Kulttuurin oikeus olla huonoa bisnestä

Kulttuurista ja Radio 1:n kulttuuriohjelmista

Valvojat: Nettitoimitus, Tiedotus

ViestiKirjoittaja Scorrevole päivämäärä 13.4.06 - 21:22

VeHy kirjoitti:Itse tunnun kannattavan vapaanpia raja-aitoja, lähinnä siksi, että puhutaan asioista, joita ei oikein millään asteikolla pysty mittaamaan. En minä kuitenkaan ihan vapaita käsiä taiteilijoille itselleen antaisi minäkään. Ei myöskään taloudellisten etujen tavoittelu sulje pois jotain teosta taiteen piiristä. (Tätä voi kysyä tarkemmin Teostosta.)


Tiedän jotain Teostosta. Teosto ei enää näe eroa eri musiikkien ominaisuuksien välillä (korkeintaan siinä rajankäynnissä mitä tulee sovituksen ja uuden sävellyksen välillä, joitain prosentteja viilaillaan). Kaikki musiikki maksaa minuuttihinnaltaan käyttäjälleen saman verran, huolimatta siitä, onko sitä tehty kaksi tuntia vai kaksi vuotta. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että taidemusiikin säveltäjät tekevät työtään alle minimipalkan.

Terveisiä Amnestylle - ja niille, jotka ovat leimanneet taidemusiikin säveltäjät eliittiin (kukapa eliitin oikeuksia ajaisi, sympatiaa ei heru vaikka ennemmin rikastuisi siivoamalla eritteitä).

Tämä ei tietenkään vastaa kysymykseen siitä, mikä on taidemusiikkia. Siihen vastaan vastakysymyksellä: ettekö muka edes sitä erota?
Scorrevole
 
Viestit: 157
Liittynyt: 21.11.05 - 20:57
Paikkakunta: Sirius

ViestiKirjoittaja Puliukko päivämäärä 14.4.06 - 4:23

Marja Salonen kirjoitti:Ei kannata verrata Oopperan kustannuksia asunnottomien hätään ... myönnän ajatelleeni niitä Liliuksen optioita ja mihin kaikkeen niitä voisikaan käyttää.

Miksi ei saa verrata asunnottomien hätään mutta saa verrata Liljuksen optioihin?
Kynttilät palaa, Cafe Oikeiston lopusta neljä vuotta. http://keskustelu.suomi24.fi/node/3826629
Puliukko
 
Viestit: 3031
Liittynyt: 14.3.04 - 21:21
Paikkakunta: Kauppa-auto kulkee.

ViestiKirjoittaja ukonhattu päivämäärä 14.4.06 - 16:30

Tämä on vähän off the topic mutta onhan nuo pari edellistäkin viestiä. Liittyy kuitenkin oopperaan, wanhaan oopperaan Bulevardilla.

Usko Viitanenhan kuoli tuossa viime vuoden puolella ja luin samoihin aikoihin hänen elämäkertansa. Kuuntelin myös paljon hänen koostelevyään, jossa laulaa mm. Rigoleton. Erittäin hyvä laulaja. Nyt aloitin Veikko Tyrväisen elämäkerran ja aika lailla samoja piirteitä hänen elämässään on kuin Viitasenkin. Ikätovereita he suurin piirtein olivatkin.
Molemmilla miehillä on todella köyhät taustat, on nälkää ja riisitautia ja ties mitä nykysuomelle eksoottista. Tuntuu myös uskomattomalta, miten heppoisin perustein ja sattumankaupalla silloin saattoi saada esimerkiksi kiinnityksen oopperaan. No, varsinkin mieslaulajista (ja sankaritenoreista etenkin, jo silloin) oli varmasti kova pula, kun sota oli vasta takana. Mielenkiintoisia elämiä, suuria nimiä, huikeaa eteenpäin menoa.

Onko täällä kukaan muu lukenut kyseisiä elämäkertoja ja osaako joku suositella muita vastaavia? Olen lukenut mm. Steniuksen Björling- elämäkerran, Piltin, Salmisen, Talvelan ja muutamien kapellimestarien ja säveltäjien elämäkertoja. Mutta jos siis tiedät jonkin helmen, mieluiten liittyen oopperaan, ehkä ulkomainenkin, niin kerropa.
ukonhattu
 
Viestit: 88
Liittynyt: 17.3.06 - 23:34

ViestiKirjoittaja VeHy päivämäärä 17.4.06 - 21:33

ukonhattu kirjoitti:Mutta jos siis tiedät jonkin helmen, mieluiten liittyen oopperaan, ehkä ulkomainenkin, niin kerropa.

Geog Otsin elämänkerta on kiintoisaa luettavaa, saatavana suomeksi. Muistaakseni Kulle Raigin kirjoittama, en ole varma. Kirjan nimi oli kait "Saarenmaan valssi", kuinkas muuten.
VeHy
 
Viestit: 6939
Liittynyt: 4.3.04 - 11:46
Paikkakunta: PK-seutu

ViestiKirjoittaja VeHy päivämäärä 17.4.06 - 21:40

Georg Otsin levytyksistä on ilmestynyt monta erilaista kokoomalevyä ja sen lisäksi kuuden levyn antologia vuonna 2001. Se on loppuunmyyty ainakin teoriassa, mutta jossain sitä olen nähnyt vielä tänä talvena myynnissä. Voi olla ettei se ollut Tallinnassa vaan jossain syrjemmällä. Paketti on Eesti Raadion tuottama, sieltä voisi aloittaa kyselyn. Valitettavasti levydivareita ei Virossa ole, käytettyjä voi jossain joskus satunnaisesti nähdä.

Katso linkkiä http://www.lasering.ee/index.php?make=item_show&toote_id=8084
VeHy
 
Viestit: 6939
Liittynyt: 4.3.04 - 11:46
Paikkakunta: PK-seutu

ViestiKirjoittaja kritiikki päivämäärä 17.4.06 - 21:53

ukonhattu kirjoitti:teoria ihmisen kypsymisestä ja siirtymisestä klassisen kuuntelijaksi ei enää pidä paikkaansa. Tämä trendi on nähtävissä kaikissa länsimaissa, joissa kevyt musiikki on tehnyt tuhojaan jo vuosikymmeniä. Uusimmmassa Rondossa on tutkijan näkemys liittyen tähän.
Kun käy Finlandiatalossa konsertissa, huomaa, että keski-ikä on todella korkea, vähintään 60.


Tuohon en usko vaikka siitä jotain "tutkijan" näyttöä olisikin.

Klassinen musiikki ei voi olla mikään erityinen yksityiskohta ihmisen kypsymiseksi ymmärtämään muutakin kuin valtavirtamusiikkia.

Olen oikeastaan mutumielellä täysin toista mieltä ja väitän tuollaisen tutkimuksen täysin epätieteelliseksi.

Klassinen musiikki monikäsitteisenä ei itse asiassa ole mitään muuta kuin raaka-ainetta nykyiselle kaupalliselle valtavirralle.
Samat musiikilliset sointumenanismit ja lainalaisuudet löytyvät niin klassisesta kuin kaupallisestakin.

Kaupallisen musiikin ongelma vaan on juuri tuo päällekäyvyys ja usein liiallinen yksinkertaistaminen.

Ehdottomasti olen sitä mieltä että ihmiset kypsyvät nimenomaan ikääntyessään klassisen musiikin kuuntelijoiksi. Sitä todistaa tuo lainauksessakin oleva 60 alaikäraja.
kritiikki
 
Viestit: 3073
Liittynyt: 26.9.03 - 16:43
Paikkakunta: Tampere

ViestiKirjoittaja moxu päivämäärä 29.4.06 - 17:19

Viime kädessä kulttuuri on ainoa, mikä todella kannattaa. Tuottava ympäristökin saadaan hyvinvoivemman näköiseksi, kun ajatellaan asioita estetiikan näkökulmasta. Eikö tehokkaankin työympäristön kuitenkin tule olla viihtyisä, että siellä olisi mukavampi tehdä sitä tulosta..?

Erkki Pirtolan ja kumppanien ITE(Itse tehty elämä)-taide kuvaa hyvin tulosvastuu- tai menestyjäyhteiskunnan kääntöpuolta; sitä, mikä hakee jo asiakseen muuta, kuin taloudellista menestystä -tai jopa pyrkii tarkoituksellisesti muuhun, kuin taloudelliseen menestykseen. Muitakin esimerkkejä tällaisesta suunnasta -nimenomaan elämän arvokysymysten kohdalla- on varmasti olemassa.
Käyttäjän avatar
moxu
 
Viestit: 4612
Liittynyt: 29.9.03 - 15:33
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja Scorrevole päivämäärä 29.4.06 - 20:44

Hyvä moxu! :D

Tosiaan, eikös kulttuuri ole juuri sitä, mihin kaikki muu tähtää? Luolamiehinä (ja -naisina) ensin hommasimme murkinaa, sitten ruoan hankkimisesta koetettiin tehdä mahdollisimman helppoa, että jäisi vapaa-aikaa (kulttuurille kehittyä).

Kohta oltiinkin jo mikroaaltouuneissa ja kännyköissä - eikö olisikin surkeaa, jos sitä kulttuuria ei vieläkään saada kehittymään kunnolla? Insinöörit ja talouden asiantuntijat, syyttävä sormi kohdistuu teihin!
Scorrevole
 
Viestit: 157
Liittynyt: 21.11.05 - 20:57
Paikkakunta: Sirius

ViestiKirjoittaja ukonhattu päivämäärä 30.4.06 - 9:41

Kävin eilen tutustumassa huonoon bisnekseen, katsastamassa ja kuulemassa yhden kansallisoopperamme ohjelmistoon kuuluvan loppuunkalutun klassikon eli Figaron häät. (Taikahuilu saa kyllä jäädä, siitä saan jo allergiaoireita) Ainakin permanto oli täynnä joten lippukassa lienee kilissyt iloisesti.
Oopperana Figaron häät on nerokas hulluttelu ja se siitä. Lisäksi Wirkkala on kyllä erinomainen Susanna vuosikymmenestä toiseen.
ukonhattu
 
Viestit: 88
Liittynyt: 17.3.06 - 23:34

ViestiKirjoittaja Johannes päivämäärä 30.4.06 - 17:32

Naapuri oli toissailtana Taikahuilussa ja esitys oli kuulemma lähes loppuunmyyty. Eli roimasti yli eurooppalaisittain normaalin mutta meillä suuren haloon nostaneen 73% täyttöasteen. 1,8 miljoonan tappio on tietenkin iso summa, ja jos oopperan johto on sen taitamattomuuttaan aiheuttanut pitää johto vaihtaa. Lienee yleinen käytäntö yrityselämässä. Valtiolla on toisaalta ollut varaa maksaa valtionyritysten johtajille tuon tappiosumman moninkertaisesti ylittäneitä optioita, joten kai rikkaassa sivistysvaltiossa oopperankin tappiot ovat helposti katettavissa mahdollisten sponsorien avustuksella. Eräs espoolainen elektroniikka-alan yritys voisi näyttää esimerkkiä kulttuurimyönteisyydestään ostamalla henkilökunnalleen, osakkeenomistajilleen, asiakkailleen ja muille sidosryhmilleen oopperanäytöksen yhtiön kannalta mitättömällä summalla. Tähän verrattuna oopperan lomautukset tuntuvat kovin yliammutuilta. Ja kuten ketjussa on todettu voisi vierailijoita karsia ja antaa oopperan omalle henkilökunnalle enemmän mahdollisuuksia esiintyä oopperan omissa produktioissa.

Ai niin, oopperan ei tarvitse olla kannattavaa bisnestä.
Johannes
 
Viestit: 681
Liittynyt: 26.9.03 - 8:56
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja arvieno päivämäärä 1.5.06 - 11:30

Yritykset sponsoroivat toimintaa jonka katsovat tuovan itselleen tuloa. Jos kuuntelee mitä espoolaisen firman kapulat piipittävät, ei kyllä tule ooppera ensimmäisenä mieleen. Mahtaisiko olla vielä niin että oopperayleisössä olisi keskivertoa enemmän ns. periaatteellisia kännykästäpidättäytyjiä ellei suorastaan niiden vihaajia.
arvieno
 
Viestit: 1116
Liittynyt: 28.9.03 - 23:39

ViestiKirjoittaja k-meleon päivämäärä 1.5.06 - 21:27

Scorrevole kirjoitti:Tosiaan, eikös kulttuuri ole juuri sitä, mihin kaikki muu tähtää?


Se vain helposti vie vieraantuneeseen ja vieraannuttavaan fetisismiin. Toiminnan viimekätinen telos on tietenkin inhimillisessä hyvinvoinnissa, rikkaassa henkisessä ja materiaalisessa elämässä. Kulttuuri (koulutus, taide, tiede ym.) on tässä samalla lähtöviivalla kuin tavarantuotanto, teknologia tai terveydenhoito.
Käyttäjän avatar
k-meleon
 
Viestit: 3780
Liittynyt: 2.5.04 - 20:48

ViestiKirjoittaja VeHy päivämäärä 2.5.06 - 11:23

ukonhattu kirjoitti:Kävin eilen tutustumassa huonoon bisnekseen, katsastamassa ja kuulemassa yhden kansallisoopperamme ohjelmistoon kuuluvan loppuunkalutun klassikon eli Figaron häät. Ainakin permanto oli täynnä joten lippukassa lienee kilissyt iloisesti.

Haloo, mitä tämä tarkoittaa? Huonoa bisnestä kun sali on täynnä ja lippukassa kilisee iloisesti? Saisiko lisäperusteluita?

ukonhattu kirjoitti:(Taikahuilu saa kyllä jäädä, siitä saan jo allergiaoireita).

Jos saat oireita niin vika on luultavasti itsessäsi, ei teoksessa ole mitään vikaa. Taitaa olla vähän sama juttu kuin Vivaldin Vuodenajoissa ja Mozartin Pienessä yösoitossa (huom. suomeksi), kun kanssa niitä tykkää ja ostaa, niin paskaahan niiden täytyy olla joiden hienonenien mielestä. Vaikeata tuohon kuitenkaan on mitään lopullista sanoa, kun kysymys on kuitenkin makuasioista.

Taikahuilusta pidän mutta se on sikäli ongelmallinen teos, että sen esityksiä väkisinkin vertaa aina Bergmanin televisiosovitukseen, jota edelleen pidän onnistuneena, lähes täydellisesti onnistuneena tulkintana.
Launtaina katselin Teemalta osan Sir Colin Davisin johtamaa taltiontia, tai oikeastaan osaa siitä ja se vaikutti minusta aika kolholta, siitä puuttui sadunomaisuus. Esimerkiksi näilläkin palstoilla jyrkän tuomion saanut Pa-Pa-Pa-Papagena-duetto ei noussut sellaiseen riemuuun kuin olisi pitänyt.

Sen kyllä totesin taas kerran, että ei vain tuo duetto vaan koko kohtaus on todella upeasti rakennettu, en ymmärrä miten sen voi tuomita kaikkien aikojen typerimmäksi. Vakuudeksi kuuntelin sen vielä levyltä parriin kertaan Georg Otsin ja tuntemattomaksi jääneen naislaulajan esittämänä. Upeaa oopperataidetta!
VeHy
 
Viestit: 6939
Liittynyt: 4.3.04 - 11:46
Paikkakunta: PK-seutu

ViestiKirjoittaja ukonhattu päivämäärä 2.5.06 - 12:50

Voisit lukea esimerkiksi keskustelun otsikon ennen kuin käyt kommentoimaan. Ehkä myös jonkinlainen sarkasmin taju auttaisi.
Ihmisillä on monia syitä siihen, miksi eivät pidä jostakin teoksesta. Minulla on omat syyni liittyen Taikahuiluun, eivätkä ne liity millään tavalla hienosteluun. Yksi syy on se, että Taikahuilua on esitetty noin 20 vuotta Savonlinnassa, nyt Kansallisoopperassa ja palaahan se jälleen Savonlinnaankin. Tässä välillä sitä on myös esitetty aina jossain maakuntaoopperassa. Vaikea kuvitella, etteikö jokainen oopperassa kävijä olisi sitä nähnyt useaan otteeseen elämänsä aikana. No, onhan niitäkin, jotka syövät samaa ruokaa koko elämänsä, päivästä toiseen.
ukonhattu
 
Viestit: 88
Liittynyt: 17.3.06 - 23:34

ViestiKirjoittaja VeHy päivämäärä 2.5.06 - 13:07

Taikahuilu sai ensi-iltansa 215 vuotta sitten ja jos se edelleen on näin suosittu niin eikö se kerro ennemminkin teoksen hyvyydestä kuin huonoudesta? Esitykset varmaan laadullisesti ovat hyvinkin kirjavia laidasta laitaan mutta eihän se ole itse teoksen vika. Itse olen sen aika monta kertaa nähnyt, muun muassa marionettien esittämänä eikä todella huonoa ole (onneksi) kohdalleni sattunut. Omituisin oli kyllä telkkarissa näkemäni versio, jossa koko lavastus oli läpinäkyvästi muovista tehtyjä puhallettavia kuutioita ja puvustus samaa luokkaa. Muusta toteutuksesta ei jäänyt mitään mieleen joten kai se oli ihan normaalia kamaa.
Yhden version haluaisin vielä nähdä, sen, mitä Dario Fo jutusta saisi aikaan.
VeHy
 
Viestit: 6939
Liittynyt: 4.3.04 - 11:46
Paikkakunta: PK-seutu

EdellinenSeuraava

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron