YLE Radio 1

Nyt nolottaa... Lainausten kun pitäisi pitäisi olla prikulleen oikein.

Arvo Konservatiivi kirjoitti:

k-meleon kirjoitti:- Siunatti suomalainen kännykiima

Pitänee olla: Siunattu suomalainen...

Lähden kotiin häpeen.

"Sivistys on hyvin tyypillinen filosofinen käsite."

Eero Ojanen, Sivistyksen filosofia (Kirjapaja 2008)

Hannu Salamalta k-m:n lainaan: Olisikin vuokrayksikön sisäistä "kännykiimaa",
mutta kun se häly tunkee ihoa syvemmälle kuuloon yksityisyyden ajatuksia
ääneenviestittäjiltä. Säännöllisesti näkee yhä röyhkimyksiä jotka kännyynsä
autoajaessaan räpeltää. Sitäkin äänekkäämmin julkisilla paikoilla törkimykset
höpöttää ininäänsä, toisinaan huutopuhettaan muiden kuuluville.
Tänään taasen saapuessani Salon kirjastoon
oli ruipelo pojankloppi likkansa kanssa nettihuoneessa ja kloppi inisin kännyynsä.
Huomauutin häiriöstään, että kielletty on puhelunsa (kännyrastilappu konepöydillä),
mutta röyhkimys törkeästi itseäni kehotti poistumaan "jumalauta" säestyksellään.
En ollut heti kloppia tunnistanut samaksi, joka oli viime viikolla Halikon kirjastossa
samaa törkeyttään huomautellut kun ininästään kännyyn nettikoneella huomautin.
Halikossa niinkuin nyt Salossakin kloppi rehenteli, että tule ulos - katsotaan,
joka siis tunnettu nokkapokkahaaste. Sellaisen höyhensarjalaisen löisi kerrasta
kaksinkerroin, mutta järjestys ja laki sääntöineen täällä Suomessa tulee olla.
Näkötuntumalta oli kenties vielä alaikäinenkin,
että mikäli uhittelija käsiksi kävisi saisi puolustautuja itse pahoinpitelysyytteen.
Sitä vaan, että kun kumpaisessakin kirjastossamme läsnäolleet virkailijat
sivuutti uhittelukutsun, että huomautusilmoitukseni hymistellen, että onko
ne julkimusten uhkailut jotenkin kunta-asiakasta tärkeämpiä kun oikeen lakisuojaa
sakkorangaistusten lisäksi ovat tiukemmaksi puuhaamassa?
Kännypuhelut kyllä asunnoistakin toisinaan kuuluu hyvin huoneistojen läpi kun
kovaääninen nainen sattuu puhepuutettaan pitkällisesti kännypurkamaan - kuultu on.

"Elokuussa 1992, kun koirankuu eli mätäkuu läheni loppuaan, lähdin vaeltelemaan halki etäenglantilaisen Suffolkin kreivikunnan toivoen näin pääseväni eroon tyhjyydestä, joka valtasi sisimpäni saatettuani ison työn päätökseen."

W.G. Sebald, Saturnuksen renkaat, 1995 (suom. Oili Suominen 2010)

Piru! 'Voyage' pannaan taas vauhtiin.

Louis-Ferdinand Céline, Niin kauas kuin yötä riittää (1932, suom. J. Mannerkorpi 1966).

Jostain syystä olen pannut Célinen "Yön" loppuunlukemattomana (loppuun lukemattomana? loppuun-lukemattomana?) takaisin hyllyyn, kerran toisensa jälkeen. Ulkona on pilvettömän helmikuisen talvipäivän kirkkaus, pakkasta juuri sopivasti -15 astetta. Loistopäivä pitkälle ulkoliikunnalle. Mutta nopea kauppareissu saa käydä ulkoilusta ja sen jälkeen alkaa Céline-projekti: luen tämän romaanin loppuun ennen juhannusta! (Samalla "itsetutkiskelen", miksi olen noin 30 vuoden aikana hylännyt "Yön" kerran toisensa jälkeen kirjahyllyyn.)

"Lauantaisin palasin kotiin myöhään, kuuden koulutunnin jälkeen."

Isaak Babel, Odessalaisia (suom. Esa Adrian 1970)

"Kui Arno isaga koolimajja jõudis, olid tunnid juba alanud".
Oskar Luts: Kevade, (1912).

"Kun Arno ehti isän kanssa koululle, olivat tunnit jo alkaneet".
("Arno ja kumppanit", suom. M.Rauhala).

Tämä on virolaisten eniten rakastamia kirjoja, ellei rakastetuin. Se on kertomus erään kyläkoulun lasten tekemisistä, unelmista ja ongelmista. Esikuvana on ollut Tarton lähellä sijaitseva nykyisen Palamusen pitäjän kyläkoulu, jota Luts lapsuudessan kävi. Nykyisin koulussa toimii Lutsin nimelle pyhitetty koulumuseo, jossa voi mm. osallistua sadan vuoden takaiseen koulutuntiin.

Tästä ensimmäisestä lauseesta on tullut ns. lentävä lause, jonka kaikki virolaiset tuntevat, vähintään yhtä hyvin kuin suomalaiset tuntevat Tuntemattomansa sutkautukset. Erilaisia viittauksia siihen näkee usein mediassa.

Kuvittele maailma ilman rahaa.
RAHAN NOUSU Maailman rahoitushistoria. Niall Ferguson Suomentanut Kimmo Pietiläinen Terra Cognita.

Siinä sitä kuvittelemista riittääkin. Ilman rahaa, niinpä. Raha ja lainapaperit on tuomittu joka laman yhteydessä, mutta kuinka se homma menisi? Heikosti veikkaan.

Valkokangas on parhaimmillaan, esimerkiksi Tennispalatsin 1:ssä, 21 metriä leveä ja 8,8 metriä korkea.

Katja Kallio: Elokuvamuisti, Otava 2007. - Outo läpyskä koko kirja, tuumin kun ensimmäisiä sivuja illalla ahmin. Mimmi on jonkun tv-lehden konsultti tai kolumnisti ja kirjoittelee sivun-parin mittaisia huokauksia lähinnä mainstream-elokuvista. Vaan ei tuo kirjanen mikään pohjanoteeraus ole, kun tekijällään on selkeähkö agenda käsiteltäville asioille ja näkökulmille.

Tummaa, valkeaa, kumeaa, heleää!

Miguel Angel Asturias: Herra presidentti, suom. Pirkko Lokka, tark. Pentti Saaritsa, 1966 (orig. 1946)

Hän nosti lattiasta sen aina unohtuvan ruumiinosan jota nimitetään jalaksi, ripusti sen kengänkannasta jakkaraan jolla hänen koko persoonansa kieppui baarin ääressä kuin satelliitti, ja nojautuen koko painollaan selin tiskinreunaan, äärettömään horisonttiin jonka luvuttomat juoponkädet olivat lopen kuluttaneet, hän yritti väännellä naurua huulillaan ja epätasaisilla keltaisilla hampaillaan, silmäili juomakumppanien kurkkuja joita hän niin mielellään olisi kuristanut, ja samalla kun baarimikko tarjoili hänelle viskiä ja olutta lisäten viskin määrää geometrisessa ja oluen määrää aritmeettisessa sarjassa, hän läjäytti kämmenellään polvensa sarvetonta häränkalloa.

Miguel Angel Asturias: Weekend Guatemalassa, suom. Pentti Saaritsa, 1968 (alkuteos 1956)

Kymmenessä vuodessa Asturiasin virke piteni moninkertaiseksi!

"On omituista kuulla puhuttavan ranskaa."

Patrick Modiano, Kadonnut kortteli (suom. Jorma Kapari 1987)

Puhelu tuli aamupäivällä Elsheimerin istuessa ja piirrellessä työhuoneessaan mitään ajattelematta kuulakärkikynällään muistilehtiöönsä syheröisiä ja säännöttömiä kuvioita.

Dieter Wellershoff, Seireeni & Kaskaan huuto, suom. Olli Sarrivaara 2010 [kaksi novellia vuosilta 1980 ja 1995].

»»Äläkkä unohda»», tapasi isä sanoa, ikään kuin odottaisi minun nousevan millä hetkellä tahansa ja lähtevän suureen maailmaan onneani etsimään, »»että mitä ikinä saatkin ihmisistä kuulla, miten pahoiksi he osoittautuvatkin, jokaisella heistä on sydän, ja jokainen heistä on kerran ollut pikkuinen vauva, joka on imenyt äitinsä maitoa...»»
Graham Swift, Veden maa, (Waterland 1983), Suomentanut Arto Häilä. WSOY Juva 1984.

Päättääkseni tämän jo liian pitkän lukijoitten kanssa käymäni keskustelun ja ottaen vielä huomioon, että tähän asti on ollut tarjolla vain paloja ja irrallisia pätkiä ja ettei enää ole puolustettavana mitään tärkeää väitettä, esitän vielä yhden teesin, jonka skolastiseen tapaan muotoilen seuraavin sanoin: Edellyttäen, että olemme köyhiä ja ettemme voi kaunistaa kaupunkiamme taiteellisesti arvokkailla muistomerkeillä, ja edellyttäen, että meillä on naisia, jotka ovat kuin eläviä kuvapatsaita ja syntyvät melkein ilmaiseksi, eikö olisi mahdollista päästää irralleen näitä naisia ja sirottaa heitä ympäri kaupunkia, jotta he läsnäolollaan koristaisivat ja kaunistaisivat sitä?

Angel Ganivet. Suomalaiskirjeitä (Cartas finlandesas, 1896-97) Suomentanut, esitellyt ja selittänyt Kaarle Hirvonen. WSOY - Juva 1998

ps: raivaan kirjahyllyjä. Edistyy tuskastuttavan hitaasti, yllä ehkä yksi syy.

