YLE Radio 1

k-meleon kirjoitti:Pidin yli kaiken Crossin ja Muirin tuomista sävyistä. Pidän yhä. Oli katkeraa kun Muir lähti. Toisaalta loppuajan maanisen musta funkrock oli omalla tavallaan yhtä rankkaa kuin Henkan Band of Gypsies. Lark's Tonguesin I-osa, se kollaasimainen esitys, ja sen perään tullut rauhoittava Book of Saturdays, olivat Crossia. Bluesissa ja jazzissa oli viulu käytössä, samoin popjazzissa.

Muir taisikin olla mukana vain tuolla Larks Tongues in Aspicilla. Mitähän lienee tehnyt sen jälkeen? Cross loistaa myös kappaleella Exiles. Harmittavan lyhytikäiseksi kyllä tuo kokoonpano jäi, tiedä mitä olisivat saaneet aikaan. Ei tainnut yhteistyö Robert Frippin kanssa olla kovin helppoa, vaikka Bruford kyllä jatkoi bändissä pitkälle 90-luvulle. Mutta se onkin jo toinen bändi ja toinen juttu...

Markku_S kirjoitti:Syd Barret Pink Floydin ensimmäisillä levyillä oli mielenkiintoinen tapaus. Minulla oli aikoinaan nuo levyt, joissa Barret esiintyi, mutta tyhmyyksissäni myin ne pois. Nuo ovat hyvin mielenkiintoisia ilmapiiriltään, mutta toisaalta Pink Floyd puhkesi mielestäni parhaimmilleen vasta Gilmourin tultua, jolloin Waters ja Gilmour määräsivät suunnan.

Ei tainnut kovin moni uskoa Pink Floydiin Syd Barrettin lähdön jälkeen. Barretthan teki melkein kaikki kappaleet bändin ensimmäiselle levylle Piper at the Gates of Dawn, joka on monille ainoa oikea Floyd albumi... Barrett on mukana vielä Floydin toisella levyllä A Saucerful of Secrets, tosin vain yhdellä biisillä. Gilmourhan oli siinä vaiheessa jo liittynyt bändiin. Barrett teki vielä kaksi mielenkiintoista, pääosin akustista soololevyä, jotka eivät oikein menestyneet.

Gilmourin tultua bändiin Pink Floyd alkoi vasta saavuttaa (kaupallista) menestystä, ja tekikin erinomaisia albumeita aina Watersin lähtöön saakka (kyllä, mukaanluettuna vuoden 1983 Final Cut). Waters luuli lopettavansa bändin lähtemällä siitä, ja ehkä niin olisikin ollut parempi. Kahdesta Gilmour-Floyd albumista v. 1994 Division Bell on mielestäni kohtalaisen onnistunut, sitä aikaisempi A Momentary Lapse of Reason on kyllä melkoinen häpäisy.

Avainhenkilö kirjoitti: Muir taisikin olla mukana vain tuolla Larks Tongues in Aspicilla. Mitähän lienee tehnyt sen jälkeen?

Eikö hän mennyt luostariin? Muistelen jotain sellaista.

Procol Harum näyttää olevan vielä elossa, ja tulevan jopa Järvenpään puistobluesiin. Eihän se nyt mikään progejatuli ollut, mutta olipahan kova sana noina kaukaisina 60- ja 70-lukuina. Nimi on käynyt ainakin kerran Suomessa Ruisrokissa.

Näinä aikoina kun Blues ja Jazz ovat Shakira ja Sting, on Gary Brooker kohtuullisen puhdas valinta.

Nimen nykyjäsenet ovat tässä: http://www.procolharum.com/006/2006_index.htm

Markku_S kirjoitti:Yesistähän oli sitten myöhemmin käytännössä kaksi eri kokoonpanoa, joita käytettiin osittain myös yhdessä. 1989 Anderson, Howe, Bruford ja Wakeman tekivät yhden lp:n nimellä Anderson Bruford Wakeman Howe ... Tuolloinhan vallitsi kiista bandin nimioikeuksista, kun oikeutta piti itsellään loppuosa bandistä, eli Kaye, Squire, White, Rabin. Tuo kokoonpano teki erittäin hyvän levyn Andersonin kanssa nimellä 90125 vuonna -83. Anderson ilmeisesti kaipasi muita yhtyeen jäseniä ja perustettiin tuo ABWH. Silloin olikin kaksi Yesiä, Yes ja tuo ABWH.

Chris Squirelta kysyttiin taannoin, että ketä Yesiin oikeastaan kuuluu, mihin hän vastasi: "Varmaan viisi ensimmäistä, jotka ilmestyvät paikalle..."

Mortimer kirjoitti:

Markku_S kirjoitti:Yesistähän oli sitten myöhemmin käytännössä kaksi eri kokoonpanoa, joita käytettiin osittain myös yhdessä. 1989 Anderson, Howe, Bruford ja Wakeman tekivät yhden lp:n nimellä Anderson Bruford Wakeman Howe ... Tuolloinhan vallitsi kiista bandin nimioikeuksista, kun oikeutta piti itsellään loppuosa bandistä, eli Kaye, Squire, White, Rabin. Tuo kokoonpano teki erittäin hyvän levyn Andersonin kanssa nimellä 90125 vuonna -83. Anderson ilmeisesti kaipasi muita yhtyeen jäseniä ja perustettiin tuo ABWH. Silloin olikin kaksi Yesiä, Yes ja tuo ABWH.

Chris Squirelta kysyttiin taannoin, että ketä Yesiin oikeastaan kuuluu, mihin hän vastasi: "Varmaan viisi ensimmäistä, jotka ilmestyvät paikalle..."

Yesin virallisten sivustojen mukaan kokoonpano on seuraava: http://yesworld.com/ywbrnews.html


Kovasti ovat äijät vanhentuneen näköisiä. Muistelen, että jo yli kymmenen vuotta sitten ne näyttivät harmaapäiltä, vaikka olivat silloin samanikäisiä, kuin minä nyt

http://yesworld.com/

Oletteko muuten kuulleet Pekka Pohjolan "klassisen" musiikin sävellyksiä? Jos, niin mitä pidätte?

Itse tunnen 1. ja 2. sinfonian sekä haitarikonserton. Ykkössinfonia on 80-luvulta, Avanti! on levyttänytkin. Minusta se oli hauska, joskin vähän yksinkertainen kappale. 2. sinfonian kantaesitti pari vuotta sitten RSO ja minusta se oli tylsä kappale. Se hämmästytti, koska samoihin aikoihin sävelletty harmonikkakonsertto oli erittäin vetävää musiikkia.
Pohjola on mielestäni kuitenkin siirtänyt oman ilmaisunsa melko mutkattomasti yli rockin, jazzin ja klassisen tyylirajojen, mikä on melko harvinainen taito.

Täytyypä muuten kaivaa vanhat Wigwam-levyt taas esiin.

Mortimer kirjoitti:Oletteko muuten kuulleet Pekka Pohjolan "klassisen" musiikin sävellyksiä? Jos, niin mitä pidätte?

***
2. sinfonian kantaesitti pari vuotta sitten RSO ja minusta se oli tylsä kappale. Se hämmästytti, koska samoihin aikoihin sävelletty harmonikkakonsertto oli erittäin vetävää musiikkia.
Pohjola on mielestäni kuitenkin siirtänyt oman ilmaisunsa melko mutkattomasti yli rockin, jazzin ja klassisen tyylirajojen, mikä on melko harvinainen taito.

Täytyypä muuten kaivaa vanhat Wigwam-levyt taas esiin.

Minulle tulee nyt jotenkin mieleen 'Jokamies', jonka Pekka Pohjola teki v. 83. Ei se ihan klassistakaan ole, enemmänkin syntikoilla ja muilla rock/jazz soittimilla toteutettua, toisaalta siinä esiintyy myös Suomen Laulun Kamarikuoro Ernsti Pohjolan johdolla. Jonkinlaista rockin, jazzin ja klassisen fuusiotahan tuo kai on, niinkuin lähes kaikki muukin Pohjolan musiikki.

Kuulin tuon 2 sinfonian kantaesityksen pari-kolme vuotta sitten. Tylsä tosiaan kuin mikä ja kuulosti kovin aneemiselta ja innottomalta. Kuin olisi kala kuivalla maalla. Mielestäni Pohjolan pitäisi pysyä sillä alueella, jossa hän on parhaimmillaan. Kuunnelkaa vaikkapa Urban Tango albumia, tai jotakin muuta. Myös Wigwamin ajat olivat loistavia. Wigwam oli tosi hyvä jo 60-luvun lopulta, jolloin se tasoltaan ja osin tyyliltäänkin vastasi parhaita englantilaisia progebändejä. Nuclear Nightclub oli tietysti menestys, mutta jo paljon sitä ennen bändi teki älyttömän hyviä levyjä ja musiikillisesti korkeatasoista tavaraa.

Muistan Jokamiehen televisiosta. Kovasti synkkä näytelmä, pääosassa Kalevi Haapoja. Musiikkimuistot siitä ovat jo unohtuneet.

Huonosti muistan Jukka Gustavsonin Yksin yhdessä -spektaakkeliakaan, jonka näin livenä kauan sitten. Gutsi on kuitenkin tehnyt uutta tulemistaan Hammondjameissa ja Gnomuksen kanssa liittoutuneena. En oikein innostunut, vaikka tämän kirjoittaja olikin vaikuttunut: http://www.suomijazz.com/tre2003.htm

Mutta tänään soittaa Jukka tolonen Jazzradiossa UMOn kanssa. Tarttee tsekata, kun on jäänyt aiemmin kuulematta. Ainakin Zapan Peaches en Regalia on Hesarin puffin mukaan tulossa.

21.00 UMO Live!

Yleisön pyynnöstä: UMO Jazz Orchestra & Jukka Tolonen. (Äänitetty UMO Jazz Housessa 23.9.2004)

Joo, Nuclear Nightclubia monet pitävät kaikkien aikojen parhaana suomalaisena levynä, mutta minusta sekä Fairyport että Being ovat parempia. Gustavsonin ja Pohjolan -aikainen Wigwam oli jotenkin niin paljon alkuvoimaisempia ja rikkaampi.

Mortimer kirjoitti:Gustavsonin ja Pohjolan -aikainen Wigwam oli jotenkin niin paljon alkuvoimaisempia ja rikkaampi.

Wigwam oli yksi niitä kokoonpanoja, jotka eivät olisi saaneet muuttua lainkaan. Varsinkaan siihen popimpaan suuntaan, jolla sen pienen maailmanmaineensakin nosti.

Kari Peitsamo on kaiken muun lisäksi muuten tributoinut Wigwamia levyllisellä heidän alkupään kappaleitaan. Hyväntuulisella otteella vielä.

Hard 'n Horny (mikä nimi!) on mielestäni vaatimattomasti yksi kaikkien aikojen parhaita debyyttejä. Harmillista muuten, että Gustavson ei tehnyt paljoa enempää suomenkielistä materiaalia. Niin no, miltähän Being olisi kuulostanut osittain suomeksi? Aika sekavalta varmaan.

Pembroke/Rechardt -kokoonpanolta olen jostain syystä kuunnellut lähinnä Dark Albumia. Minkään progen kanssahan sillä ei ole oikein mitään tekemistä, mutta mukava levy kuitenkin. Jostain syystä siitä vaan ei juuri kukaan tunnu pitävän.

Ainakin vinyyliversion mukana on vihko, jossa Beingin sanat on suomeksi ja englanniksi. Eräänlaista yhteiskuntakritiikkiähän Gustavson siinä taisi harrastaa, kuin myös aloitti hakumatkansa uskonnolliseen kirkkauteen.

puuhaaja kirjoitti:Ainakin vinyyliversion mukana on vihko, jossa Beingin sanat on suomeksi ja englanniksi. Eräänlaista yhteiskuntakritiikkiähän Gustavson siinä taisi harrastaa, kuin myös aloitti hakumatkansa uskonnolliseen kirkkauteen.

Tuntuu olevan Beingiä vaikea saada vinyylinä nykyään, silloin kun sitä jossain harvoin näkee (kovaan hintaan), se ostetaan heti pois. Sama tuntuu koskevan muutakin vanhempaa Wigwamia, niitähän tullaan ostamaan kauempaakin.

Taisi siinä olla kovaakin kritiikkiä, luin muistaakseni Rare -lehdestä, että InspiRed Machinesta poistettiin Loven vaatimuksesta yksi säkeistö liian neuvostovastaisena. Pitäneeköhän paikkaansa?

Myin aikoinani "vanhat wigwamit" mutta pidin "uudet". Hieman kaduttanut, ehkä. Minusta Being oli liian täyteen ahdettu - kun yrittää sanoa kaiken, niin se on lopputulos. Itse kuulun siihen "koulukuntaan", jonka mielestä "uuden" Wigwamin levyt olivat tasapainoisempia. Pembrokesta oli tullut hyvä englantilaisen popbiisikoulun edustaja (vrt. Tramdriver) ja yhteistyö Rekun kanssa toimi. Levyt olivat tasapainoisia. Suosikkini on Lucky Golden Stripes & Starpose. Olen vain lykästynyt siihen kuten "Isokynän" Lillaniin.

Avainhenkilö kirjoitti:Taisi siinä olla kovaakin kritiikkiä, luin muistaakseni Rare -lehdestä, että InspiRed Machinesta poistettiin Loven vaatimuksesta yksi säkeistö liian neuvostovastaisena. Pitäneeköhän paikkaansa?

Gutsi poisti jotain, mutten ole varma koko säkeistöstä. Sanoi itsekin, että Loven (Aten?) poistoehdotus oli OK, koska hänen tekstistä oli turhan rankka & yksioikoinen.

Teema pukkaa perjantaina dokumentin progeen(kin) vahvasti vaikuttaneen soittopelin keksijästä, Robert Moogista. Tsekataanpas.

http://www.yle.fi/teema/dokumentit/ateljee/id6910.html