Ihmisen todellinen vakavuus vie älyn painopisteen aina sinne missä se itse sijaitsee.
Vain äärettömän harvat, epänormaalit ihmiset, joiden todellinen vakavuus älyn todellisesta ylijäämästä ja sen omaehtoisesta energisestä toiminnasta johtuen ei sisälly käytännöllisen älyn persoonallisiin tarkoitusperiin ja tahdon päämääriin, vaan tahdon palveluksesta vapautuneena, ikään kuin varsinaiselle minälle vieraan ja ulkopuolelta tulevan geniuksen alkaessa vaikuttaa yksilön ulkopuolelle suuntautuvan vakavuuden tavoin valtavana keskityksenä objektiiviseen ja teoreettiseen kohdistuen mielteen haihtuessa pois maailmasta tahtona, objektin muodostuessa ainoaksi realiteetiksi, kykenevät käsittämään ja tavalla tai toisella ilmaisemaan maailman ja olioiden olemuksen, siis korkeimpia totuuksia, musiikin kylläkin ilmaistessa itse tahdon, musiikilliseen teokseen objektivoituneena tunteena, kun muut taiteet ovat vain ideoiden eli tahdon objektivoituneisuusasteiden heijastusta, vapaasti Schopenhaueria mutta hiukan komplisoidusti siteeratakseni.