EROA Ollila Nokiasta.

Muista aiheista

Valvojat: Nettitoimitus, Tiedotus

Salolaista huumoria

ViestiKirjoittaja lasser päivämäärä 8.2.12 - 20:47

Tänään Nokia kertoi Salossa vähentävänsä mahdollisesti jopa 1000 työntekijää Salosta
tämän vuoden loppuun...
Kirjoitin 11.9.2010 tässä keskustelussa Nokian toimitusjohtaja S. Elopin nimestä;
SE loppuu [sivulla 1]...
Näinhän siinä vähitellen käy ja toimintaa siirtyy ulkomaille kuten nyt sinne Elopin
ottotyttäriensä perimän suuntaan...
Tämä Salon vähennysuutinen kuten päivän kuntauudistusuutinen ja puolustusvoimien
vähennysuutinen olivat kaikki ennalta varrotettuja presidentinvaalien jälkeen tulevina.
Kaikille kohteiden esittelijöillä sekä toimeen ryhtyvillä tukitoimijoilla oli aikataulutetut
selvityksensä laadittuina ja sitten kerrotaan vähän niin kuin tuoreeltaan kommentoisivat.
Tätähän se toimekuvien julkikiillotus...
Vähän niin kuin vuoden 1956 presidentinvaalien yhteyteen masinoitiin sitä yleislakkoakin.

No, Salosta vielä. Kannattaisi vaan nauraa eroilmoituksiin ja kehitellä tietoon niitä Nokian
heikkouksia kun ei enää ole työvelvoitteita... Julki tietysti asetetaan paljon niitä jotka
sitten kuitenkin saavat jatkaa, mutta nyt esittää huolestunutta. Sitä se vähennyksissä aina.
Itse kännykättömänä voin helposti sanoa, että poikotoidaan vaan kaikki Nokiaa - ei se siitä
kuitenkaan muutu uuden keväällä valittavan nuoremman hallituksen puheenjohtajankaan
ohjaksissa, joka tunnettu bisnesmies Suomen tulorikkaiden listalla - vaikka esitelläänkin
ns. asiaosaajana tietotekniikan piiristä...
Lasse Reunanen / Salo
lasser
 
Viestit: 2729
Liittynyt: 26.9.03 - 13:18
Paikkakunta: Salo

Keskustelua Salosta

ViestiKirjoittaja lasser päivämäärä 9.2.12 - 20:58

SSS:n sivulla keskustelua mm. - Salosta lähtee tuhat:
http://www.sss.fi/keskustelut/index.html
Siellä tänään 9.2. - 18:24 / Loppu hyvin -kommenttiani...
Lasse Reunanen / Salo
lasser
 
Viestit: 2729
Liittynyt: 26.9.03 - 13:18
Paikkakunta: Salo

Osakekeinottelijoiden palkkiosopimuksista

ViestiKirjoittaja lasser päivämäärä 8.3.12 - 20:20

SE loppari saa erilaisia palkkioita / palkkaa osakekeinottelijoiden sopimusten perusteella:
http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politii ... 17423.html
Toteutuksen ja laskuvertailujen kautta voi tulonsa kattaa satojen peruspalkkalaisten vuositulot,
ja muutaman vuoden kertymällä mitaten tulee tuhannen perustyöläisen vuosikertymää.
Tiedetään valmistusjärjestelyiden vähentäneen lopputiliin tuhansien työt lähivuosina,
siitä ylimäärän kertymästä ottaa osansa em. osakekeinottelijat tehdyn mallin mukaan.
Lasse Reunanen / Salo
lasser
 
Viestit: 2729
Liittynyt: 26.9.03 - 13:18
Paikkakunta: Salo

Ja puheenjohtajuus päättyy...

ViestiKirjoittaja lasser päivämäärä 12.3.12 - 20:00

Kuka Mitä Häh - Tasavallassa kaikki hyvin? 2011 / Otava 2011 - Pekka Ervasti & Timo Haapala
-kirjassa toimittajat arvelivat 1/2 vuotta sitten Ollilan presidenttiehdokkuuden mahdollisuuksia;
Elokuu 2011 / sivulla 126-127:
"Jorman kurssi lerpahti" --
"Mutta sitten lerpahti Nokian kurssi - ja Jorma perässä. --
Firmaa oli hoidettu kuin eteläpohjalaista Symbian-sontatunkiota:
muhikoon ittekseen, katsotaan kuinka käy. Perintö oli hukattu ja homma kustu,
eikä hallituksen pj:kään selvinnyt katastrofista käsiään levittelemällä. --
Niin menevät maine ja kunnia." --

Tosin Jorma Ollila vielä Nokian hallitustyöskentelyn jälkeenkin jatkaa mm. työryhmissä jne.
Lasse Reunanen / Salo
lasser
 
Viestit: 2729
Liittynyt: 26.9.03 - 13:18
Paikkakunta: Salo

Jatkoa seuraa...

ViestiKirjoittaja lasser päivämäärä 14.6.12 - 16:27

Ollila erosi ja valittiin keväällä Nokia yhtiökokouksessa uusi puheenjohtaja Siilasvuo...
Ollila kuitenkin edelleen Nikian suuromistajia, joten se ero ei kenties osakeomistustaan
tarkoittanutkaan (tosin ne ajantasaiset myynti- ja ostotiedot voidaan päätellä vasta viiveellä).

Tähän jatkoksi sopii päiväkohtainen tiedote 14.6. - jossa Nokia ilmoittaa lisävähennyksiä
Suomessa, joista Salon tuotantoyksikkö matkapuhelinten valmistuksessa 850 henkilöä...
Tampereen ja Olulun osuuksia vielä tarkemmin arvioitavissa yt-neuvottelujen ym. kautta.
http://yle.fi/uutiset/sen_pituinen_se_- ... sa/6181308

Em. linkin Nokian Salon toimipisteen rakennuksen takaa noin pari kilometriä itse olen asunut...
Toinen Ylen uutislinkki avaa asiaan enempi taustatietoa:
http://yle.fi/uutiset/nain_nokia_kasvoi ... sa/6181781

Sain jo keväällä ennakkoaavistusta asian etenemiseen kun menin pyörällä Halikon kautta Saloon
uimahalliin puoliltapäivin, jolloin vastaani tuli reippaita kävelijöitä joilla peltoaukean keskellä
kääntöpaikka...
Lähtö- ja päätepaikaksi osottautui Salon Nokian tehdasalueen sivuportti, jossa oli ajanottajia
merkitsemässä suorituksia ylös...
Siitä heti arvasi siis jotain erityistä olevan työkykytoimintana kun kävelytetään henkilöstöä,
ja arvioni lähtöpasseista kävelyesimerkein osottautui oikeaksi - elikä siis oltiin Nokian
tuotekehittelyssä päädytty osoittamaan tehtaan porttia sekä työstä pois kävelyä näin
viitteellisesti. Istumatyötä tehneet aikuiset naiset toivottavasti eivät ottaneet kuntoilua
liian totisena vaihtoehtona - sillä siitä ei enää ole keski-iässä hyvä revitellä nuorten tavoin.
Kohtuudella siis kuntoilukin työkyvyn säilyttämiseksi.
Lasse Reunanen / Salo
lasser
 
Viestit: 2729
Liittynyt: 26.9.03 - 13:18
Paikkakunta: Salo

Edellinen

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron