoitaan suosion tavoittelemiseksi johon suuret taiteiljat niin harvoim ovat syyllistyneet, nimittäin myöntyneet populariteettiin ennen kuin raitiokin sitten kiinnostuttuaan uudelleen melodiasta jeftan tytär ja varsinkin prinsessa Cecilia-oopperan myötä käänsi, sulho rannan sanoin, kelkkansa kansallisiin mäkiin joiden lisäksi tulivat radio-orkesterille kirjoitetut helppotajuiset tonaaliset tilausteokset.

Mutta sanalla sanoen kerrassaan sydäntä lämmnittävää musiikkia nämä hänen pienimuotoiset orkesteriminiatyyrinsä kesäkuvia hämeestä ja metsäkuvia sarjat pittoreskissa tunnelmamaalailussaan vaikka rohkeimmillaan raitio tunnetaan atonaalisista teoksistaan kuten antigone, kuutamo jupiterista jne.

Listatkaas lisää kansainvälisen tason säveltaiteilijoita joista kadunmies on tuskin kuulutkaan mutta joiden musiikissa on substanssia enemmän kuin moni arvaakaan. Aarre Merikanto kenties? Yrjö Kilpistä on pidetty hugo Wolffin kotimaisena vastineena. Kuinka oopperasäveltäjät Pylkkänen, monipuolinen Marttinen tai Launis? Tunnetteko heidän tuotantoaan? Ensin mainittu sävelsi tuntemattoman sotilaan oopperaksi.

Kaikkien aikojen kenties merkittävin vaikkakaan ei tuotteliain naissinfonikko ja uskoakseni joka tapauksessa Suomen merkittävin naissäveltäjä kautta aikain oli luullakseni Helvi Leiviskä 1902-1982, jonka tekotavaltaan ankaran polyfonisissa sinfoniioissa, jotka syntyivät v. -48, -56 ja 1971 voidaan kuulla Brucknerin, Schonbergin atonaalisen ekspressionismin ja Arthur Honeggerin liturgisen sinfonian vaikutusta kolmiosaisessa muodossaan, jonka raskaan pateettinen sävelkieli teknisssä mestaruudessaan ja kompromissittomuudessaan heijastelee kaikessa järkyttävyydessään, koruttomuudessaan ja kouraisevuudessaan ihmiselämän synkkyyttä ja kurjuuutta alituisine vastuksineen on kaukana kansallisromanttisen sinfoniatradition teknillisestä puolivillaisuudesta kohoten yksinäiseksi ja ainutlaatuiseksi tunnustukselliseksi monumentiksi säveltaiteessamme.

Leiviskä opiskeli konservatoriossa Melartinin johdolla sävellystä ja pianonsoittoa. Suoritti sävellyksessä diplomitutkinnon 1927. Jatkoi opintojaan Wienissä. Antoi ensimmäisen sävellyskonserttinsa 1935.

humalainen kirjoitti:Eihän siitä ota selvää Erkkikään, kuuluu vanha suomalainen sananparsi, mutta Melartinin sinfoniatuotannossa ja sen kontrapunktisessa taidokkuudessa Erkki ottaa mittaa kaikkein suurimmista sinfonian mestareista tyytymättä suinkaan mihinkään helppoihin ratkaisuihin jossakin kenen tahansa tunnistettavissa olevasaa musikillisessa materiaalissa ja lyhyissä amatöörimäisissä teemoissa, pysytellessään huomattavan vapaana sibeliuksen vaikutuksesta vaikka onkin ansaitsemattaan jäänyt eräänä maamme ehdottomati suurimmista sinfonikoista muiden vähäisempienkin yrittäjien varjoon. Sama Koskee tietenkin Helvi Leiviskää jne.

Mykistyin tutustuessani erinomaisina levytyksinä Melartinin laadukkaaseen saksalaisen koulukunnan vaikutuksesta kertovaan sinfoniatuotantoon, jossa voidaan ensimmäisenä maamme säveltaiteessa havaita mahlerin vaikutusta mitä muotoon tulee, ja jonka sinfonioita Erkki myös ensimmäisenä maassamme Viipurissa johtikin, kun tematiikka kielii brucknerista puhtaine kvartteineen, kvintteineen ja oktaaveineen sekä kaksoispisterytmeineen, teemojen yhdistyessä taidokkaisiin kontrapunktisiin sommitelmiin käännöksin, rapuliikkein, tihennyksin ja harvennuksin, ja toisinaan kuten 6. sinfonian mahleriaanisen surumnarssin kokosävelasyteikosta muodostetun soinnun soidessa kuin kluster ukkosenjylinän kaltaisessa pisteellisessä marssirytmissä kenties eräänä valtavimmista sinfonianosista jonka viime vuosisadan absoluuttisen musiikin korkein muoto tuntee ja jonka representoiman jättiläismäisen ekspressivisen epätoivon rinnalla kansallisromanttiset teokset vaikuttavat vaisulta, imelältä ja säyseän mitäänsanomattomalta pitsinnnypläykseltä korvissani. jos vertaa niitä Melartinille ominaiseen tykkien jylinäefeteihin, jotka luullakseni eri osissa palaavan kohtalonomaisen johtoaiheen tavoin viittaavat tsaikovskin vaikutukseen.

Kesäsinfoniassa ihmisäänet naistertsettinä Ainon koivuaarian muistumana Aino-oopperasta yhtyvät kiinteästi laulavaan pitkälinjaiseen melodiikkaan suomalaista luonnontunnelmaa henkien josta madetoja kirjoitti ylistävästi ja joka koettiin sensaatiomaiseksi ratkaisuksi yleisön ja arvosteljoiden taholta tuohon aikaan saaden Sibeliuksen 4. sinfoniaa myönteisemmän ja riemullisemman vastaanoton. Itse asiassa yleisön yltyi spontaanisti taputtamaan Erkin 1. sinfonian jokaisen yksittäisen osan jälkeen ja toisinaan osat liittyvät yhteen tauotta. Tai teos saattaa päättyä fuugaan kuten sinfonia brevis.

Täytyy myöntää että olen Erkistä innoissani ja haluaisin saada hänen musiikkiaan lisää kokoelmiini vaikka hän lienee säveltänyt myös kosolti salonkityyistä pianomusiikkia lyyristen helmien ohella.

Ja sanottakoon vielä etten olisi koskaan uskonut Erkin pystyvän moiseen prinsessa ruususen juhlamarssin jälkeen joka jättää hänestä kovin siloitellun ja helppotajuisen kansantaiteilijan kuvan.

Mutta onhan meillä paljon muitakin taitavia suurmuotojen käsittelijöitä jotka eivät suurimman Sibbehuuman keskeltä ole juurikaan erottuneet ja erotu sähköisten viestimien ja yksipulolisten ja tautologisten konserttiohjelmien laiminlyödessä heidän musiikkiaan muutaman kansansuosikin kustannuksella, joide käsittäminen ei edellytä korkeampaa matematiikkaa.

Leiviskä ja Melartin eivät välttämättä avaudu kauhean runsaalle kuulijajoukolle suoraan säveltäjäniminä, mutta ainakin M:n Prinsessa Ruususen juhlamarssi on aika suosittu eräässä tarkoituksessa -tosin ei tietenkään Kuulan vastaavan veroinen. Mutta mielenkiintoista olisi tietää, kumman tahdissa solmittujen avioliittojen kestävyysaste on ollut korkeampi..?

moxu kirjoitti:Jotta näiden kotimaisia säveltäjiä, sinällään laadukkaita asiansa osaajia, käsittelevien topiccien määrä ei ihan karkaisi käsistä, niin tehkäämme nyt tällainen yhdistäminen puolin väkivalloin, mutta ystävyydellä. Asiaahan nämä ovat, temaattisestikin samaa juurta:

humalainen kirjoitti:Kotimaisen säveltaiteemme taso on ilahduttavan korkea 1900-luvun alkupuolella jos mittapuuna käytetään vaikka sibeliuksen tuotantoa ja ilmankin sitä, jolloin voidaan todeta ettei se myöskään ole ainostaan sen varassa. Eihän sotakaan yhtä miestä kaipaa.Olkoonpa tämä millainen hyvänsä.

Viimeisimpänä musiikillis-esteettisenä kokemuksena sain todeta väinö raition musiikin pakahduttavuuden hehkuvassa impressionistisessa koloriitissa soitinväripaletissaan joka hienostuneissa harmonioissaan edustaa ja representoi subliimia tunnetta joka ei ehkä ole lainkaan niin oudoksuttavaa säveltäjältä, jonka luomistyön innoitulksena oli pianon päällä käyskennellyt kotikissa jolle tämä omisti monia musikillisia luonnekuviakin, mutta oli tulisieluinen modernisti maamme merkittävimpiä siihen aikaan kun sibelius kirjoitti vielä yleiosöystävällisiä perinteisen melodia harminia ja rytmikäsityksen kyllästämiä sinfonioitaan vakavien esteettisten älyn tarkoitusperin työskennelleiden modernistien rinnalla jotka eivät pyrkineetkään millään tavoin miellyttämään kuulijoitaan suosion tavoittelemiseksi johon suuret taiteiljat niin harvoim ovat syyllistyneet, nimittäin myöntyneet populariteettiin ennen kuin raitiokin sitten kiinnostuttuaan uudelleen melodiasta jeftan tytär ja varsinkin prinsessa Cecilia-oopperan myötä käänsi, sulho rannan sanoin, kelkkansa kansallisiin mäkiin joiden lisäksi tulivat radio-orkesterille kirjoitetut helppotajuiset tonaaliset tilausteokset.

Mutta sanalla sanoen kerrassaan sydäntä lämmnittävää musiikkia nämä hänen pienimuotoiset orkesteriminiatyyrinsä kesäkuvia hämeestä ja metsäkuvia sarjat pittoreskissa tunnelmamaalailussaan vaikka rohkeimmillaan raitio tunnetaan atonaalisista teoksistaan kuten antigone, kuutamo jupiterista jne.

Listatkaas lisää kansainvälisen tason säveltaiteilijoita joista kadunmies on tuskin kuulutkaan mutta joiden musiikissa on substanssia enemmän kuin moni arvaakaan. Aarre Merikanto kenties? Yrjö Kilpistä on pidetty hugo Wolffin kotimaisena vastineena. Kuinka oopperasäveltäjät Pylkkänen, monipuolinen Marttinen tai Launis? Tunnetteko heidän tuotantoaan? Ensin mainittu sävelsi tuntemattoman sotilaan oopperaksi.

Kaikkien aikojen kenties merkittävin vaikkakaan ei tuotteliain naissinfonikko ja uskoakseni joka tapauksessa Suomen merkittävin naissäveltäjä kautta aikain oli luullakseni Helvi Leiviskä 1902-1982, jonka tekotavaltaan ankaran polyfonisissa sinfoniioissa, jotka syntyivät v. -48, -56 ja 1971 voidaan kuulla Brucknerin, Schonbergin atonaalisen ekspressionismin ja Arthur Honeggerin liturgisen sinfonian vaikutusta kolmiosaisessa muodossaan, jonka raskaan pateettinen sävelkieli teknisssä mestaruudessaan ja kompromissittomuudessaan heijastelee kaikessa järkyttävyydessään, koruttomuudessaan ja kouraisevuudessaan ihmiselämän synkkyyttä ja kurjuuutta alituisine vastuksineen on kaukana kansallisromanttisen sinfoniatradition teknillisestä puolivillaisuudesta kohoten yksinäiseksi ja ainutlaatuiseksi tunnustukselliseksi monumentiksi säveltaiteessamme.

Leiviskä opiskeli konservatoriossa Melartinin johdolla sävellystä ja pianonsoittoa. Suoritti sävellyksessä diplomitutkinnon 1927. Jatkoi opintojaan Wienissä. Antoi ensimmäisen sävellyskonserttinsa 1935.

humalainen kirjoitti:Eihän siitä ota selvää Erkkikään, kuuluu vanha suomalainen sananparsi, mutta Melartinin sinfoniatuotannossa ja sen kontrapunktisessa taidokkuudessa Erkki ottaa mittaa kaikkein suurimmista sinfonian mestareista tyytymättä suinkaan mihinkään helppoihin ratkaisuihin jossakin kenen tahansa tunnistettavissa olevasaa musikillisessa materiaalissa ja lyhyissä amatöörimäisissä teemoissa, pysytellessään huomattavan vapaana sibeliuksen vaikutuksesta vaikka onkin ansaitsemattaan jäänyt eräänä maamme ehdottomati suurimmista sinfonikoista muiden vähäisempienkin yrittäjien varjoon. Sama Koskee tietenkin Helvi Leiviskää jne.

Mykistyin tutustuessani erinomaisina levytyksinä Melartinin laadukkaaseen saksalaisen koulukunnan vaikutuksesta kertovaan sinfoniatuotantoon, jossa voidaan ensimmäisenä maamme säveltaiteessa havaita mahlerin vaikutusta mitä muotoon tulee, ja jonka sinfonioita Erkki myös ensimmäisenä maassamme Viipurissa johtikin, kun tematiikka kielii brucknerista puhtaine kvartteineen, kvintteineen ja oktaaveineen sekä kaksoispisterytmeineen, teemojen yhdistyessä taidokkaisiin kontrapunktisiin sommitelmiin käännöksin, rapuliikkein, tihennyksin ja harvennuksin, ja toisinaan kuten 6. sinfonian mahleriaanisen surumnarssin kokosävelasyteikosta muodostetun soinnun soidessa kuin kluster ukkosenjylinän kaltaisessa pisteellisessä marssirytmissä kenties eräänä valtavimmista sinfonianosista jonka viime vuosisadan absoluuttisen musiikin korkein muoto tuntee ja jonka representoiman jättiläismäisen ekspressivisen epätoivon rinnalla kansallisromanttiset teokset vaikuttavat vaisulta, imelältä ja säyseän mitäänsanomattomalta pitsinnnypläykseltä korvissani. jos vertaa niitä Melartinille ominaiseen tykkien jylinäefeteihin, jotka luullakseni eri osissa palaavan kohtalonomaisen johtoaiheen tavoin viittaavat tsaikovskin vaikutukseen.

Kesäsinfoniassa ihmisäänet naistertsettinä Ainon koivuaarian muistumana Aino-oopperasta yhtyvät kiinteästi laulavaan pitkälinjaiseen melodiikkaan suomalaista luonnontunnelmaa henkien josta madetoja kirjoitti ylistävästi ja joka koettiin sensaatiomaiseksi ratkaisuksi yleisön ja arvosteljoiden taholta tuohon aikaan saaden Sibeliuksen 4. sinfoniaa myönteisemmän ja riemullisemman vastaanoton. Itse asiassa yleisön yltyi spontaanisti taputtamaan Erkin 1. sinfonian jokaisen yksittäisen osan jälkeen ja toisinaan osat liittyvät yhteen tauotta. Tai teos saattaa päättyä fuugaan kuten sinfonia brevis.

Täytyy myöntää että olen Erkistä innoissani ja haluaisin saada hänen musiikkiaan lisää kokoelmiini vaikka hän lienee säveltänyt myös kosolti salonkityyistä pianomusiikkia lyyristen helmien ohella.

Ja sanottakoon vielä etten olisi koskaan uskonut Erkin pystyvän moiseen prinsessa ruususen juhlamarssin jälkeen joka jättää hänestä kovin siloitellun ja helppotajuisen kansantaiteilijan kuvan.

Mutta onhan meillä paljon muitakin taitavia suurmuotojen käsittelijöitä jotka eivät suurimman Sibbehuuman keskeltä ole juurikaan erottuneet ja erotu sähköisten viestimien ja yksipulolisten ja tautologisten konserttiohjelmien laiminlyödessä heidän musiikkiaan muutaman kansansuosikin kustannuksella, joide käsittäminen ei edellytä korkeampaa matematiikkaa.

Leiviskä ja Melartin eivät välttämättä avaudu kauhean runsaalle kuulijajoukolle suoraan säveltäjäniminä, mutta ainakin M:n Prinsessa Ruususen juhlamarssi on aika suosittu eräässä tarkoituksessa -tosin ei tietenkään Kuulan vastaavan veroinen. Mutta mielenkiintoista olisi tietää, kumman tahdissa solmittujen avioliittojen kestävyysaste on ollut korkeampi..?

Leiviskästä minäkään en ollut aiemmin kuullut mitään ennen kuin M-studion kautta sain tilaisuuden paikata aukkoa tietämykseni näiltä osin, mutta Melartin on varsin tunnettu ja tuotteliaimpiin kuuluva säveltäjänimi pianomusiikkinsa kautta johon kuuluu 350 teosta kun liedejä on yli 300. Epäselväksi on hieman jäänyt kuinka monta sinfoniaa professorin arevonimen 1919 saanut Melartin joka johti Mahlerin toisen sinfonianb Viipurissa 1907, todella kirjoitti, kun kokonaislevytyksys käsittää 6, 1930-luvun musiikin historia 7 ja musiikkitietosanakirja mainitsee 8 sinfoniaa, 6. ilman sävellajimerkintää ja 7. C-duuri (?). Mutta isänmaallisispatrioottisiin sinfonisiin runoihin lukeutuu mm. Siikajoki ja Patria ja kuototeoksiaan Kalevalaan liittyvä Ilmarinen ja ooppera aino, jonka lisäksi tulevat 4 jousikvartettoa ja muita kamarimusiikiteoksia. Melartin muuten johti omia teoksiaan aina jopa Afrikkaa myöten mutta hänen horjuva terveytensä taisi olla esteenä hänen työlleen erilaisten virkojen ja toimien hoitamista ajatellen.

Kuula on saanut mielestäni vaikutteita mainitsemastaasi juhlamarssista tunnettuun häämarssiinsa tai ainakin olin kuulevinani tiettyä samankaltaisuutta melodiikassa. mutta vaikka Melartin sävelsi varmasti paljon muutakin vastaavanlaista käyttö-ja tilapäisluonteista musiikkia josta ei puuttu melodista viehätystä ne eivät kerro hänen säveltäjöäluonteestaan paljonkaan sillä vaikka hän oli perusolemukseltaan lyyrikko piti hän tärkeimpänä fooruminaan suurimuotoiten teosten kuten sinfonioiden tuottamista ja todella komeasti mm, hänen kolmas sinfoniansa totta totisesti soikin johon kuuluu niinikään mahleriaaninen hidas surumarssi, tsaikovskivaikutteinen kekseliöäästi orkestroitu scherzo ja vaikuttava avausosa kontrapunktisine sommitteluineen ja pääteeman kromaattisine kehittelyineen, värikästä ja uljaasti soivaa musiikkia.

Lauri Ikosen kansallisromanttista tyyliä on verrattu Sibeliukseen jota likellä se kuuluu olevan, 6 sinfoniassaan ja lauluissaan. Minusta juuri kaikenlaien populariteetti on karhunpalvelus monille hyville säveltöäjille jotka ovat ansaitsemattaan ja reseptiivisen väärinymmärtämyksen vuoksi joutuneet sattuman oikusta suositummaksi tulleiden säveltäjien varjoon.

Ei olisi mikään ihme, jos Kuula olisi saanut vaikutteita Melartinilta, hänhän oli jossain vaiheessa tämän oppilaskin.

moxu kirjoitti:Ei olisi mikään ihme, jos Kuula olisi saanut vaikutteita Melartinilta, hänhän oli jossain vaiheessa tämän oppilaskin.

Kuulan musiikillinen tyyli ei ole yhtä suuressa määrin kuin Leevi Madetojan velkaa ranskalaiselle impressionismille jonka usein seinen kaupungin sointivälöörejä heijasteleva läpikuultava musiikki on hienostuneempaa, ei niin romanttisen paatoksellista ja paksusti kirjoitettua kuin kuulan musiikki, jonka melodiikka saattaa kyllä olla läheistä sukua juuri melartinille vaikkei häneltä sinfoninen arkkitehtuuri sujunutkaan yhtä luontevasti kuin melartinilta, jonka sinfonioissa voi havaita myöhemmin myös Schönbergin vaikutusta Brucknerin ja mahlerin lisäksi, vaikka Elmer Diktonius olikin ehkä enbsimmäinen joka kirjoitti meillä schönbergiläisiä lauluja.

Aarre Merikanto joka opiskeli Regerin johdolla suosi regeriläistä polyfoniaa ennen siirtymistään atonalistien leiriin ja sai musiikkinsa nuor-germaanisia vaikutteita kunnes hänen konstruktiivinen kontrapunktinsa lopulta seestyikin. sinfoniaa on Aarre Merikantoki kirjoittanut vaikka en muista kuulleeni niistä yhtään. Juha-ooppera lienee aikansa moderneimpia saadessaan kantaesityksensä vasta 1963. Myös Madetojan juha 1934 sinfoninen musiikidraama vaikkakaan ei dramaturgisesti yhtä toimiva kuin Pohjalaisa, musiikillisesti säveltäjänsä hienoimpia teoksia. Väinö raitio joka opiskeli myös Venäjällä sai vaikutteita Skrjabinin ekspressionismista. Venäläis-romanttiseen kauteen kuuluu myös sinfonia ollessaan rohkeimmillaan ohjelmallisten sinfonisten runojen säveltäjänä.

Sanottakoon heti että en koe näiden kahden mainitsemasi säveltäjän tuottaman emotionaalisen psykofyysisen tilan olevan valovuosien päässä ts. mahdollisímman kaukana toisistaan vaikutukseltaan ja tunnetilaltaan, sikäli kuin taas voin sanoa ettei bachin monotemaattinen-ja rytminen jäykkä barokkiarkkitehtuuri juuri koskaan puhuttele tunteitani monoaffektisuudessaan, mutta Salmenhaaran 3. sinfonian herättämä tunnereaktio on hyvinkin lähellä schönbergliäistä sielunmaisemaa sarjallisena teoksena ennen kuin säveltäjä teki täyskäännöksen ja otti kurssinsa kohti perinteisempää melodia-rytmi-ja harmoniakäsitystä teoksissa joille on ominaisa runsas kolmisoinnun käyttö, sekvenssimäinen äänenkuljetus ja usein etumerkein merkitty sävellaji, mutta näinhän ovat tehneet monet muutkin, kuten Marttinen, Rautavaara, Aarre merikanto, venäläissyntyinen kosmopoliitti Pingoud, Suurkaupungin kasvot baletti, ja Raitio.

On mainittu että Elmer Diktonius olisi kirjoittanut maamme ensimmäiset schönbergiläiset laulut. Aarre Merikantokin kiinnostui antonaalisuudesta ja nuor-germaanisista tyylipyrkimyksistä vasta kun oli läpikäynyt regeriläisen polyfonian kauden mutta lopulta hylännyt konstruktiivisen kontrapunktisen ajattelun kansallisromanttisuuden nimissä, jota viljelivät uskollisesti melkeinpä vain Lauri Ikonen ja Sibelius, koska Emil Kaupinkin kansallisromanttinen tyyli on persoonallisesti värittynyttä oopperassa Nummisuutarit jossa on paljon herkullisia oivalluksia muttei menestynyt ikävä kyllä erikoisemnmin koskaan näyttämöllä, kuten madetojan Pohjalaisia aina Kielissä asti jossa se sai myrskyisän vastaanoton. Arvo Laitinen edustaa jonkinlaista ylimenovaihetta pianokvartetollaan erilaisten tyylipyrkimysten välillä. Eino Linnalan sinfonioissa omaperäiset tunnelmat on puettu klassiseen sinfoniamuotoon.

Lauri onkin nostettava Sibeliuksen rinnalle jakaessaan maamme suurimman säveltäjän tittelin jälkimmäisen kanssa mikäli tätä suuruutta ei mitattaisi vain ja ainoastaan kansainvälisellä maineella, myyntiluvuilla ja esityskerroilla.

Vaikka levymyyntitilastot puhuvat karusti toista kieltä siben puolesta.Sivumennen sanoen Ikosen sinfonioita tuskin lienee koskaan levytettykään, mikä on suuri sääli se. Vaikea uskoa kun ajattelee että Ikonen oli oppinut mies opiskellen Berliinissä 4 vuotta sävellystä ja omaten varmasti akateemisesti katsoen oikeaoppiset kontrapunktiset ja harmoniset menetelmät.

Mutta eihän ilmari Hannikaisestakaan lopulta tullut kuin kansainvälisesti tunnetuin pianistimme ja saaden hankittua oletettavasti sitä myöten kosolti mainétta ja rahaa, vaikka aloitti erittäin lupaavalla pianokvartetolla, opus 1 pianosonaatti, uransa säveltäjänä oppilastöinään tekastuna 2 eri versiossaan parikymppisenä, mutta päätyi kait lopulta laulusäveltäjäksi tuottaen samalla joukon pikkuruisia pianoteoksia ja musiikin näytelmään talkootanssit.Toivottovasti ei kuitenkaan aivan näin vähistä eväistä koostu hänen teosluettelnsa. Kärsi kroonisesta unettomuudesta, ja söi purkkikaupalla unilääkkeitä. Hukkui Kuhmoisissa purjehdusmatkalla. Koska kärsi pitkällisestä unilääkkeiden syömisestä johtuneesta masennuksesta epäilläänkin että lahjoiltaan kuulan veroinen Hannikainen jolla oli monta rautaa tulessa virkoja hoitaessaan, olisi päättänyt päivänsä oman käden kautta hukuttautumalla.