Espoon teatteritalohankkeesta

Radioteatteri, Radioateljee, radiodokumentit sekä muut genreihin liittyvät aiheet.

Valvojat: Nettitoimitus, Tiedotus

Espoon teatteritalohankkeesta

ViestiKirjoittaja moxu päivämäärä 6.10.05 - 14:37

Espoon Kaupunginteatteri on toiminut 20 vuotta vuokratiloissa. Espoon kaupunginhallitus on nyt tehnyt päätöksen uuden teatteritalon sijoittamisesta Tapiolaan ns. Vesiputoustalon tontille.

Espoon Kaupunginteatterin Kannatusyhdistys ry. järjestää asian tiimoilta keskustelutilaisuuden
tiistaina 18.10. klo 19.00
Espoon Kaupunginteatterissa,
Revontulentie 8, Tapiola.

Keskustelun teemoja ovat mm.:
- Espoon kaupunki on vihdoin valmis teatterille. Ovatko poliitikot?
- Kaupunki tarvitsee kulttuurikeskittymän. Samoin liikemaailma. Löytääkö luovan talouden idea Espoossa kasvualustan?
- Miten teatterin rakentaminen rahoitetaan? Kaupungin budjetoinnilla?Sponsorien tuella? Elinkaarimallilla?

Keskustelussa ovat mukana kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jukka Mäkelä, kansanedustaja Hanna-Leena Hemming, kansanedustaja Jyrki Kasvi, kansanedustaja Susanna Rahkonen ja ministeri Pär Stenbäck. Tilaisuuden juontaa kulttuurijohtaja Georg Dolivo.

Tällainen tiedote tuli. Aiheesta kiinnostuneille hyvinkin käyttökelpoinen menovinkki, sillä Espoossa yhdistyy parikin kummajaista: On laadukas teatteri, joka ei ole tyytyväinen varsin laadukkaisiin vuokratiloihinsa ja toisaalta kaupunki, jota ei hyvällä tahdollakaan voi pitää kaupunkina, mutta joka jostain kumman syystä suostuu toimimaan kulttuurimesenaattina...

***

Tyhjänpäiväistä poliittista jargonia, voisi tiivistää keskustelutilaisuuden annin. Jos ei tietäisi asian olevan toisin, olisi voinut luulla Espoon Kaupunginteatterin olevan vain espoolaisille intelligenteille tarkoitettu virkistyslaitos, jonka on nyt kertakaikkisen pakko saada yhteiskunnalta rahaa uuteen taloon, kun vanhan lasiseinään on ilmestynyt pulunjätös...
Onneksi paikalla oli myös teatterinjohtaja Jussi Helminen, joka muisti painottaa Espoon Kaupunginteatteri-nimisen brändin tulevaisuudennäkymiä: Tapiolaan olisi määrä luoda kansainvälisen mittapuun vierailuteatteri, jonka ohjelmistoon kuuluisi vuositasolla kymmeniä laadukkaita vierailuesityksiä eri puolilta maailmaa. Tämän lisäksi ohjelmassa olisi omia tuotantoja.

Huima toimintaidea (tietysti kehitelmä nykyisestä, mutta aika lailla isommassa mittakaavassa) vaatii totisesti pääomaa, eikä sellaista oikeastaan nykymaailmassa voi juuri muualta hakeakaan, kuin liiketalouden piiristä. Eli Fortum, Siemens, LänsiAuto tai Tallink (tai joku muu rahakas sponssi) voisivat hyvinkin esiintyä jopa teatterin nimessä tai ainakin siellä järjestettävien esityskokonaisuuksien nimissä. Kauhea visio, mutta toisaalta lohdullinen; se nimittäin takaisi jatkuvuuden. Yhteiskunnalla tuskin kuitenkaan on kovinkaan suuria haluja lähteä nostamaan nykyään kahdella hyvällä, mutta imagollisesti hieman epätarkoituksenmukaisella näyttämöllä operoivan Espoon Kaupunginteatterin toimintatehokkuutta ja ilman sitä ei tuolla visiolla ole ikinä toteutumismahdollisuuksia.

Kokonaan eri asia on, pitäisikö Suomen kansainvälistä vierailuteatteria sitten enää sanoa Espoon Kaupunginteatteriksi. Puhumattakaan siitä, mistä esityksiin revitään yleisö. Tulevat mieleen Baltic Circlen huiman laadukkaat vierailuesitykset, joissa yleisömäärä muutamissa kymmenissä...

Keskusteluun osallistuneilla poliitikoilla tuntui olevan päällä niin kova potentiaalisten äänestäjiensä miellyttämisen tarve, ettei mitään tyhjentävää kukaan saanut sanotuksi. Ministeri Tanja Karpela oli kieltäytynyt kutsusta, mikä voidaan tulkita monellakin tavalla, mutta ainakin jatkona yleistykseen Kepu pettää aina.
Juttusenttarin pienen rahan kiilto sammui omasta silmäkulmastani äkkiä, sillä tilaisuudesta ei totisesti ole tämän enempää kerrottavaa...
Viimeksi muokannut moxu päivämäärä 7.4.06 - 15:53, muokattu yhteensä 1 kerran
Käyttäjän avatar
moxu
 
Viestit: 4612
Liittynyt: 29.9.03 - 15:33
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja moxu päivämäärä 7.4.06 - 15:57

Kunnioittaessani eilen läsnäolollani Espoon Kulttuurikeskuksessa vieraillutta teatteriesitystä, tulipa taas parikin mammaa tarjoamaan adressia Espoon uuden teatteritalon puolesta. Allekirjoitin tietysti, eipä siinä mitään, mutta heräsi taas ajatus, olisiko uusi teatteritalo sittenkään mikään autuaallistaja..? Espoon Kulttuurikeskus on nykyisellään varsin hyvä tila siellä vieraileville porukoille, jotka tulisivat toimeen vähemmälläkin. Ja omia tuotantojahan Espoon KT:lla on kovin rajallisesti.

Maailma tuskin muuttuisi paljonkaan onnellisemmaksi paikaksi, rakennettiinpa Espooseen uutta teatteritaloa tai ei, mutta ainakaan se ei missään tapauksessa muuta Espoota oikeaksi kaupungiksi.
Käyttäjän avatar
moxu
 
Viestit: 4612
Liittynyt: 29.9.03 - 15:33
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja moxu päivämäärä 8.3.07 - 18:24

Espoon kaupunginteatteri tarvitsee uuden teatteritalon jo vuonna 2011, todetaan Espoon kaupunginteatterisäätiön tilaamassa tarveselvityksessä. Teatterin tavoitteena on nousta kansainväliselle tasolle ja siihen tarvitaan uusi talo.(HS)
Ongelmat ovat vanhat tutut: Onko Espoo sittenkään uuden teatteritalon tarpeessa, jos kyseisessä "kaupungissa" on muutakin huonosti hoidettua kunnallista sisältöä?
No, tietyille sektoreille korvamerkityt rahat löytävät ottajansa, kuten edelläkin on todettu. Ja olisihan se ihan mielenkiintoista nähdä tuo Espoon teatteritalo; mahtaisiko ehtiä jopa ennen länsimetroa..? :roll:
Ne ovat kaikki
sitä puhetta
joka päivänkin jo
täytyy ymmärtää
(Hannu Mäkelä: Yö soittaa, säv.Säde Rissanen 2007)
___________________________________
Mikko-Oskari Koski
Käyttäjän avatar
moxu
 
Viestit: 4612
Liittynyt: 29.9.03 - 15:33
Paikkakunta: Helsinki

Re: Espoon teatteritalohankkeesta

ViestiKirjoittaja moxu päivämäärä 5.5.10 - 14:16

Espoon Kaupunginteatterin johtaja Jussi Helminen on hoitanut hommaansa jo kymmenen vuotta. Vaan entiset ovat yhä murheet:
http://www.espoonteatteri.fi/?page=80
Teatterin toimet Revontulentiellä alkavat olla jo loppusuoralla, mutta uusista tiloista ei edelleenkään ole päätöksiä:
http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Esp ... 5254869500

Olen edelleen sitä mieltä, mitä ennenkin: hyvä teatteri ei ole kiinni seinistä, vaan sisällöstä. Siinä ei Espoossa ole ollut valittamista tähänkään asti, turha siis nipottaa niistä seinistäkään. Varsinkaan, jos kunnan laajalla alueella olisi mahdollisuus käyttää monenlaisia tiloja yksittäisten esitysten näytäntötiloina.
Tapiolassa olisi yksi rakennus, jonka muuttaminen teatteriksi saattaisi olla hyvin tarkoituksenmukaista. Karsea Tapiolan kirkko, piruntorjuntabunkkerinakin tunnettu, olisi tilavuudeltaan sopiva noin 400-600 paikkaiselle studionäyttämölle ja korkean katon alle mahtuisi hyvin köysivinttikin. Tuskin edes kristilliset piirit jäisivät tuota kirkon irvikuvaa kaipaamaan, varsinkin kun Tapiolan pohjoispuolelta varmasti löytyisi tilaa uudelle jumalanpalvelushuoneellekin.
Ne ovat kaikki
sitä puhetta
joka päivänkin jo
täytyy ymmärtää
(Hannu Mäkelä: Yö soittaa, säv.Säde Rissanen 2007)
___________________________________
Mikko-Oskari Koski
Käyttäjän avatar
moxu
 
Viestit: 4612
Liittynyt: 29.9.03 - 15:33
Paikkakunta: Helsinki


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron