YLE Radio 1

Lainasin tässä kirjastosta CD-levyn: Wagner, Orchestral Highlights ja
täytyy sanoa, että hyvältä kuulostaa. En ole mikään klassisen musiikin asiantuntija, että voisin kirjoittaa kuin Mikki, mutta kirjoitankin vain omista vaikutelmistani.

Levyllä esiintyy Polish National Radio Symphony Orchestra johtajana Johannes Wildner.

Ei Richard Wagneria voi siitä syyttää, miten hänen musiikkiaan on hänen kuolemansa jälkeen käytetty.

Pitäisi tietenkin nähdä oopperat näyttämöllä, jotta ymmärtäisi musiikin kokonaan.

Mitä mieltä olette Wagnerista?

Huomattavasti kiinnostavampi hahmo kuin Viivi!

Mutta vakavasti: itse kokeilin Wagneria sen jälkeen, kun yksi hihhuliuskovainen ja Israel-henkinen tuttu tuomitsi sen. En katunut. Wagner tarjoaa parhaimmillaan huimia tunnekuohuja. Viime kesälomalle lähtiessä pistin Valkyyriat ratsastamaan korvalappustereoissa, ja kieltämättä se sopi tunnelmaan.

Musiikkia en minäkään osaa arvottaa tai analysoida sen paremmin kuin vaikutelmieni perusteella. Varmaan kohta joku tulee lyttäämään arviointini sanoilla, joita en edes ymmärrä...

En tiedä tarvitseeko musiikkia sen kummemmin analysoida. Tunne-elämys on kuitenkin se, mihin musiikki tähtää.

Kari Vuokare kirjoitti:Huomattavasti kiinnostavampi hahmo kuin Viivi!

Totta. Ainakin meidän kolhittujen uroiden kannalta.

itse kokeilin Wagneria sen jälkeen, kun yksi hihhuliuskovainen ja Israel-henkinen tuttu tuomitsi sen. En katunut.

Minulla oli hieman samantapainen tilanne. Kahdelta suunnalta, sillä 1970-luvulla Wagner oli pannassa myös vasemmiston piirissä. Vanhan anarkistin oli pakko alkaa pitää Wagnerista. Thomas Henriksson kirjoitti Hesariin moniosaisen W-jutun joskus 1970-l:n lopulla. Se innosti lisää.

Waagner on kova juttu.

Itsekin löysin Wagnerin muutama vuosi sitten. Aikaisemmin en ollut hänen musiikkiaan kuunnellut, mutta kannatti kyllä tutustua. Oopperat ovat massiivisia ja mahtipontisia - volyymiä ei säästellä. Kyseisen taiteenlajin perinteiden vastaisesti juonet ovat mietittyjä ja sisältävät runsaasti symboliikkaa, jota on mielenkiintoista lähteä availemaan. Läpileikkaavana teemana viaton, tietämätön ja nöyrä sankari, joka tarvitaan pelastamaan maailma pahalta.

"Kysykää Wagnerista" (YLE R1 11.4.2005 klo 16:10-17:30)

Studiossa oli Wagnerinsa kahlannutta väkeä enemmänkin, valmiina ottamaan vastaan kuulijoiden visaisia kysymyksiä. Kertonee jotain suomalaisten musiikinharrastajien tietämystasosta (ja ohjelma-ajankohdasta), että ohjelmassa kuultiin paljon muistetuksia! Ne veivät jonkin verran ohjelma-aikaa. Ehkä kysymysten tekijöitä ei ollut kovin montaa?

Radion kulttuuritoimituksen pitäisi järjestää tuollaisia kysykää-formaatin ohjelmia enemmänkin. Säveltäjät voisi käydä käpi, Suurimmat yksitellen, vähäisemmät ryhmissä. Yksi viikonloppu omistettaisiin Schubertille... Samoin pitäisi käydä läpi ainakin kirjailijat ja elokuvantekijät.

Juice pitäisi myös saada ehdottomasti mukaan! Ei se Merikannon veroinen säveltäjä ole mutta sanoittajana vähintään Eino Leinon luokkaa.

VeHy kirjoitti:Juice pitäisi myös saada ehdottomasti mukaan! Ei se Merikannon veroinen säveltäjä ole mutta sanoittajana vähintään Eino Leinon luokkaa.

Jep, handu pumpulla: Juice-viikonloppu alkaisi perjantaina ja loppuisi joskus maanantaiaamuna. Alkot olisivat viikonlopun kunniaksi auki kuin drugstoret.

Joskus voisi jo hänen elinaikanaan tehdä tuollaisen kunnianosoituksen ihmiselle, joka on antanut monelle aika paljon.

Joskus Mafialla oli kai Eppu Normaali -päivä. Juice-viikonloppu kuuluisi ilman muuta asiaan.

Juice oli joskus jossakin puhelinkontaktiohjelmassa studiossa. Ohjelman koskettavin puhelu tuli nuorelta isältä, joka kyseli elämässä selviämisen ohjeita: hänellä oli nuori tytär, joka oli ihan Juicen näköinen - minkä lisäksi "tytärkään ei osaa laulaa".

Wagnerin kohdalla tulee usein merkillisen kaksijakoinen fiilis. Liittyen tietysti siihen, missä määrin se pitää nähdä itsenäisenä musiikkina, missä määrin natsipropaganda ehti sitä omia -eli nykyisen virallisen tulkinnan mukaan arvoa alentaa?
Niin tänäänkin, kun Riston valinnassa herra Nordell soitteli Jumalten tuhon mahtipontista sisältöä. Kyseisestä oopperastahan ainakin itselleni nousee aina ensimmäisenä mieleen oopperoiden "huteja" esitelleessä tv-dokumentissä yläasteen musiikkitunnilla nähty tapaus, kun valkyyriat kantavat kuolleen Siegfiedin pois. Ko.roolin esittäjä kuului kuitenkin sellaiseen tonnistoon, että kantajille jäi vain paarien raamit käteen, kun piti lähteä surumarssin tahdissa etenemään. Asia toki ratkaistiin nappaamalla Siegfiediä käsistä ja jaloista, joloin roudaukseen ehdittiin vain pari tahtia myöhässä...

Olin 11-vuotias nähdessäni -tai ehkä oikeammin kokiessani- Lentävän hollantilaisen Savonlinnassa, Matti Salminen Dalandina. Kyllä Wagnerin sävelissä on lumovoimaa. Ne tulvivat ylitse. Ei mikään ihme, jos nuori ja herkkä Adolf Hitlerkin on siitä vaikuttunut, siinä missä monet monet muutkin. Se, että Wagner sattui sopimaan hänen käsikirjoituksiinsa myös ideologiansa puolesta, lienee lopulta sivuseikka.

Wagner on taitavasti naamioinut Parsifalin musiikkidraamaksi puetuksi uskonnolliseksi palvelusmenoksi ja pyhitysnäytelmäksi käsitellen kantavana teemanaaan hyvyyttä, vaikka onkin yleisemmin saanut vaikutteensa lähinnä Darwinin polveutumisjärjestelmästä, syntymää ja siitosta lähinnä biologiselta kannalta katsoen, musiikidraamojensa sisimmän olemuksen ollessa korkeimmassa metafyysisessä merkityksessä antikristillistä ja rivoa, jotakin hatarasti muistaen lukeneena niistä, tuoden Schopenhauerin lunastusajatuksen Tristan ja Isoldessa(?) metafyysiskosmillisesta empiirisyksilölliseen, ns. yksityiselämän piiriin tapahtuvaksi, mitä raffinoituneimmassa erotiikaan ja askeesin, kuolemankaipuun ja lemmenkiihkon sekoituksessaan, naisen kautta tapahtuvaksi, jota edellinen ei olisi milloinkaan hyväksynyt vaan torjunut sen hirvittävin herjauksin. Yleistaideteoksessa muut taiteehan alistetaan teatterin loihtivanilluusiotahdon alaiseksi todellisuutta heikentäen tai voimistaen.