YLE Radio 1

Olin eilen katsomassa Kansallisen "Tuntematonta sotilasta". Kirjoitan siitä jotain, koska Lasse sitä pyysi. Mitään ihmeitä en siitä halua kertoa, koska arvelen sinne lukijoista joidenkin muidenkin kuin moxun olevan menossa. Sitä paitsi mietin loppua vielä hiljalleen. Ei siinä mitään ettäkö kuvien ampuminen olisi minuun jotenkin vaikuttanut. Koin vain henkilöiden ja aatteiden vaihtuvan, kuvien putoavan. Kaikkia en nähnytkään, koska edessäni istui kovin suuri ja leveähartiainen mies. Miten sattuikin. Arvelen kuitenkin jonkun vieraan vallan edustajankin olleen kuvien joukossa. Venäläisethän olivat muuten edustettuina.

Sotilaat esiintyivät kollektiivina mutta he esittivät myös yksilöitä, useampiakin. Joitakin satumaisia henkilöhahmojen yhdistämisiä oli oivallettu. Liioittelut olivat joskus tosi hyviä. Joidenkin kohtausten pituutta hieman ihmettelin mutta en sano, ettäkö pitkä hiljainen tauko ei puhuisi. Teatterisalin käyttäminen sotatantereena oli silmiä hivelevää. Miten ihmisen yksinäinen kuolema onnistuttiin kuvaamaan kaiken keskellä.

Lopussa oli Linnan tekstiä ja itse arvelin ja mietin jälkipolvien vastuuta omista sanoistaan ja teoistaan. Aina ovat syyt ja seuraukset. Hesarissa valtiosihteeri Risto Volanen oli Helsingin Sanomien ja Radio Helsingin kutsumana vieraana katsomassa näytelmää (HS la 29.12.2007, C3) poistuen esityksestä sen ensin näkemättä haukuttuaan tippa linssissä. Hän pohti toimittajalle asioita jälkikäteen ja oli ilmeisen selvästi kokenut lopun ampumiset täysin konkreettisina niihin henkilöihin tähdättyinä luoteina joita kuvissa näkyi. Se on hänen kokemuksensa.

Riku Jokinen Hesarissa jutussa Tuntematon sai valtiosihteerin kyyneliin kirjoitti:Hän yhdistää näytelmän vihan ja väkivallan kulttuuriin, jota edustivat aiemmin muun muassa 1960-luvun lopun vasemmistoradikaalit ja AKS:n radikaalijäsenet 1930-luvulla. Sen sijaan nyky-Suomea rakennetaan demokratian ja sivistyksen pohjalta.

Tähän en voi yhtyä. Kun ihminen ei kanna huolta vain ympäristöstään, vaan tietää myös että USA:ssa talouden käyrät laskevat ja Kiinaan menevät rakennusmateriaalit sitä vauhtia, että rakentajat täällä saavat odotella tyhjää kun materiaalia ei ole, niin puhu siinä sitten demokratiasta. Ei ole nykypäivä helppo. Vaikea on demokratiassa asuvien taivutella esim. pohjoisessa metsäyhtiöiden tuotantolaskelmien valinkauhassa.

Marja, oliko se Sinun mielestäsi Linnan vai Smedsin Tuntematon sotilas?

Kyllä se Linnan Tuntematon sotilas oli. Olin alussa aivan järkyttyneessä tilassa koska jännitin. Smedsin juttu se on tietenkin toteutuksen vuoksi. Kun maalaustaiteessa pyyhkii valokuva nykyään rinnalla tosi hyvin, niin tässä oli kuin filmi ja teatteri samassa tilassa yhdistettynä kokonaisteokseksi.

Pari viikkoa takaperin näin Smedsin Tuntemattoman ja täytyy todeta, että ennakkokohu on aika pitkälle perusteetonta. Kummallista, että kolmen ja puolen tunnin esityksestä tarkastellaan vain lopun viimeisiä minuutteja ja niille annetaan sellaisia merkityksiä, jotka ovat lopulta kohtuullisen irrallaan sekä Linnan tekstistä että Smedsin näytelmästä. Riitaojan korottaminen näin keskeiseen rooliin on perusteltua Linnan teoksen tematiikan kannalta: sodassa on kyse pelosta ja sen voittamisesta tai sille häviämisestä. Kuvien ampuminen kannattaa nähdä ennen kaikkea sodasta aiheutuvana UHKANA suomalaiselle yhteiskunnalle. Näin ollen ammutuiksi eivät tietenkään tule henkilöt vaan instituutiot - kuvia eivät ammu suomalaiset sotilaa vaan vihollinen tai sota ylipäänsä.

Kajaanin kaupunginteatterissa olen nähnyt muitakin Smedsin ohjauksia, joten olen ehkä jo tottunut hänen tapaansa käyttää tekniikkaa apuna (Kolme sisarta) eikä tekstin särmäisyyskään enää häiritse, päinvastoin minusta on hyvä että teatteri panee ajattelemaan.

Smedsin Tuntematon on nähtävä kokonaisuutena: hän tekee teatterista (näyttelijät, katsomo, tekninen henkilökunta jne.) taideteoksensa elävän osan - sotatantereen. Tässä hän onnistuu loistavasti, nero kun on. Minusta tuntuu, että näytelmässä ei ole yhtään heikkoa kohtaa eikä harkitsematonta kohtaa.

Joku kirjoitti, ettei yleisö pidä Tuntemattomasta: ainakin 19.1. esityksessä aplodit olivat valtaiset, jopa lattiaakin tömisteltiin. Lisäksi täyteen varatut katsomot kertovat omaa kieltään.

Suosittelen suomalaisille ja muillekin!

point kirjoitti:Lisäksi täyteen varatut katsomot kertovat omaa kieltään.

Tarkottako tämä nyt sitä että kun meikäläinen taannoin tilauslinjakalla kävi kahtomassa Lahden kaupunginteatterissa Juhan mutta lähti puoliajalla pois kun ei miellyttänä, niin tosi-asiassa ukko piti esityksestä kun oli kerran varanna lipun siihen?

Puliukko kirjoitti:

point kirjoitti:Lisäksi täyteen varatut katsomot kertovat omaa kieltään.

Tarkottako tämä nyt sitä että kun meikäläinen taannoin tilauslinjakalla kävi kahtomassa Lahden kaupunginteatterissa Juhan mutta lähti puoliajalla pois kun ei miellyttänä, niin tosi-asiassa ukko piti esityksestä kun oli kerran varanna lipun siihen?

Uskoisinpa puliukon tietävän mistä pitää ja mistä ei. Käypäs katsomassa Kansallisen Tuntematon niin palaamme asiaan.

Turun Sanomat 31.12.2007;
Kulttuuritoimitus oli koonnut vuoden varrelta osuneita kolahduksia.
Väinö Linna - Kristian Smeds: Tuntematon sotilas
Suomen kansallisteatterissa oli saanut neljältä naiselta arvioita, joista lyhyesti >

Irmeli Haapanen:
Piiskaa pölyt pois klassikosta. Jokainen hetki hämmästyttää ja ravistelee.
Smedsin kielellä puhetta sukupolvikapinassaan.

Eeva Kemppi:
Voimallinen teatterielämys. Päällimmäisenä mielessä Kempillä esityksen jälkeen;
Miksi tehdä jotakin puolinaisesti, puolella teholla,
kun voi tehdä rehellisesti ja täysillä.

Kaisa Kujanpää:
Osa kulttuurielämyksestä ohi, kun on esityksestä poistunut.
Esityshetkellä Smedsin Tuntematon piti Kujanpäätä otteessaan,
eikä se kirjoittaessaan ollut vielä päästänyt häntä irti.

Kaisa Kurikka:
Smedsin disko-versio kyseenalaistaa jähmeiksi muovatut arvot.
Erityisesti 1. näytös, kameroineen ja liikkuvin kuvin.
Yksittäiset roolityöt tekivät Kurikkaan vaikutuksen.
Piti toisen illan ainoana puutteena, ettei Smedsin kuva ollut
alas ammuttujen kansallisten ikonien joukossa.

YLE Radio 1:ssä äskettäin teatterimies Juha Hurme totesi Linnan Tuntemattomasta:
.. On satua...
Niinhän se perimmältään onkin...

Kävin vihdoin katsomassa Tuntemattoman sotilaan, suosittelen muillekin. Kova möykkä, meteli ja välillä hallittua kaaosta. Teknisesti tosi hyvin toteutettu, livekuvaus tehosti hienosti teatterin perinteistä konseptia, toi vieläkin lähemmäksi. Ennen väliaikaa näytös sujui ja eteni mallikkaasti, mutta jälkimmäinen osa jäi jotenkin epäselväksi...en sitten lopulta sisäistänyt ja ymmärtänyt kai...jäi vähän kaukaiseksi. Eikä minua liioin kuvien ampuminen koskettanut. Ilahduttavaa oli myös se, että katsomossa istui kaiken ikäistä katsojaa. Hieno asia Kansallis teatterille, koska nyt on pölyt tampattu katosta alas, kiitos tuntemattomien sotilaiden. Mielenkiinnolla odotan pölyn laskeutumista ja sen jälkeistä elämää. Seurassani ollut harrastajateatteriaktivisti huokaili, kunpa saisi käyttöön tuollaisen tekniikan ja rekvisiitan. Olen pikkutyttönä nähnyt Pyynikillä yhden version, mikä oli myös vaikuttava, ihan oikeine lentokoneineen.

Mainittava on myös, ettei tällä kertaa tarvinnut kiemurrellen ja vaivautuneena istua penkissä, sellaisiakin kokemuksia on ko teatterista. Se se on verorahojen tuhlaamista - nimittäin jonninjoutavan pyörittäminen.

moxu kirjoitti:Teatteriesityksistä esitettäviin mielipiteisiin sisältyy sääntö, jonka rikkoja osoittaa täydellisen ymmärryksensä puuttumisen, mitä asiaan tulee: Näkemyksiä saa esittää vain henkilö, joka on käsiteltävän esityksen nähnyt. Muut pitäköön suunsa kiinni.

Niin teen minäkin, kunnes olen esityksen katsomassa käynyt.

Lupaus, että palaan asiaan tietyn ehdon täytettyäni, on nyt lopultakin mahdollista lunastaa. Ja se on minulle todella mieluisa tehtävä.
Kristian Smeds on tehnyt kulttuuriteon, jonka rinnalla kaikki netissä vallitseva virtuaalitodellisuus voidaan unohtaa omaan mitättömyyteensä: Kansallisteatterin suuren näyttämön juttu on katsojien huulilla merkkitapauksena.
Mieleeni palasi muistuma Åke Lindmanin elämäkertakirjasta "Åke ja hänen maailmansa", jossa tuo Laineen leffan Lehto piti kunnioitettavana sitä, että Mollberg uskalsi tehdä uuden leffan, mutta esitti kuitenkin näkemyksenään, että "toinen Tuntematon pitäisi tehdä vasta sitten, kun sotajutut ovat kaikille tekijöille aitoa historiaa, vain korkeintaan isoisien jutuista tuttuja". Nyt tuo hetki on koittanut ja Kristian Smeds on lunastanut meidän sukupolvemme lupauksen työstämällä Väinö Linnan tekstuaalimateriaalin pohjalta sekä perinteisesti että modernisti assosioiden teoksen, jota on turha latistaa sellaisten melko vaatimattomien määreiden kuin "teatteriesitys", "spektaakkeli" tai "taideluomus" alle.

Onko Kansiksen Tuntematon sitten enemmän Linnan vai Smedsin juttu? Onhan sen teksti toki Linnaa, mutta visualisointi ja kerronta tätä aikaa vasten on enemmän Smedsiä. Tai sanotaanko suoremmin: tämän seuraaminen saattaisi olla hankalaa, ellei tuntisi Linnan tekstiä ja osaisi löytää sieltä viitteitä, koukkuja yms. Tosin voisi olla mielenkiintoista myös kuulla, miten kokonaisuuden hahmottaisi sellainen henkilö, joka suostuu myöntämään yleissivistyksessään Tuntematon sotilas-kirjan mentävän vajeen.
Yhtälailla joillekin katsojille saattaa olla ylitsepääsemätöntä se, ettei tarinaa kerrota täysin kronologisesti, että välillä irrottelu menee niin hulvattomaksi, että epäilemättä Linnakaan tuskin sille voisi muuta kuin nauraa, että Tuntemattoman "pyhät paikat", kuten yksittäisten miesten kuolemat saatetaan ohittaa kokonaan, että tiimi on sittenkin yksilökerrontaa vahvempi -mutta kenellekään ei jää epäselväksi jutun roolijako (Rokka Henry Hanikka, Lammio Antti Luusuaniemi, Lehto ja Honkajoki Petri Manninen, Määttä Jussi Nikkilä, Riitaoja ja Hauhia Heikki Pitkänen, Lahtinen Antti Pääkkönen, Vanhala Esa-Matti Long, Hietanen Kristo Salminen, Koskela Timo Tuominen, Rahikainen Juha Varis, pappi ja Mäkilä Jouko Keskinen, Sarastie ja Edvin Laine Jaakko Kytömaa, Mielonen ja Kaarna Markku Maalismaa sekä nainen Meri Nenonen) ...

Iso näyttämö on ankara tila akustiselle näytelmälle ja jutulle, jossa ilmeilläkin on merkitystä. Sikäli äänenvahvistuksen ja reaaliaikaisen videokuvan käyttö on ihan hyvä idea. Ja sitäpaitsi tuttua Smedsin Kajaanin esityksistäkin.

Eihän sitä voi, kuin suositella. Jokunen yksittäinen lippu silloin tällöin saattaa olla saatavilla. Katsomon heikoimmat paikat, ts.ne lähinnä II-parvella sijaitsevat tuolit, joilta ei ole näkyvyyttä koko estraadille, eivät ole myynnissä.

Yle Teema on tallentanut esityksen, tai siis useammankin vedon, joista koostetaan yksi kokonaisuus. Se on määrä esittää ensi helmikuussa.

Teema lähettää huomenna illalla tv:stä "Tuntematon sotilas" ...
tv-taltioinnin, joka tästä Kansallisteatterin esityksestä kuvattiin.
Siitä oli jotain tänään Kultakuumeessakin (uusinta illalla).

En itse taaskaan pääse esitystä seuraamaan, joten joudun
tyytymään tuntemattomaan tulkintaani muista lähteistä,
joka sekin aiheeseen nähden on näkökulmana hyvä.

Kulttuurin keskusteluosiossa oli myös viimeksi (17.5.08)
moxun vastauskirjoitus otsikkoon: "Tuntematon sotilas",
jossa [8] alasivua.

Huonoa teatteria.
Kristian Smedsin ohjaama "Tuntematon sotilas" on huonoa teatteria.
Ryssän Puna-armeijaa kuvattiin 1950-luvun Lahtelaisilla Upo-pesukoneilla.
Vuoden aikana on yritetty tässä tekeleessä presidentti Halonen teloittaa. Piru vieköön. Hengissä se edelleen on.
Arvosteluni on: Avutonta. Avutonta. Avutonta.
TTA.

Unohdin koko suuren tapauksen ja puuhasin pitkään ihan muuta. Sitten kun avasin telkkarin ja Teeman, niin hetken ihmettelin mitä möykkää sieltä tulee. Oli esitys sen verran pitkällä jo, että en enää jäänyt seuraamaan. Kun oli muuta puuhattavaa.

Ei se minusta ollut lainkaan avuton esitys. Luultavasti tämä tv-esitys oli tiiviydessään viihdyttävämpi kuin pitempi teatteriversio. Kyseessä oli ohjaajan näkemys Linnan romaanista, jonka suurin osa katsojakunnasta tuntee etuperin, takaperin, selällään ja mahallaan. Siksi myös esitys noudatteli tätä järjestystä. Ainut ylilyönti minun mielestäni oli se Honkajoki-kohtaus, jossa Aarne on vammainen, ja sadistinen upseeri vaatii häntä nousemaan seisaalleen. Kohtausta puolusteltiin sillä, että miksi katsojat hyväksyvät sen, että isot miehet leikkivät sotaa, mutta eivät sitä, että vammaista uhkaillaan. Kysymyksiä voi tietysti herätellä ja sota on julmaa, mutta en silti oikein pitänyt sitä sopivana. Ehkä siinä kohtauksessa haluttiin sitten saada häivytettyä näytelmästä tunnelmaa pelkästä ilomielisestä ja reipashenkisestä sota-aiheisesta kabareesta, jollaisena näytelmän olisi voinut muuten harhautua näkemään?

Parasta oli mielestäni aivan ylivoimaisesti se Riitaojan laulu. Hieno balladi, joka jäi soimaan päässä. Riitaojaa esitti Heikki Pitkänen. Upeat, herkät kasvot!

Pikku pettymyksenä koin sen, että sotamies Viirilä loisti jälleen lähes täydellisesti poissaolollaan.

Pesukoneitten takomisessa näyttelijöitten silmät oli suojattu laseilla. Miten lienevät katsojat säilyneet suojassa?

Lopussa todettiin, että Suomi on kuollut. Siltähän se tuntuu Edvin Laineen elokuvaa katsellessakin. Ja aika monen sotijan kohdalla oli tottakin. Julkkiksien ampumista en ymmärtänyt, mutta en minä ymmärrä muutenkaan paljon mitään.

Eilen su 8.2.08 kuulin YLE Radio Suomen Kulttuurikuntoillan loppua,
jossa Juha Roiha, Minna Joenniemi ja Jukka Virtanen keskustelivat
soittajien kanssa kulttuurista...
Minna Joenniemi kertoi aikovansa katsoa sen sunnuntaisen
Tuntemattoman sotilaan uusinnan.
http://kulttuurikunto.yle.fi/

Kyllä jotenkin erilainen tunne tuli verrattuna teatterikokemukseen. Eikö, hah?, Viirilä ollut kuin sivupolkuna Honkajoen menossa Inariin susia naimaan vai muistanko väärin. Ehkä sanat ovat jonkun toisen suusta. Petroskoi-kohtaus tuntui erilaiselta kuin teatterissa. En oikein pitänyt siitä. Ja kertojaa en muista olleen esityksessä lainkaan mutta ehkä oli. Loppupuolen asemasota-aikaan liittyi sotamies Hauhian tulo ja häntä esitti sama henkilö kuin Riitaojaakin. Kun medioiden kanssa oltiin tekemisissä, niin kyseeessä oli Hauhia-show tai jotain siihen tyyliin hieman asumaniemeläisittäin maustettuna: suuri hulabaloo ja sitten kuula otsaan naapurista. Tämä oli muutettu yleiseksi bunkkerissa käymiseksi. Teatteri sotatantereena tuntui siellä konkreettisena ja Lehdon kuoleman jälkeen oli hiljaista, koska siihen tietenkin liittyi näyttämön viritysten vaihtaminen jne. Nämä ampumiset tuntuivat nyt hieman erilaisilta, vaikka en nytkään nähnyt kaikkia kasvoja kuten en teatterissakaan. Ehkä siinä menivät ja kuolivat sinivalkoiset värit ja äänet.

Minuun vaikutti nyt ja teatterissa filminpätkä, jossa venäläinen upseeri vedettiin Ladasta ulos Kiasman kulmilla. Onkohan siitä usemapi filmiversio. Koin aikanaan, että kadulla ihmiset katsoivat kummissaan ja kovin totisina tapahtumaa. Eivät nauraneet kuten osa tässä esityksessä. Voihan olla, että asetin sinne silloin oman jännittyneisyyteni.