Aika moni on yrittänyt peukaloida Schumannin sinfonioiden partituuria siinä uskossa että ne soisivat paremmin, sillä siinä muodossa jossa säveltäjä on ne soitintanut kuulemma estää meitä kuulemasta suurenmoista musiikkia.
Sinänsä aika kummallinen mielipide jos ottaa huomioon sen seikan että schumannin aika merkillepantavana, täysipätöisenä saati musiikillisesti inspiroivana sinfonikkona on kohdallani auttamattomasti ollut jo kauan ohi. rinnan yhä kehittyvän musiikillisen tekniikan arvostuksen kanssa joka saa ne kuulostamaan tahattoman koomisilta ja naiiveilta luomuksilta pirteän rytmismotorisessa touhotuksessaan ja tekotaitoisen kontrapunktin, motiivisen kehittelytekniikan ja herkän lyyrisyyden onnettomassa avioliitossaan joka kuulostaa auttamattoman vanhentuneelta ja epäaidoltakin jäykässä kaavamaisuudessa teemojen kehittelyssä ja niiden persoonattomuudessa jollei ople käynyut niin onnellisesti että jumalaisen scghubertin lyyrinen nero on ollut auttamassa maailmaan schumannin melodista keksintää kuten reiniläisen avausmotiivissa.
Vaan lieneekö tuo hillitön uudelleen levytysinto kielivän pikemminkin epävarmuudesta säveltäjän musiikin todellista arvoa ja sen metafyysistä merkitystä kohtaan niin kuin nuo aikaisempien vuosikymmenten kapellimestaritähtitaivaan valoivoimaisempien kiintotähtien esikuvallisen historialliset taltioinnit eivät välittäisi musiikin syvintä olemusta, sanomaa ja viestiä kyllin tehokkaasti ja mieleenpainuvasti ilman tarkoituksenmukaista retusointia ja restautointia, kuin halusta taltioida yhä uudestaan merkittäväviä ja musiikillisilta kvaliteeteiltaan arvokkaita säveltaiteen luomuksia pyrkiessää oman kunnianhimonsa tyydyttämiseksi tuomaan kukin tulkitsijana persoonallinen näkemyksensä esille tavalla jolla kukaan toinen ennen häntä ei ole niitä johtanut ja edistää kansainvälistä karriääriään ja kartuttaa mukavasti tiliään rahakkaalla levytyssopimuksella repertoaarin puitteissa joka keskityy tietoisesti vain kaikkein suosituimpiin, helppotajuisimpiin ja tunnetuimpiin säveltäjiin ja heidän teoksiinsa kerta toisensa jälkeen samaa kaavaa toistamalla joka vastaavasti taasen estää meitä kuulemasta kaikkea sellaista suurenmoista ja laatutasoltaan uniikkia säveltaidetta jota kukaan kenties työlään editointityön, uskon puutteen teoksen kvaliteetteja ja kaupallista menekkiä kohtaan ei viitsi kaivaa esiin arkistojen pölyisiltä hyllyiltä joka ajatellen maamme säveltaiteen mittaamattoman arvokkaita sävelaarteita tuntuu todella valitettavalta sillä kukapa niitä tällaisen kaupallisen musiikkiteollisuuden markkinahumussa voisi milloinkaan päästä nauttimaan ja rikastaa iseään yhä uusilla musiikillisilla kokemuksilla sillä omasta puolestani olen enemmän kuin vakuuttunut ja ylpeä siitä että tiedän säveltaiteemme historian kätkevän kenenkä tahansa loppuun kuluneen ja naiivin romanttisessa hegessä teoksiaan luoneen teknisesti kömpelön ja hiukan arvostelukyvyttömän varhaisromanttisen taiteiljasielun vertaista ja myös sitä sytyttävämpää kompleksisempaa ja affekteihin, intohimoihin ja tunteisiin välittömämmin vaikuttavaa musiikkia.
Kumman kannalla olette?