YLE Radio 1

Alkuun kaksi lainausta, niin paljon kuin sellaisia vierastankin, mutta koska toisessa keskustelussa oltiin liukumassa aihepiiriin, joka ansaitsee oman avauksen, tehtäköön nyt näin:

Marja Salonen kirjoitti:Katsoin eilen A-talkin ja oli pitelemistä jo siinä kun kolme ihmistä mietti, miten suomalaiset eivät koe asioita niin kuin pitäisi kokea jne., mutta varsinainen asia, jota jaksan äimistellä, oli tämä Karjala takaisin -asia. Sitä kun vielä pitäisi ajatella ensin täällä näin vaan Suomessa Venäjä unohtaen. En käsittänyt. Taidan olla kovin totinen torvensoittaja, mutta en mielestäni kuullut juuri järjen sanaa siinä missiossa. Jo öljysatamat riittävät syyksi miksi ei. Ja Tarton rauhan raja nyt on ollut niin erikoinen, että se on voitu tehdä vain poikkeustapauksessa. Aivan erinomainen suunnitelma tulevalle sodalle on vaatia Tarton rauhan rajaa uudeksi rajaksi.

Arvo Konservatiivi kirjoitti:Ei kannata maalailla piruja seinille ("tuleva sota"). Saattavat vielä herätä eloon.
Itse keskustelu oli hyvin valaiseva. KTM Veikko Saksi puolusti Karjala takaisin -kirjoittelua. Emer.prof. Urpo Kivikari esitti osuvaa kritiikkiä. Saksi paljasti Karjala takaisin -puheen taloudellisen intressin todetessaan, että "Pietarin kupeeseen" perustetaan "teollisuus- ja kauppakeskittymä" kunhan alue on ensin palautettu Suomelle. - Hankkeella on selvästi rationaalinen ydin. Ongelma on, että viulut maksaisi Suomen tasavalta. Kivikari totesi "palautuksen" kustannusten olevan valtion vuosibudjetin luokkaa. Hullu ei ole se joka pyytää, vaan se joka maksaa.

1930-luvulla Tarton rauhan rajasta käytettiin varsinkin AKS:n (Akateeminen Karjala-Seura) piirissä usein nimitystä "häpeärauhan raja". Suomessa oli voimallista Suur-Suomi-ajattelua, joka katsoi varsinkin Laatokan pohjoispuolisten Vienan ja Aunuksen maiden olevan oikeastaan Suomen maita. AKS:nhän olivat alunperin perustaneet idealistiset, lähinnä kokoomuksen, edistyksen ja maalaisliiton riveissä politikoineet ylioppilaat, mutta Mäntsälän kapinan jälkeen seura jäi ääriainesten (joita lähellä silloinen kokoomuskin oli) vaikutuksen alaisuuteen.

AKS:n rajavaateet olivat sikäli perusteltuja, että -30-luvun Stalinin puhdistuksiin astihan näillä seuduilla oli valtaväestön kielenäkin suomi tai sellainen karjala, jota suomentaitoisetkin ymmärsivät. Toisaalta näille seuduille myös pakeni sisällissodan jälkeen lukuisa joukko suomalaisia -kuin myös amerikkalaiseen unelmaan pettyneitä työläispaluumuuttajia- rakentamaan uutta suomalaista proletariaatin diktatuuria, jolle kuitenkin kävi niinkuin kävi. Suomalaissyntyisistä johtajista vain Otto-Wille Kuusinen kykeni selviytymään Isä Aurinkoisen valtakunnassa tätä johdonmukaisesti kunnioittaen...

