YLE Radio 1

Nyt en oikein puhu asiasta tai puhun juuri siitä otsikon vierestä. En suosittele tätä kirjaa, Sue Graftonin Q niin kuin Quinn, eikä se ole klassikko. Se kannattaa kyllä lukea, jos esim. kärsii liian pitkästä abstraktion putkesta. (Luulen muuten Jesperin ja ehkä Kasperinkin putkeen kadonneen. Kirja tekisi heille ehkä hyvää.)
Kirjoitan tässä yksityisetsivä Kinsey Millhone - eli ns. aakkosmurhakirjoista.
Kinsey Millhone on siitä jännittävä etsivä, että hän on yhteistyössä poliisin kanssa. Kirjailija Sue Grafton on myös siitä erikoinen kirjailija, että hän kirjaa alkuun kiitokset nimetyille henkilöille, joiden antamien tietojen ja käytännön kokemuksen opetuksiin hän on voinut nojautua. Näin hän jakaa oikeutta myös kirjan tekstin ulkopuolella, tekijänoikeudellista oikeutta.

Kinsey on tummatukkainen, farkkuhousuinen nainen joka ansaitsee elantonsa rikoksia selvitellen. Hän ei koristaudu naisellisesti vaan tekee kaikki kuin käytännön tai biologian sanelemina seikkoina. Näin hänellä on vain yksi hame joka hamelähtöön. Kinsey leikkaa hiuksensa kynsisaksillaan itse. Hän syö roskaruokaa mutta käy aamulenkeillä ja pitää taloutensa, pienen huushollin, siistinä.
Graftonin Kinsey Millhone muistuttaa Sara Paretskyn päähenkilöä, joka hänkin on nainen ja samoissa tehtävissä. Olen kahlannut näitä aakkosia läpi melko monta mutta unohtanut Paretskyn jutut jostain syystä pois. Graftonin paketit ovat suht tiiviitä, mutta kyllä niihin heikkouksia mahtuu. Päähenkilöllä on taustallaan kaksi avioliittoa mutta ei lapsia. Vanhemmat ovat kuolleet onnettomuudessa, josta hän itse pienenä tillinä selvisi hengissä. Suku on hylännyt tämän sivuhaaran mutta annas olla kun heidät on kirjattu joskus alussa poissuljetuiksi niin hehän ovat tietenkin se voimavara, joka jossain vaiheessa otetaan esille. Ja tämä seikka on kyllä ollut paha virhe. Dialogi ei sukulaisten kesken luista kuten taas Kinseyn ja poliisien välillä luistaa. Tunteetkin ovat suvun kesken kuin keinotavaraa. Sen sijaan kiinnostusta herättää Kinseyn vuokraisäntä, hyvin hyvin iäkäs mutta ikinuori Henry joka leipoo mielellään. Heidän välillään seilaa lämmin ystävyys. Kuinka pitkään Grafton vaan saa vuokraisännän kunnolla pysymään vetreässä kunnossa jää nähtäväksi.

Miten se olikaan. Chandler ja Hammett eivät juuri etsiviensä yksityiselämää lukijoille avanneet. Luonnekuvat olivat silti kovin selkeitä ja henkilöihin uskoi myös tehtävien ulkopuolella. Yksityisyyden suoja oli kuin tapa jota nyt rikotaan. Toisaalta se, rikkominen, on hyväksi mutta toisaalta ei. Nyt mennään mielestäni jo liiallisuuksiin kuvaamalla yksityiskohtaisesti, mitä surkeata ruokaa tai juomaakin nuo poliisit tai etsivät syövät ja juovat. Eikä heillä ole juuri onnea saati rauhaa ihmissuhteissa. Tämä jälkimmäinen puoli ei saisi syödä tarinalta ydintä. Ainoastaan taustatuki sopisi käyttöön. Päähenkilöiden harrastuksena on yleensä musiikki (se melkein vaikein musiikki) tai kirjallisuus (jokin erikoisuuskirja tai -kirjailija siinäkin). Mutta tämä on kyllä se virkumpi puoli. Sitä kautta se sielunmaisema avautuu aika hyvin varsinkin kun moni päähenkilö ei juuri kovin korkeita harrastakaan.

Jos haluaa virkistää tai uudella ryydityksellä ammentaa Runebergin Vänrikeistä saamaansa kokemusta, niin suosittelen Ville Lukkarisen kirjaa Albert Edelfelt ja Runebergin Vänrikki Stoolin tarinat. Kuvien kautta tekstiin ja päinvastoin. Monella tavalla avartava kirja niin henkilöiden, maiseman kuin historiankin suhteen.

Miten sen Johan Ludvig Runebergin kanssa oikein on, kun häneen ja teksteihinsä niin kyllästytään. Koulun syytä?! Olin aivan unohtanut miten paljon olen kuitenkin hänen tekstejään lukenut verrattuna jonkun toisen runoihin. En kaipaa mitään isänmaalle uhrautumista ja verenvuotoa siinä mielessä, mutta ovathan aivan eläviä nuo Halk´illan ruskon auerman (Joutsen) tai Sua lähde kaunis katselen (Lähteellä). Virret ovat jääneet meikäläisellä vähemmälle, mutta näitä kahta mainittua uskallan jollekulle läheiselle jopa yrittää laulaakin merkkipäivinä.

Katselin eilen TV2/FST-ohjelmaa Muistiinpanoja Runebergistä, joka perustui Fredrika Runebergin muistiinpanoihin ja elämään. Muistui mieleen tekstejä, jotka olin lukenut mutta unohtanut lukeneeni. Havun Lauantaiseura-kirjan ja Fredrik Cygnaeuksen Runeberg-tutkimuksen ohella tulivat mieleen runoilijan omat tekstit: Hanna, Hirvenhiihtäjät ja Kuningas Fjalar. Jouluilta ja Hanna ovat ehkä läheisimmät jo siksikin, että niistä löytää viitteitä myös toisten tekijöiden kirjoittamiin kirjoihin. Hannan uusi käännös, muistaakseni Teivas Oksalan, herätti uudentyyppisiä ajatuksia runoilijasta. Esipuhe oli antoisa, sen heijastukseen ja maisemaan liittyvä osuus houkutteleva. onhan Runebergin luonnonlyriikka vieläkin elävää.

Olisiko niin että Särkän Runon kuningas ja muuttolintu pitkään esti minua hyväksymästä koko miestä sinänsä.

Johan Wrede sanoi edellä mainitussa dokumentissa, että Runebergin runot sidottiin hallitsevaan luokkaan vaikka R. itse ei esim. vallanhaltijoita arvostanut. Jotenkin näin. Ja että runojen lukeminen toisen maailmansodan alla natsimielisesti oli taas R:sta aivan irrrallinen asia. Vapaasti kerrottua nyt tämä. Mutta kyllähän tällainen vaikuttaa.

Kerrankin todella hyvästä kirjasta pieni suositus, joka on jo aiemminkin täällä tehty. Reetta oli kesällä asialla. Voin jatkaa suositusta. Eli W. G. Sebaldin Austerlitz, joka koskettaa ihmisen taustan hävitystä ja identiteetin etsintää, kannattaa lukea. Kaikkialla Euroopassa olevista pirstaleista vähitellen muodostuu ihmisen kokonaistajunta, hajoaa välillä ja keruu alkaa uudestaan. On kyse Euroopan haavasta joka syntyi leireillä ja siinä että unohdettiin kaikkien ihmisiä olevan. Lukuja ei lainkaan mutta mitä kiinnostavimpia valokuvia, jotka ehdottoman hienosti kuuluvat asiaan.

Helppo nakki tämä suosituksesi Marja.
Muistin toki nähneeni tämän Austerliz-pikkupojan kansikuvalla varustetun Keltaisen kirjaston kirjan, mutta en ollut selailua enempää tutkinut.

No, itse kirjahan oli hyvä lukaista pitäen kuvat peitettynä ja vilkaista ohimennen.
Kysehän oli siitä ettei paljonkaan aineistoa kuviin ollut, mutta opastaa kokoamaan kokonaisuudet muista samankaltaisista sisällöistä, joista voi muodostaa henkilökohtaisen palapelinsä kuvaa.
Siis nimihenkilö siirrettynä toisen maailmansodan jaloista Englantiin, josta myöhemmin lähtee, löytää menneisyytensä, jota ei muista, mutta saa silti palapelinsä koottua ja antaa sen edelleen kertojalle.

Tarinassa enin sidos tosiasioita ja päättömän miehen jälkeen jättämäsi osatarina ajasta, Kuusta jne. ei sinäänsä tärkeä, mutta kokonaisuuteen sidottuna pienoispalapeli, jossa kokonaisuuden voi myös nähdä, vaikka ei yksityiskohtia tiedäkään, tai muista.

lasser

Kyllä kuvat mielestäni olivat aivan oleellisen tärkeitä. Nehän olivat kuin unikuvia melkein. Se, että A. otti valokuvia, selitti myös monia hänen kommenttejaan. Lontoon baarissa kun hän sanoi, että siellä ollut valaistus oli kuin salamavalon pysäytetty kauhun hetki. Valokuvat olivat sen verran epätarkkoja tai yleisiä, että voi kuvitella niiden viestivän jotakin muistoa.

Se että oli kertoja ja kuulija/kuuntelija oli aika mielenkiintoinen asetelma, koska kuuntelijasta annettiin myös joitakin tietoja. Jäin arvelemaan, oliko kuuntelijalla samantapainen tausta, jonka hän oli jo selvittänyt. Tai siihen A:n taustaan vivahtava. Hän ei ollut vain kuullun kuulija vaan myös kokija. Näin arvelen.
Kaiken kaikkiaan Austerlitz on kirja, joka pitäisi heti lukea uudestaan. Palapelihän on tärkeä jo kirjan historiallisessa taustassa. Miten kaikki rullasi, ihmiset koottiin, paikat oliva selvät, junavaunut, junien aikataulut, päätepisteet, kaikki selvillä. Aivan uskomatonta mikä järjestelmällisyys tässä kaikessa.

Mutta mistä päättömästä miehestä puhut. Olen jo unohtanut.

Niin, pitäähän muistaa kirjailijan osuus, mikä se lie, kertojan, kerrottavan ja kertovien joukossa.
Täytyyhän kirjassa olla päät, alku- ja loppupää, mutta niitähän en varsinaisesti tarkoittanut, vaikka päättömyyttäkin sisällöstä etsivä löytää.
Liikaa paljastaisin jos asian suoraan sanoisin, mutta toisaalla antamasi sivuvinkkisi edeltä, miehen päätös päättömyyteen kerrottu, eli noin 114. paikkeilla.
Perheesihän kirjoittamasi 6.12. mukaan hankki Sebaldin kirjan, josta äkkiä asian katsonet, mutta ei sitä täällä aukin kannattane kertoa.

lasser.

Olin jo unohtanut vanhan kirjoitukseni mutta aivan hyvin sopi tähän. Kuten myös mainitsemasi Sebaldin kohta.

Volter Kilven Alastalon salissa on jämerä opus. Ja sen lukeminen kokemus, joka kannattaa hankkia.
Yhden päivän aikana tutustutaan kustavilaisiin isäntiin, kippareihin ja siihe, mitä nämä ovat ennen parkkiratareiksi ryhtymistään tehneet ja mitä ajattelevat toisistaan ja siitä, mitä ympärillä tapahtuu tai on tapahtumatta.

Ensi suvena Kustavissa järjestetään taas Voler Kilpi-kirjallisuuspäivät:
http://www.wakkanet.fi/volterkilpi/index.htm

Kirjallisuudesta käydään keskustelua esim.täällä:
http://korhmir.beigetower.org/phpBB2/index.php

Ja teatterista täällä:
http://foorumi.hkt.fi/keskustelu

Molemmat foorumit edellyttävät rekisteröitymistä, mikä kuitenkin osaltaan vaikuttaa siihen, että keskustelu pysyy aiheen rajaamissa raameissa.

Kyllä se moxu niinkin on, että kun tämän yhden keskustelun löysin niin muualle en ehdi. Ja kanssa edellisen vieraan, joka on kyllä rekisterissä, käyty keskustelu pysyi asiassa vaikka toisin aattelet.

Marja Salonen kirjoitti:Kyllä se moxu niinkin on, että kun tämän yhden keskustelun löysin niin muualle en ehdi. Ja kanssa edellisen vieraan, joka on kyllä rekisterissä, käyty keskustelu pysyi asiassa vaikka toisin aattelet.

Samaa mieltä olen Marjan kanssa,siitä että nämä ´moxut ynnä muut ovat "helkkarin" kivoja,kun tuovat tänne muiden tietoon näitä sivuja jotka liippaa meidän harrastuksiin.Jorma L. on myös antanut paljon hyviä vinkkejä,mutta ennen tätä uutta keskustelupalstaa täällä oli myös "yleisnero" Markku?.Mihin on kundi häipynyt,sillä tässä "huru-ukkona on ihan kiva saada vinkkejä ja muita neuvoja tämän teknistyvän aikakauden aikana.

En olisi vielä vuosi sitten osannut edes ajatella,että maksaisin laskut intterillä.Mutta kyllä se vain käy melko näppärästi(6laskua alle kymmeneen minuttiin).

JOUKO TURKAN HÄPEÄ! Ja RAYMOND CARVER
On hieno lukuelämys, jossa miehen tuntoja kaivetaan ja syvältä. Viiltävää tekstiä intohimosta, ylpeydestä, mustasukkaisuudesta sekä vietistä, joka aiheuttaa suuria tunteita. Lukekaa!

CARVERIN rivi riviltä, lyönti lyönniltä. Kaikki alkoholismista, lähesriippuvaisuudesta ja SUURESTA elämästä.

Jouko Turkan kuunnelmista olen aina pitänyt. Hänen kirjojaan sen sijaan on ollut vaikea kirjastosta löytää. Nyt en ole pariin vuoteen kyllä muistanut edes hakea. Ehkä kiihkein ryhtäys niiden perään on jo ohi.

Carverin tekstiin perustui Altmanin elokuva Oikopolkuja, joka oli filminä hyvä ja jossa aihe samoin kertoi paljon. Siinä muoto ja sisältö yhdistyivät täysin. On varmaan luettavaa tekstiä Carver kirjoittanut.

Lomalla ollessa aloin lukea Hannu Reimen Israel/Palestiinaa, mielenkiintoinen. Siitä innostuneena kaivoin taas hyllystä raamatunkin, se kun on aina vain kesken. Nyt sekin taas etenee. Olen yhä Vanhan testamentin ekassa osassa (Raamatunkäännöskomitean ehdotus kolmena niteenä) kuningas Salomossa. Eilinen ilta meni rattoisasti miehelle ääneen raamattua lukien. Kovin oli harras tunnelma ennen Salomoa; tappamista, murhaamista, taistelua, ja taas kierros alusta, sen suurempi sankari mitä enemmän oli tappanut.
Luin myös Steniuksen Kunnes siipi murtuu, hieman pitkäveteinen.