YLE Radio 1

Nukke-elokuva on ihan hyvä. Ei kyllä vastaa käsitystäni Mannerheimistä. Mutta sisältää tuoreita näkemyksiä kansalaissodasta ja marskista. "Perhonen" on hyvin keksitty. Lopussa olisi voinut olla vähän enemmän marskin ääntä. Olisi vaikka ollut jotakin sellaista, että "sen jälkeen kaikki ilo katosi elämästäni ja minusta tuli vain ihmisen kuori" tai vastaavaa. Toivon ettei tämä nyt jää pitkäksi aikaa viimeiseksi elokuvaksi, jossa käsitellään Mannerheimiä.

Katsoin eilen illalla tuon "kohutun" ohjelman
Kyseinen ohjelma/teos on mielestäni saanut aivan liian paljon turhaa julkisuutta. Pahenpiakin on nähty, tuon olis voinut katsoa lapsikin mielestäni tajuamatta, että oliko se nyt sitten homo vai ei. Jos täällä/televisiossa ei olisi "hehkutettu" kyseistä ohjelmaa olisi jäänyt katsomatta. Mutta nyt kun kerran sen katsoin, niin en tullut hulluu hurskaammaksi. Eli tuo teos oli mielestäni yhtä tyhjäntekevää. Omasta mielestä se on aivan sama oliko vai ei. Johtaja se oli siitä huolimatta vaikeina aikoina. Joten aihe on pliisu ja jätän aiheen kiinnostuneimmille

Katsoin noin 16 minuuttia alusta, mutta totesin ettei keskittymiskykyni ja kultturelliusasteeni riitä.
Onnea katselunautinnon savuttaneille.

Kyldyyripiirien sisäänlämpiävyydestä ja näkemyksettömyydestä keskustelu kertoo paljon. Kun animaation tekijä TV-keskustelussa kertoi olevansa tsekkiläisen satiirisen animaatioperinteen jatkaja ja ihmetteli, miten keskustellaan vaikka ei ole katsottu ja että tässähän liikutaan fiktiivisessä maailmassa, niin mitä seurasi?

HS on sen jälkeen toistellut, miten tämähän on keskieurooppalaisen satiirisen animaatioperinteen jatkaja ja miten keskustellaan vaikka ei ole katsottu ja että tässähän liikutaan fiktiivisessä maailmassa, ettekö te moukat ymmärrä... Juuri sen omaperäisempiä ajatuksia ei sitten ole nähty siltäkään puolelta, jos ei toiseltakaan.

Mutta hyvä on kansalaisen tietää, että fiktiivisessä maailmassa saa kertoa faktisista henkilöistä mitä haluaa. Jos tässä vaikka innostuu tekemään nukkeanimaation vaikka Tuomiojan ja Lipposen fiktiivisestä salasuhteesta tai fiktiivisestä rouva presidentistä, joka pitää mansikkajäätelöstä yli kaiken.

Minä yritin katsoa mutta taisin väsähtää jo Jormaakin aikaisemmin. Löysin parempaakin tekemistä. Raina on kuitenkin boksilla sitä varten, että jos jotain sellaista uutta asiassa ilmenee, että siihen pitää palata.

Pidin kovasti Lillqvistin animaatiosta. Sen surrealismi oli kiehtovaa. Tarkoin harkittu värimaailma oli vaikuttavaa (esimerkiksi punainen korsetti ei millään tavalla kirkunut katsojan korviin niissä kuvissa, joissa se oli - päinvastoin, olihan väritys kauttaaltaan lämpimänpunertava) ja hahmot eläviä, erityisesti Uralin perhonen oli eloisa hahmo siipineen. Teos oli herkällä tavalla kantaaottava: on muistettava, että elokuvan Mannerheim oli valkoisen suojeluskunnan ylipäällikkö, ei jatkosodan marsalkka. Tampereen kohtalonhetket näyttäytyivät elokuvassa sekä Raatihuoneen palossa että teloitetussa nuoressa naisessa. Keskustori ja Kalevankangas olivat murheen ja kuoleman kenttiä noina pääsiäispäivinä 90 vuotta sitten.

Elokuvan nähtyäni olin hämmentynyt siitä kohusta, jonka se aiheutti - ennen kuin sitä oli nähty. Mitään häpäisevää siinä ei ollut, tuli vain uusi näkökulma Mannerheimiin, eikä sekään näkökulma sillä tavalla uusi ole, että kukaan koskaan ei olisi sitä esille tuonut. Tutut historiaa opiskelleet pitävät itsestään selvänä Mannerheimin avioliiton kulissiluonnetta ja hänen androgyyniä olemustaan ja kiinnostustaan nuoriin miehiin.

Olen pitänyt Jiri Trnkan nukkeanimaatioista ja nukketeatterista yleensäkin. Olen nukketeatteria itsekin harjoitellut. Miellyttävä oli tämä Uralin perhonen. Kuuntelin aikanaan Lillqvistin ja Salaman kirjoittaman kuunnelman ja kuten olen täällä kirjoittanut, siitä kuunnelmasta ei noussut mitään haloota. Onhan kohtuutonta uhkailla tekijää tällaisen työn jälkeen. En nähnyt tässä mitään loukkaavaa. Pikemminkin se oli liikuttava tarina yksinäisestä matkaajasta, joka tapasi kaltaisensa, ja joutui pian keskelle kaaosta vieraalla (Suomen) maaperällä. Mannerheim oli kaunis mies. Joukkueeseen, johon hän kuului, valittiin ulkonäöltään näyttäviä miehiä. Mannerheimilla oli pääsy myös tsaarin luokse. Suomeen palatessaan hän luultavasti oli aika orpo, eivätkä vaasalaiset valkoiset häntä ensin hyvällä silmällä katsoneet, koska hän ei osannut suomea. En kokenut, että tässä olisi esitetty väittämä vaan tuotiin esiin eräs mahdollinen näkökulma.

Mitä todellisten henkilöiden kuvaamiseen tulee, niin jos Mannerheim ei voi olla animaation aiheena, tulisi kieltää silloin kaikki muukin. Suuren rikoksen on tehnyt esim. Shakespeare pannessaan näyttämölle niin Caesarit, Antoniukset kuin Englannin kuninkaallisetkin. Todellisia henkilöitä hekin. Ja lähempääkin tietenkin esimerkkejä löytyy kunhan nuo nyt tulivat heti mieleen.

TTA:lle tässä viestiä: mistä Sinä noita juttuja revit? Minä olen ihmetellyt sitä, miten helposti valkokaartista muodostui valtion armeija. Aivan noin vaan. Ei mitään ihmettelyä, että voisiko voimat, punakaartit ja valkokaartit, yhdistää. Venäläiset sotilaat Suomessa olivat tsaarin armeijaan kuuluvia sotilaita. Heille kävi kuin sille avaruudessa olleelle kosmonautille Neuvostoliiton kaatuessa. Valtiomuoto muuttui ja entinen pestipaikka olikin äkisti täynnä niitä, jotka pitivät heitä vihollisina ja laittoivat heidät leirille. Etelämpänä oli sitten punaisia, jotka uuden venäläisen systeemin näihin sotilaihin yhdistämällä, ottivat heidät kaiketi aika avosylin vastaan, olihan sotataitoisista kova puute.

HS-NYT http://www.nyt.hs.fi nro 8/2008 22.2.-28.2. esitteli Leena Virtanen MITÄ NYT >
Nuken pökkimä Mannerheim -kirjoituksella Katariina Lillqvistin animaation
- Uralin perhonen. Kuvassa; "Mannerheimin ja hänen palvelijansa herkkä hetki",
jossa Mannerheim oli korsetissa ja peitto rinnan alta aseteltuna hamemaisena.
Toisessa kuvassa oli punahiuksinen Lillqvist kotonaan Pispalassa
Mannerheim nukke kädessä.
Puolet ajastaan ohjaaja viettää miehensä luona Prahassa.
Muuttaa hieman Mannerheimia; Matkalaukku peräpäähän: Mannerheimista
tulee kentauri: ihmisen pää, matkalaukku vartalona ja hevosen häntä.
Lainaus kirjoituksen loppua >
"Lillqvistin elokuvassa perhonen panee Mannerheimia, hmm, peräpäähän.
Matkalaukussa on nimittäin pieni reikä. ´Jos joku hermostuu siitä, kun nukke
pökkii matkalaukkua, niin sitten hermostuu!´Lillqvist nauraa. ´Ei meidän ole
tarkoitus hakea tällä mitään skandaalia, mutta ikonia on hyvä ravistaa.´
Elokuvan yksi tuottaja on Yle,
ja se nähdään televisiossa vielä tämän vuoden aikana.
´Tuli testattua Ylen sananvapauskanta´, Lillqvist toteaa tyytyväisenä.
Toinen ehkä hivenen hätkäyttävä yksityiskohta on Mannerheimin korsetti.
Vanha kansa kertoi ihan varmana tietona, että herralla oli tapana pukea joskus
sellainen ylleen. Lillqvistin mummo vahvisti tämän legendan. Hän toimi
tarjoilijana hotelli Tammerissa ja joutui kerran erittäin vastentahtoisesti
viemään kahvia Mannerheimin huoneeseen, ja mikä nöyryyttävintä,
tarjoilemaan myös koiralleen. ´Kyllä se korsetti oli´. mummo vakuutti."

Tästä tausta, josta animaatio lähtöisin. Legenda perhosesta oli kansalaissodan
aikaisesta miehestä, joka piileskeli Pispalassa, ja sai nimekseen perhonen.
"Koska hän oli pienikokoinen ja kaunis", Lillqvist kertoi.
"Sana viittasi myös miehen homoseksuaalisuuteen."
Legenda yhdistää girgiisialaisen perhosen Mannerheimin tuomaksi
sotilaspalvelijaksi, jonka olisi hylännyt sodan keskelle.
Historia-faktaa en tästä ole nähnyt.
Lillqvist kertoo Mannerheimista; "Pispalalaislapset kutsuivat häntä iloisesti
Murha-Kustaaksi. Mannerheimin pilkkaaminen on yksi kansanperinteen muoto."

Niin, sodan jälkeenhän ei aikuiset uskaltaneetkaan valkoisia "pilkata",
sillä vielä 30-luvulla muilutettiin kiellettyjä "kommunisteja".
Ja heti kansalaissodan jälkeen oli voimassa se kansalaisluottamuksen
menetys rangaistuksena monella, ettei ollut varaa toisinpuhua.
Oikeastihan Mannerheim teki vain sodan johtamisen. Sen likaisen,
osin salatun valkoisiltakin, "lahtauksen" tekivät yksittäiset muut.

Sitten esim. ruotsalaiset vapaaehtoiset, joita Tampereen valtauksessa
paljon kuoli, olivat innokkaita teloituksiin osallistujia.
Kekkonen -sarjakuvassa (2007) oli esillä miten Kekkonenkin oli mukana
kun alkutalvella 1918 valtasivat punaisten linnoittaman tehdasrakennuksen.
Aluksi punaiset hämäsi antautuvansa, mutta avasivatkin tulen.
Tämän Kekkosen (ei johtama) joukko kosti teloittamalla vangituista määräluvun.
Sitten sodan lopulla sai Kekkonen toimeksiannokseen olla vielä johtavien
punaisten vankien teloituksen luottojohtajana (oli ollut valtiollisen poliisi toimessa).

Tämä kirjailija Hannu Salaman oleminen mukana työparina radiokuunnelman
teossa, jossa Uralin perhonen esitettiin muutama vuosi sitten,
ei ole yllättävää. Sillä siihen 60-luvun jumalanpilkka oikeudenkäynnin
Juhannustanssit -kirjaan sisältyi vastaavaa viittausta, jota sittemmin
on viittailtu ruotsalaisen kuvataiteilijan työssä: E... (katso) Homo,
jossa viittaus Jeesuksen "Homouteen" ihmismerkityksessä ja seksuaalimerkityksellä.
Salamallakin oli kirjassaan kuvaus,
jossa juopon puhumana oli vastaavaa kuvaelmaa (en nyt muista täsmälleen).

Minä kyllä pysyisin suhteellisen tavanomaisella kannalla Ecce Homo -kuvista. Niiden sanoma on yleensä Katso ihmistä ja tämä taas esiintyy Johanneksen evankeliumissa tilanteessa, jolloin Pilatus esittelee vangin kansalle.

Kummastuttaa tutunomaisesti Uralin perhosesta siinnyt kohu. Kuten aiemmissa kirjoituksissa on todettu, vihjailut ja puheet Marskin mahdollisista taipumuksista eivät sinällään ole mitään uutta. Joissakin tapauksissa nämä on leimattu punaisten katkeraksi herjaksi hävityn sodan jälkeen, joissakin tapauksissa vihjailujen perusteita etsitään Marskin henkilöhistoriasta, joka tässä mielessä antaa kyllä liikkumavaraa ja tulkintamahdollisuuksia. Laatulehti HS:kin revitteli takapäivinä koko sivun jutulla asiasta.

Kaikkiaan koko jupakka on saanut kummia ilmentymiä. Jos väitteet Marskin seksuaalisista mieltymyksistä pitäisivät paikkansa, riistäisikö se hänen arvonsa suomalaisena historian merkkimiehenä. Kovin neutraalisti ollaan aina suhtauduttu kuitenkin esim. antiikin Aleksanterin tai Ruotsin taannoisten hallitsijoiden mieltymyksiin, tai onpa asiasta laskettu leikkiäkin. Miksi sitten tässä tapauksessa tunnekuohu on ollut näin suuri. Suhtaudutaanko Marskiin edelleenkin kuten jumalhahmoon? Eikö tämä kaikki kohu heijastelekin jollakin omituisella tavalla homofobiaa, ennakkoluuloisuutta, pelkoa? Jos nyt Mannerheim kaatuu animaatioelokuvaan, kyse ei sitten varmaankaan ole ollut suurimmasta suomalaisesta. Omasta puolestani uskon, ettei näin käy vaan käsitys ja kuva Marskista tulee jälleen kerran arvioitavaksi uudelleen, mihin ilmeisesti on syytäkin.

Varsinainen nukkeanimaatio oli laadukas ja kauniisti toteutettu, ehkä ei kuitenkaan klassikkoasemaan yltävä suoritus. Omana ansionaan filmillä on myös musiikin kertoma tarina: laulujen sanoituksista perillä olevat huomasivat, että taustamusiikin myötä kerrottiin myös ainakin yksi toinen pispalalaistarina 90 vuoden takaa. Taustakuvat toimivat samoin hienosti, surrealistinen ilmapiiri loi yllättävää sadunomaisuutta ankaran todellisuuden päälle. Ei tässä nyt ehkä kuitenkaan niin suuren kohun paikkaa olisi ollut.

point kirjoitti:kuva Marskista tulee jälleen kerran arvioitavaksi uudelleen, mihin ilmeisesti on syytäkin

Animaatio meni talteen, ja päässee katseluun vasta pääsiäisen pyhinä.

Huonosti tunnen Marskin henkilökuvaa, vaikka oletan aineistoa olevan paljonkin tarjolla. Semmoisen käytännön muistan kuulleeni, että hän ohitti kenraaliensa ja everstiensä arvojärjestyksen muitta mutkitta, kun halusi tahtonsa läpi. Siinä sitten joutui organisaatio lujille tuommoisen solistin kanssa.

Liekö sodan voitoissa suurikaan merkitys Marskin avuilla, jospa ne kapiaisensa ja viimekädessä eturintama sen suurmiesaseman Mannerheimille antoivatkin. En väitä, kun en tiedä, mutta arvelen ja kysyn.

Tämä Marjan pysyttely arvio hieman varovainen, jos muistamme
samat kuvat, todennäköisesti. Näissähän oli myös kyse naiselliseksi
pukeutuneista miehistä (opetuslapset, miehet Jeesuksen ympärillä).

Muistuu myös tämä Hannu Taanilan eräs radio-ohjelma,
jonka teki Mannerheimin syntymäpäivänä suorana Louhisaaren kertanosta.
Tässä Mannerheimin syntymähuoneessa ja vieläpä oletetun synnytyssängyn
alta. En nyt vuotta muista, mutta jokin tasavuosi se oli.

Tähän Taanilan Louhisaaren kartanon sängyn alla olemiseen vielä...
Ei hän varmaankaan "perhonen" ajatellut olevansa, eikä silloin ehkä
tietoinenkaan tästä pispalalais legendasta. Jonkinlaisen samaistumis
kokemisen kautta kuitenkin silloin ohjelmaa teki.
Otti siihen silloin yhtäläisyydeksi sen että hänen ja Mannerheimin toiset
nimet ovat samoja.

Aika monta sataa keskustelua käyty tuossa reiskan linkissä,
mutta en nyt ehtinyt niitä selata.
Sitä vastoin alustuksen naiset muistutti, ettei Mannerheimilla
tiettävästi ollut kenenkään näiden naisten kanssa lasta.
Elikä ilman todisteita tässäkin kohdin joudumme tyytymään siihen että
olivat vain ne kaksi avioliitosta syntynyttä tytärtä, jotka sittemmin
kumpikin naimattomana ja lapsettomana kuolivat ulkomailla,
muistaakseni Kanadassa ainakin toinen tyttäristä eli elämänsä loppuajan.

Sitten on ollut niitä kuvitteellisia tarinoita ennenkin.
Olihan Ylellä jokin vuosi sitten se; Kivi ja kilpi -niminen tv-sarja,
jossa helsinkiläisen antikvariaatin jonkin vanhan lintukirjan kautta
etsittiin Mannerheimin kuvitteellista poikaa...

Mannerheimin puolisosta on julki ollut harvakseltaan valokuvaa,
mutta mitä olen niitä nähnyt oli vaimonsa melko toisarvoisen näköinen nainen.
En yllättyisi vaikka olisi ollut jokin sellainen kromosomipoikkeama,
joka tekee henkilöstä korostetun itämaisen näköisen, "mongoloidiksi"
tätä taidetaan luokitella. No, joka tapauksessa ei ollut nainen niitä hehkeimpiä,
vaikka tyttärensä sitten olivatkin valokuvissa enempi tavanomaisen näköisiä.
Ehkäpä joku keksii näistä Mannerheimin perheenjäsenistä vielä kirjoittaan
enempi henkilötaustaa avaavaa lähdeteosta (en ole sellaista itse lukenut).