Kirjoittaja Mikki Hiiri päivämäärä 8.6.06 - 16:31
Uskonnossa ja uskomisesa on kyse hieman samasta asiasta kuin, jos minä uskon että suuri taide tai musiikki, joku tietty teos, kokemuksen syvällä rintaäänellä puhuen, saa aikaan syvällisen ja objektiivisen reseptiivisen sielun- tai mielentilan puhtaan mielteen alueella vastaisuudessakin, josta tahto, varsinainen minä, minuus, on pois pyyhitty, mutta ei itse tätä uskon kohteena, objektina olevaa olotilaa, asian ydintä, sanoakseni, vaan pikemminkin olioiden välisiä suhteita tiedoitsevaa hedelmätöntä ja tuloksetonta ikuista tahdon aktille altista pohdiskelua, jaarittelua ja jossittelua: minä se tässä vain tahdon uskoa uskomistani johonkin näkymättömään ilman että se johtaisi toivottuun lopputulokseen,ilman että tämä uskoni todellistuisi, realisoituisi mihinkään konreettiseen muotoon ja saisi täyttymyksensä, että mitään tapahtuisi sen seurauksena: että usko tahdon asiana katoaisi älyn tunkiessa tahtomisen ulos tajunnasta olioiden välisine suhteineen, ja sen minuden tahdon, joka on uskomien edellytys ja alkusyy, jolloin sekin katoaa, ja jäljelle jää kuten tahdosta vapautunut jalo taide puhtaan mielteen alueella, joka on kaikkien jalojen taiteiden aikaansaannosten ainoa näytämö.