YLE Radio 1

enpä ole aikoihin nauranut iin makeasti kuin komplseksisempaan myöhäisromanttiseen kromaattisen tonaaliseen harmoniiseen kieleen ja melodiseen tyyliin sycällisesti samastumisen jälkeen kaivaa pölyn seasta esille sinfonisen traditiomme kuriositeettiteoksia ja hämmästellä niiden kaikkiknaista yksinkertaisuutta ja naiiveutta joka on saanut kapellimestarit retkuun ja halpaan nakkiin kohta 100 vuode ajan, niinkuin minullekin 20 vuotta sitten kävi. kun paremmasta ei vielä ollut tietoa ja kokemusta. muttanäillä on.

juuri muuta lisämäärettä kuin lelusinfonia ei voisi parhaalla tahdollakaan kuvitella antavansa niin lapsekkaan yksinkertaiselle sinfonian avaukselle kuin sibeliuksen c-duuri numero 3, jonka säestyksetön melodia bassot ja sellot oktaaveissa, kiertelee c-duuri asteikon sävelikköä käsittäen vain 2 rytmiainesta, kahdeksasosia ja 4 kuudestoistaosasävelen repetitiokuvioita. sen äärimmäisen simppeliä rytmiikkaa on hauskaa ja hupaisaa läpsytellä käsillään, kuvitella olevansa musiikkileikkikoulussa oppimassa musiikin alkeita kun joku melartinin 2. avaa aivan toisenlaisia perspektiivejä, ja kummastella samala kuinka näin harmoniseti köyhä musiikki voi olla kiehtonut vakavia musiikinamattilaisia ja yleisöä näin pitkän ajan. yksinkertaista musikkia yksinkertaiselle mielelle lippukassan näkökulmasta on taloudellisen voitontavoittelun motto.

tähän mennessä vaikuttavin sinfonian avaus suomessa on mainitsemani patarumpujen uhmaavalla tremololla ja vaskien ja pasuunoiden jyhkeällä soinnilla kuin valtamerihöyryn sumutorven töräyksin suuruutta enteilevä avaus melartinin e-molli sinfoniass, jota säveltäjä kutsui taisteluteemaksi.

Mutta se mihin kritiikkini kärki oli suunnattu on selvennettävissä seuraavalla; siinä missä sibeliuksen 3. on tekstuuruiltaan lähes kamarimusikillise askeettinen ja bassojen teema hilpeäksi luonnehdittu , on melartinin 3. saksalaiseen reformisuuntaan mahleriaaniseen sankaripaatokseen liittyvä uhkean koloristiseenkiin sointiasuun puettu suurelle orkesterille kirjoitettu myöhäisromanttinen ja vahva teos syksilessä muodossaan, sibelius kun lähestyy omassaan klassistisempaa yksinkertaisuutta romanttisemman suunnan hyljänneenä ja tekee samalla hyvin naiivin vaikutuksen ja comebackin klassismin alkulähteill kykenemättä seuraamaan aikansa edistystä.

Ainakin minä toivoisin, että nämä erilaiset pohdiskelut sijoitettaisin yhden ja saman otsikon alle, joka voisi olla vaikka "Musiikista". Ei jokaisesta päähänpistosta tarvitse uutta ketjua avata. Paini ja muu urheilu tietenkin käsitellään oman otsikkonsa alla.

VeHy kirjoitti:Ainakin minä toivoisin, että nämä erilaiset pohdiskelut sijoitettaisin yhden ja saman otsikon alle, joka voisi olla vaikka "Musiikista". Ei jokaisesta päähänpistosta tarvitse uutta ketjua avata. Paini ja muu urheilu tietenkin käsitellään oman otsikkonsa alla.

Otan tuon kohteliaisuutena vaikkakaan en kykene näkemään mitään yhtäläisyyttä arvokkaan henkisesn musiikki-ja kultuuriperinnön ja urheilun välillä vaikka melartinin tiedetään olleen nuorena kiinnostunut myös urheilusta.
itsenäiseen lähdekriittiseen pohdiskeluun ja kypsyyttä osoittavaan mietiskelyyn kykeneminen on hyvin imarteleva lausunto esityksestäni sillä kuten tunnettua en tyydy vähimmässkään määrin mihinkään itsestäänselvyyksinä annettuihin pseudototuuksiin vaan olen muodostranut oman näkemykseni saatavilla olevan aineiston perusteella omiin havaintoihini ja objektiviseen harastuneisuuteen perustuen.ja olen tullut siihen vakaaseen harkintaan että mainituista teoksista erik gustavin 3. sinfonia on täysin suvereeni sibeliuksen numerojärjestyksessä vastaavaan yksinketaisen klassistiseen joistaki sibeliaanisista lyydisistä piirteistään tai tilapäisesti tonaalisuuden rajoja lähentelevästä rohkeasta kromatiikasta huolimatta mutta yhtä paljon arvostan launiksen postwagneriaanisia ja folkloristisia aineksia sulauttumaan pyrkiviä oopperasaavutuksia kuin kuulan kamarimusiikkia tai lukemattomien muiden säveltäjiemme taidetta.

Niin, kyllä varmaankin, vaikken olekaan aivan varma.

Urheilusta puheen ollen, Kaisa Mäkäräisen fantsut hiihdot ampuskeluhiihtomöMMöissä olivat kyllä talven kohokohta. Jos olisin ollut netin lähettyvillä, niin keuhkonnut, että nyt hän sen apinan harteiltaan karisti, mutta olisin väärässä ollu, koska upeanfantsun kultahiihtoammunnan jälkeen vanha Kaisa tuli takaisin ja tulokset ovat kovasti heitelleet.

Tärkeintä kuitenkin, että talven tärkeimmät lähdöt onnistuivat kuten häneltä on jo joitain vuosia toivottu. Helsinski, Chopinin Vallankumousetydi!

Eikä Kaisa M:n World Cup -voittokaan ihan peanuts ollut. Omasta mielestään kuulemma arvokkaampi kuin MM, mutta aitona taantumusmiehenä annan moiselle vasta arvosijan nr. 3:

1. Olympiavoito
2. MM
3. World Cup
4. EM
5. PM

Yhtäläisyyksinä voidaan nähdä vain kilpaileminen sävellyksessä ja urheilussa erityisissä näitä "lajeja" varten järjestetyissä kilpailuissa joissa sibelius ei muuten menestynyt aina niin kovin hyvin kuorosävellys rakastava-sarja ei pärjännyt genetsin hakkapeliitoille isänmaalliselle kuorolaululle. sijoittuminen palkintosijoille toi säveltäjille myös taloudellista hyötyä, ellei vain kuuluisuutta ja tilauksia musiikki-instituutiolita ja orkestereilta kuten yleisradiolta. sen sijaan on erittäin valitetavaa kuten eräät musiikinprofessorit ovat huomauttaneet että niin monet merkittävät suomalaiset sävellykset ovat jääneet unohduksiin mutta laumoille sitä mitä laumat haluavat sirkusta ja viihdehuvia.

on valitetavaa että niin on olemassa niin niukasti ja ani harvoista teoksista minkäänlaisia äänitteitä joihin voisi tutustua. mutta tämä unohdus huomattii jo pingoudin satavuotisjuhlavuonna kun kaupunginorkesteria oli erityisesti huomautettava siitä että hänen musiikkiaan olisi pitänyt saada ohjelmistoon ja näin suurkaupungin kasvot esitettiin ja levytettiin. kukaan ei huomauttanut 5 säveltäjämme puolesta viime vuonna.

muuten esim. messuhallin muuttuminen kisahalliksi tulee mieleen, jossa aiemmin järjestettiin paljon kulttuuritapahtumia ja konsertteja mm. sibeliuksen 70-vuotispäiviä 1935 juhlittiinsiellä valtioneuvoston järjestämässä tilaisuudessa järnefeltin johtaessa orkesteria maan silmäätekevien ollessa paikalla mannerheimista relanderiin ja svinhuvudiin ja tietysti sibelius vaiomoineen.sittemi smessuhallista tuli olympianäyttämö ja sen myötä toiminta keskittyi kokonaan urheiluun ja kuntoiluun jossa chearleaderit järjestävät omia esityksiään.orkesreri oli sijoittunut johonkin nykyisen poikien pukukoppien, saunan ja käsipainolooshin puoleisen koriskentän kolmosviivan kohdalle ulottuen.

suurimpia hetrkiä oli varmasti se kun new yorkin filharmonikot esiintyivät leonard bernsteinin johdolla b-hallissa jossa topo pelaa kotiottelunsa.

on hämmentävää kuinka heikkolaatuisempi säveltaide menestyy ammattitaitoisemmin kirjoitettua ja taiteellisesti vaikuttavampaa ja visionäärisempää musiikkia paremmin erinäisissä ohjelmistoissa ja ohjelmissa. se kait juuri johtuu siitä että on niin harvoja jotka osaisivat arvostaa tätä laatua. adorno puhui musiikillisen repeption häiriötilasta viitatessaan sibeliukseen saamaan kohtuuttomaan huomioon ja suosioon ja moitti teemoja heikoiksi ja hauraiksi sekä epäili ettei sibelius kykene kirjoittamaan edes koraalia saati kunnon kontrapunktia ylimmät äänet lienevät sitten matalimpien äänien ja melodisten itujen kaksinnuksia ja saksalainen kontrapunktinen kuri ja taapaino puuttuvat. rantakin joka oli äärimmäisen monipuolinen ammattisäveltäjä myös mainetta ja kehuja saaneilla vähemmän rafikaaleilla teoksillaan on lähes kokonaan unohdettu.

Takavuosina Turun seurakuntaneuvosto (tai jokin muu kirkollinen päättävä elin) oli kokouksessaan saanut asialistalleen marakassien hankkimisen leikkikouluun. Anomukseen päätettiin suostua. Tämän jälkeen yksi kokousedustaja oli kysynyt suoraan, että mitä sellaiset marakassit oikein ovat.
Seurasi vaivaantunut hiljaisuus, jonka päätti puheenjohtaja: "Ei meistä kukaan taida tuota tietää, mutta se on selvää, että tärkeitä kapistuksia ne ovat, kun leikkikoulun kokenut ja säästäväiseksi tunnettu johtaja sellaisia pyytää!"
http://fi.wikipedia.org/wiki/Marakassit

Evert Katila tai joku muu1930-luvun kriitikko taas kommentoi modernismimme suurimpiin lupauksiin rinnan klamin kanssa kuuluneen sulho rannan jazz-tyylisen pienen sarjan foxtrott-osaa luonnehtimalla pörssin zamba-soittokunnan jazzia sen rinnalla suorastaan "edel-jazziksi". sittemminhän kriitikot englundia vapaasti siteeratakseni nitistivät anarkistisia pyrkimyksiä vkonstreuktiivista vapaasta atonaalisuutta viljelleen rannan jonka sävelkieli yleisestä painosdtuksesta ja joidenkikriitikoiden sen uudeaikaisa sävelkieltä kohtaantuntemasta ymmärtämättömyydestä muuttui vähitellen yhä konservatiivisempaan ja perinteellisempään tonaalisuuteen ja kansanlaulunomaiseen diationiseen yksinkertaisuuteen samaa tahtia kuin kiinnostus hänentaidettaan kohtaan 40-luvulla väheni. ranta ku miellettiin välitöinäämn sanamolehteen kirjoittavaksi musiikkimaailman virkamieheksi kun klami tuo karjalaisimpresionistinen humoristi julistettiin luovaksi neroksi. siinä missä klemetti tai madetojalale rannan atonaaliset kamarimusiikki-orkesteriteokset ja laulut pysyivät sävelkieleltään kiinni kui suljettu kirja kertoi melartin kirjeitse kuunnellesaan lumoutuneena oppilaansa 1. sävellyskonsertin antia viulusonaattia, pianokvartettoa ja lauluja nimiottäen mm. oceaniaa kauneimpiin illoikaan meillä sävellettyihin lauluihin kuuluvaksi joskin fujia hieman tyylitellymmäksi. raitio totesi rannan käyttäneen kvartetossaan taltan sijasta moukaria. uusklassisen vaiheen myötä rannan sävelt'jäprofiili muuttui myönteisemäksi myös klemetille sinfonia programmatican endymionin, tuntematon maa pianolle ja orkesterille ja lukuisien laulujen ja muiden teosten ohella. vaikka siirtyminen uusklassismiintapahtuikin oikeastaan vasta suppeammalla kokoonpanolle kirjoitetun piccolansinfonian myötä

miksi igrohn ei enää aktivoio palstaa.

humalainen kirjoitti:miksi igrohn ei enää aktivoio palstaa.

Taisi suuttuia kun me homekorvat emme arvostaneet uudempaa musiikkia. Elävien säveltäjien luomaa.

VeHy kirjoitti:

humalainen kirjoitti:miksi igrohn ei enää aktivoio palstaa.

Taisi suuttuia kun me homekorvat emme arvostaneet uudempaa musiikkia. Elävien säveltäjien luomaa.

Missä muussa lajissa kuin säveltaiteessa on mahdolista että nuoret sinfonikko amatööri-teinit SCHUBERT JA MOZART, voivat kepittää täysammattilaiset kypsät säveltäjät SUOMESSA, vaikkakaan ei tietysti taiteen todellisella arvolla ja sisäisellä metafyysisellä merkityksellä mitattuna vaan ainoastaan kansansuosiossa ja populaariudessa. mutta sellaista konserttirepertoaarien käsittämä taidemusiikki luonteeltaan valitettavaasti on se mikä koetaan viihdyttäväksi tai omalaatuiseksi ja illustratiiviseksi jossakin suhteessa sisäisen painavuuden sijaan menestyy listoilla paljon paremmin kuin olemukseltaan aidolla tavalla todet taiteen tuotteet joissa sisäisen kokemuksen syntyminen ja vahva läsnäolo ja samastuminen ovat todistettavissa. ihmiset kaipaavat sensaatioita. melartinkin sävelsi saisrasvuoteella keuhkotasudissa yliopiston promootioon 8 osaista kantaattia 10 tuntia päivässä 2 viikossa ja tunsi terbehtyvänsä työtä tehdessään ja viulusonaattinsa hoitajilta salaa piilossa nuorempana sairaalaan jouduttuaan.

jos hän ei vain kyennyt tekemään periaatteellista ja ratkaiseNaa eroa itse musiikin, taideteoksen ja sen luoneen persoonan ja lihallisen hahmon välillä. eikö ennen esittämätön ja kuulematon lmusiikkikin eo härköänen sinfoniat 1 ja 2, lauri ikonen sinfoniat 5 ja 6 ansaitsi tulla edes kerrAN ESITETYKSI JULKISESTI? ONKOS SE MONA LISAN MAALANNUT VINCI VIELÄ ELOSSA? JA KELKPAA KUITENKIN KÄYDÄ KATSOMASSA.

humalainen kirjoitti:Missä muussa lajissa kuin säveltaiteessa on mahdolista että nuoret sinfonikko amatööri-teinit SCHUBERT JA MOZART, voivat kepittää täysammattilaiset kypsät säveltäjät SUOMESSA, vaikkakaan ei tietysti taiteen todellisella arvolla ja sisäisellä metafyysisellä merkityksellä mitattuna vaan ainoastaan kansansuosiossa ja populaariudessa.

Jos pannaan turha SUOMI-rajaus syrjään, niin voidaan vastata: musiikin ohella runoudessa voidaan vielä lähes kasvuikäisinä kirjoittaa kuolemattomia teoksia. Ks. Arthur Rimbaud. Ja itse asiassa tiedettynä: alle 20-vuotisna ovat sanataidetta SUOMESSA tehneet ainakin Eino Leino ja Mika Waltari. Parikymppisinä aloittivat (runokirjoilla) mm. Uuno Kailas, Eila Kivikk'aho, Jarkko Laine, Arto Melleri (proosaa jo teininä), Henry Parland (k. 22 v. silti klassikko), Veikko Polameri, Edith Södergran ja Elina Vaara.

Niettä. On se.

k-meleon kirjoitti:

humalainen kirjoitti:Missä muussa lajissa kuin säveltaiteessa on mahdolista että nuoret sinfonikko amatööri-teinit SCHUBERT JA MOZART, voivat kepittää täysammattilaiset kypsät säveltäjät SUOMESSA, vaikkakaan ei tietysti taiteen todellisella arvolla ja sisäisellä metafyysisellä merkityksellä mitattuna vaan ainoastaan kansansuosiossa ja populaariudessa.

Jos pannaan turha SUOMI-rajaus syrjään, niin voidaan vastata: musiikin ohella runoudessa voidaan vielä lähes kasvuikäisinä kirjoittaa kuolemattomia teoksia. Ks. Arthur Rimbaud. Ja itse asiassa tiedettynä: alle 20-vuotisna ovat sanataidetta SUOMESSA tehneet ainakin Eino Leino ja Mika Waltari. Parikymppisinä aloittivat (runokirjoilla) mm. Uuno Kailas, Eila Kivikk'aho, Jarkko Laine, Arto Melleri (proosaa jo teininä), Henry Parland (k. 22 v. silti klassikko), Veikko Polameri, Edith Södergran ja Elina Vaara.

Niettä. On se.

mutta eiväthän he ole syrjäyttäneet vanhempia kirjailijoita repertoaarista ja kirjakauposta ja kirjastoista. suomessa pedagogeina elentonsa ansainneet lukemattomat ohjelmistosta poissyrjäytetyt säveltäjät tyylistä riippumatta ovat täysin schhubertin ja mozartin naperoiässä kyhäilemien sepitteiden tossun alla kaupallisilla ja reseptiohistoriallisilla mittareilla mitattuna. satoja levytyksiä 8 vuotiaan muksun kaavamaisesta sinfoniasta. ei yhtään kontrapunktisen taidon mestasrinäytteistä kuten leiviskän 3-ääniseen fuugaan päätyvästä sinfonia breviksestä taoi pesoselöta tai uusklassisista rannan ja muiden sinfonioista saikkolasta, ikosesta etc puhumatta. ensin teos sitten analyysi.ei kai kirjojja olemattomasta kirjoiteta.