Näistä filmeistä luovun suosiolla!

Kulttuurista ja Radio 1:n kulttuuriohjelmista

Valvojat: Nettitoimitus, Tiedotus

Näistä filmeistä luovun suosiolla!

ViestiKirjoittaja k-meleon päivämäärä 16.8.04 - 21:25

TV-kanavien lisääntymisen myötä tapahtui se, mitä eräät pelkäsivät. Roskaelokuvan suhteellinen osuus TV:ssä näytettävistä elokuvista lisääntyi. Kukaan ei enää näytä jaksavan päivitellä esimerkiksi sellaista, että joidenkin maineikkaíden, tärkeiksi ja osaaviksi todettujen ohjaajien töitä ei nähdä TV:ssä edes 10 vuoden välein. Sadistista väkivaltaviihdettä sen sijaan tulee tuutista jatkuvasti.

Kesän pohjanoteeraus lienee kuitenkin Haukka-nimisen hahmon ympärille kyhätyn sarjaelokuvan jaksojen esittäminen. Yleisradio saisi hävetä haaskatessaan vähiä varoja moiseen roskaan.

Näistä Haukka-filmeistä luovun suosiolla!
Käyttäjän avatar
k-meleon
 
Viestit: 3780
Liittynyt: 2.5.04 - 20:48

Re: NÄISTÄ FILMEISTÄ LUOVUN SUOSIOLLA!

ViestiKirjoittaja Vieraampi päivämäärä 17.8.04 - 8:57

k-meleon kirjoitti:Näistä Haukka-filmeistä luovun suosiolla!


No sehän käy helposti vaihtamalla kanavaa.

Luuletko jonkun taide-elokuvan saavan katsojia lauantain ja sunnuntain välisenä yönä?

Puolustaahan nuo Haukka-elokuvat paikkaansa esikuvana muutamille myöhemmille elokuville ja TV-sarjoille. Ennemmin niitä katselen muutaman saunakaljan jälkeen kuin nykyisiä verenroiske-elokuvia. Kieslowskit siihen ajankohtaan ovat turhan vaikeita ja suoranaista tuhlausta.
Vieraampi
 
Viestit: 1841
Liittynyt: 12.3.04 - 9:29

ViestiKirjoittaja VeHy päivämäärä 17.8.04 - 9:15

Jos Haukka-elokuvan (jota en katsonut, en edes aikonut) vaihtoehtona on jokin kaupallisen kanavan typerä tieteisseikkailu tai väkivaltainen poliisijännäri niin mieluummin menen sänkyyn peiton alle ja avaan korvalappuradioni.
VeHy
 
Viestit: 6939
Liittynyt: 4.3.04 - 11:46
Paikkakunta: PK-seutu

ViestiKirjoittaja Kari Vuokare päivämäärä 17.8.04 - 11:55

Renny Harlin: Cliffhanger.

Vastenmielistä ja itsetarkoituksellista väkivallan korostamista oikein hidastuksilla ja äänitehosterusahduksilla. Elokuva, jota eivät pysty pelastamaan edes vuoristonäkymät tai käytetty musiikki.
Kari Vuokare
 
Viestit: 314
Liittynyt: 26.9.03 - 7:30
Paikkakunta: Siilinjärvi

Re: NÄISTÄ FILMEISTÄ LUOVUN SUOSIOLLA!

ViestiKirjoittaja k-meleon päivämäärä 18.8.04 - 0:43

Vieraampi kirjoitti:No sehän käy helposti vaihtamalla kanavaa.

Luuletko jonkun taide-elokuvan saavan katsojia lauantain ja sunnuntain välisenä yönä?

Puolustaahan nuo Haukka-elokuvat paikkaansa esikuvana muutamille myöhemmille elokuville ja TV-sarjoille. Ennemmin niitä katselen muutaman saunakaljan jälkeen kuin nykyisiä verenroiske-elokuvia. Kieslowskit siihen ajankohtaan ovat turhan vaikeita ja suoranaista tuhlausta.


1. Kanavan kääntäminen ei ole argumentti eikä vastaus, jos YLE:n ohjelmisto on liiaksi kuin jonkin 1970-lukulaisen ns. huonoa makua (horror, big tits, salapoliisistoori yms.) harrastavan vaihtoehto-/underground-friikin jäljiltä. Ohjelmistoa koskeva kysymys on periaatteellinen: onko ohjelmiston oltava jokaiselle jotakin (myös esim. pervoille ja friikeille?), vain Hyvä Maun mukaista (kuka sen sitten määrittelee?), massojen peräaukon nuoleskelua (miksei tätä jätetä Maikkarille?), pienen taide-, friikki- tms. eliitin ehdoilla tehty (itsekö he nimittävät itsensä Ylimmiksi Tuomareiksi?), yleisradiolain mukaisesti sivistävää tahi informatiivista (vai onko lakia taas muutettu?) vaiko jotain muuta?

2. Lähetysaika ei ole enää 2000-luvulla argumentti. Lähes jokaisella on videonauhuri ja digitalisoinnin myötä yleistyvät kiintolevylliset digiboksit. Määrä ei yleisradiotoiminnassa ole ainakaan ennen käynyt argumentista.

3. Eräänlaisesta kulttuurihistoriallisesta kiinnostuksesta itsekin vedin haukat videolle - en edes koettanut pysytellä viikonlopulla hereillä yli puolenyön (viikolla yöuni yleensä jää noin kuuteen tuntiin).

4. Ryppyotsainen taide-elokuva ei ole roskan ainoa vaihtoehto. Itse katson mielelläni komediaa. Ja kunnon farssi olisi kerran viikossa paikallaan, jos niitä vain olisi riittävästi tarjolla (olisi pidemmän päälle tylsää nähdä jokin leffa säännöllisesti 3-4 kuukauden välein uudelleen).
Käyttäjän avatar
k-meleon
 
Viestit: 3780
Liittynyt: 2.5.04 - 20:48

ViestiKirjoittaja Jesper päivämäärä 19.8.04 - 8:46

Okei, luovun ilolla keskiviikkoiltaisesta Nelosen filkasta "Freejack", jossa patsastelivat mm. Emiliano Estevez, Anthony Hopkins ja Mick Jagger (!), eikä iki-ihana Rene Russokaan onnistunut. Elokuvalla ei edes tainnut olla ohjaajaa. Oli höhlä juttu.
Jesper
 
Viestit: 675
Liittynyt: 26.9.03 - 8:32

ViestiKirjoittaja VeHy päivämäärä 17.5.05 - 12:26

Eilen illalla tuli tuolta naapurin, siis Maikkarin puolelta yksi näistä uudemmista Bond-filmeistä, oliskos ollut nimeltään "Kun maailma ei riitä". Jaksoin seurata sitä noi kaksi kolmannesta, loppuosan jo hiukan vastentahtoisesti mutta sitten panin toosan kiinni ja menin nukkumaan.

Koko filmissä ei ollut oikeastaan mitään tarinaa, josta olisi saanut kehittyvän juonen aikaiseksi. Palloiltiin vaan ympäri maailmaa ja koko ajan räjähteli ympärillä. Bond pelastui aina aivan viime hetkellä niin täpärästi, että taisivat housunpersustat kärähtää mutta rusetti kyllä pysyi aina kaulassa suorassa. Samoin kampaus.

Ihmisiä tapettiin ilman mitään järkevää syytä laumoittain kuin kananpoikia Saarioisten teurastamossa. Kaunottaret olivat kauniita ja konnat niin roistomaisia kuin vain olla voivat. Mielenkiintoinen tyyppi oli itse pääkonna, josta oli tehty niin naapurimaan kunnioitun presidentin näköinen ja oloinen, että tällainen tyhmempikin tollo sen tajusi.

Tekniset vempaimet olivat ainakin näin insinöörin silmin katsottuna jopa luonnonlakien vastaisia. Alun takaa-ajokohtauksessa ajettiin hirveää tuhoa tuottaen läpi kaikesta muusta paitsi Buckinghamin palatsista. Ja kohtausta oli turhaan pitkitetty ja venytetty.

Tuli taas ikävä niitä alkuaikojen Bondeja, joissa esimerkiksi Ursula Andress käveli keinuen karibialaisella hiekkarannalla mamborytmejä hyräillen. Nykyinen Bond on kuin tietokoneanimaatio, ei jälkeäkään Sean Conneryn karismasta tai Roger Mooren huumorista.
VeHy
 
Viestit: 6939
Liittynyt: 4.3.04 - 11:46
Paikkakunta: PK-seutu

ViestiKirjoittaja Kari Vuokare päivämäärä 17.5.05 - 12:28

Olet sitkeämpi kuin minä - minä luovutin jo puolen tunnin jälkeen ja lähdin katsomaan sylimikron ruudulta Yle Teeman dokumenttia kenraali Vlasovista.

Connerysta, Mooresta ja Andressista olen samaa mieltä.
Kari Vuokare
 
Viestit: 314
Liittynyt: 26.9.03 - 7:30
Paikkakunta: Siilinjärvi

ViestiKirjoittaja moxu päivämäärä 17.5.05 - 12:31

Samasta aiheesta avatun toisen keskustelun sisältö on tässä, ko.langan voi ylläpito poistaa:

Mortimer kirjoitti:Tulin vast'ikään katsoneeksi Kummisetä-trilogian (melkolailla yhteen menoon). On käsittämätöntä, kuinka eri luokkaa Kummisetä III on verrattuna kahteen edelliseen, laadukkaaseen osaan.
Suomen Kuivalehdessä juuri äsken Al Pacino puolusteli, että elokuva haaksirikkoutui siinä, ettei Robert Duvall suostunut enää mukaan Tom Hagenin rooliin. Minusta kuitenkin koko juoni ja esillepano on niin maikkaria, etten ymmärrä miten Coppola ilkesi päästää mokoman sepitteen käsistään.
Kaksi ensimmäistä Kummisetää olivat laadukkaita taide-elokuvia, joissa taide palveli kokonaisuutta. III on väkivaltaviihde-elokuva, ei muuta.

Huonoja elokuvia on muitakin. Olisi kiinnostavaa tietää, mitkä leffat ovat muiden forumistien mielestä mainettaan heikompia.


Formo kirjoitti:Elokuvasta Itämeren arvoitus olisin valmis luopumaan vaikka saman tien.

En käynyt katsomassa elokuvaa teattarissa, vaan ostin DVD:n sen tullessa myyntiin. Elokuva oli kuitenkin paha pettymys. Keskivaiheilla se muuttui niin tylsäksi, että oli hyvä saavutus pysyä loppuun asti hereillä.

En suosittele katsomaan!


Kari Vuokare kirjoitti:YLE Teemalla joulukuussa esitetty venäläinen Hitler-elokuva Moolok oli kyllä typerin tekele pitkään aikaan.


Mortimer kirjoitti:Onkohan joku joskus katsonut nukahtamatta läpi Frank Zappa -elokuvan 200 Motels? Huippukiinnostava aihe on onnistuttu jotenkin vesittämään totaalisesti.
Käyttäjän avatar
moxu
 
Viestit: 4612
Liittynyt: 29.9.03 - 15:33
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja moxu päivämäärä 17.5.05 - 12:34

Olisi mielenkiintoista tietää, mihin perustuu Lauri Törhösen ja Rauni Mollbergin maine elokuvantekijöinä? Ainakaan minulle ei yksikään teos kummankaan professorin tuotannosta ole kolissut mitenkään. Törhösen Outsidersia kutsutaan täysin aiheellisesti jopa huonoimmaksi koskaan tehdyksi suomalaiseksi leffaksi ja Mollbergin Mukka-versioinnit ovat puuduttavan tylsiä ja Tuntematon ei tee oikeutta alkuperäisromaanin henkilögallerialle.
Vai onko Törhönenkin tuupattu Taikiin vain, jotta olisi poissa sotkemasta selkeitä leffantekomarkkinoita?
Käyttäjän avatar
moxu
 
Viestit: 4612
Liittynyt: 29.9.03 - 15:33
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja VeHy päivämäärä 17.5.05 - 12:54

Panisin samaan nippuun viellä Renny Harlinin, jonka elokuvat ovat myös pelkkää tarkoituksetonta toimintaa (tosin hyvin kuvattua) ja tarkoituksetonta tappamista.
VeHy
 
Viestit: 6939
Liittynyt: 4.3.04 - 11:46
Paikkakunta: PK-seutu

ViestiKirjoittaja Kari Vuokare päivämäärä 17.5.05 - 13:28

Mollbergin maine perustuu kai elokuvien määrään ja akateemikon arvoon, jonka hän sai - kollegan arvion mukaan - tehtyään nuoleskelevan dokumentin Kustaa Vilkunasta, Kekkosen kaverista.

Tuntemattoman sotilaan tasoisen tarinan pilaaminen on kyllä aikamoinen saavutus elokuvaohjaajalta.
Kari Vuokare
 
Viestit: 314
Liittynyt: 26.9.03 - 7:30
Paikkakunta: Siilinjärvi

ViestiKirjoittaja VeHy päivämäärä 17.5.05 - 13:47

Kappas vaan, minä pidän Mollen Tuntemattomasta enemmän kuin Laineen. Tarina kulkee mielestäni vähemmällä kitkalla ja henkilöhahmot paljon luontevampia. Erityisesti Petelius Hietasena ja vaalea kaveri, jonka nimeä en muista Rahikaisena ovat täysosumia.

Laineen versio on filmattua teatteria, joiltain osin puskateatteria. Esimerkiksi Hietasen ahvena-monologi ei ole lainkaan uskottava. Ei kukaan niin oikeasti puhuisi.

Onhan siinä tietenkin ansionsa ja myös ajallinen perspektiivi on otettava huomioon. Ja vaikka Tuntemattomasta tehtäisiin vielä vaikka kymmenen uutta versiota niin tämä ensimmäinen versio pysyy kansallisena ikonina. Kaikkine heikkouksineenkin. Sodan kokeneet ja me viiskytluvun vielä muistavat emme siitä tingi.
VeHy
 
Viestit: 6939
Liittynyt: 4.3.04 - 11:46
Paikkakunta: PK-seutu

ViestiKirjoittaja moxu päivämäärä 17.5.05 - 14:09

Ei Laineen Tuntemattoman hyvistä ja huonoista puolista tässä ollutkaan kyse. Kyse oli siitä, ettei Mollbergin versio täytä minusta niitä vaatimuksia, joita Väinö Linnan elävä ja lennokas, henkilöille runsaasti inhimillisiä piirteitä antava teksti asettaa.
Hyviä sotafilmejä on toki tehty. Esim.Pekka Parikan Talvisota tai Olli Saarelan Rukajärven tie ovat huomattavasti molempia Tuntemattomia ansiokkaampia leffoja juuri siksi, että niissä on keskitytty henkilöihin ja kuvattu silti myös ympäröivä todellisuus uskottavasti.

Mollbergin Maa on syntinen laulu taisi aikanaan olla megalomaaninen menestys. Nykyään on vaikea ymmärtää, miten niin on voinut käydä. Toinen Mukka-leffa Milka ei sitten tosin ollut suurmenestys teatterilevityksessäkään. Televisiossa nähtyinä molemmat haukotuttivat.
Viimeksi muokannut moxu päivämäärä 17.5.05 - 14:27, muokattu yhteensä 1 kerran
Käyttäjän avatar
moxu
 
Viestit: 4612
Liittynyt: 29.9.03 - 15:33
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja Kari Vuokare päivämäärä 17.5.05 - 14:16

Minusta uuden Tuntemattoman pahin vika on tämä ihmeellinen idea käsikameran käytöstä. Muka se tärisevä ja vaappuva tai kameramiehen juostessa horsmikkoa pyyhkivä kamera loisi vaikutelman tilanteen hektisyydestä. Mitä sitä tyhjää! Pahoinvointia se vain aiheuttaa. Juuri siinä suhteessa vähän myöhemmin tullut Parikan Talvisota oli vakaine, tarkkoine, harkittuine kuvineen kuin lepoa silmille.

Enkä oikein tiedä sitä musiikittomuuttakaan uudessa Tuntemattomassa. Mihin silläkin pyrittiin? Dokumentaarisuuteenko - kansakunnan ikonitarinassa, jonka kaikki tuntevat läpikotaisin?
Kari Vuokare
 
Viestit: 314
Liittynyt: 26.9.03 - 7:30
Paikkakunta: Siilinjärvi

Seuraava

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron