Uudenvuodenpäivän konsertti - Neujahrskonzert

Musiikista ja Radio 1:n musiikkiohjelmista

Valvojat: Nettitoimitus, Tiedotus

ViestiKirjoittaja Jesper päivämäärä 24.1.06 - 2:19

Minulta tuo konsertti ei varsinaisesti mennyt ohi, mutta suoraan sanottuna torkahdin uudenvuoden päivänä tv:n äärelle. Jotenka tilasin levyn (2-CD) joka tuli runsas 2 viikkoa itse konsertin jälkeen. 2000-luvun konserteista en ole hirveästi innostunut, paitsi Harnoncourtin johtamista, mutta Jansonsin kanssa voisivat ottaa pian uusiksi.

Okei, Musse, sitten hau-hau...
Jesper
 
Viestit: 675
Liittynyt: 26.9.03 - 8:32

Re: Uudenvuodenpäivän konsertti - Neujahrskonzert

ViestiKirjoittaja Arvo Konservatiivi päivämäärä 21.12.06 - 12:00

Seuraavalta Uudenvuodenpäivän konsertilta en paljoa odota. Zubin Mehta on pitkästä aikaa kapellimestarina. En ole hänen johtamistaan konserteista innostunut. Filharmonikot kuitenkin näyttävät häntä arvostavan, koska Mehta on vuosikymmenien aikana johtanut orkesteria monasti, myös uudenvuoden konsertteja.

Itse toivoisin, että Harnoncourt, Jansons ja Ozawa vuorottelisivat konsertin kapellimestareina. Tammikuussa on joka tapauksessa tilattava liput 1.1.2008 konserttiin, jolloin kapellimestarina ei ole Maazel eikä Mehta. Ainakin noin olen tilanteen laskelmoinut ja aiomme siksi olla vuoden kuluttua Wienissä.

Arvo Konservatiivi kirjoitti:Keksiikö kukaan huomattavampaa musiikillista tapahtumaa kuin Uuudenvuodenpäivän konsertti Wienistä?


Myönnän, että kysymyksessä oli sarkasmia mukana. Uudenvuodenpäivän konsertti Wienistä on kuitenkin eräs eurooppalaisen yleisradiotoiminnan keskeisiä instituutioita. Tätä on Suomessa monen vaikea hyväksyä, etenkin näinä euroviisujen "kulta-aikoina". Toisin olisi, jos Salonen ja Saraste, Oramo ja Vänskä vuorottelisivat uudenvuoden konsertin kapellimestareina. Se olisi kiintoisaa, mutta konsertin kannalta vahinko. Ehkä ensi vuosikymmenellä?
t: Arvo

Perussuomalaisten syvästi halveksima maailman parantaminen alkaa epäkohtien osoittamisella.
Arvo Konservatiivi
 
Viestit: 1338
Liittynyt: 20.7.04 - 9:30
Paikkakunta: Muuramen kaupunki

ViestiKirjoittaja k-meleon päivämäärä 8.1.07 - 2:07

Toisesta korvasta sisään, toisesta ulos? Vaan olihan tuo eläväisempi tapahtuma kuin Maazelin johtama!
Käyttäjän avatar
k-meleon
 
Viestit: 3780
Liittynyt: 2.5.04 - 20:48

Re: Uudenvuodenpäivän konsertti - Neujahrskonzert

ViestiKirjoittaja VeHy päivämäärä 8.1.07 - 11:09

Arvo Konservatiivi kirjoitti:Keksiikö kukaan huomattavampaa musiikillista tapahtumaa kuin Uuudenvuodenpäivän konsertti Wienistä?

En tiedä miten ja millä asteikolla tuota oikein pitäisi mitata, mutta jos huomattavuudella tarkoitetaan näkyvyyttä ja yleisömäärää, siis sitä, että tapahtuma huomataan, niin kyllä Euroviisut ajavat kirkkaasti ohi tuosta pompöösistä, wieniläissnobistisesta tapahtumasta. Samoin käy, jos mitataan tapahtumien kestoa, euroviisujahan tulee erilaisina esikarsintoina ja ennakkoesittelyinä viikkotolkulla, Wienin konserttia vain parisen tuntia.

