halaisitko kapellimestariksi?

Musiikista ja Radio 1:n musiikkiohjelmista

Valvojat: Nettitoimitus, Tiedotus

halaisitko kapellimestariksi?

ViestiKirjoittaja humalainen päivämäärä 12.12.11 - 19:21

ajatus tuntuu kiehtovalta, mutta jos nimenomaan se ohjelmisto jota on kuullut muksusta saakka ja jota lähes 100% repertoaarit pitävät itsessään, ei vain enää kiinnosta siinä määrin että olisi myös valmis sitä johtamaan muodostuisi siitä hyvin rutiininomaista virkamiesmusisointiakin jossa sydän ei olisi enää kokonaan mukana kun ei olisi mahdolista toimia sen musiikin ja niiden säveltäjiejn apostolina jotka ovat sillä hetkellä vieneet sydämen, ja keskittymisen ja huomion. mutta olenkin joskus sanonut että mikäli kapu johtaa musiikki rakkaudesta hän ei ajattele palkkiota mutta rahastahan sitä mnonet tekevät mitä vain vaikkeivät olisi sisäisesti mukana asiassa.

tarkoitan että jos sibe maistuu ja kuulostaa minusta paskalta eikä synnytä emotionaalista hehkua sydämessäni niin ewttä voisin todella tujntea sydämen tuskaa ja kärsimystä haltiotuessani musiikista kuten muista säveltäjistä olisinko rahan takia valmis johtamaan sitä ja teeskentelemään soittajille ja yleisölle että muka nautin siitä ja oolen jhurmiossa paskn marjat no en vaan olisin rehellinen ja kritisoisin sitä ansuionsa muhkaan melodisesta ja harmonisesta triviaalisuudesta ja johtaisin tuukkasern kutosen ja saisin orkut lavalla aaaaah romahdan hän vei sydämeni. . en tosiaankaan, omatuntoni ei sallisi minun tekevän sitä koska en välitä siben musiikista ja klassismikin on tylsää puurtamista.jaa ah pössit pakkasella. kausikortti ostamatta. julkista tietoa. vaik ei pitäisi aina joku laululintu löytyy. jolla ei muuta hommaa
humalainen
 
Viestit: 914
Liittynyt: 17.12.06 - 22:57

Re: halaisitko kapellimestariksi?

ViestiKirjoittaja punoja päivämäärä 13.12.11 - 0:40

Oliko sinulla siis jotakin asiaa vai miksi ihmeessä taas tuollainen sekava viesti... :o Voi LOL
punoja
 
Viestit: 75
Liittynyt: 20.6.11 - 0:06

Re: halaisitko kapellimestariksi?

ViestiKirjoittaja humalainen päivämäärä 19.12.11 - 19:50

punoja kirjoitti:Oliko sinulla siis jotakin asiaa vai miksi ihmeessä taas tuollainen sekava viesti... :o Voi LOL

kirjoitusvirhe kun tarkoitiun haluaisitko kapuksi?lue rivien välistä. enb itse rupeaisi kapuksi voidaksenbi johtaa sitä samaa kamaa mitä olen kuullut radiosta ja levyiltä 30 vuotta ja joka vaatisi tuulettamista niin että olisi mahdollisuus perehtyä paremmin siihenkin musiikkiin mikä itselleni tuntuu antavan tässä tilanteessa enemmän ja jota niin hiton vähän soitetaan siis ei ollenkaan siis sibestä riippumaton muu suomi romanttiskklassisk.
humalainen
 
Viestit: 914
Liittynyt: 17.12.06 - 22:57

Re: halaisitko kapellimestariksi?

ViestiKirjoittaja mélisande päivämäärä 4.1.12 - 12:53

Halaisin.
Suomalaiset kyllä mitään halaajakansaa, että sikäli outo yhtälö ja kysymyksenasettelu tämä.

http://www.youtube.com/watch?v=SDDNlpRHKXM
"I don't understand why there is a bald dude dancing in the middle." :mrgreen:
mélisande
 
Viestit: 356
Liittynyt: 6.2.05 - 23:09

Re: halaisitko kapellimestariksi?

ViestiKirjoittaja mélisande päivämäärä 4.1.12 - 13:32

Kansan musiikkia kansan koulun 100 v. juhlassa esittäjänä taitavat kansan taiteilijat. :mrgreen:
http://www.youtube.com/watch?v=jZvxQsM_ISw
mélisande
 
Viestit: 356
Liittynyt: 6.2.05 - 23:09

Re: halaisitko kapellimestariksi?

