Arvo Konservatiivi kirjoitti:Muuten, eikö tuo kahden levyn politiikka (dvd+bd) tule kalliiksi?
Ei kovin: en aivan muista hintoja, mutta arviolta yhden levyn hinta on runs. €10,- jos tilaa vain yhden nimikkeen - postikulut per esine laskevat, mitä useampia kerralla tilaa. Eli yksi tuplapoks-antonioni tekstivihkoineen kaikkinensa maksaa vähän päälle 2 kymppiä. Italiasta tilasin viimeisen kappaleen
I vintiä jonka hinnaksi tuli n. €20,- (pelkkä dvd). Eli ovathan nuo hieman kovempia kuin Ankkalan halpalaarissa, mutta ihan siedettäviä. Eli mitäpä sitä ei taiteen eteen...
Sain muuten juur testattua kesähankinnat ja katsoin Antonionin
La signora senza camelien ("Nainen vailla sielua," 1953) ja
Le amichen ("Pikku ystävättäriä," 1955). Tavallisella trinitronilla nähtynä Eureka!n jälki on OK (tuoreet digitoinnit sekä kuvasta että soundträckistä; ääntä ei onneksi ole digipilattu rutinoita ja rusahduksia poistamalla).
La signora senza camelie: työläistyttö Clara pääsee elokuviin, hänet nappaa ahne liikemies vaimokseen, kaikki ovat onnettomia, kunnes Clara rakastuu & lähtee diplomaatti-playboyn matkaan, kunnes huomaa tämän vain tahtoneen kuumaa suhdetta kauniin näyttelijättären kanssa. Clara myös yrittää omilleen, ottaa tunteja näyttelemisessä päästäkseen hyviin elokuviin, mutta päätyy johonkin friikkirooliin, arabialaisen autiomaan oudon lauman johtajattareksi (filkan nimi oli muistaakseni Tuhat ja Yksi Naista, Clara-johtajatar kaiketi tämä Yksi). Mukana mm.: jumalainen Lucia Bosé (Clara), Gino Cervi (Ercole), Andrea Checchi (Gianni Franchi), Ivan Desny (Nardo Rusconi).
Outo filkka, koskei aivan vintage-Antonionia, mutta silti: "neorealismia", koska vei kameran kaduille ja aitoihin ympäristöihin, kute Cinecittan studioille - filmiteollisuus-reflektio ennen ketään muuta! Samoin La Signorassa on draamallista kolmiulotteisuutta, kuten Gabe Klinger muistuttaa levyin introissa ja reflektioissa (mol. filkoissa on pari lyhyttä meditaatiota aiheesta/aiheeseen liittyen, mukana olleissa vihkosissa myös kiintoisaa matskua): kun 1950-60 -taitteen trilogiassa koko maisema ruumistaa päähenkilön tilaa, niin 10 vuotta aiemmin erilainen tapahtuminen pähenkilön ympärillä lähinnää kertoo hänen tilanteestaan ja asemastaan elonsa verkostoissa.
Antonionin mukaan Lucia Bosé oli
rooliinsa liian elegantti! Siksikään filkka ei ole ollut täysosuma. Antonioni ei 1970-luvun haastattelussa kuitenkaan varsinaisesti La Signoraa haukkunut - siinä oli hänen mielestään hyviä jaksoja. Muut sen sijaan haukkuivat, vaan se siitä. On totta, ettei "liian elegantti" Lucia Bosé oikein istu rooliin, häneltä puuttuu sellainen Marilyn-seksikkyys, jota tarvittaisiin ruumiistamaan sitä, että typy pääsee filkkaan vain & ainoastaan ulkomuodollaan. Tähän liittyy hauska anekdootti, josta myöhemmin... Kaiken kaikkiaan tämä
Kamelianaisen negaatio on aivan käypä juttu ja todella kiinnostava varhaisena Antonioni-työnä. Tämäkin muuten on jo yli 100 min. pituinen, mikä on kiintoisaa, koska 1930-40 -lukujen filkat olivat selvästi lyhyempiä, ehkä 1,5-tuntisia ja noirit tätäkin selvästi lyhyempiä. Mutta antonionilainen pitkän otoksen kerronta ja kuvaus ei taida istua 80 min. formaattiin?
Le amiche: parempi kuin muistinkaan. Hyvä esitys pienen ryhmän jäsenten suhteista, etenkin naisten - miehet jäävät lähes statistin asemaan, paitsi yksi kahden naisen välissä tempoileva taiteilia. Mukana mm.: Eleonora Rossi Drago (Clelia), Valentina Cortese (Nene), Gabriele Ferzetti (Lorenzo), Madeleine Fischer (Rosetta Savoni), Yvonne Furneaux (Momina), Ettore Manni (Carlo), Anna Maria Pancani (Mariella) ym.
Filkan alussa Clelia tulee Torinoon (josta kotoisin) avaamaan muotiliikkeen sivuliikettä. Hän tutustuu liikettä remontoineen porukan kymppiin Carloon sekä itsemurhaa yrittäneeseen hotellinaapuriinsa Rosettaan ja tämän ystäviin Mominaan (elää erossa miehestään), Neneen (taiteilija, elää toisen taiteilijan Lorenzon kanssa) ja Mariellaan (filkan bimbo-hahmo, joka osoittautuu vähemmän petolliseksi kuin muut). Momina juonii Lorenzoon rakastuneen Rosettan tämän syliin ja tragedia on valmis. Lyhyesti: Rosetta onnistuu filkan lopulla siinä, missä alussa epäonnistui. Clelia saa ns. kohtauksen ja syyttää asiakkaiden läsnäollessa Mominaa murhasta, tajuaa virheensä ja ottaa yhteyttä Carloon, josta on tietoisesti koettanut etääntyä: aie on jäädä Torinoon Carlon luo, mutta pomonsa tuumaa, että mars takaisin Roomaan, meillä ei jaella potkuja noin vähästä. Carlo kurkkii laukkupinojen takana, kun Clelia nousee yöjunaan.
Le amiche on onnistunut mukaelma Cesare Pavesen romaanista
Vain naisten kesken (Tra donne sole, 1949), jota pidetään Pavesen parhaana porvaristoanalyysinä (minuun teki kovan vaikutuksen
Kuu ja kokkotulet (La luna e i falò, 1950), mol. WSOY:n hyvää a-sarjaa). Antonionin myöhempiä elokuvia ajatellen on tämä hämmästyttävän
puhelias. Tosin musitan mainiosti
Punaisen erämaan yhden kohtauksen, jossa porukkaa istuu ahtaasti jossain mökissä ja pälpättää siinäkin "epäantonionilaisesti" ja onhan niitä muitakin.
Le amichenkin yhteydessä puhutaan "vieraantuneisuudesta", jopa "antonionilaisesta vieraantuneisuudesta". Olisi kiva, jos vieraantuneisuusteoreetikot astuisivat joskus esiin kertomaan mistä vieraantuneisuudesta hänen elokuvissaan varsinaisesti on kyse: uskonnollisesta (varhaisin tunnistettu vier.muoto), yhteiskunnallisesta (toiseksi vanhin tunn. muoto by K. Marx) vai itsevieraantumisesta (1900-luvun havainto)?
Tässä on hienoja pitkiä otoksia ja ajoittain henkilöt uppoavat sykähdyttävän vaikuttavasti ympäristöönsä. Antonionin "elokuvallinen kolmiulotteisuus" on tässä jo jotakuinkin kypsää. En käsitä, miten olen saattanut heittää pois kassun, jolla tämä oli tai nauhoittaa päälle jotain muuta... Tämä on elokuvana yhtä vaikuttava kuin seuraava
Il grido (Huuto/"Kaipuun punainen hetki", 1957), jota lienee enemmän ylistetty "ensimmäisenä antonionilaisena ihminen-ja-maisema" -elokuvana. Ja mielihyvämielessä
Le amiche on parempi, koska tässä on enemmän kauniita naisia näytillä... ;) Siis, kuka viitsii tuijottaa joitain schwarzeneggereitä?
Muuten, jos Lucia Bosé oli La Signorassa rooliinsa "liian elegantti", niin miten on mahdollista että Alida Valli ei ole liian elegantti
Huutoon?
Mistä tulikin mieleeni, että piti kertoa anekdootti: Gina Lollobrigida oli jo tehnyt sopimuksen La Signorasta, kunnes joku kuiskasi hänelle, että filkka saattaa vahingoittaa uraansa, koska lähes kertoo hänestä itsestään... La Lollo olisi saattanut hyvinkin istua Claran rooliin. Lollon poisjäänti ei ollut ainoa kerta, kun Antonionin 1. valinta jäi syystä tai toisesta tulematta filkkaan: kolmen episodin
I vintiin haettiin näyttelijättäriä Lontoossa ja Pariisissakin, joista edellisessä kaupungissa Antonioni iski silmänsä näyttelijättäreen, joka kuitenkin häipyi Rapakon taa (Audrey Hepburn), jälkimmäisessä hänen tähtäimessään olivat mm. Brigitte Bardot ja Jeanne Moreau, mutta päätyi tulevaan Marokon kuningattareen, jonka filmiura
I vintin jälkeen kovin pitkään kestänytkään. Ja eikö ensitapaaminen Antonionin ja Monica Vittin kanssa tapahtunutkin äänitysstudiossa, jossa Monica dubbasi jotakuta
Huudon vääräkielistä näyttelijätärtä, muistelen... Meinaan, että mutkikkaat ovat joskus ihmisten tiet kameroiden eteen. Tai sieltä pois.
The clash of ideas is the sound of freedom. -Lady Bird Johnson