YLE Radio 1

Osta halpa teräväpiirtosoitin - vielä ehdit
Tiistai 16.3.2010 klo 12.00
Blu-ray -soitinten hintojen odotetaan nousevan merkittävästi tulevana kesänä.

http://www.iltalehti.fi/digi/2010031611299645_du.shtml

Ensi kesänä hintojen odotetaan nousevan merkittävästi, kun uusi 3D-tekniikka valtaa alaa televisioissa ja teräväpiirtosoittimissa. Kolmiulotteisuus vaatii toimiakseen tekniikkaa tukevan taulutelevision, blu-ray -soittimen, 3D-lasit ja tietysti sopivaa sisältöä kuten elokuvia ja pelejä.

Tuossa noin aluksi, pähkinä purtavaksi.
Tässä taas kerran pientä ihmistä kusetetaan ja pakkosyötöllä ostatetaan.
Tulevien 3D-soitinten hintoja ei ole vielä lyöty lukkoon ainakaan Gigantissa, mutta Sainio uskoo hintojen asettuvan alkuvaiheessa 400 euron tuntumaan.

- Se tarkoittaisi, että tämän hetken keskihinta tuplaantuu. JEPJEPJEPJEPJEP

Miten teräväpiirtokuva soi? Rokkaa sukat jalasta?

Ja eikun 3D-lasit päähän (nekin pitää ostaa ilmeisesti erikseen) mitä sitten?? Sokeain keppikö?? Anteeksi huono vitsi

Mitä tekee kuvalevysoitinta koskeva ketju osastolla "Musiikki"?

Ennen sanottiin "heihei". Onko "tintin" nyt korvannut sen?

Onko "tintin" samalla lailla pejoratiivinen kuten "heihei"? Kuten kysymyksessä "oletko ihan heihei, kun et tätä tajua?"

eli blu-ray -soitintin. Eikö tuo ole olennainen osa musiikin kuuntelua television välityksellä/cd muodossa?

ite vierailija reiska kirjoitti:eli blu-ray -soitintin. Eikö tuo ole olennainen osa musiikin kuuntelua television välityksellä/cd muodossa?

Ei se oikein ole, enemmänkin jonkun hifififi-sivuston kamaa. Sen sijaan esimerkiksi keskustelu Pekka Kuusiston sähköviulusta sopisi hyvin tänne.

Sony on juur julkaissut tietoja uudesta laser-teknologiasta, jota kehittelee jaappanilaisen Tohoku-yliopiston kansa. Uuden laserin aallonpituus on 405 namometriä, (luku-) välähdyksen pituus 3 picosekunttia. Uusi vimpain tulnee lyömään nykyisen Blu-rayn yhdeltä levyltä lukeman datamäärän 20x. Odotamma poltinta, joka nuo levyt tulee kirjoittamaan.

Siisniikukelatkaahei, yhellä levyllä ainaskin 20 filkkaa!!!

Ei taida ihan keretä joulumarkkinoille. Mutta tarkottaa minun kohdallani sitä, etten edes ajattele Blu-rayn hankkimista: eihän tälle formaatille ole vielä edes kunnon filkkatarjontaa (so. muuta kuin h-woodin tehostepelleilyjä). Saati musiikkeja...

k-meleon kirjoitti:Siisniikukelatkaahei, yhellä levyllä ainaskin 20 filkkaa!!!

Jumatsuka, kakskyt filkkaa! Olishan noita hienoa omistaa. En vaan ehdi katsoa koskaan nykyistä dvd-varastoanikaan vaikka viime kesänä uskottelin itselleni, että sitten joskus pimeinä syysiltoina mökillä. Ei ollut tarmoa, ei ollut aikaa.

Luulen, että uusi formaatti ei käytännössä tule tarjoamaan niin paljon matskua, kuin mitä laskennallisesti voisi tarjota: koska hires-kuva ja -ääni (monikanavainen) vievät pahasti enemmän bittejä kuin dvd jollakin mp3-äänellä. Silti kiva ajatella, että yhden tekijän kymmenenkin filkkaa löytyisi yhdeltä ja samalta levyltä: säästyisi kummasti hylly- ja komerotilaa kirjoille ja muulle Tärkeälle.

k-meleon kirjoitti:Silti kiva ajatella, että yhden tekijän kymmenenkin filkkaa löytyisi yhdeltä ja samalta levyltä.

En minäkään usko, että tuosta tulisi yleinen käytäntö. Kaupallisesti on kannattavampaa tehdä kymmenen erillistä lättyä ja niihin jotain ekstraa houkuttimeksi kuin ahtaa kaikki yhdelle ja samalle levylle.

Tämä jo menee asian sivu, mutta kun olen ihmisten kanssa mm.devedeistä jutskannut, niin eipä kovinkaan moni ole kiinnostunut levyjen "bonus"-fileistä ja Näin-tehtiin-tämäkin-juttu -lisistä. En usko niille olevan kovinkaan paljon kysyntää. Asia saattaa tosin riippua elokuvain tyypistä ja harrastajan iästä ym. En tiedä.

Jos hinta ja tekn. taso ovat samat, niin mieluummin ostan filkat yhdellä kuin yhdellätoista levyllä. Ja tuohan olisi säästöä tuottajallekin... Jää nähtäväksi, milloin ja millainen Sonyn uudesta formaatista tulee.

Kukin makunsa mukaan, kuten jo Junichirö Tanizaki 1928 totesi. Jos haluat kymmenen filkkaa samalle lätylle ja se teknisesti onnistuu niin mikä. Minä en kuitenkaan halua.
Olen pohdiskellut joskus, että miksi minä pidän musiikin kuuntelemisesta vinyyliltä ja turvaudun cd kiekkoon vain jos ei muuta mahdollisuutta ole. CD-kiekolle mahtuu liikaa tavaraa ja sillä on liian nopeaa hyppiä raidalta toiselle. Vaikka nyt unohdetaan cd levyn tekniset heikkoudet.
Lätyllä on 40 raitaa, kapula käteen ja ensimmäisten tahtien kajahtaessa toteat, että tämä on ihan p..... en minä tätä kuuntele ja seuraava potilas. Vinyylillä ei tule mieleenkään katkaista kesken raidan ja kun antaa soida niin voikin löytää jotain uutta. Kuten minä huomasin, että Charlie Mingus on aivan jees.

ps: cd boksi, kymmenen filkkaa ja kirja lus T-paita. Ei kiitos!

Totta, omat henk.koht. mieltymykset ovat tärkeät päätettäessä mitä "formaattia" käytetään. Ohjelmistolla on merkitystä: jos kuuntelisin vain yksittäisiä Rhytm'n'Blues tai Rock'n'Roll -kappaleita, niin luultavimmin suosisin singlejä: mikään ei soi niin yrmysti kuin entisajan paksu sinkku, jos biisin mitta jää alle kolmen minuutin. Ja ennen jäi. 1,5-tunnin sinfoniaa tai vielä pidempää Waagner-uupperaa en sen sijaan halua kuunnella sinkuilta, Waagneria edes LP:ltä.

PedroViti kirjoitti:CD-kiekolle mahtuu liikaa tavaraa

Muttei kuitenkaan tarpeeksi: on Brucknerin ja Mahlerin sinfonioita, jotka vievät tuplaelpeellisen. Siis yksi levynvaihto ja kaksi levynkääntöä ennen kuin proge on kuunneltu. Ja osa noista musiikeista ei mahdu edes yhdelle CD:lle! DVD-A:n ja SACD:n etu on saada levylle vieläkin enemmän musiikkia - hybridille SA/CD:lle ei kuitenkaan voi ahtaa (paljoa) yli 80 min. tavaraa: hybridillä on sama ohjelmisto sekä DSD- että PCM-formaatissa, joten esityksen max. pituus määräytyy CD:n rajoituksesta.

Muistelen, että BIS-yhtiö on pakannut jotain Bachin urkuteoskokonaisuuksia puhtaaseen SACD-formaattiin: 20 elpeellistä/cedeellistä viidellä SACD:llä tai joteinkin noin. Tacet-yhtiö julkaisee levyjä 180-grammaisina elpeinä sekä DVD-A:na että hybridi-SACD:nä: moni ohjelmisto mahtuu yhdelle DVD-A:lle, mutta ottaa kaksi levyä hybridinä.

Mitä Beatle-poikien tuotoksiin tulee, niin nyt on jotakuinkin kaikki koskaan studionauhalle tallennettu matsku digitoitu ja "remasteroitu" niin hyvin, sanovat tekijät, että on vain ajan kysymys, milloin Beatles-tuotanto julkaistaan Hi-res -muodossa (korkearesoluutioisena DVD-A:na tai SACD:nä). Eli EMI päätöstä odotellaan. Love-tekele tuli DVD-A:na, joten onko se oire? DVD-A on kuitenkin kuolleempi formaatti kuin SACD: riskeeraisiko EMI, etenkin kun DVD-A:n suojaus on kräkätty jo aikapäivää sitten? Dylanin ja Stonesien tuotannot on julkaistu jo aikapäivää sitten SACD:nä. Olen ostanut vain pari Dylan-SACD:tä enkä ensimmäistäkään stonesia. Sen sijaan bongasin pari DSD-formaatista pusattua Stones-LP:tä: soivat paremmin kuin PCM:stä prässätyt Beatles-levyt, jotka ovat melkoista kuraa (eivät ole näistä viimeisimmistä remasteroinneista). En tiedä, mitä PCM:ää tuo Beatles-matsku yhtiön kassakaapissa on, 96/24 vai 192/24 (vrt. CD-PCM: 44.1/16), mutta ottaisin vinkuen vastaan tarjouksen ostaa Beatles-hirestikku: koko tuotanto yhdellä USB-tikulla, sekä mono- että stereo-miksauksina!

Vitsi on tietenkin siinä, etteivät nuo 1960-luvun äänitykset tule koskaan soimaan missään formaatissa niin hyvin kuin niiden pitäisi soida. Asia selviää paremmin vertailemalla eri aikojen klasariäänityksiä: 1960-luvun eurooppalaiset levytykset vaihtelivat tasoltaan aika paljon, mutta parhaat Deccan, Deutsche Grammophonin, EMIn ja Philipsin äänitykset kyllä häviävät selkeydessä, jäsentyneisyydessä, äänikuvan moniulotteisuudessa ym. asioissa 1970-luvun äänityksille. Viime aikojen hires-äänitykset puolestaan mahdollistavat suoranaiset ihmeet, jos tuotantoporukalla vain on asiaan kiinnostusta. Vasta nyt on mahdollista saada aikaan uskottava realismiefekti: 100:n soittajan orkester ja kahdessa sekunnissa raju dynaaminen nousu "pianissimosta" "forte fotissimoon". Yleensä viihde-elektroniikka on se, mikä tehokkaasti estää tuon tapahtumisen toistua aidonoloisesti, mutta Hi-resin ansiosta se on kuitenkin mahdollista ottaa talteen ja tarjota myytävässä muodossa. En siis kovin pahasti kaipaile vanhoja klasarivinyyleitä (vaikka niitä onkin komerot puolillaan), paitsi kamarmusik, koska tiedän hyvin tehdyn digitoinnin mahdollistavan hyvinsoivan cd:n 1970-luvun äänityksestä. On valitettavasti hasardia löytää ne parhaat digitoinnit. Toisaalta, jenkkien 1950-luvun 3-raitatekniikalla tehdyt Mercury- ja RCA-levyt ovat SACD-muodossa melkomoisia sointi-ihmeitä (vaikka niiden legendaarisuus johtuukin vain RCA:n yhden tehtaan teknologiasta, toisen legendan mukaan masteroinnista, eikä toistu edes SACD:llä) - harmi vain, Mercuryn käyttämät orkat eivät olleet toppermost of the poppermost: mitä virkaa hyvinsoivalla levyllä, jos esitys on tylsä?? Mieluummin kuuntelee vaikka Karajanin ensimmäistä "Beethoven-sykliä" 1960-luvun alusta, vaikka bändi tulee ajoittain kuin hallin toisesta päästä ja niin hitaasti, että kaiku ehtii ensin perille.

RIAA:n eli Recording Industry Association of American tilastojen mukaan CD:n huippuhetki oli noin vuonna 2000, jonka jälkeen myynti on ollut laskussa. Silti niiden myynti oli 2003 tai 2004 yli 700 miljoonaa kappaletta, kun samaan aikaan meni 1,5 miljoonaa LP:tä, hieman vähemmän SACD:tä ja paljon vähemmän DVD-A:ta. Sen sijaan DVD-videon myynti oli rajussa kasvussa: noin 350 miljoonaa levyä! Mutta jo vuonna 2009 CD:n myynti painui alle 300 miljoonan! Noin 20%:n pudotus v:n 2008 myyntiin. LP:n myynti oli kasvanut 60 miljoonaan, mutta DVD-video pudonnut 200 miljoonaan (sitä nimitetään nyt musiikkivideoksi). Kasvu on ollut download-puolella, mutta siinä on vain se, ettei yksittäisen kappaleen loudaus kovin paljoa tuota (vai menikö se niinpäin, että myyjälle/tuottajalle yksitt. kappaleen loudaus on tuottoisampaa kuin "albumin"). Noin 2 miljardin (= euromielessä) taalan loudaustuloista kuitenkin yli 1,2 miljardia tullut yksitt. kappaleista, vajaat 800 miljoonaa "albumeista". Vertailun vuoksi: samaan aikaan CD-myynti tuotti yli 4 miljardia. Ja rahayksiköt tietenkin jenkkitaaloja kun kyse jenkkitrendeistä.

k-meleon kirjoitti:Muttei kuitenkaan tarpeeksi: on Brucknerin ja Mahlerin sinfonioita, jotka vievät tuplaelpeellisen. Siis yksi levynvaihto ja kaksi levynkääntöä ennen kuin proge on kuunneltu.

Totta. Paljon noita mainitsemisiasi Bruckneria ja varsinkin Mahleria tuntuu kaupassa olevan. Formaateissa löytyy.
En paljoakaan osta klassista vinyylillä, mitä nyt jotain ooppera-aarioita ja semmosta pientä. Haluan kuulla ne livenä ooppera/konserttitalossa. Toisaalta huononeva kuuloni pistää hyvänkin levytyksen koville joten vinyyliä ostan etupäässä Jazzia.

ps: täällä oli eilen melkoinen ukkosmyrsky ja tietenkin meikäläinen nuorison seassa esittämässä sadetanssia. Pitäisi muistaa että ei olla enää nuoria, mutta minkäs teet kun siltä tuntuu. Nyt on villapaita tiukasti päällä.