YLE Radio 1

Huomaan, ettei TV 1:n sunnuntai-illan Ykkösdokumenteille ole vielä omistettu ketjua. Sarjassa kuitenkin tulee hyvin kiintoisia dokkareita.

Kuten viime sunnuntaina, "Hitlerin sihteeri" (2002). André Hellerin ja Othmar Schmidererin ohjelmassa puhui 81-vuotias Traudl Junge (s. 1920), joka aloitti vuonna 1942 Hitlerin sihteerinä, muistellen sihteeriaikaansa. "Puhuva pää." Mutta mikä pää, mitä puhetta! Ainakaan minun mielenkiintoni ei herpaantunut ohjelmaa katsoessa. En kaivannut mukadokumentaarisia valokuvia, saati filmikatkelmia.

Oli todella hyvä edellinen ykkösdokumentti. Katsoin sen ja kiittelin Lasse Reunasta, joka siitä etukäteen täällä mainitsi, koska hän oli lukenut aiheesta kirjan.

Lasse hyvä, en tiedä, olisinko katsonut mainitsemaasi ohjelmaa, Othmar Schmidererin ja André Hellerin dokumenttia "Hitlerin sihteeri" (Im toten Winkel, Hitlers Sekretärin, 2001). Ehkä olisin kuitenkin. Joka tapauksessa täältä sen laitoin ylös allakkaani. Kiitos tiedotuksesta, sillä ohjelma oli tärkeä, mielenkiintoinen ja haastateltu ihminen älykäs kertoja ja mietiskelijä. Miten hän puntaroikaan elämää ja vastuuta teoista ja tekojen suhteesta muihin ihmisiin. Siinä levisi kuin ihmisyyden siunattua valoa ympäristöön. Koin voimakkaasti, että Traudl Junge kantoi sitä vastuuta, jonka Hitler aikanaan sanoi kantavansa.

Tämä kirjoitukseni on siirretty Kirjan ensimmäinen lause -ketjusta.
Eilistä näyteltyä Hitler-juttua en sen sijaan katsonut. Mutta "Perikadon" katsominen on kyllä monesti ollut mielessä.

Nicolas Philibertin ohjaama ranskalainen dokumentti Nytpä tahdon olla mä (Être et avoir, 2002) oli juuri niin kiinnostava kuin Kallion Reiska jo 29.1.04 ketjussa Näistä filmeistä en luovu! (s. 13) kirjoitti. Tulee surku näitä meidän kyläkoulujamme, kun niitä koko ajan poistetaan siitä käytöstä, johon ne olivat aikanaan tarkoitetut. Tässä oli vielä huomioitu sekin, että joukosta oli osa oppilaista siirtymässä yläasteen suureen kouluun. Siellä käytiin tutustumassa ja opettaja keskusteli asianomaisten oppilaiden kanssa siirtymisestä ja siitä, mitä kaikkea tuo tapahtuma voi merkitä.

Juuri tällaisia ohjelmia Yleisradio tarvitsee, ohjelmia, jotka kertovat maailman tapahtumista niin että asioilla on jotain merkitystäkin. Niillä on erittäin vankka ote todellisuuteen. Tämähän oli vielä kaiken lisäksi dokumentti. Keskustelukerhoja ja haastatteluja tarvitaan myös, mutta ei pelkän henkilön nimen vuoksi tai rupattelun takia. Jokin syvä nivellys todellisuuteen on aina tarpeen. Sama juttu elokuvissa on sitten kyse miten surrealistisesta otteesta tahansa.

Nämä lapset ehtivät tuossa joulun ja kesäloman alkamisen välillä jäsentyä kameralle kovinkin monipuolisesti. Kun kaveri oli ystävä-sanaa läheisempi, niin eihän se mitenkään lapsen lauseen muodostamiseen ollut upota. Monenlaisten mielenkiintoisten asioiden joukosta mainitsen kahden lapsen valokopiolaitteen käytön opettelun ja pikkutytön kumien lajittelun järjestykseen pöydälleen. Oli siinä opettaja tämä Georges Lopez. Sellaisille tilaa toimia myös Suomessa.

Dalai-lama (TV1 18/9) saa ainakin minut pysähtymään vaikkei minusta buddhalaista teekään. Viime aikoina on nähty jokunen dokumentti buddhalaisuudesta/Dalai-lamasta/Tiibelistä ja kaikista on huokunut viisautta. Tiibetin miehityksen ongelma ei ratkea pitämällä mielenosoituksia Kiinan lähetystöjen porteilla eikä pommeja heittämällä. Dalai-lama melkeinpä uskoo, että kanssakäyminen Kiinan ja kiinalaisten kanssa nakertaa Kiinan imperialismia ja vie Tiibetin autonomiaan.

Minua hieman nolotti, kun dokumentissa todettiin, että 1960-70 -luvuilla ei oikeastaan Tiibetin miehityksestä välitetty. Muistan tuumineeni, että Kiina miehitti Tiibetin puskurivyöhykkeeksi Intiaa ja mahdollisesti Pakistania vastaan. Että Tiibet voi hoitaa omat asiansa. Ajan myötä kuitenkin selvisi, että Kiina kolonisoi Tiibetiä, terrorisoi Tiibetin kulttuurin selkärankaa, buddhalaisuutta. Olen syntiäni sovittaakseni koettanut pidättyvästi ja kohteliaasti muistuttaa demokratian, ihmisoikeuksien ja Tiibetin kysymyksistä silloin harvoin kun olen ollut tekemisissä kiinalaisten kanssa. On ollut epäily, että se on vain hyttysen paskaa. Kuten onkin - mutta eikös hyttyset levitä tauteja...?

YLE toivottamasti näyttää jatkossakin dokumentteja koskien buddhalaisuuden ja Tiibetin kohtaloita. Jos tauti vaikka leviäisi hieman lisää.

Tänään tulee jännä kuva kahdeksalta yköseltä,
asvalttimiesten työstä. Siinä sitä on kanssa ammatti.
Kesät ollaan automiesten haukuttavina ja talvet
yritetään olla alkoholisoitumata.

Näin kuvaa...
Alkoholi oli aiheena ohjelmassakin.
Perheen isä jäänee lähivuosina eläkkeelle (63 v. viime kesänä).
Vanhempi poika jatkanee, mutta nuoremmasta ei vielä tiedetty (koululainen)...

Siinä saunakohdassa oli oluet ja poika osottautui raittiiksi,
liekö seuralaisille ollut "puliukkomaista" mainosta...

(Vappuallekirjoituksesi hauska muunnos Love Recordsista.)

Eilen tuli Tapani Itärannan Dokumenttiprojekti: Rajalla TV2:lta klo 22:05-22:55.

Aiheena oli Jatkosodan aikana kieltäytyneet,
jotka eivät halunneet ylittää vanhaa Suomen ja Neuvostoliiton rajaa,
perusteinaan Jumalan kautta annettu sotilasvala.
Siinä vaan kävi niin, jotta noin 22:35 jälkeen tuli lähetykseen katkos,
vaalea taustakuva kirkaammalla ympyrällä, jonka jälkeen alkoi seuraavan
ohjelman (koripalloa) kuulutus ym.
Katsoin sillä aikaa ohjelman alkunauhoitustani, jonka MTV-uutisten ajaksi
nauhoitin. Muutaman minuutin päästä palasin kakkoselle, jolloin alkuperäinen
dokumentti jatkui ja päättyi normaalisti klo 22:55.

Ohjelman alussa kertoivat, jotta kieltäytyjistä suurin osa perui aikeensa,
ja poiskuljetetutkin selvisivät varoitustuomioilla.
Sitten kuitenkin puhuivat joistain varoitukseksi teloitetuista sen katkon jälkeen.

Jäi ohjelma itselleni hieman sekavaksi, sillä aiheessa oli muutenkin vaihtelua.

Sitä vaan jotta YLEn Tiedotus voisi antaa jotain vahvistusta em. lähetyshäiriölle.

Sama katko meilläkin Helsingin kaapeliverkossa, joten vika oli varmaan ihan lähetyspäässä. Se kuulutus minua eniten ihmetytti, olisko se nauhoitettu vai juoksiko kuuluttaja kahviosta hädissään kun huhuiltiin.

Ohjelman mukaan kaksi miestä teloitettiin ampumalla, tilaisuudessa oli TK-kuvaajat paikalla.

(Sorry, taisi olla walpuria työhuoneessa kun koetin tunkea tätä turinaa omaksi ketjukseen, vaikka kuuluukin Ykkösdokumentteihin... Tosin näemmä muutkaan eivät aina katso, mihin ketjuun kirjoittavat, vrt. yllä.)

Vappuaaton iltana nähtiin espanjalaisdokumentti Ibizalle 1960-luvulla päätyneistä hipeistä ja heidän lapsistaan. Ohjelma alkoi harhaanjohtavasti kuvilla beatleseista ja jimihendrixeistä, aivan kuin nämä olisivat (a) olleet hippejä ja (b) muuttaneet Ibizalle. Sen sijaan Frank Zapalla sanottiin olleen talon Ibizalla. Zappa ei kuitenkaan ollut hippi - jos joku niin juuri Zappa herjasi hippejä oikein olan takaa. Mielestäni syystäkin. Suomen tunnetuin ibizalainen on tietenkin Keke Rosberg, jonka erottaa hipistä vain se, ettei heillä ole mitään yhteistä.

Ohjelma valotti jotenkuten perinteisen ibizalaisen elämänmuodon ja hippielämän törmäystä, muttei kovin hyvin. Ei ollut varsinaisesti tarkoituskaan. Sen sijaan monen hipin viattomuus tuli hyvin esiin. Uskoivat edelleen narkoottisten aineiden pahuuteen ja hallusinogeenien hyvyyteen! Uskoivat edelleen astrologiaan ja vastaavaan huuhaahan. Heidän lapsiillaan on ollut kovaa; kyläkoulun pilkkakirveet osoittivat muukalaisköyhimysten lasten poikkeavuuden.

Samoin nousivat hyvin esiin turismiteollisuuden ibizalaiselle elämänmuodolle aiheuttamat vauriot. Mitään tälläistä pieni hippiyhteisö ei aiheuttanut. Tai kuten eräs paikallinen totesi: hipit eivät roskanneet, vaan järjestivät vähät jätteensä siististi roskiin päinvastoin kuin alkuperäkansa, joka heitti jätteensä minne sattui.

Kokonaisuutena ohjelma oli hieman hutero, mutta niin oli kohdekin. Tästä huolimatta se oli piristävä työ muuten hieman 'normaalissa' tv-virrassa.

Niin, oli siinä harvinaista alastonkuvaakin, vaikka ei mitään pornoa.

Yllä vertailuun, ei YLEn Tiedotus näy olleen asiasta kiinnostunut...

Eilen sitten tuli tämä Mirja Pyykön viimeinen haastatteluosuus,
josta vielä uusinta.
Ei kertonut paljoa perheestään, mitä hieman "faija" isäänsä viittasi.
Oli näyttävästi kummasssakin nimettömässään sormus,
joten katsoin tarkemmin uutta Kuka Kukin On 2006,
mutta siitä hänen tietonsa puuttui, joten jäi avoimeksi onko nyt sitoutunut
johonkuhun julkisesti...
Lopussa muistutti kiinalaisten ahtaasta karhujen sappinestetehtailusta,
josta jätti www-linkin ( jokin; http://www.animalasia.org ).
Kertoi myös, jotta 70-luvulla saivat toimittajat Ylessä valita
kevät- ja syyskaudella kummastakin kaksi säilytettävää nauhoitusta,
ja loput tv-nauhat olisi silloin sitten hävinneet päällenauhoituksessa.
Miten lie nyt kun ei tästä em. tv-häiriöstäkään mitään jälkimainintaa anneta...

Ykkösdokumenteissa on tänä(kin) keväänä tullut paljon asiaa. Kuten "Oikeuden rajat" viikko tai pari sitten ja viimeksi "Valkoisen vallan verkko". Tämä sveitsiläisdokkari jäljitti uusfasistien globaalia järjestäytymistä. Ajan kanssa ja huolella tehdyt dokkarit ovat arvokkaita yksin siksikin, ettei niiden välittämää syventävää tietoa yleensä muuten saa. Lisäksi: niissä mennään usein kaupallisen faktamedian "taakse", hahmottamaan vaikutusyhteyksiä, joiden ansiosta maailma esitetään sellaisena kuin esitetään.

Onko tämä tullut televisiosta jo? Koska?

http://www.filmifriikki.fi/~du1vx000000 ... a07f1eed77

Tiina Lymin juontama dokumentti, Culture of Democracy, palkittiin parhaana historiallisena dokumenttina "Best documentary Awardilla" arvotetussa kilpailussa New York international Independent Film&Video Festival -kilpailussa Los Angelesissa.

Vanhemmat, 1960-70 -lukujen dokumentit ovat olleet esillä pitkin kesää. Kaikki kunnia niille. Sen verran olen eri tekijöiden töitä katsellut, että voin todeta ammattitaitoa olleen viljalti. Kokeilunhalu, rohkeus ja tekijän selkeä näkökulma asiaan, josta hän jotain halusi sanoa, oli hyvin hanskassa. Vanha dokumenttiperinne ja uusi kokeileva aalto leikittelivät tarinoissa milloin rinnan, milloin erikseen.

Miten onkin, 1960-luvulla kuvattu ihminen näytti televisiokuvassa jotenkin lapsenomaisemmalta ja viattomammalta kuin nykyiset ihmiset. Televisio oli uusi väline eikä kuviin oltu tyrkyllä. Saattoi elää ilman televisiojulkisuuttakin. Maa oli vielä tuolloin laajemmin asuttu ja kaupungissakin oli maalaisjärki tallella. Yksinkertainen asia kuten vaikkapa asunto oli se, mistä pidettiin kiinni siihen asti kuin siihen oli mahdollisuutta. Millaisia kasvokuvia ja käsiä näissä dokumenteissa onkaan ollut nähtävillä!

Mutta ei mitään nostalgiaa. Ongelmat olivat tosia ja rankkoja. Ei mitään pehmoilua. Tuntui kuin ihmisen ja virkavallan välissä ei olisi ollut mitään pehmikettä. Asunnosta häätö oli korutonta kertomaa.
Olen miettinyt sitä, että Suomi on maa,. jolla tällä hetkellä menee kovin hyvin. Naurettavaa näin ollen on, ettei asunnottomuutta pystytä ratkaisemaan. Onko kaikki rohkeus häipynyt byrokratian rattaisiin ja lausuntojen antamisiin.

Sarja päättyi eilen Reino Paasilinnan hauskaan "Vakuutusasia on sydämen asia" -dokumenttiin. Kaikki nämä ohjelmat olivat minulle uusia tuttavuuksia. Vain tästä viimeisestä olin kuullut, koska siitä äityi aikanaan suuri tohina. Sarjasta kiitos Ylelle ja ohjelmien tekijöille!

Marja Salonen kirjoitti:Sarja päättyi eilen Reino Paasilinnan hauskaan "Vakuutusasia on sydämen asia" -dokumenttiin. Kaikki nämä ohjelmat olivat minulle uusia tuttavuuksia. Vain tästä viimeisestä olin kuullut, koska siitä äityi aikanaan suuri tohina. Sarjasta kiitos Ylelle ja ohjelmien tekijöille!

Myös minä olen ollut hyvin kiitollinen noista arkistodokumenteista. Lisää vaan! Paasilinnan "Vakutuusasia on sydämen asia" oli mielenkiintoinen, mutta hänen ohjelmansa 1960-luvun Lapajärvestä (Sallassa) oli suorastaan järkyttävä. Evakot, jotka olivat tulleet rajan toiselta puolelta menetetystä Sallasta (Ylikurtti, Alakurtti, Vuorikylä, Kuolajärvi, Korja, Sovajärvi, Tuutijärvi, Vuosna, Lampela ja Sallan kirkonkylä), joutuivat aivan liian koville Vennamon (muuten onnistuneen) asutuspolitiikan seurauksena. Köyhä korpi ei antanut leipää eikä minkälaista armoa. Tällainen on Lapajärvi nykyään (myös kylän historia on hyvin esillä):
http://www.plappi.fi/kunnat/salla/kylat ... lapajarvi/

Olen samaa mieltä Oblomov. Vaikken kaikkia ohjelmia lainkaan nähnyt, niin tuon näin. Miten ajateltiinkaan näiden ihmisten tulevan toimeen siellä kaukana kaikesta, jo yksistään kaukana naapuritalosta. Ei ollut ihme, että tiehankkeista puhuttiin koko minun lapsuuteni ajan ainakin. Kekkonen lupasi tien jonnekin syrjäkylille ja tie sinne viimein tuli.

Kaikenlaisia tarinoita kerrottiin mm. meille lapsille elämän arjesta aikanaan. Eräskin juttu liikutti kovin monia: isä hiihti kilometritolkkuista latua kotiin perheelle ryynejä repussaan kuljettaen. Hän väsyi ja viimein hänen oli pakko siitä pienestä ryynimäärästä, joka pussissa oli, ottaa pieni kourallinen ja sekoittaa lumeen. Hän söi sen saadakseen energiaa, että jaksaisi kotiin astikka hiihtää. Mutta tuo ruoka oli kaikilta pois. Tällaiset jutut järkyttivät kovin meitä täällä etelämmässä vaikka täälläkin oli sodan jälkeen monesta puute. Ei sellainen puute meillä kotona kuitenkaan. Varmaan myös tuo jauhojen tai ryynien määrä kasvoi outoihin mittasuhteisiin. Oli kuitenkin selvää, että perheenisä joutui tekemään pakonsaneleman valinnan tuolla ladulla vaeltaessaan. Häntä kävi niin kovasti sääli.

Oivallinen sarja tosiaan.