Tarton rauhan raja ei siis ollut -30-luvulla suomalaiskansalliskiihkoilijoiden mieleen. Mutta nyt heidän henkiset perillisensä vouhottavat juuri näiden rajojen, vain 17 rauhan vuotta virallisesti voimassa olleiden, palauttamisesta. Ajattelematta yhtään sitä, ettei luovutetuilla alueilla asu muita, kuin sinne muualta laajalta Venäjänmaalta sodan jälkeen pakkosiirretyn väestön jälkeläisiä. Tai sitä, miten heikosti ympäristöasioita on näiden vuosikymmenten aikana alueella hoidettu. Olisiko suomalaisten velvollisuus maksaa kaikki maaperälle aiheutettu vahinko maalla, joka ei edes kuulu meille..?

Olkaamme iloisia ja tyytyväisiä siihen, ettei rajaa II Maailmansodan jälkeen keksitty vetää Kymijoesta, vanhasta Turun rauhan rajan linjasta. Tai vanhimman määritellyn rajankäynnin mukaan Pähkinäsaaren linjasta. Nämä olisivat olleet rajankäynteinä ihan yhtä perusteltuja, kuin Tartto tai Moskovakin. Nykyäänkin, jos käytetään nitä perusteita, joita Karjalan palauttajavouhottajat käyttävät.

Olipas hyvä kun sattui Moxu avaamaan aiheen, niin tuli asiallinen johdanto.

Kyllähän nämä aikamoisia vääntäjiä ovat, nämä Karjalan palauttajat. Minua aina huvittaa eniten heidän perusteluissaan se, että Tarton rauha olisi jotenkin oikea, oikeudenmukainen, laillinen tms.. Rauhahan tehtiin Venäjän bolsevikkijohdon kanssa, juuri sen porukan, jota tämä palauttajajengi sydämensä pohjasta vihaa ja inhoaa. Bolsevikit olivat laittomasti kaapanneet itselleen vallan, kuinka heidän kanssaan tehty rauha voi olla minkään perusta? Eiköös pitäisi siirtää raja Ruotsinpyhtäälle, siellähän se viimeksi oli, kun Suomi ei ollut osa Venäjää ja siellä Venäjällä oli jumalan asettama valtionpäämies puikoissa?

Suomen valtamediassa näistä raja-asioista puhutaan aina siihen malliin, että iivana on syypää kaikkeen kärhämään ja vääryyteen. Monille ovat varmaan tuttuja esim. tarinat kuinka "venäläiset" häiritsivät ruotsalaisten "rajansa turvaksi" tekemän Olavinlinnan rakennustöitä. Koetin tätä kirjoittaessani katsoa mm. Olavinlinnan weppisivuilta, että saavatko siellä sanotuksi, että linna tuli rakennettua rajan väärälle puolelle ja että oli siis enemmän kuin ymmärrettävää, että karjalaiset ja venäläiset pyrkivät voimiensa mukaan estämään moisen homman. Ei sitä siellä oikein saada sanotuksi, jossain kohdin on maininta että "venäläisten mielestä linna rakennettiin heidän puolelleen rajaa", että mielipidekysymys...

Tuo on Moxulla vähän epätarkka tuo suomalaisten punikkien kohtalo Venäjällä. Stalin kyllä listi ison joukon johtomiehiä, mm. Asser Salo, jonka lapualaiset muiluttivat rajan yli, katosi Stalinin puhdistuksissa. Mutta kyllä heitä selvisikin, esim Akseli Anttila oli Puna-armeijan joukoissa kenraali(majurina?) valtaamassa Berliiniä -45. Samoin Tuure Lehén, puna-armeijan upseeri ja Espanjan sisällissodan veteraani tasavaltalaisten joukoissa, palasi jatkosodan jälkeen Suomeen ja teki työuran Kansankulttuurin tj:nä. Mm. Hasekin Kunnon sotamies Shvejkiin (uudempiin painoksiin) hänet on merkitty toiseksi suomentajaksi.

Ympäristöasiathan Karjalassa ovat Suomeen verrattuna pirun hyvällä mallilla Suomeen verrattuna. Laatokka on mielettömän hieno luontoparatiisi, kiitos reaalisosialismin datsha-politiikan. Siellä ei rakennettu mökkiä joka niemeen notkoon ja saarelman vaan tiukasti ruutukaavaan pienille tonteille. Ihmisten kannalta se ei varmaan ole ollut niin kivaa, mutta luonto kiittää, käykääpä katsomassa Laatokan pohjoisrantaa ja verratkaa mihin tahansa Suomessa. Nyt on Venäjälläkin kehitys menossa kovaa vauhtia luonnon kannalta kurjaan suuntaan, kun läntinen kertakäyttökulttuuri ja yksityisautoilu tunkee sinne. Uusrikkaat pykäävät merkillisenmallisia palatsejaan minne sattuu ja jätehuolto on järjestämättä.

Rajojen siirtämisen sijaan niitä pitäisi madaltaa, mutta hallitusti.

Suomen ja Neuvosto-Venäjän hallitukset solmivat Tarton rauhansopimuksen vuonna 1920 ja määrittivät siinä maiden väliset rajat. Sopimuksen lainvoimaisuuden kannalta on täysin irrelevanttia mitä suursuomihaihattelijat sopimuksesta ajattelivat. Tosin Paasikivi leimasi syystäkin nuo hörhöt ulkopoliittisesti vastuuttomiksi ja tyhmiksi kuten myös kansalaissodan pari vuotta aikaisemmin käynnistäneet, kun juuri oli onnistuttu saavuttamaan itsenäisyys. Mutta Tarton rauhan legitiimit rajat pysyivät muuttumattomina kunnes Neuvostoliitto ja sen silloinen liittolainen Saksa, jotka kumpikin olivat hyökänneet Puolaan syyskuussa 1939, aiheuttivat toimillaan sen, että talvisodan seurauksena Suomi menetti alueet, joissa tapahtui niiden asukkaiden onneksi lempeä etninen puhdistus. Näin pari vuotta sitten 90-luvun lopulla tehdyn venäläisen dokumentin, jonka mukaan puna-armeijan joukot kuuluvat hämmästyneen pahemman kerran, kun tulivat vapauttamaan suomalaisen porvarivallan ikeessä eläneitä, mutta maa oli tyhjä, koska vapautettavat olivat vapaaehtoisesti siirtyneet lännemmäksi sortajiensa maille - tästä syystä alueelle pakkosiirrätettiin vähin äänin mutta ripeästi sinisilmäisiä ja vaaleatukkaisia valkovenäläisiä, "minskije finny", jotta kiusallinen totuus ei olisi päässyt paljastumaan neuvostokansalaisille.

Se, mikä minusta Karjalan palauttamisessa on vaikeinta, ovat nuo 1940-luvun alun väestösiirrot. Vaikka itäraja on 1300-luvulta lähtien vaihdellut milloin mihinkin suuntaan, on alueen itämerensuomalainen väestö saanut pysyä paikoillaan aina 2. maailmansotaan asti. Nykyisin tuo alue, jonka pohjoisosa kuuluu Karjalan tasavaltaan ja eteläosa Leningradin oblastiin, on 100% venäjänmaalainen (rossiskij ei russkij).

Osuit asian ytimeen, Johannes! Luovutetut alueet ovat nyt venäjänmaalaisia väestönsiirtojen ansiosta. Karjalan palautus toisi Suomeen suuren venäjänkielisen vähemmistön. Olisivatko suomalaiset valmiita siihen? Meillä ei ole mahdollisuutta Stalinin tapaan tehdä väestönsiirtoja pakolla, meitä sitovat demokratian periaatteet ja EU:n lainsäädäntö. Rajan siirto olisi myös EU:n ulkorajan siirto.

Venäjä ei ole osoittanut mitään ymmärtämystä Karjalan palautustoiveita kohtaan, päinvastoin se tuomitsee keskustelunkin asiasta. Japanin kanssa Venäjällä on vähän samankaltainen tilanne Kuriilien saariryhmän ja Sahalinin saaren eteläosan kanssa.

Epäilen suomalaisten valmiutta hyväksyä venäjänkielinen vähemmistö, joka nousisi satoihintuhansiin. Jotkut venäläiset olisivat ehkä kiinnostuneitakin pääsystä EU:n rajojen sisäpuolelle. Jonkinlainen yhteishallinto ja kaksoiskansalaisuus voisi ehkä olla ratkaisu, mutta ilman Venäjän asenteen muutosta mitään ei tapahdu. Rajojen madaltaminen voisi olla ensi askel, mutta kyseessä on kuitenkin EU:n ulkoraja joten siinäkin on esteitä. Näillä näkymin ei ole toiveita palautuksesta.

Johannes kirjoitti:Vaikka itäraja on 1300-luvulta lähtien vaihdellut milloin mihinkin suuntaan, on alueen itämerensuomalainen väestö saanut pysyä paikoillaan aina 2. maailmansotaan asti.

Hupsista, et näköjään tiedä ruptuurisodasta, tuolloinhan ruotsit suorittivat Karjalassa etnisen puhdistuksen, väestö vaihtui suurelta osin savolaisiksi ja mm. Moskovan lähelle Tveriin syntyi karjalaisten pakolaisten asuttama alue. Venäjän nykyinen presidentti on muuten usemmankin, vaikkakin vähän epävirallisen lähteen mukaan, karjalaista sukua juuri Tveristä. Puttinen, ei kuulemma ole oikein venäläinen nimi tuo Putin.

Ruptuurisotaa en tunne, mutta se liittynee Ruotsin/Suomen itälaajentumiseen 1600-luvun puolivälissä, jolloin mm. nykyiseen Suomeen kuuluvan Pohjois-Karjalan alueelta pakeni ortodoksikarjalaisia Tverin alueelle, kun eivät halunneet luopua isiensä uskosta. Mutta nykyiset luterilaisetkaan pohjoiskarjalaiset eivät samaistu savolaisiin (vaikka puhuvatkin itäsavolaisia murteita) vaan kokevat identiteettinsä olevan karjalaisen.

Siinä taas ei ole mitään uutta, että joku ei-etninen venäläinen (herra Puttinen) hallitsee maata. Onhan kulunut vain vähän yli 50 vuotta siitä, kun Venäjää hallitsi muuan georgialainen nimeltään Dzhugasvili. Ja 1700-luvulla oli saksalainen prinsessa, sittemmin Katariina II:ksi kruunattu, Venäjän keisarinnana. Ja Rurik oli skandinaavi.

Enpä ollut minäkään kuullut ruptuurisodasta. Hetken epäilin, että kyse on jostain "Kirkisen koulun" neologismista...

Olen ollut käsityksessä, että Tverin alueen karjalaisasutus olisi peräisin jostain Kannakselta, josta osa kansaa lähti ruotseja pakoon. (Jolloinka Kannas olisi saanut osan väestöstään Savosta.) Nyt näyttää siltä, että Tveriin on menty eri syistä, eri aikoihin. En tiedä.

Minun Karjalani -sivustolla oli pari viitettä koskien nykyisen Pohjois-Karjalan väestön dilemmaa itäsavolaisina, jotka haluavat käydä karjalaisista.

http://minunkarjalani.susiraja.net/alue/karjala1.htm

On ikävää, että savolaisuus on tullut tarkoittamaan jotain niin negatiivista, että "imagonrakennus" ja "identiteettipolitiikka" ohjataan kokonaisen alueen kulttuuri-identiteetin vaihtamiseksi.

Myös Etelä-Karjalasta Minun Karjalani -sivusto kirjoittaa sangen 'epäortodoksisesti' (so. ei-karjalais-romanttisesti): Se on Viipurin Karjalan "luoteista rajaseutua", joka "muodostaa muusta Itä-Suomesta poikkeavan alueen" joka on ollut "vuosisatojen ajan kauttakulkualuetta." Alueen identiteetti on siinä, että eri armeijat ja muuttovirrat ovat marssineet alueen yli ja läpi milloin mitenkin. Jokainen näkee tämän ja arvaa loput selailemalla pelkkää Suomen historian kartastoa, itä-kaakon rajan linjoja.

Sivumennen, lappeenrantalaistunut serkkuni ei moisesta innostune (tämä testataan ensi kesänä). Hän on jopa vetänyt lipputankoon puna-mustan viirin, vaikka väriyhdistelmä ei liity mitenkään Karjalan vaakunan väreihin. Käsittääkseni kyse on Savo-karjalaisen osakunnan väreistä, joiden piti edustaa molempia maakuntia (Karjalan punainen, Savon musta). Heraldikkojen mukaan kaksi väriä ei saa olla rinnan, vaan viiriin olisivat sopineet punaisen lisäksi ainoastaan valkoinen ja keltainen - vaakunan metallit hopea ja kulta! Tätä kaakonkulmalaiset eivät niele. Se "identiteettipolitiikasta".

Puttinen..? Minä kun luulin, että Putinin isoisoisä oli tämä kuuluisa Ras Putin, jonka toinen poika Rom pakeni vallankumouksen aikoihin Amerikkaan ja keksi siellä tietokoneen käännettyään ensin nimensä helpommin lausuttavaan anglistiseen muotoon Input...

Tuosta nykykarjalaisten savolaisuudesta olen kyllä jonniin Johanneksen linjoilla, vaikka hiukan provokatoorisesti raappasodasta muistuttelinkin. Mutta siihen yleiseen ajatukseen, että lähes koko väestö silloisessa Ruotsin Karjalassa vaihtui, en ihan jaksa uskoa. Aiheen tiimoilta on julkaistu mielenkiintoinen teos:

Kimmo Katajala, Nälkäkapina. Veronvuokraus ja talonpoikainen vastarinta Karjalassa 1683-1697, ISBN: 951-8915-98-9

Lukekaa, ystävät hyvät. Avaa vähän näköalaa muualtakin kuin pappilan rappusilta..

Karjalan onnettomuus on ollut osua kulttuurien murroskohtaan. Mutta kyllä se on ollut myös vahvuus ja voi se olla sitä edelleen. Meistä kaikistahan se riippuu, halutaanko repiä vai rakentaa, otetaanko menneisyydestä oppia, vai toistetaanko isoisien virheet aina uudestaan. Asustelen täällä Pohjois-Espoon maaseudulla pientä rintamamiestilaa ja olen täällä jonniinverran saanut seurailla naapureiden rajariitoja. Semmoinen käsitys on syntynyt, etteivät ne riidat riitelemällä lopu pienemmissäkään piireissä, aina on jotain valittamista, jos valittaa halutaan.

Itse koen oman identiteettini jonkin sortin karjalaisuudeksi. Minulle se merkitsee erittäin suurta kiintymystä metsään ja vapaaseen liikkumiseen luonnossa, sekä vahvaa vastenmielisyyttä rajoja ja aitoja kohtaan.

Johannes sovitteli Putinia muiden Venäjän hallitsijoiden kanssa ruotuun. Meidän suomalaisten kannattaisi ehkä olla tuossa kohdin aika hissuksiin. Ensin meitä ryösti ja raiskasi Ruotsi, sitten oli holhoojana Venäjä ja hetimmiten kun itsenäisyys oli saatu, huudettiin maalle saksalainen kuningas. En kumminkaan malta olla muistuttamatta, että 30-luvulla Neuvostovenäjän johtoa pruukattiin täkäläisissä liittoutumispiireissä solvata juutalais-bolshevistiseksi rosvokoplaksi. Juutalaisiahan monet noista johtomiehistä tosiaan oli, ei sentään Stalin, vaikka häntäkin täällä tuolloin juutalaiseksi solvattiin.

----------------
PS.
Jesperille savolaisten maineesta: Ne tekevät sen itse.

PS.PS.
Moxu, taidat sotkea Matinkylän Pioneerien suureen poikaan, Linux Torvaldsiin

Avausotsikon vouhotuksen olen aiemmin jättänyt vähälle huomiolle, mutta tämän keskustelu Foorumin monet virikkeet saivat googlettamaan prokarelia. Sieltä avautuikin melkoista höystöä.

Sekä Karjalan kaihoajat että vaatijat vetoavat mm. Tarton rauhansopimukseen, vaikka niin Sallan kuin Petsamon suhteen kuulostaisi olevan ikäänkuin sordiino päällä. Onko tarkoitus olla jopa venäläistä ovelampi ja tarjota ko. alueita maksuna Karjalasta sitten kun Play Offseihin päästään?

Olen antanut uskotella itselleni Tarton rauhan olleen "häpeärauha" senkin vuoksi, että se kiiruhdettiin solmimaan jo ennen kuin oli sotaankaan ehditty. Mutta onko näin? Prokareliasta löytyy esim: Lopputulosta edelsi tiiviit neuvottelut, joissa Suomi vastavuoroisesti luopui Repolan ja Porajärven alueista, joiden väestö oli ilmoittanut liittyvänsä Suomeen ja joissa oli sen vuoksi suomalaisia joukkoja.

Käyttäjä Juuge on profiloitunut silmissäni lähihistorian faktojen suvereeniksi tuntijaksi, miten on, onko tälle sodalle nimi ja -historia vai onko peräti liian triviaali kysymys?

Juu, hämärässähän se on, historia. Kaikki me sitten teemme siitä itsellemme sopivan kaakun.

Heimosotaretkistähän tuossa leikkeessäsi on puhutaan. Niitä oli useampi reissu ennen ja jälkeen Tarton rauhan, Virossa ja Karjalassa. Valtio oli mukana välillä virallisemmin ja välillä epävirallisemmin. Peistasin taannoin Mannerheim-keskusteluun oheisen linkin, joka valottaa asiaa eloisasti:

http://www.suomalaisuudenliitto.fi/antti.htm

Noilla retkillä oli vastapuolella myös Suomesta kapinan jälkeen siirtyneitä punikkeja. Heistäkin on kirjallisuutta, mm. Petroskoissa julkaistut Uljas Wikströmin "Toiska" (Toivo Antikaisen elämänkerta) ja Toivo Vähän "Suomalaiset punikit" Suomessa on julkaistu mm. Markku Salomaan "Punaupseerit" (WSOY 1992) Wepistä ei valitettavasti löydy oikein mitään. Seuraava linkki antaa kumminkin väriä rajan sillekin puolelle:

http://carelia.onego.ru/2001-9/85.html

Rajoista ja historiankirjoista löytynee perusteluita niin puolesta kun vastaan, mutta eikö nyt rajantarkistuksia yleensä kuitenkin tehä sen päivän tarpeitten ja tietojen mukaan jotka kulloinkin vallitsee.

Nykytieto on se että Karjalan menetyksestä on kohta miesmuisti, asukkaat siellä ei tiedä enää Suomesta paljon mitään ja Suomenmaalla on jo omasta takaa liikaa rappeutunutta maaseutua. Mitä Suomi sillä alkeellisessa tilassa olevalla valtavalla läänillä tekisi.

Konsultaatiota alueluovutuksista voivat halukkaat Karjala-aktivistit toki kysyä Zetseniasta, joskin herra Mashadov ei tiettävästi enää vastaa puhelimeen.

Eilen tuli FST:ltä "Pakkoluovutetut alueet" ja täytyypä sanoa, että ei olisi tulluut kuuloonkaan Kekkosen aikana.

Osittain tannoisen Karjalan reissun innostamana, osittain mielenkiinnosta kyseisen kirjoittajan hengentuotetta kohtaan, vilkaisin kirjastossa puolittain realiteettien puutteen tajusta johtuvan fiksaation vallassa toimivan Markus Lehtipuun luomusta "Karjalan tragedia". Hyvä valokuvaajahan ML on, eikä häneltä asiatietoakaan puutu (vaikka esim.Paanajärven sijainnin olisi voinut kyllä ottaa selville!), mutta sävy, jolla kansainvälisin sopimuksin virallistettua rajaa kutsutaan "miehitysvyöhykkeeksi" menee kyllä aika pahasti hyvän maun alle.
Se, että kuvaa jotain venäläistä romuvarastoa esimerkkinä Karjalan rappiosta on enemmänkin esimerkki huonosta huumorista kuin varsinaisesta moitinnasta. Lievästi outoa on, että huomattavasti sodan jälkeen syntynyt Lehtipuu on asian suhteen näin fanaattinen; me hänen ikäpolvensa ja vähän nuoremmat edustajat katsomme kyllä yleisesti ottaen tällaista asennetta lievästi huvittuneina...

Selkeä asiavirhe kautta linjan, mikä käsittääkseni vaivaa kaikkea muutakin Lehtipuun Karjala-aiheista puolifanatisointia on väite, että Venäjä olisi vaatinut aluetta tyhjänä. Tämä pätee ainoastaan Porkkalan tapauksessa -Karjalaan olisi voinut jäädä siellä asunut suomalaisväestö, mutta tämä toki fiksuna lähti evakkoon. Juuri Suomen valtion omaehtoinen väestönsiirto merkitsee sitä, ettei Suomella voi valtiona tai suomalaisilla yksityishenkilöinä olla mitään juridisia vaateita mitä Karjalan, Sallan tai Petsamon alueisiin tulee.

moxu kirjoitti:Osittain tannoisen Karjalan reissun innostamana, osittain mielenkiinnosta kyseisen kirjoittajan hengentuotetta kohtaan, vilkaisin kirjastossa puolittain realiteettien puutteen tajusta johtuvan fiksaation vallassa toimivan Markus Lehtipuun luomusta "Karjalan tragedia". Hyvä valokuvaajahan ML on, eikä häneltä asiatietoakaan puutu (vaikka esim.Paanajärven sijainnin olisi voinut kyllä ottaa selville!), mutta sävy, jolla kansainvälisin sopimuksin virallistettua rajaa kutsutaan "miehitysvyöhykkeeksi" menee kyllä aika pahasti hyvän maun alle.
Se, että kuvaa jotain venäläistä romuvarastoa esimerkkinä Karjalan rappiosta on enemmänkin esimerkki huonosta huumorista kuin varsinaisesta moitinnasta. Lievästi outoa on, että huomattavasti sodan jälkeen syntynyt Lehtipuu on asian suhteen näin fanaattinen; me hänen ikäpolvensa ja vähän nuoremmat edustajat katsomme kyllä yleisesti ottaen tällaista asennetta lievästi huvittuneina....

Olen tuosta pitkälti samaa mieltä. Lehtipuun fanaattisuus oudoksuttaa ja harmittaakin, koska se lyö yli. Kirjoitin olutviestiketjuun seuraavasti: "Tri Medved" on helt OK kuten "Tolstjak"kin. Vaikka Markus Lehtipuun kirjoitustyyli on nykyään tullut turhan kärkeväksi, niin hänen ensimmäinen Karjala-kirjansa on täynnä hyviä slobo-olutmerkkejä (etikettejä myöten):
http://matkaopas.com/kirjat.php?id=20
Lehtipuulla taitaa olla viharakkaussuhde itään; kuten minullakin. Tuo ilmansuunta onkin meille härmäläisille ongelmallinen, mutta silti alvariinsa kiehtova".