Sitä vaaraa, että Suomessa kirjoitettaisiin liikaa hyviä uusia näytelmiä, ei ole. Ei myöskään sitä, että meiltä lähtisi kansainväliseen jakeluun tarpeettoman paljon tavaraa. Meillä on viime vuosina ollut yksi ehdokas maailmankirjallisuuden historiaan (Reko Lundán) ja monia muitakin hyviä kirjoittajia, joilla on kansainvälinen suhdetoiminta kunnossa. Laura Ruohosen Kuningatar K:n kansainvälinen syntyprosessi on mielenkiintoinen esimerkki tästä. Saman kirjailijan Tukholmaan kirjoittama Den Stora Apan ilmeisimminkin -muiden katsojien reaktioista päätellen- löysi ruotsalaisesta yhteiskunnasta joitakin sellaisia kipupisteitä, jotka havaitakseen pitääkin olla ulkomaalainen.
Kirjoittamisen on aina oltava yksilöiden välinen prosessi. Ensimmäinen teksti on tehtykin sitä varten, että sitä mahdollisimman paljon muutettaisiin. Näin varmaan usein vielä kymmeneskin. Ensi-illan ajankohdan määritteleminen ennen tekstin rakentamisen aloittamistakaan, on tökeröin ja amatöörimäisin virhe, mihin teatterinjohtaja voi syyllistyä (enkä väitä, että maassamme tällä hetkellä vaikuttaisi teatterinjohtajia, jotka moiseen olisivat syyllistyneet).
KOM-teatterin ylläpitämä tekstihautomo KOM-teksti on oikeasti puhaltanut uutta roihua suomalaiseen draamaan ja käsitellyt nimekkäidenkin kirjoittajien tekstiraakileita vielä paremmiksi. Toivottavasti sen toiminta saa jatkua entiseen tapaan -olkoonkin, että kulunut talvi on ollut tekstuaalisessa mielessä KOM-teatterin historian surkein kolmesta uutuusnäytelmästä vain yhden ollessa edes jossain määrin käyttökelpoinen teksti...
Kotimaisen näytelmäkirjallisuuden kannalta on ehdottoman tärkeää, että tekstejä saa kehitellä pitkään. Pahimmassa tapauksessa tekstin "kehittelykonttorin" loppu saattaisi merkitä paluuta vanhaan "tilausmenettelyyn", eli siihen, että teatterinjohtaja tai -johtokunta tilaa tuntemaltaan kirjailijalta tekstin, kenties jopa määritellystä aiheesta. Tällainen lopputulos voi toki olla hyväkin (esim.valtaosa "kotikirjailijoiden" jutuista KOMissa, Q-teatterissa ja Ryhmiksessä vuosien mittaan), mutta myös totaalisen limbon vaara on isompi, kuin "valvotusti työstetyssä" tekstissä (esim.Paavo Haavikon Airo ja Brita, Bengt Ahlforsin Kun siilit rakastaa tai tamperelaisen Saara Kesävuoren koko tuntemani tuotanto)...
Vaikka suomalainen uuden draaman tuotanto on maailmanmittapuussa huipputasoa, tulee joskus väistämättä mieleen viestintäohjaaja Lauri Kotilaisen viisaus: Maailma on täynnä turhaa tekstiä. Miksi lisäisit sen määrää kirjoittamalla itsestäänselvyyksiä vaikka säätilasta, kun tuon näkee ikkunastakin..