Pidän kyllä Strausseista, wienervalsseista, polkista ja opereteista, en tosin ihan kaikista. Mutta jokin tuossa uudenvuoden rituaalissa mättää, katson sitä jos telkkari sattuu olemaan auki eikä tule jalkapalloa miltään muulta kanavalta.
VeHy
 
Viestit: 6939
Liittynyt: 4.3.04 - 11:46
Paikkakunta: PK-seutu

ViestiKirjoittaja Mikki Hiiri päivämäärä 8.1.07 - 21:35

Voihan noita Strassin valssejakin silloin tällöin kuunnella vähän aikaa mutta harmoniselta struktuuriltaan väsyttävän yksitoikkoisiahan ja yksinkertaisiahan ne kaikki ovat vailla suurempaa rytmistä vaihteluakaan, mutta perinteiden kunnioittamnen on ymmärrettäää ja hyväksyttävää
Mikki Hiiri
 
Viestit: 1443
Liittynyt: 27.10.03 - 21:07

ViestiKirjoittaja Vieraampi päivämäärä 9.1.07 - 9:31

Eipä niissä uudenvuodenkonserteissa pelkkiä valsseja soiteta, kuten niitä seuranneet tietävät. Tulee siellä välissä polkkaa, schnell polkkaa, masurkkaa ja tietenkin se marssi!
Vieraampi
 
Viestit: 1841
Liittynyt: 12.3.04 - 9:29

ViestiKirjoittaja Mikki Hiiri päivämäärä 10.1.07 - 20:36

Vieraampi kirjoitti:Eipä niissä uudenvuodenkonserteissa pelkkiä valsseja soiteta, kuten niitä seuranneet tietävät. Tulee siellä välissä polkkaa, schnell polkkaa, masurkkaa ja tietenkin se marssi!


Jo, tuleehan sieltä aina jonkn opretin alkusoittojakin, mtta kovasti ovat kuin samasta muotista valettuja kepeäsä ja hilpeän ilottelevassa sointihurmassaan, kuin ateria, joka koostuu pelkistä makeisista, ilman pihviä. tuskinpa niitä juuri toisistaan erottaa. Toisin on usein Schubertin pianotanssien laita; valssin kuninkaan jos Strauss oli keisari, solidaarista vallanjaon periaatteta myötäillen tai mukaillen. Wieniläislassiet sinfonikotkin olivat syvemmin tuntevia tanssimusiikin nikkareita kuin strauss nuorempi
Mikki Hiiri
 
Viestit: 1443
Liittynyt: 27.10.03 - 21:07

ViestiKirjoittaja Vieraampi päivämäärä 11.1.07 - 9:40

Kuinkahan moni uuden vuoden yönä valvottuaan ja mahdollisesti erilaisia virvokkeita nautittuaan jaksaisikaan kovin raskasta ja vaativaa musiikkia kuunnella. Strauss-konsertti on juuri sopivan kevyttä uuden vuoden aloittamiseen - eikä haittaa, vaikka hetkeksi nukahtaisikin (itse nukahdan useimmiten vasta mäkikisan aikana). Ehtii niitä Wagnereita - ja hurjimmat musiikin harrastajat Schopen-mikä-se-nyt-oli:ia - kuunnella loppujen 364/365:n päivän aikana.

Ja mukavahan niitä nättejä balettityttöjä sekä kauniita Itävallan maisemia katsella ja tarkkailla, löytyykö itselle tuttuja Wienin kulmia.
Vieraampi
 
Viestit: 1841
Liittynyt: 12.3.04 - 9:29

ViestiKirjoittaja Mikki Hiiri päivämäärä 25.1.07 - 22:59

Mnä jaksaisin aina yhden Schubertin oopperan kuunnella koska vain
Mikki Hiiri
 
Viestit: 1443
Liittynyt: 27.10.03 - 21:07

Re: Uudenvuodenpäivän konsertti - Neujahrskonzert

ViestiKirjoittaja Arvo Konservatiivi päivämäärä 8.1.10 - 20:02

Georges Prêtren toinen uudenvuoden konsertti Wienissä oli innostavampi kuin kolmen ämmän - Maazel, Mehta, Muti - konsertit, muttei saanut ekstaasiin. (Prêtren 1. kerta oli 2008, jolloin aioimme paikalle, onnistumatta.) Olen sitä kuitenkin kuunnellut pariin otteeseen. Nyt on aika poistaa se kiintolevyltä.