En ottanut alkulausetta nyt, mutta viittaan silti aiempiin kirjoituksiimme.
Traudl Jungen toimi Hitlerin sihteerinä, josta kirjoitettu kirjaan -
joka suomennettiin ja täällä keskusteltiin (Traudl -haku):
Kulttuuri /
> Kirjan ensimmäinen lause
- 28.2.05 [11] lasser
- 18.4.05 [12] Marja Salonen
- 18.4.05 [12] lasser
> Näistä filmeistä ...
- 29.1.05 petri
- 8.5.05 Marja Salonen
- 9.5.05 petri
- 30.11.06 k-meleon
> Wanhoja filmejä ...
- 8.10.08 T.T.Anttila.
- 27.10.08 hah?
Teatteri, ..., dokumentit /
> Ykkösdokumentit
- 21.4.05 Jesper
- 21.4.05 Marja Salonen

Mukana kirjassa oli viittauksia vanhemman sihteerin Christine Schroederiin,
jonka kerrottiin myös ajastaan kirjaan kirjoittaneen muistelmansa.
Nyt 2011 / Minerva kyseinen kirja suomeksi julkaistu nimellä;
"Christa Schroeder / Olin Hitlerin sihteeri - Führerin palveluksessa 1933-1945,
jonka suomentaneet neljä naista: Elina, Jenni, Irina ja Lotta.
Alkuteos saksaksi julkaistiin 1985 Anton Joachimsthalerin toimesta Münchenissä
Schroederin kuoltua.

"Christa (Christine) oli alkujaan nimellä Emilie Philippine Schroeder s. 19.3.1908
Münchenissä, jonka yksinhuoltajaäiti kuoli 1926 ja hyvänä pikakirjoittajana pääsi
1930 Münchenissä puoluetyöhön - liittyen samalla jäseneksi. Sai siirron 4.3.1933
Berliiniin työhön valtakunnankanslerin henkilökohtaisessa adjutantuurissa
(välillisesti Hitlerin sihteeriksi).

Christa pääsi usein Hitlerin seuraan työssään - myös "vapaa-ajalla (työhön liittyen).
Keskusteluissaan Hitlerin kanssa saanut kuulla nimeään Emilie kauniiksi...
(kerrotusti Hitlerin ensirakkaus oli samanniminen). Christa ei tuonut julki sihteerien
intiimiä suhdetta Hitleriin vaikka puheissaan intiimejä asioita ollut.
Hitlerillä oli käytäntö istuttaa naisseuralaisiaan (myös sihteerit) vuoron perää vieressään
yhteisruokailuissa (joita säännöllisesti järjesti) - poikkeuksena toisena vierusnaisenaan
oli aina (läsnäollessaan) 1930-luvulta Eva Braun, joka ilmestyi Hitlerin läheiseksi kun
siskontyttärensä oli surmannut itsensä (Hitlerin käytännöllisenä kasvattityttönä -
josta vain vähän tietoa säilynyt). Eräänlaisena tytärkorvikkeena Hitler lienee
Eva Brauniakin pitänyt (vaikka 1945 avioituivatkin). Myös sihteereitään Hitler kutsui
usein "lapsiksi ja ollessaan siis "vapaa-ajallaan työn yhteydessä Hitlerille seuranaisina -
olivat välillisesti myös iältään hänelle lasten osassa (todistetusti ei Hitlerillä omia lapsia tiedossa).

Christa kihlautui 1938 jugoslavialaisen diplomaatin Lav Alkonicin kanssa, joka aie purkautui 1941
(kerrotusti puolueen / Gestapon toimien vuoksi). Muistelmaansa Christa kertoi työstään ...
"täydellistä eristystä normaalielämästä - lukkojen ja vartioitujen aitojen takana."

Vankeutensa sodan jälkeen alkoi 28.5.1945 ja lopuksi tuomittiin kolmeksi vuodeksi työleirille,
mutta kuitenkin hieman ennen määräajan päättymistä vapautettiin 12.5.1948 - perusteena;
"ei - kuulu ensimmäiseen ryhmään...
Sittemmin palasi siviilissä töihin, mutta sairastuttuaan jäi 59 vuotiaana eläkkeelle ja
kuoli 28.6.1984 (76 vuotiaana).

En tiedä yksityiselämästään - siitä ei kertonut. Käännekohtansa kuitenkin 38 vuotiaana vietti
vangittuna (konkreettisesti pytyllä istuen syntymäpäivänään).
Ei 1933-1945 ollutkaan se ns. "vanha sihteeri - vaan nainen parhaassa iässään, mutta se meni...
Kenties uskotteli saavansa Hitleristä muutakin, mutta erehtyi kuten laajemmin massana
enemmistö saksalaisista (vähentyen ajan edetessä).