YLE Radio 1

Koetin kaivella tuolta leffatopicista jotain aiheeseen liittyvää, mutta sitä on niin paljon, ettei lainauksia kannata tehdä. Vaan oikeutetumpaa on repäistä pohjoismaisen filihistorian merkittävimmälle ohjaajalle uusi topicci -koska sitä maestron kuolinhetkellä viime heinäkuussa teknisistä syistä ollut ei ollut mahdollista tehdä...
Ingmar Bergman oli kansainvälisestikin merkittävin ruotsalainen elokuvaohjaaja koskaan. Hänen tunnetuimpiin töihinsä kuuluivat Seitsemäs sinetti, Mansikkapaikka sekä Jörn Donnerin tuottama, Oscar-palkittu Fanny ja Alexander. Ohjaamisen lisäksi Bergman myös käsikirjoitti elokuvansa, ja hän halusikin alun perin tulla kirjailijaksi.
Hän ohjasi uransa aikana yli 40 pitkää elokuvaa, reilusti yli sata näytelmää ja lisäksi lukuisia televisionäytelmiä ja -elokuvia.

Sanotaan että Bergmanista teki mestariohjaajan hänen suuri käytännön taitonsa. Hän opetteli itse kaikki elokuvan tekemisen osa-alueet valotekniikasta filmilaboratorioon. Lisäksi Bergman piti ohjenuoranaan kollegaltaan ja esikuvaltaan Victor Sjöströmiltä saamaansa neuvoa: "Älä riitele niin hemmetin paljon ihmisten kanssa, he tulevat vain vihaisiksi ja tekevät huonompaa työtä".
Bergmanin luottonäyttelijöitä olivat muiden muassa Gunnar Björnstrand, Liv Ullman, Max von Sydow, Bibi Andersson ja Harriet Andersson.
Bergman itse piti nimenomaan teatteria suurena rakkautenaan. Teatterin saralla hän työskenteli eniten Tukholman Dramatiska Teaternissa, jota hän myös johti vuodet 1963-1966.

Bergman syntyi pappisperheeseen kolmilapsisen katraan keskimmäisenä. Ohjaajan mukaan ankara lapsuus on vaikuttanut kaikkiin hänen töihinsä. Nuori Ingmar sai lohtua elokuvakoneesta, jonka hän osti sadalla tinasotilaalla veljeltään. Sillä tekemiään rainoja hän esitti lastenhuoneen komerossa sisaruksilleen ja ystävilleen.
Bergman oli kuusi kertaa naimisissa. Viimeinen vaimo Ingrid von Rosen kuoli vuonna 1995.

Ohjaajaa ei kohdeltu Ruotsissa pelkästään silkkihansikkain. Vuonna 1976 hän muutti pois kotimaastaan, koska häntä syytettiin veronkierrosta. Syytteet hylättiin myöhemmin, mutta kohtelusta tuohtunut Bergman asui Münchenissa aina vuoteen 1981 asti, jolloin palasi kotiin.

Svenska Teatern esittää ensimmäisenä teatterina Pohjoismaissa Ingmar Bergmanin Syyssonaatin näytelmäversiona. Ensi-ilta on 24. elokuuta. (STT)

Ingmar Bergman oli fantasionääri, joka rakensi omasta elämästäänkin elokuvakohtauksia. Hänen suurin perintönsä minun silmissäni on ilman muuta omaelämänkerrallinen muistelmateos Laterna Magica, jonka täydellistä paikkansapitävyyttä tuskin kukaan koskaan on olettanutkaan.
Mansikkapaikka kuuluu minun kategorioinnissani sarjaan "Suuret elokuvat", jo visuaalisen kerrontansa sekä varsinkin inhimillisyyteen johtavan, lohdullisen juonensa ansiosta. Vasta ties kuinka monennen katselukerran jälkeen huomasin leffan olevan myös pohjoismaisen elokuva-alan ensimmäiseen sukupolvenvaihdokseen sattuvan ja sitä mainiolla pinnanalaisella tavalla kommentoivan.
Kuiskauksia ja huutoja on vaikuttava. Fanny ja Alexander toisaalta ihana epookkikuvauksensa takia, toisaalta järkyttävä, kun tiedetään, millaista omakohtaista patoutumaa se purkaa. Samalla linjallahan liikkuu myös Bille Augustin ohjaama Bergmanin vanhemmista kertova Hyvä tahto.
Teatterin puolelle sovitettuna Bergmanin Persona kääntyi muutama vuosi sitten huoneteatteriesityksenä yhdeksi hienoimmista ja herkimmistä koskaan näkemistäni esityksistä -ja se ei ole vähän sanottu!

Bergmanissa oli särmää ja koukkua joka suuntaan. Ja ehkä juuri se teki hänestä yhden suurista.

Eikä Ruotsi ihan vielä ole suurta luovan taiteen edistäjäänsä unhoittanut:
Ingmar Bergman saa nimikkokadun Tukholmaan. Hänen mukaansa nimetään osa nykyistä Smålandsgatania.
Ingmar Bergmanin kaduksi nimetään Birger Jarlin kadusta itään sijaitseva osa Smålandsgatania. Katu sijaitsee lähellä Dramaten-teatteria, jossa Bergman oli ohjaajana useita vuosia. Nybrogatanin ja Almlöfsgatanin kulmassa sijaitseva alue nimetään lisäksi Ingmar Bergmanin aukioksi.
"Olen erittäin iloinen, että voimme kunnioittaa Ingmar Bergamania aukion ja kadun nimeämisellä aivan Dramatenin lähellä", sanoi Tukholman kaupungin edustaja Mikael Söderlund.(HS)

Bergman, Ingmar, ruotsal. elokuvaohjaaja. Hiljattain esitettyjä 1960-luvun elokuvia yritin katsella. Noh. Seitsemättä sinettiä en kerennyt näkemään. Harmi. Fanny ja Alexander on vaimon kanssa katseltu monta kertaa. Se on hieno.

Ingmar Bergmanin Jumalasta oli Elokuvateatterissa ohjelma, jonka toimitti Jukka Kuosmanen ja vieraana oli dos. Matti Myllykoski. Aihetta käsiteltiin kolmen elokuvan kautta, jotka olivat "Seitsemäs sinetti", "Talven valoa" ja "Fanny ja Alexander". Kuuntelin ohjelman nauhalta ja se on kuunneltava uudestaan, koska aihe ei ole helpoimpia. Myllykoski on vieraana mielenkiintoinen jo sikäli, että hän ei ole kaavoihin kangistunut teologi eikä myöskään kuuntelijoita mairitteleva henkilö. Välillä hän on, sanoisinko, hermostunut ihmisen halusta jättää asiat käsittelemättä. Palaan asiaan, kunhan olen miettinyt asiaa paremmin.

Vanha vaiva kuitenkin oli mukana ja siitä on sanottava jotakin. Ääninäytteitä on runsaasti ja koska filmit ovat ruotsinkielisiä ja niitä on käsittelyssä kolme, ei ole aivan varmaa, että kuuntelija osaa sijoittaa näytteen edes oikeaan filmiin. Pari sanaa voisi selvittää tilannetta, filmin maininta ja sisällön pääasia. Nytkin puhuttiin näkyjä näkevästä näyttelijästä joskus ohjelman alkupuolella ja lopussa oli ääninäyte (Seitsemäs sinetti), jossa mies näki kuolemantanssissa henkilöt, jotka juuri hiljan olivat hänen seurassaan olleet elävinä ihmisinä. Miten se Taanila ratkaisikaan tämän asian niin helposti.

Ohjelma kannattaa kuunnella. Uusinta tulee lauantaina, muistaakseni klo 13.

Marja Salonen kirjoitti:Ohjelma kannattaa kuunnella. Uusinta tulee lauantaina, muistaakseni klo 13.

Kuuntelin automatkalla ja se oli todella mielenkiintoinen ja asiantunteva arvio hienosta ohjaajasta.

Olisi pitänyt heti kohta kirjoittaa uudestaan Elokuvateatterin aiheesta, mutta se jäi. Myllykoski piti Bergmania ennen kaikkea hyvänä kysyjänä, joka pohtii asioita rehellisesti päätyen lopulta siihen, että Jumalaa ei ole olemassa. Elokuvaa "Talven valoa" hän piti sikäli merkittävänä työnä, että olisi halunnut saada sen tiedekuntansa opiskelijoiden opetusohjelmaan. Kyse on sielunhoidosta, johon pappi ei kykene. Papin avioliiton päättyminen vaimon kuolemaan, rakkaudenkin kuolemaan, osoitti, ettei tuo rakkaus kantanut, koska sen jälkeen pappi oli kykenemätön vaistoamaan hiljaisuudessa Jumalaa. "Talven valoa" on minun mielestäni ankara elokuva, mutta sen tinkimättömyys puhuttelee kuten myös jonkinasteinen hellyys, jota siitä kuitenkin löytyy. Myötätuntoa tulee vaikkapa suntion puolelta, tämän miehen puolelta, joka puhuu näistä Getsemanen kärsimyksistä.

"Fannyn ja Alexanderin" piispa on varmaan monelle kovin vastenmielinen hahmo. Hänen kätensä ote Alexanderin päästä on alistava ja niljakas. Alexander vaistoaa lapsen herkkyydellä piispantalon tragedian, kolmen hengen kuoleman. Myllykoski koki varmana, että sama kohtalo olisi kohdannut näitä uusia lapsia ja heidän äitiään, koska piispassa asui murhaajan sielu (?). Tämä jakso nostaa entuudestaan esiin Fannya, tuota sisarta, joka ei elokuvassa puhu paljoa. Hän on uskollinen ja rakastava ystävä, tuki myös piiskauskohtauksessa. Hänessä on jotain pyhää, lujaa ja kestävää. Häntäkään piispa ei pystyisi alistamaan.

Isakin taloa pidän syvällisen ajattelun paikkana, siihen sisältyy pelkoa mutta se on myös paikka, jossa alitajunta voi toimia pidäkkeettömästi. Myllykoski koki piispan kuolevan Alexanderin tahdosta eikä poika koe jälkeenpäin syyllisyyttä. Isakin talo on vapaata maata, jossa Alexander on Ismaelin luona, kalterien takana, alitajunnassa. Ismael laittaa Alexanderin ajattelemaan ja kuin näkynä piispantalossa syttyy tulipalo, tulee tuho ja pelastus. Käynti alitajunnassa kuuluu terapiaan. Jokaisella on oikeus siihen. Tämän tarinan yhteys alitajunnan ja reaalimaailman välillä kuuluu fantasiaan, jolla Begman nivoo eri tasot yhteen. Alexanderin viattomuus ei kanna syyllisyyttä, koska hän ei ole tavallaan tehnyt mitään. Tämä on vapaa maa, sanotaan, ja minun mielestäni se ajatus sopii hyvin tänne. Lopullinen turva on isoäidin luona, missä lapsille on tilaa. Heidän murheillaan on oikeus elää siinä missä aikuistenkin. Tämä talo kuuluu reaalitodellisuuteen ja siellä jokainen vastaa tekemisistään. En tarkoita, että Alexander tässä maailmassa olisi surmannut isäpuolensa vaan että tämän isäpuolen syntilista oli kovin pitkä ja sitä hän joutui taakkana kantamaan ja siinä luetelluista teoista vastaamaan.

Olin aika lailla päissäni kun katselin sen Talven valoa. En osaa sitä paljon kommentoida. Näytti ankealta luterilaisuudelta. Alussa tuli mieleen, että ei sitä aina tekstitystäkään tarvita, kun jakoivat sitä ehtoollista samoin sanoin ihan jonkun aikaa.

Fanny ja Alexander. Pääasiassa kuitenkin Alexander. Piispa on ankara itseään ja muita kohtaan. En saa elokuvasta lainkaan sitä käsitystä että hän olisi murhannut perheensä. (On vain sattunut onnettomuus.) Pikemminkin piispa on surullinen tyyppi, josta ihmiset eivät pidä. En käsitä miksi Alexanderin äiti häneen haksahtaa. Ehkä hän tarvitsee uuden isähahmon kuolleen miehensä tilalle? Tulipalo, joka syttyy Ismaelin provosoimien Alexanderin "telekineettisten" taitojen avulla on eräänlainen deus ex macchina -ratkaisu, jota elokuvassa Talven valoa ei ole. Bergman päästää katsojat vähän "helpommalla" elokuvassa Fanny ja Alexander. Alitajunnan sijasta kuvaisin farbror Isakin taloa Salaisuudeksi. Itse asiassa elokuvan huipennus on mielestäni Isakin kertomus lapsille. Sen lisäksi minua puhuttelee isoäidin ja Alexanderin elävä yhteys vainajiin.

Luitteko noin vko pari sitten AL:stä Ang Leen haastattelun, oli varmaankin Selkokarin tekemä. Ang Lee kertoi kunnioituksestaan IB kohtaan ja tapaamisestaan Faröllä.
En ollut lainkaan hämmästynyt ja etenkin kun olin nähnyt mm. tämän kuvan noin vuosi sitten
http://www.bergmanveckan.se/html/sv/?p=5#more-5
arvasin heti että heillä "synkkaa".

Jörn Donnerin opus Bergman-muistelmia löytyi yhdestä joululahjapaketistani. Se avasi B.n elämäksi kutsuttuun tapahtumaketjuun toisenlaisen, yhtä lailla kiinnostavan näkökulman.
Ingmar Bergmanin kiinteistöomaisuudesta Gotlannin Fårössä on käyty monenlaista polemiikkia, mutta ilmeisimmin ainakin leffateatteriksi kunnostettu entinen navetta saa palvella B-pyhiinvaeltajien leffatuokioiden näyttämönä jatkossakin.