YLE Radio 1

Miksi kulttuuri-ihmiset lähes itkevät, jos vähänkin kulttuurilta vaadittaisiin tulosvastuuta samaan tapaan, kuin nykyään aletaan vaatia jopa sairaanhoidolta ja muiltakin todella tärkeiltä toiminnoilta? Mikä parku syntyykään esim. jos joltakin teatterilta leikataan kunnan avustuksia tvst. Minusta kulttuuri on tärkeä asia. Mutta kulttuurintekijät eivät saa itse olla ne, jotka sen arvon määrittävät tai ne, jotka määrittävät mikä on oikeaa ja tuettavaa. Minusta kulttuurissakin ne, jotka sitä "kuluttavat", ovat oikea taho tuestaan päättämään. Eli kaikki verovaratuet pois kulttuurilta ja kansa äänestäköön lompakollaan. Arvokas kulttuuri saa kassavirrat luokseen ja arvoton kuolee...ihan niinkuin muussakin elämässä. Ja kyllä aito kulttuuri elää omalla voimallaan, jos sen tekijä tekemistään riittävän tärkeänä pitää. Siitä on esimerkki vaikka kivikauden mies. Ei hänkään saanut kalliomaalauksiinsa tukea mistään. Hänellä vain luomisvoima ajoi maalaamaan kallioseiniin tai soittelemaan "bongorumpuja". Hän koki kulttuurinsa tärkeäksi ja kansa löi kaveria nuijalla päähän jos ei miellyttänyt tai kaveri sotki paikkoja.
Miksi noita Helsinkiin pystytettyjä taidelaitosmonumentteja ei perustella koskaan kunnolla...siis näillä maksa itse tai kuole- arvoilla vaan aina perustelut ovat sitä samaa plääpläätä kyldyrellistä eurooppalaisuudesta tai niinkun pikkulapset asioitaan perustelevat...kun kaikilla kavereillakin on niin minäki tarvin samanlaisen lelun?

Tätähän on puitu niin kauan kuin ihmisen tekemisiä on kulttuuriksi nimitetty. Tässä omia hajamietteitäni.

Meillä on seurattavanamme ainakin kaksi laboratoriota, jossa kapitalistinen panos-tuotos on ensisijainen olemassaolon kriteeri. Siis MTV3 ja Nelonen. Vuosien aikana niissä on laskettu rimaa sentti sentiltä, koska katsojan lompakko haluaa kirmata eikä hypätä. Hyvä taide vaikuttaa. Parhaassa tapauksessa se muuttaa maailmaa muuttaessaan ihmisiä. Hyvä viihde tuo unohdusta, joskus jopa ajateltavaa. Mutta myös huono viihde vaikuttaa.

Hyvän taiteilijan pensseli paljastaa, hyvän maalarin peittää, mutta vain taiteilija joutuu edelleenkin elämään kivikautta.

Karponkin vaikutus perustuu välineen voimaan, eikä siihen, että katsojat yhteisrintamassa taistelisivat osoitettua vääryyttä vastaan. Vääryys jää kahvipöytämutinaksi. Viihdelaitosten voittajia ovat mainostajat ja kanava, ja voitto mitataan rahassa.

Taidelaitosten määrä ja laatu viestivät jotain kansasta, kuten sinä Suomesta ja suomalaisista. Samalla tavoin myös menestynyt urheilija halutaan nähdä urheilevan Suomea maailman kartalle.

Yritykset jotka haluavat tulla profiloiduiksi esimerkiksi edelläkävijänä, tukevat kulttuurilaitoksia osana markkinointiaan. Kiasma on siitä esimerkki. Suomen valtio on yritys, kaikki kunnat ovat yrityksiä. Meillä kaikilla on sidosryhmiä, joihin halutaan vaikuttaa vaikka siten, että saadaan edullista lainaa, näkyvyyttä, markkinaosuutta, tai muuta hyötyä. Pesethän sinäkin naamasi joka päivä ja vaihdat puhdasta ylle tuon tuosta. Olepas vuosi luonnonvaraisena, niin katsotaan oletko suvullesi kunniaksi

Minä hyväksyn elitistiseksi haukutun kulttuurirakentamisen verovaroin, vaikka en niitten palveluja käytäkään kovin paljon. Joku suomalainen kapellimestari kannatti taannoin haastattelussaan elitismiä, koska se tarkoittaa tyytymistä parhaaseen mahdolliseen laatuun. Lyhyen tähtäimen voitontavoittelulla ei saa kuin rahaa. Sekin pitää käyttää johonkin – toiseen vastaavaan projektiinko?

Pikkulasten logiikasta voi sitäpaitsi vetää suoremmat yhtäläisyydet kaupalliseen kulttuuriin.

Kaikesta huolimatta minä itse valitsen mitä taide- tai kulttuuripläjäyksiä minä kulutan. Jos kannattaisin kapitalistista tuotos-panos-mittaria elämys- ja sivistyskokemuksissa, joutuisin tuomitsemaan itseni jyrkästi, kun lähden kolmen minuutin täydellisen auringonpimennyksen vuoksi viikon matkalle useamman sadan euron hinnalla. Valinnassani ei ole kysymys hinnasta vaan arvosta.

Enemmänkin olisi "asiaa" mutta nyt kutsuu kahvipannu.

Mutta miksi kulttuuri perimmiltään tarvitsee tukea? Eikö elävän kulttuurin merkki ole juuri se, että se lähtee pelkästään luomisvoimasta. Minusta pelko, että kulttuuri sammuisi tuen loppuessa on turha. Päinvastoin silloin karsiutuisivat pois vain alan "leipäpapit".
Tekisi mieli vetää tähän vielä raaka mustavalkoinen priorisointikin tyyliin: terveyspalvelut vastaan konserttitalo, työllistämisrahat vastaan teatteri..
Minusta näihin kulttuurilaitoksiin maksetaan paljon liikaa verotukea. Sopiva taso olisi, että esim. oopperalippujen hinnoista olisi korkeintaan 10% tukea. Lopun maksaisi kuluttaja itse. Väitän, että taiteen taso nousisi.

Hyvää Joulua oopperataloon!

Olen hyvin arka ehdottamaan mitään ja kirjoitan foorumillekin vain rohkaistuneessa tilassa ollessani.
Nyt ehdotan, että aarioiden väliin laitettaisiin mainoksia ihan niin kuin televisiossakin ohjelman sekaan ympätään. Loppuaploditkin voitaisiin korvata tekonaurulla. Uskoakseni herkkutattien myyjät ja muovikulttuurin suurteollisuus osallistuisi mielellään oopperan kustannuksiin tuolla periaatteella. Saattaisi jopa käydä niin, että laulajien palkkakulut pienenisivät kun laulua tarvittaisiin vähemmän, koska mainokset veisivät enimmän osan ajasta. Lämpiössä tarjoiltaisiin konjakin ohella myös lonkeroa ja kaljaa. Niitä on helpompi myydä. Makkarastakin saisi varmaan paremman katteen kuin bakelsista.

kulttuurin suurkuluttaja

Miksikäs ei vaikka mainoksia? Sama se sille, kunhan itsensä elättävät. Sinänsä oopperoitten pitäisi minusta elättää itsensä puhtaasti lipputuloillaan. Jos kansa TODELLA haluaa ooppeeraa, se myös tungeksii lippuluukulla ja maksaa ihan mitä pyydetään. Niin se on muussakin elämässä. Mietitäänpä vaikka bensan hintaa. Bensakaan ei oopperan tapaan ole kaikkein elintärkein hyödyke mutta siitä huolimatta hinnankorotukset eivät lopeta bensan ostamista. Kansa on halukas ostamaan huomattavalla osalla ostovoimastaan bensaa...hinnasta huolimatta. Bensaan käytetty osuus on aivan eri luokkaa kuin kulttuuriin käytetty. Erona on vain asioitten koettu tärkeysero. Miksi kansa ei käytä oopperan ostoon samaa prosenttimäärää tuloistaan?

Kävin samantapaista keskustelua muutama vuosi sitten ravintolavaunussa erään maanviljelijän kanssa, joka oli palaamassa Helsingistä mielenosoituksesta. Kovin oli äreä, enkä välittänyt kaivaa verta nenästäni puhelemalla maatalouden tuista. Otin esiin vain EU:n mukanaantuoman kilpailu-uhkan kysymällä hänen näkemystään siitä. Viattomista aikeistani huolimatta tämä viljelijä kävi riveliini kiinni. Teko kertoo vain huonosta keskustelutaidosta, ei aiheesta.

Asiaan. Hän paheksui kuntansa päätöstä tukea paikallista bussiyrittäjää kannattamattomilla reiteillä. En uskaltanut sanoa, että tukihan kohdistuu niihin syrjäseudun asukkaisiin, eikä bussiyrittäjään. Samalla tavoin korkeakulttuurin tuki on suunnattu meille rahvaalle, eikä niille laitoksille.

Venäjällä riehuu kapitalismin viidakon lait. Vastikään eräskin moniljonääri perusti gallerian uusrikkaille. Suomessa ei niin suurta ja rikasta etujoukkoa ole, että voisi ylläpitää tarpeeksi näyttävää hajurakoa muuhun kansaan. Suomen asukaspohja on pieni ja kulutusmahdollisuus verotuksella tasattu. Täällä keskiluokkakin voi osallistua "parempiin" rientoihin. Valitettavasti potentiaali on ympäri maata, eikä näe tarpeelliseksi lähteä Tositeeveensä äärestä.

Sponsorointi on mainostamista. Rockjuhlilla on totuttu näkemään eri firmojen osastoja. Savonlinnassakin ehkä, en tiedä kun en ole käynyt, kuten en oopperatalostakaan. Pienehköä palkkaa ansaitseva yksinhuoltajatuttavani voisi kyllä valistaa minua tässä asiassa, kun on päässyt siellä käymään, kiitos subventoidun lippuhinnoittelun.

Kannatan kuitenkin hyvintehtyä mainostamista ja sponsorointia kaikissa kulttuurilaitoksissamme. Kaduilta sitä vähentäisin - siellä se on liian halpaa ja kaikki pääsee esiin. Mutta se onkin jo eri juttu. Pentin tulevaisuudenkuvalle pitää nauraa varovasti, kaikki on mahdollista. Hän kuitenkin unohti yleisön televisioinnin. Voisi myös ajatella maksettua Matti Nykästä silloin tällöin riehumaan lonkerojonoon - olisihan se hienoa saada olla todistamassa kulttuuritapahtumaa.

Keitä ovat ne leipäpapit kulttuurissa, joita mclean tarkoittaa?

Taidetta luodaan olkoon laitoksia tai ei. Parhaiten se pääsee esille niissä. Mozartin taikahuilu sai ensiestyksenä rahvaan sirkusteluteatterissa, kun nähtiin parhaaksi sammuttaa hänen uransa niissä paremmissa. Hänen luomisvoimaansa se ei siis estänyt. Käyn itse taidenäyttelyissä kun niihin voi mennä ex tempore. Pöyristyttävintä on, kun (maalaus)taide katoaa tekijänsä kuoleman jälkeen hirveällä hinnalla miljonäärien seinille. Taiteilija itse on saattanut elää kädestä suuhun. Kävisin myös teattereissa ja oopperassakin, kunhan sinne voisi mennä tuosta vaan niin kuin elokuviin.

Bensakeskustelukin sitten aivan erikseen. Autottomana ei minun tarvitse ostaa bensaa, eikä taakkanani ole muitakaan auton omistamisen kustannuksia - arvonalennuksia, vakuutuksia jne. Voin siis surutta ajella pirsillä milloin huvittaa. Lämmin mersu kaikkina vuodenaikoina ja ammattitaitoinen selvä kuski ovat elämänlaatua. Sitäpaitsi juna on sivistyneempi väline liikkua. Auton kyytiin änkeäminen on vuosi vuodelta vastenmielisempää, junassa voi liikkua vapaasti ja ottaa naukun tai kaksi.

Taidan kutsua puuhaajankin VeHyn ja MaraKatin lisäksi kesällä meille.

Täällä silakka-apajien läheisyydessä mielipiteitä voidaan vaihtaa EU:sta ja Natosta huolimalla. CIA nyt vakoilee kaikkialla muualla, mutta ei uskalla liikkua meidän kivikkoisilla vesillämme.
Maijan baarissa tarjoillaan lämmintä kaljaa ja jäähtynyttä kahvia. Puheet ovat sivistynyttä örinää, jos joku saa niistä selvän. Meitä se ei haittaa, jos tuotamme ääntä omasta puolestamme. Täällä Ahlaisissa on tärkeää olla sivistynyt. Sivistykseksi lasketaan, että tietää miten päin sydvest pidetään päässä. Ne, joilla niskapuoli on edessä poistetaan virkoamaan ulos rappusille. Taas kun päähine on oikein päin pääsee tuopin ääreen.

Tervetuloa veikot!

Huh, kylläpäs on kynnys korkealla Ahlaisten baariin. Sydvest on täällä lakialla tuttu vain Muumista, joten haaste on ainutlaatuisen merkittävä. Luonnollisestikin tälläisin sen päähineen mahdollisimman ittellisesti napoleonilaisittain ensin toisin- sitten toisinpäin vinksalleen. Onneksi Armo on suuri kuin satakuntalaisen portsarin sydän - pääsen varmaan jo neljännellä yrittämällä sisään. Kompassista tuskin on apua tuohon asuun pukeutumisessa, sitäpaitsi mokoma mittari olisi hukassa jo Tampereelle ehdittyäni.

Huonoa muistamistani kompensoin välttämällä muistettavia asioita. Kompassitta olenkin sitten muutaman kerran lähtenyt ravintolavaunusta junan väärään pituussuuntaan. Informaatioteollisuuden oliskin viipymättä kehitettävä punaisen "olet tässä"-tarran lisäksi "tulit täältä" -signaalin, joita voisi lätkiä määrävälein kulkumatkoillaan.

Niin jo tietävät kotipaikkani asemalle vakiomääränpääni, että lipun ostaminen on onneksi helppoa. Vaan kerran sain luukuntakaisen kaverini pasmat sekaisin, kun ostinkin piletin kaikista paikoista Kannelmäkeen.

Että tätä se tekee ja teettää, jos kulttuuria kohdellaan kaltoin.