Vuoden kuluttua kapellimestarina nuori lupaus Franz Welser-Möst: Cleveland Orchestran musiikillinen johtaja v:sta 2002, syksystä 2010 Wienin valtionoopperan "Generalmusikdirektor". Filharmonikkoja hän johti 1. kerran kaksi vuotta sitten.

Arvo Konservatiivi kirjoitti:Tammikuussa on joka tapauksessa tilattava liput 1.1.2008 konserttiin, jolloin kapellimestarina ei ole Maazel eikä Mehta. Ainakin noin olen tilanteen laskelmoinut ja aiomme siksi olla vuoden kuluttua Wienissä.


En vieläkään ole onnistunut kokemaan konserttia paikan päällä. Reissu yhä "työn alla", kuten sanotaan. Uskon kuitenkin, että saamme aikataulut ja vapaapäivät osumaan onnellisesti kohdilleen vielä ennen eläköitymistä.
t: Arvo

Perussuomalaisten syvästi halveksima maailman parantaminen alkaa epäkohtien osoittamisella.
Arvo Konservatiivi
 
Viestit: 1338
Liittynyt: 20.7.04 - 9:30
Paikkakunta: Muuramen kaupunki

Re: Uudenvuodenpäivän konsertti - Neujahrskonzert

ViestiKirjoittaja VeHy päivämäärä 8.1.10 - 22:10

Seuraan tätä museomusiikkia jonkin verran tai oikeastaan aika paljonkin, mutta mystiseksi minulle on jäänyt se, mikä kapellimestarin todellinen vaikutus lopputulokseen on. Joskus vaikuttaa siltä kuin orkesteri suorastaan pelkäisi johtajaansa ja seuraa tikkana pienintäkin viitettä siitä, mitä pitäisi tehdä. Tällä kertaa tämä Prêtre näytti minun silmiini kallioluodolla eturaajojaan läpsyttävältä vanhalta hylkeeltä ja orkesteri soitti sen minkä soitti hänestä välittämättä. Kaipa he sen repertuaarin osaavat vaikka unissaan.
VeHy
 
Viestit: 6939
Liittynyt: 4.3.04 - 11:46
Paikkakunta: PK-seutu

Re: Uudenvuodenpäivän konsertti - Neujahrskonzert

ViestiKirjoittaja humalainen päivämäärä 12.1.10 - 19:57

Ehkä sinun kannattaisi tutustua paremmin kotimaisen konserttimusiikin tarjontaan 1900-luvun alkupuolelta lähtien mikäli et ignoroi kotimaista sinfoniakirjallisuutta josta vain muutaman prosentti kuuluu repertoaariin vaikka useimmat heistä olivat taiteellisesti näkemyksellisiä päteviä sävellyksen ammattilaisia viimeistään melartinista lähtien jonka sinfonioita kuuntelin tuon maintsemasi kevyen populaarimusiikki konsertin sijasta joista kahden vastakkkaisen teemaelementin taistelusta huolimattaa ilmenee myös taistelun yläpuolelle kohonnutta kontemplatiivista voimaa ja varsinkin 3. ja 6. sinfoniassa pistää merkille pitkälle romantiikkaan ilmenevän beethovenin 9. sinfonian alun hämäristä usvista vähitellen kristallisoituvasta ideasta ja jälkimmäisessä musiikin kohotessa bassojen syvyyksistä hitaan marssirytrmin, kokosävelasteikosta muodostetun sointuklusterin henkeä salpaavana ukkosen jyrinänä johon käyrätorven mahleriaaninen uljas johtomotiivi liittyy ei voi kuin pakahtuneena sydän syrjällään seurata säveltäjän innoituksen ja inspiraation lentoa rintakehää laajentavan kiihkeän musiikin assosioituessa menneisiin koettuihin järkytyksiin jonka subliimista objektivoidusta tunteesta nauttien koemme sielua puhdistavan ja jalostavan katharsiksen ja eskapistisen arjesta irrottautumisen tragedian syvästi, järkyttäminä aaaah haltioidun, tähän sibbe ei pystyisi koskaan mutta ei tarvitse laput silmillä uskoa vain yhden säveltäjän luuloteltuna pidettyyn totuuteen.

Myös tuulkkkasen 3. meri sinfonia on saanut haltioitumaan useammin kuin kerran impressionistisen pehmeeän aaltojen liplatuksen keinuttaman laivan merimatkasta sumutorven tuutatuksen saattelemana läpi seesteisten ja vaahtopäille nousseisen laineiden myrkyisänä tuiverruksena energisestä rytmisestä välimerellisestä leikisyydestä vakavampia ihmiskunnan kohtalonkysymyksiä sivuavana teknokraattisuuden ja luonnonvoimien mittelönä säöveltäjän itse kirjoittaman libreton mukaan. hienoa musiikkia kuitenkin.
humalainen
 
Viestit: 914
Liittynyt: 17.12.06 - 22:57

Re: Uudenvuodenpäivän konsertti - Neujahrskonzert

ViestiKirjoittaja Arvo Konservatiivi päivämäärä 1.1.11 - 17:29

Arvo Konservatiivi kirjoitti:Vuoden kuluttua kapellimestarina nuori lupaus Franz Welser-Möst: Cleveland Orchestran musiikillinen johtaja v:sta 2002, syksystä 2010 Wienin valtionoopperan "Generalmusikdirektor". Filharmonikkoja hän johti 1. kerran kaksi vuotta sitten.
[...]
En vieläkään ole onnistunut kokemaan konserttia paikan päällä. Reissu yhä "työn alla", kuten sanotaan. Uskon kuitenkin, että saamme aikataulut ja vapaapäivät osumaan onnellisesti kohdilleen vielä ennen eläköitymistä.


"Nuori lupaus" Welser-Möst on tyylikkäästi harmaantunut herrasmies, vähäeleinen ammattilainen. Hyvä, että instituutio uusiutuu. Vuoden kuluttua yksi suosikkikapellimestarini, Mariss Jansons. Olisi onnea, jos paikalle pääsisi. Filharmonikkojen nykysysteemin mukaan lipunmyynti on kuitenkin lähes kirjaimellisesti lottoarvontaa: jonoon ilmoittaudutaan tammikuun alussa ja kone arpoo onnelliset, jotka saavat ostaa pääsyliput.
t: Arvo

Perussuomalaisten syvästi halveksima maailman parantaminen alkaa epäkohtien osoittamisella.
Arvo Konservatiivi
 
Viestit: 1338
Liittynyt: 20.7.04 - 9:30
Paikkakunta: Muuramen kaupunki

Re: Uudenvuodenpäivän konsertti - Neujahrskonzert

ViestiKirjoittaja kritiikki päivämäärä 2.1.11 - 15:12

Uudenvuoden Straus-konsertti on muuttunut toiston puolesta erääksi tylsimmistä ohjelmista joita YLE lähettää.
Ennenvanhaan se oli keskieuroopan mäkiviikon aluskonsertti, mutta nyt YLE:n kokoomusjohtoisessa ajassa kaikkien odottoma mäkikilpailu on myyty kaupalliselle puolelle- ja tylsempi Straus-konsertti, josta kaupallinen puoli ei ole kiinnostunut, näytetään porvariYLE:n kanavalla.
kritiikki
 
Viestit: 3073
Liittynyt: 26.9.03 - 16:43
Paikkakunta: Tampere

Re: Uudenvuodenpäivän konsertti - Neujahrskonzert

ViestiKirjoittaja VeHy päivämäärä 2.1.11 - 22:19

Tuon kritiikin viimeisin postaus on samaa
valopäisyyttä, kuin kaikki muukin hänestä ulosirtautuva..
VeHy
 
Viestit: 6939
Liittynyt: 4.3.04 - 11:46
Paikkakunta: PK-seutu

EdellinenSeuraava

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron