Erittäin hyvä kysymys! Scorrevole osaa varmasti vastata tähän paremmin. Sillä aikaa omia mietteitäni aiheesta. Korjailkoon Scorrevole sitten ammattimiehenä tai -naisena minun virheitäni.
Pahoittelen luennoivaa äänensävyä -- luennointiin pätevyyteni ei musiikin saralla riitä innokkuudesta huolimatta. Tarkoituksenani on valottaa kysymystä lisäkysymyksillä.
Sonaattimuoto on sinänsä sumea käsite, eikä niinkään valmis muotti, jollaisena se välillä näyttäytyy musiikin historian kursseilla. Sonaattimuotoisilla kappaleilla voi ajoittain olla hyvin vähän tekemistä keskenään. Ehkäpä sonaattimuotoa voisi ajatella jonkinlaisena temaattis-harmonis-teksturaalisena "syvämuotona", jonka kaikki vaiheet eivät toteudu missään yksittäisessä teoksessa -- samaan tapaan kuin venäläiset semiootikot analysoivat kansantaruja. Tämä on tietääkseni todistamaton hypoteesi.
Mitä tarkoitetaan tonaalisuudella? Loppujen lopuksi toonikan ja dominantin suhde on selitettävissä yläsävelsarjalla ( -- kvintti on ensimmäinen, ja vahvin, yläsävel (poislukien oktaavi) -- ) ja äänenkuljetuksella (ts. alle pienen terssin (ns. kriittinen kaista) horisontaaliset intervallit koetaan liikkeenä). Schönberg itsekin totesi, ettei kahdentoista sävelen täydellinen demokratia ole edes mahdollista. (Vaikka itse en suosittelisikaan Schönbergiä teoreetikkona kenellekkään. Säveltäjänä kyllä.) Sinänsä termi atonaalinen on hieman harhaanjohtava useimmissa tapauksissa. Lutoslawski on loistoesimerkki säveltäjästä, jonka musiikki on tonaalista olematta "tonaalista".
Temaattinen säveltäminenhän taas on täysin mahdollista myös "atonaalisesti" -- Ajoittain tuntuu, että monet säveltäjät keskittyvät muodonnassa VAIN temaattisuuteen. Eli jonkin asteinen kertaus on täysin mahdollista luoda teksturaalisesti ja temaattisesti. Itse joku aika sitten ihmettelin Paavo Heinisen jousikvintettoa temaattisuuden perspektiivistä -- etenkin sen ensimmäistä osaa. Ja voin sanoa, että ihmeteltävää riitti.
Toivottavasti aiheesta seuraa enemmänkin keskustelua.