Kasvojenkohotus Helsinkiin

Muista aiheista

Valvojat: Nettitoimitus, Tiedotus

Re: Kasvojenkohotus Helsinkiin

ViestiKirjoittaja PedroViti päivämäärä 9.4.10 - 19:26

Marja Salonen kirjoitti: Tämän päivän Hesarissa oli uutinen 50 vuoden takaa ja siinä oli kuva Höjerin rakennuksesta, joka kaatui Aallon sokeripalan tieltä. Täällä ei historialle anneta arvoa.


Eipä, ei anneta. Minäkin näin sen hesarin kuvan ja se rakennushan oli tyylikäs & paikkaansa istuva. Miksei sitä rakennusta voi tehdä uudelleen, vaikka viereiselle tontille. Siinähän olisi komea hotelli, sisäpuoli vaan moderniksi tekniikaltaan, mutta muutoin vanhahtavaksi.
Kyllähän näitä "vanhoja rakennuksia" tehdään Euroopassa pilvin pimein. Monen kaupungin keskusta tuhoutui toisessa kovassa rypistyksessä, joten pakkohan ne talot oli rakentaa uudelleen. Eipä ole vanhojen kaupunkien keskustoissa moisia lasihirvityksiä, paitsi yksi Pariisissa. Siinä onkin LVI museo ja kaikki esittelyssä oleva putkisto on talon ulkopuolella.

ps. ne katajanokalle joskus seitkytluvulla rakennetut modernit tiilitalot, siellä -nokan päässä, ovat karsean näköinen slummi. Mereltä kun katsoo sitä osaa -nokasta niin ei paljo hymyilytä. Slummi mikä slummi. Tosin "vähän" hinnakkaampi mitä slummit yleensä.
PedroViti
 
Viestit: 1153
Liittynyt: 26.8.08 - 12:23

Re: Kasvojenkohotus Helsinkiin

ViestiKirjoittaja ite vierailija reiska päivämäärä 9.4.10 - 20:49

Tuo on muuten totta, ne on ihan hirveä slummi alue, siellä ihan päässä, missä ratikka kääntyy.
ite vierailija reiska
 
Viestit: 4272
Liittynyt: 12.3.04 - 10:16

Re: Kasvojenkohotus Helsinkiin

ViestiKirjoittaja VeHy päivämäärä 9.4.10 - 21:09

PedroViti kirjoitti:[Eipä ole vanhojen kaupunkien keskustoissa moisia lasihirvityksiä, paitsi yksi Pariisissa.

Yksi hirvitys, vaikka se muistaakseni on kiveä, ei lasia, on ihan Riian (vai taipuuko se Rigan?) keskustassa oleva miehityksen ajan museo. Se on yksinkertaisesti aivan kauhea bunkkeri. En tykkää myöskään Tallinnaan kyhätystä kauppakeskuksesta, joka könöttää siinä vanhaa kaunista Estonia-teatteria vastapäätä.
VeHy
 
Viestit: 6939
Liittynyt: 4.3.04 - 11:46
Paikkakunta: PK-seutu

Re: Kasvojenkohotus Helsinkiin

ViestiKirjoittaja ite vierailija reiska päivämäärä 12.4.10 - 11:53

No niin. HelsinginKaupunki sitten kastelee asfalttia kuivalle maalle, ettei pöly lennä, kun lakasinkoneenkuljettajat kehräävät pyörä/kävelykatuja, ainakin täällä Vuosaaressa. Etteikö tuokin, olisi voinut tehdä viimeviikolla. Mutta parempi nyt kuin Juhannuksena :wink:
ite vierailija reiska
 
Viestit: 4272
Liittynyt: 12.3.04 - 10:16

Re: Kasvojenkohotus Helsinkiin

ViestiKirjoittaja VeHy päivämäärä 12.4.10 - 15:18

Siitä wow-hotellista vielä sen verran, että löytyisköhän Sveitsistä mistään sellaista paikkaa, mihin sen luvallisesti saisi pystyttää? Esimerkiksi johonkin Zermattiin tai muuhun alppikylään? Tai sitten Norjaan, sasisiko sen pykätä esimerkiksi Bergenin satamamiljööseen?
VeHy
 