ViestiKirjoittaja humalainen päivämäärä 4.1.12 - 18:18

näin juuri ajattelinkin että tärkein motivaatio kapun ammatissa saattaa olla vain kova palkka ja paksu tilipussi kun eräät huippuammattilaisetkin omien sanojensa mukaan kuuntelevat omissa oloissaan vain poppia joten tosiaankin herää jonkinasteinen epäilys heidän taiteellisten vaikuttimiensa aitoudesta, pyyteettömyydestä ja pätevyydestä.

kuinka muasikaalinen ihminen joka omistaa työnsä orkesterrin johtamiseen voi heti virka-ajan päätyttyä vain vaihtaa vapaalla kevyeen jumputukseen niinkuin hänen koko sydämensä ja sielunsa ei kuuluisi taiteelle, sillä jolle daideellisuus on itsetarkoitus ja sielullinen välttämättömyys, ei keikarointia. ilmeisesti myös tällä alalla on wannabee ammattilaisia joille musiikki on vain väline persoonallisen hyhvän taloudellisen aseman ja maineen saavuttamiseksi kykenemättä siis uhraamaan persoonallista hyväänsä objektiiviselle päämäärälle kuten aidot taiteilijat joiille kuuluu heidän todellinen vakavuutensa. muut ovat pellejä, seeppareita muiden kiusaajia, olen eläkkeellä en tee töitä.

vaikuttaa teeskentelyltä tuollainen karriääri, uskon olevani musikaalisempi suomalaisen sinfoniakirjallisuuden palavasieluinen sanansaattaja ja periksiantamaton fani.

kaavailin skenaariota musiikkitalon ison salin vuokraamiseen, orkesterin ja kapellimestarin rekrytoimiseen, lippujen painattamioseeen ja mainosjulisteiden laatimiseen 2 viikon festivaalin järjestämiseksi talossa suomalaisen musiikin päivän jatkoksi ja todelliseksi voimannäytöksi ja kunnioituksesi niille tosi ammattilaisille jotka valittamatta jaksoivat puurtaa siben vanavedessä nälkää ja puutetta nähden ja luoda esikuvaansa kestävämpää, taiteellisesti kunnianhimoisempaa syvällisempää ja emotionaalisesti voimakkaampaa ja puhutteevampaa sinfoniataidetta. olen laskenut musiikkijuhlien budjetiksi 100 000 euroa jota ei olisi juuri näillä tienisteilllä ja säästöillä varaa ylittää mutta ajattelin kattaa taloudellisia kustannuksia myymällä ainutlaatuisten festivaalien jota suomessa ei ole koskaan ennen järjestyetty tv-oikeudet vaikkapa yle teemakanavalle konsertista saatavien lipputulojen lisäksi ja kattaa muut kulut toivon mukaan pankin myöntämää pientä lainaa vastaan.

taiteellisena johtajana olen velvoitettu ottamaan puhelimitse tai sähköpostilla yhteyttä joko varamiespalveluun tai agenttiin värvätäkseni budjettiin sopivan kapun festivaalien musiikilliseksi johtajaksi . onko teillä suosituksia sopivaksi ehdokkaaksi joka olisi hinta-ja pallkiohaitarin alapäästä konserttia kohti ja jonka kalenteri ei olisi täyteen buukattu tai sellaiseen joka työskentelisi mielellään talkoohengessä ilman suuria palkkiovaatimuksia. ovatko santtu ja jukka samaa hintaluokkaa? leif johtaa alennuksella vain omia vapaapulsatiivisia laavavirtojaan.

teemoja vastaaviksi motoiksi konserttia kohti suunnittelin alustaavasti joka illalle tämäntpaisia ohjelmanimikkeitä; karjalasta kajahtaa, suomen tuotteliain sinfonikko erik fordell, sinfoniat n:o 10, 20, 30 ja 40, sotaveteraanien kunniaksi, suomen shostakovits,
kavaljeeri, ja kalevala, teoretisoivaa jne.johon kuhunkin valitsen otsikkoa vastaavat teokset. vaihtoehtoja on lisää.

pesolan 2. sinfonia kaskityylisessä formussaan omistettu karjalalle, kaski muuten lainaa deliusin floridasarjaa, ja dvorakia h-molli sinfoniassaan. muuten melko ekslusiivinen ja romanttisen intohimoinen paatoksessaan. vähiten kansallisromanttisia ovat saikkolan sinfonioat joissa shostakovitsille tunnusomaisia tyypipiirteitä vaikka ovat synnynäisiä mutta aidosti ja sinfonisia syvemmässä sinfonisessa logiikassaan teemaryhmien loppuun astui jatkuvassa vastakkainasettelussa ei hetken innoituksesta kasaan käärittyä aistillista tunnelmointia jossa säveltäjöää ottaa mittaa luomistaan muodoista.una quasi fantasia e coda scherzo infernale. kalevala osioon tulisi haapalaisen 1 ja 3. ernst lingon ritari sinfonian nopeat marssityrmit vaskilla,. puhallinten burleski polyfonia, shostakovitsmainen orkesterikudos joka svengaa ja on sibben kalkkeutuneen konservatiivista rappiotaidetta komeampaa ja rytmisesti iskevämpää ja energisempää sinfonisuutta laajkaarisessa sanonnassaan.
humalainen
 
Viestit: 914
Liittynyt: 17.12.06 - 22:57


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron