YLE Radio 1

Pornoin lukemani pokkari on Soyan "17-vuotias", jossa on aikanaan voimakastakin paheksuntaa herättäviä seksistisiä ja lähes pornografisia masturbointi-ja yhdyntäkuvauksia. Kirja herätti aikanaan paheksuntaa avomielisellä seksuaalielämän kuvauksellaan. Silti se on hauska ja hieno tutkielma murrosikäisen seksuaaliongelmista ja raikkaan ja lämpimän huumorin kyllästämä kuvaus aikuiseksi kasvamisen seikkailusta. Kantsii tsekkaa.

Mikäs teidän? Sopivaa pääsiäslukemistoa ajatellen.

Jäin miettimään, että mitä se pornografia oikein on. Pari vuotta sitten HTV:n verkossa ainakin pari kanavaa lähetti yöllä filmejä, joissa naitiin niin edestä kuin takaakin, yhdessä ja erikseen. Minusta ne olivat suurin piirtein yhtä ikävystyttäviä kuin ojankaivuu eivätkä saaneet mitään kummempaa vaikutusta aikaiseksi.

Joihinkin yleisesti porngrafisiksi mainittuihin kirjoihinkin olen matkani varrella törmännyt, tutustunutkin mutta eivät ole jaksenet myöskään ne sen kummemmin sytyttää. Itse asiassa ne ovat vielä tylsempiä kuin nuo filmit.

Onko minussa jotain vikaa kun minulle ei kelpaa kuin aito?

Hyvin nuorena tyttönä, noin 12 - 13-vuotiaana, luin Anguelica?-romaaneja ja Kaari Utrion historiallisia kertomuksia. Niiden muistan vaikuttaneen heräävään seksuaalisuuteeni jotenkin - ne oikein tihkuivat romanttista rakkautta, johon oli ripoteltu seksiä somisteeksi sen verran kuin tuo lajityyppi salli. Kesälukemisena ne olivat tuohon aikaan oikein mukavia: kurkistus aikuisten maailmaan. Pornoa se ei ollut, enkä oli pornoa lukenut sen jälkeenkään. Porno ei jaksa kiinnostaa sen paremmin kuvina kuin tekstinäkään.

Nuorena tulin lukaisseeksi sekä Josefine Mutzenbacherin nimiin laitetun Wieniläisen ilotytön tarinan että Apollinairen Hirveän hospodarin ja nuoren Don Juanin urotyöt, jotka olivat kirjallisuutena sinänsä ihan ok. Myöhemmin olen yrittänyt kahlata läpi esim. Henry Milleriä, mutten ole onnistunut tylsän ja kuivan tyylin takia.

Tästä pornosta minulla olisi teille niin paljon sanottavaa että.
Ensinnäkin kyllä te olette paatuneita luettuanne tuollaista draamakirjallisuutta.

Kyllä kirjan voi kirjoittaa niinkin ettei se sisällä "tylsää" seksiä. Kirjoittaa vaan parhaat seikkailukokemukset, ja tappelut. Siinä se on.

Minä olen samaa mieltä kuin te muutkin luterilaiset pornosta. Sitä voi nykyään nähdä jopa televisiosta. Jos osuu kohdalleni, minä viis veisaan, ja vaihdan kanavaa mielenkiintoisemmalle, esim. länkkärikanavalle.

Pois minusta se, että kuuluisin siihen lähes sataan prosenttiin, jotka kuitenkaan eivät tee näin, vaan jäävät tapittamaan ohjelmaa. Keskivartalokin alkaa tapittamaan, ja siinä lieneekin se luterilainen ansa johon kaikki katkaisevat kaulansa.

Kyllä te rakkaat ystävät osaatte kertoa tässä ketjussa hienojen arvostettujen kirjailijoiden teoksia, vaikka kalle ja jallu lienee pietarin edessä kuitenkin tutuimmaksi tunnustettava.

No, minulle, joka hieman olen opetellut ymmärtämään kaksinaismoralismin erilaisia kiekuroita "iha ite", niin lueskelen juttujanne, ja arvioin suhtautumisenne pornoon kuitenkin toista kautta.

Paatunut tai en, mutta pornoa en jaksa lukea tai katsoa. Tietysti on lukijan vallassa, mitä tahtoo pornona pitää. Minun luokituksessani se on tekstiä tai kuvaa, jossa ei ole muuta sisältöä kuin paljas ja usein raaka, naista halventava seksi. Se ei kiinnosta.

Nuoruuteni kirjahyllystä kaivoin D.H. Lawrencen romaanit, jotka ovat olleet kiellettyjen kirjojen listoillakin monissa maissa. Niissä on hyvinkin tarkasti kuvattua eroottisuutta, mutta paljon muutakin, ihmisestä ja maailmasta. Se erottaa ne pornosta. Lady Chatterleyn rakastajasta muistan pitäneeni eniten.

Anteeksi laulu.lintu, kohteeni ovat mieskirjoittajat. Pornoteollisuuden potentiaalisimmat asiakkaat lienevät miehiä.
Sielä se kaksinaismoralismikin luuraa.

Anteeksi nyt "kritiikki", käsitin ilmeisesti asian väärin, sillä luulin, että kysymys oli todellakin pornografisista kirjoista - niin väitetään ainakin viestiketjun otsikossa.

Kalle ja Jallu ovat toki tuttuja julkaisuja, mutta kirjana en ole niitä nähnyt markkinoilla.

Markiisi de Saden Justine eli hyveellisen neidon kovat kokemukset oli minulle aika yllättävä lukukokemus -se nimittäin tarjosi suoranaista déja vu-ilmiötä, vaikken koskaan ole sm-sessioihin osallistunutkaan. Kirjan lukemiseen minut innotti Kansallisteatterissa näkemäni, puheen tasolla poikkeuksellisen eroottinen Yukio Mishiman näytelmä Markiisitar de Sade, jossa teosta paikoin siteerattiin.

Emmanuelle Arsanin teokset ovat omaa luokkaansa, mitä eroottiseen kirjallisuuteen tulee. Emmanuelle, Laure ja Jade edustavat sitä ranskalaisuuden puolta, josta kukaan tuskin koskaan saa tarpeekseen...

Puoliso oli ottanut muinoin kaiketi vähintäin kaks kaljaa, kun pyysin hänen menenään lähikauppaan ostamaan paketin kahvia. Kaveri meni ihan kiltisti ja tuli sitten kämpille - oli ostanut kymmenen kaljaa lisää ja Jallun tai minkä lie pornolehden, joten se oletettu kahvihetki jäi tuonnemmaksi. Että se pornolehdistä. Ihmettelin, että miten hitossa hän oli saanut ne kaljat, kun ne pari oli jo pohjina...

Henry Millerit ja Apollonairet olen joskus lukenut, mutta äkkiä niihin kyllästyy ovat kuin kuvailisi kuinka lehmä syö heinää tänään ja huomenna ja sitten seuraavana päivänä ja seuraavana päivänä ja samaa rataa loputtomiin. Jos tekstissä on häivähdys jostakin ajankuvasta tai jostakin vastaavasta, siihen saattaa saada jotakin hohtoa, mutta esimerkiksi de Sade ei ole semottista kulttuurihistoriaa pornolla maustettuna, että jaksaisin sitä lukea enää. Joskus aikoinaan se jonkin verran kiinnosti ja saatan lukea Millerit uusiksi, jahka ne kirjastosotkustani löydän. Siis mahdollisesti. Sen näkee sitten.

Ihan pahin puute arkipäivän pornossa on kuolemanvakava totisuus. Seksi on iloinen asia ja jos siitä tehdään julkista ja julkeaakin, niin se pitäisi hoitaa pilke silmäkulmassa, iloitellen. Noissa aikaisemmin mainitsemissani elokuvanpätkissä homma on pelkkää hydrauliikkaa ja näyttää olevan ihan sama kuka siinä kohteena on. Naisen ainoat vuorosanat ovat pelkkää eläimellistä voihkintaa jonka tarkoituksena on kuvata hirveetä nautintoa. Minä en siihen usko. Minun elämäni parhaat panot ovat olleet molempien osapuolten tasavertaista ilotulitulitusta, sekä ruumiillisesti että henkisesti. Jallut ja Kallet eivät minua edes kiinnosta, pelkästään ikävystyttävät.

Mutta, osaako joku neuvoa hyvän pornokirjan, joka kannattaisi lukea?

Mortimer kirjoitti:Anteeksi nyt "kritiikki", käsitin ilmeisesti asian väärin, sillä luulin, että kysymys oli todellakin pornografisista kirjoista - niin väitetään ainakin viestiketjun otsikossa.

Kalle ja Jallu ovat toki tuttuja julkaisuja, mutta kirjana en ole niitä nähnyt markkinoilla.

Porno on tietysti pornoa, vaikka kovakantisissakin. Kalle ja Jallu edustavat vaan sitä rahvaanomaisemmin, ja vieläpä kuvitettuna. Juuri tuo kuvitus on se markkinarako, johon miehet on juonikkaasti huijattu. Eipä taida olla miestä, joka ei niitä olisi selannut. Helvetin harvassa sen sijaan miehet, jotka eivät sitä tunnusta.
Sen sijaan miehiä löytyy kaikkialta jotka haluavat keskustella pornosta. Ns, kovakantisesta pornosta. Naisellehan se on erotiikkaa. Nainen on kyllä tässä suhteessa huomattavasti jalostuneempi.

Miksi siis miehen keskustellessa erotiikasta; -se muuttuu pornoksi? Siksi koska miehelle oikeasti ottaen kovakantisessakin arvostetussa teoksessa pitäisi olla pillunkuva, että miehinen suhtautuminen erotiikkaan toteutuisi miehelle omin silmin.

Älkää hyvät hemmot väittäkö että teille riittää pelkkä teksti. Ei, ei. Ei se miehen nälkää tyydytä.

Mielenkiintoista olisi tietää sukupuolijakautuma kovakantisen eroottisen kirjallisuuden kuluttajissa, ja puolestaan myös Jallun/Kallen kuluttajakunnassa.

Huumorinkukka se on maaliman kaanehin kukka. Kaksinaismoralismin kukka perskeles rumihin.

kritiikki kirjoitti:Eipä taida olla miestä, joka ei niitä olisi selannut. Helvetin harvassa sen sijaan miehet, jotka eivät sitä tunnusta.

Sattuipas asiallisesti ottaen virhe. Ei se mitään rakkaat synnissä rypevät lähimmäiseni. Vakuutan että ei tule olemaan viimeinen kerta.

Aika yllättävä lukukokemus vaatimattomuudessaan, mitä tähän keskusteluaiheeseen tulee, oli Agnar Myklen Laulu punaisesta rubiinista; kirja, joka ilmestyessään herätti suurta polemiikkiä nimenomaan aktiivisen seksuaalisen kuvauksensa takia. Nykylukijan on vaikea tuosta sinänsä mielenkiintoisesta tarinasta norjalaisessa rannikkokaupungissa edes löytää mitään normaalista kerronnasta poikkeavaa...

Ulla-Lena Lundbergin Kuninkaan Anna puolestaan yllätti päinvastaisella kuvauksellaan. Siinä kalastajan tytär Anna lähtee taidemaalarin muusaksi Tukholmaan -ja mitä siellä tapahtuu, onkin kuvattu paikoin varsin yksityiskohtaisesti. Ei kuitenkaan Emmanuelle Arsanin tai edes Henry Millerin veroisesti...

Minäkin luin Myklen aikanaan vain siksi, että siitä oli kohistu. En muista tuosta teoksesta mitään! Mahtoiko siinä olla mitään? Ulla-Lena Lundbergin teokset ovat hyvin aistillisia, tarkkoja ihmiskuvaltaan, juuri kuten Kuninkaan Anna. Erityisen hieno romaani tähän ketjuun on Afrikkaan sijoittuva Sade. Ei romaanissa tarvitse kuvata kaikkea tarkan karkeasti - paljon parempaan tulokseen kirjailija pääsee, kun hän luottaa lukijaan ja tämän mielikuvitukseen. Miettikääpä vain Mika Waltaria: mikä valtava mielikuvitus hänellä oli, kun hän Egyptissä käymättömänä kirjoitti Sinuhensa, ja silti hän jätti kuvaamatta liian tarkasti kaiken siihen liittyvän erotiikan. Sitäkin tuossa romaanijättiläisessä on yllin kyllin.