Viestit: 6939
Liittynyt: 4.3.04 - 11:46
Paikkakunta: PK-seutu

Re: Kasvojenkohotus Helsinkiin

ViestiKirjoittaja VeHy päivämäärä 14.4.10 - 10:25

Tämän päivän Hesarin Kaupunki-osiossa oli juttu Finlandia-talon alkavasta remontista ja siinä oli suurikokoinen kuva talon Töölönlahden puoleisesta seinästä. Uskoisin, että tuo kuva on tuore, ei siis arkistosta, ja antaa hyvän kuvan marmorilaattojen nykytilasta ja kunnosta. Samaa pärekoppaa ne näyttävät olevan kuin ennen 1998 tehtyä remonttia joten seinien pintojen uusiminen taitaa olla taas pian edessä. Ja sitä ennen käydään taas sama keskustelu siitä, mitä kiveä käytetään ja mistä se hankitaan. Rahaa kuluu joka tapauksessa enemmän kuin turkulaisten Myllysillan uudelleenrakentamisessa.

Tavalliselle kaupunkilaiselle eri materiaalivaihtoehtojen vertailu on vaikeaa ja siksi uusinkin ehdotukseni siitä, että otataan pari kolme parasta vaihtoehtoa ja rakennetaan pienet muutaman neliömetrin kokoiset koekentät ja pystytetään ne joko talon matalan osan katolle tai jos se on mahdotonta, niin johonkin talon eteen, mutta siten, että ne on helppo havaita rautatieasemalle saapuvasta junasta. Siinä niitä voisi vertailla eri valaistusolosuhteissa, märkänä ja kuivana, paisteella ja pakkasella ja ennen kaikkea siten, että talon alkuperäinen pinnoitus olisi taustalla vertailtavana. Korjausmateriaalin valinta olisi paljon helpompaa kuin vertaamalla kiviä rakennusviraston neukkarin pöydällä.

Katajanokan hotellikiista sen kun vaan kuplii edelleen, enkä usko, että asia on vielä loppuunkäsitelty. Valitettavasti. Itse vastustan jyrkästi tuollaisen lasilaatikon sijoittelua arkaan maisemaan. Hesarin mielipidesivuilla oli tänään kaksi kirjoitusta, joista Sirpa Asko-Seljavaaran kirjoittama oli selvää kiukuttelua. Kati Peltola taas haluaa antaa tilaa "avoimelle kansainväliselle ideakilpailulle". Minun mielestäni tilanne pitäisi nyt jäädyttää vähäksi aikaa ja antaa ideoiden kuplia. Ehkä sieltä sitten jalostuisi jotain toteuttamisen arvoista.

HS: Kimmastunut kokoomus: Hotellin hylkäämisestä 35 miljoonan tappio

"Minua harmittaa, miten paljon tämä meni loppujen lopuksi kiistelyksi mielipiteistä, sopiiko hotelli visuaalisesti vai ei", [Lasse] Männistö (kok) sanoo.

Mikä meni väärin kun näin tapahtui? Jos kaikki vaan tehtäisiin ja rakennettaisiin pelkkien talouslaskemien pohjalta, niin paljon tehtäisiin vahinkoa ja toisaalta, paljon hyvää, kaunista ja hyödyllistä jäisi kannattamattoman toteutumatta.
VeHy
 
Viestit: 6939
Liittynyt: 4.3.04 - 11:46
Paikkakunta: PK-seutu

Re: Kasvojenkohotus Helsinkiin

ViestiKirjoittaja Marja Salonen päivämäärä 14.4.10 - 15:50

Minua ihmettää talouden sijasta sellainen asia, että tietääkseni koko hotellihanke lähti liikkeelle ilman kansainvälistä arkkitehtikilpailua. Jos joku ehdottaisi vastaavaa rakennusta Kaivopuiston rantaan, niin siitä vasta riemastuttaisiin. Eikö mitään silmää ole näillä päättäjillä. Pitkään aikaan en ole ollut Katajanokalla, mutta muistelen, että sieltä melkein puistoalueet puuttuvat. Nokan loppuosakin tuli osin ulkoministeriön omaksi ja osin asutuskäyttöön. Ei merinäköala sinne lisää maankamaraa tee.

Olen, VeHy, kanssasi samaa mieltä Finlandia-talon seinäpinnoista. Koerakennelmat esiin! Silloin voi kuka tahansa nähdä, miltä tuo ja tuo näyttää. Helsinki ei ole Pohjolan Hellas ainakaan maantieteellisesti.
tähystyspaikkana Kallio
Käyttäjän avatar
Marja Salonen
 
Viestit: 3274
Liittynyt: 26.9.03 - 19:11
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kasvojenkohotus Helsinkiin

ViestiKirjoittaja Johannes päivämäärä 14.4.10 - 17:17

Kävin työasioissa tänään aamupäivällä Katajanokanrannassa ja kuvittelin mielessäni kuinka kammottavilta lasiset ristin muotoon rakennetut kenkälaatikot näyttäisivät Kauppatorilta katsottuna. Ne terminaalirakennuksetkin istuvat maisemaan sata kertaa paremmin, vaikka joutavatkin purettaviksi esimerkiksi Espan jatkeeksi tulevan puiston tieltä. Puistoja ei tosiaankan ole Katajanokalla liiemmin, mitä nyt puistikko Jumalanäidin kuolonuneennukkumisen kirkon edessä. Tosin Katajanokan toiseen päähän on rakennettu rantapuistoalueita niiden 1990-luvulla punatiilestä tiiviin kaupunkimaisesti rakennettujen asuinkorttelien taakse (Onkohan PedroViti sekoittanut nämä rakennukset Merihaan 1970-luvulla rakennettuihin kerrostaloihin, jotka esittävät moskovalaista lähiötä jenkkien kylmän sodan aikana filmaamassa agenttileffassa, kun leimaa ne slummiksi). Saisipa vielä Kauppatorin parkkipaikat heivatuksi helvettiin niin alkaisivat nuokin seudut tuntua oikeasti viihtyisiltä.
Johannes
 
Viestit: 681
Liittynyt: 26.9.03 - 8:56
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kasvojenkohotus Helsinkiin

ViestiKirjoittaja PedroViti päivämäärä 14.4.10 - 18:12

Enpä ole sekoittanut katajanokkaa ja pitkänsillan pohjoispuolista aluetta toisiinsa. Merihaka on kieltämättä vähän ankean näköinen, mutta ei se muuta muuksi -nokan tiilislummia.
Muuten olen sitä mieltä, että Suomen ilmastossa ei pitäisi rakentaa avoimia puistoja ja bulevardeja. Kyllä täällä tuuli ulvoo muutenkin, suurimman osan vuotta, kylmänä.

Jäi sanomati, että ne kauppatorin parkkipaikat joutaa kyllä poistamaan, mutta mitä sitten. Ruotsin suurlähettiläällä on siistimpi näköala, mutta mitä muuta. Kauppatorihan on jokseenkin kuollut paikka suurimman osan vuotta.
PedroViti
 
Viestit: 1153
Liittynyt: 26.8.08 - 12:23

Re: Kasvojenkohotus Helsinkiin

ViestiKirjoittaja moxu päivämäärä 15.4.10 - 14:36

Joku väittää, että tässä olisi näyttävä joukko rakennuksia. Joukko, johon Helsinki ei nyt pääse. Kaikeksi onneksi, lienee aika monen muunkin kuin minun kommentti:
http://www.talouselama.fi/galleria/article393731.ece?

Kauppatorin ongelma on se, että se on suurimman osan vuotta liian kylmä ja kolkko paikka järjestää mitään toimintaa. Ohjelmalavaa Espan puistossa kyllä käytetään ympärivuotisesti, mutta Mantalta itäänpäin mentäessä on elämää vain toriaikoina sekä silloin, kun presidentinlinnalle saapuu ulkomaisia vieraita vilkuttamaan.
Bulevardimainen ranta, jonka varrella olisi perinnelaivasatama, voisi oikeasti parantaa Skattan ilmapiiriä. Pienellä aikataulusäädöllähän Vikingille riittää yksikin laituripaikka, eli se kärjessä oleva, mikä alunperin tehtiin Finnjetille ja mitä VXPRS nykyään käyttää.
Ne ovat kaikki
sitä puhetta
joka päivänkin jo
täytyy ymmärtää
(Hannu Mäkelä: Yö soittaa, säv.Säde Rissanen 2007)
___________________________________
Mikko-Oskari Koski
Käyttäjän avatar
moxu
 
Viestit: 4612
Liittynyt: 29.9.03 - 15:33
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kasvojenkohotus Helsinkiin

ViestiKirjoittaja ite vierailija reiska päivämäärä 15.4.10 - 14:54

Helsinkiä on muuallakin, kuin "ydin keskustassa".
Viikkareihin, en ole esimerkiksi asutunut 15 vuoteen, enkä muuten astu.
Olen huomannut, että mitä vanhemmaksi noh; vanhemmaksi ja vanhemaksi olen tullut, niin sitä harvinaisemmaksi se käy, että menen vapaaehtoisesti Helsingin ydinkeskustaan.
ite vierailija reiska
 
Viestit: 4272
Liittynyt: 12.3.04 - 10:16

Re: Kasvojenkohotus Helsinkiin

ViestiKirjoittaja Marja Salonen päivämäärä 15.4.10 - 14:56

Minä kaipaan juuri näitä aukioita, joilla ei kaikilla ole joku toiminta päällä. On hyvä nähdä kapunkisuunnittelua sellaisenaan, rauhassa. En tietenkään halua arvokkaimman ydinkeskustan olen kuin kuollut osa kaupunkia, mutta tyhjyyskin voi kummasti rauhoittaa.
tähystyspaikkana Kallio
Käyttäjän avatar
Marja Salonen
 
Viestit: 3274
Liittynyt: 26.9.03 - 19:11
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kasvojenkohotus Helsinkiin

ViestiKirjoittaja VeHy päivämäärä 15.4.10 - 15:59

Voisiko sitä Presidentinlinnan edessä olevaa allasta hyödyntää jollain tavoin? Voisiko ajatella, että siihen saisi houkuteltua saaristolaisia kalojaan ja muita tuotteitaan myymään, suoraan veneistä? Silloin meillä olisi silakkamarkkinat pitkin vuotta. Tietenkin altaat voisi täyttää siten, että Katajanokan laiturilinja jatkuisi suoraan Suomenlinnan lauttalaituriin saakka ja näin saataisiin paljon lisää tonttimaata, johon voisi rakentaa alkuun vaikka puistoa.

Katajanokalla tosiaan on puisto ja ihan hyvä puisto onkin, heti siinä Uspenskin katedraalin takana. Kun olin Katajanokalal töissä, niin lämpimänä vuodenaikana siinä tuli toisinaan istuskeltua. Luotsikadun kohdalla on kai vieläkin kioski, jossa siihen aikaan oli jonkilaiset alkoholioikeudet ja muutaman kerran siinä tuli otettua ohuet siivut. En siinä koskaan kenenkään ole nähnyt tosissaan juopottelevan.

Luotsikadun nurkkatalossa oli kioski, jossa kävimme aamukahvilla ja se kioski joutui jostain syystä elintarvikevalvonnan käsittämättömän raivon kohteeksi. Kioski yritettiin saada suljettua vaikka millä syilla, joista skattalainen Loka Laitinen on blogeissaan kertonut tarkemmin. Milloin käytiin laskemassa tulien lukumäärää, milloin mittaamassa voileipien lämpötilaa tai mitä tahansa hyvänsä, mistä voi mätkäistä uhkasakkoa ja lopettamisuhkaa. Vaadittiin vessa ja vaadittiin ilmastointia, molemmat asioita, joihin vuokraaja ei voi suoraan vaikuttaa vaikka haluaisi ja vaikka rahaakin löytyisi. Viime viikolla kuljin
siitä ohi ja jokin kioski siinä näytti toimivan mutta en ehtinyt poiketa sisälle katsomaan olisiko siellä vielä sama tuttu kahvinkeittäjä.

Ja sitten vielä yksi tosi ikävä asia, yhteisen omaisuuden turmeleminen. Tuntui siltä, että junien ja talojen "bombaus" olisi ollut jo vähenemään päin mutta nyt se on taas selvästi lisääntynyt. Esimerkiksi kaikki kylmät esikaupunkiasemat on maalattu todella sikamaiseen kuntoon ja junassa, jolla eilen matkusti, kaikki ikkunat oli raavittu jollain kovametallipiikillä täyteen naarmuja. Aseman hissit eivät toimineet. Onko tämä sitä kaupunkikuvan elävöitämistä, jota mm. Arhinmäki puolustelee.
VeHy
 
Viestit: 6939
Liittynyt: 4.3.04 - 11:46
Paikkakunta: PK-seutu

Re: Kasvojenkohotus Helsinkiin

ViestiKirjoittaja VeHy päivämäärä 20.4.10 - 11:13

En tiedä kirjoitanko nyt oikean otsikon alle mutta kun romanialaiset ovat jälleen ilmestyneet aika runsaslukuisina osaksi kaupunkikuvaamme, kai tähän voi jatkaa avaamatta jälleen kerran uutta otsikkoa. Ja tästäkin vain sen verran, että kuuntelin äsken uutistoimituksen Ajantasaa, jossa kerjäläisistä keskustelivat kaupunginjohtaja Pajunen ja Vapaa liikkuvuus-liikkeen aktivisti Dan Koivulaakso. Mielenkiintoinen juttutuokio, kun Pajunen ei selvästikään voinut täräyttää ajatuksiaan täysillä, joutui vain väistelemään ja kertomaan, miten kaupungin elimissä on jouduttu pohtimaan, että puhutaanko romanialaisongelmasta vai romanialaisilmiöstä. Koivulaakso taas saattoi laukoa täydeltä laidalta omaa näkemystään ja puhui kyllä välillä täyttä puuta heinää. Hän hyväksyi kritiikittä kaiken, mitä romanialaiset ovat tehneet ja tekevät, rikokseksikin laskettavan toiminnan.

Itse käyn hyvin harvoin Helsingin keskustassa joten en tiedä onko siellä vallalla ongelma vai ilmiö, mutta kävelin Turun keskustassa muutaman korttelin verran ja siellä kyllä kerjuuta oli häiriöksi saakka. En tarkoita joka kadunkulmassa istuvia naisia, jotka helisyttävät tamburiineja vaan niitä nuorempia, jotka lykkäävät kolikkokuppinsa ihan nenään kiinni ja vaativat siihen täydennystä. Vanhemmat ihmiset suorastaan pelkäävät ja antavatkin jotain kun tuntevat koskemattomuutensa uhatuksi.
VeHy
 
Viestit: 6939
Liittynyt: 4.3.04 - 11:46
Paikkakunta: PK-seutu

Re: Kasvojenkohotus Helsinkiin

ViestiKirjoittaja ite vierailija reiska päivämäärä 9.5.10 - 3:06

Edelleenkin kun tulin Itä-Suomesta autolla kotiin ja menin tupakkatauolle parvekkeeleni, niin miksi,Lauantaina koulun valot (piha valot) oli päällä?? :evil:
ite vierailija reiska
 
Viestit: 4272
Liittynyt: 12.3.04 - 10:16

EdellinenSeuraava

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron