YLE Radio 1

- Siinä naisessa on jotain outoa, huomaa ettei hän ole niin kuin muut naiset.

Manuel Puig, Hämähäkkinaisen suudelma, 1976, suom. Tarja Härkönen 2009.

Katsoppa, uusi Puig-suomennos. Millainen se on, kestääkö 2000-luvun kriittistä lukua?

Itse ajattelin piiitkästä aikaa kokeilla yhtä vanhaa suosikkia, Heinrich Bölliä. Harmi vain, en tiedä mistä romaani alkaa, Alkuhuomautuksesta vai 1. luvusta. Ärsyttäviä tämmöiset Alkuhuomautukset romaaneissa:

Romaanin henkilöiden sisäinen olemus - heidän ajatuksensa, elämänvaiheensa ja toimintansa - hahmottuu niistä keskusteluista ja yksinpuheluista, joita he käyttävät ja esittävät.

Herää kysymys, eikö Böll enää 1980-luvulla luottanut mahdollisen lukijansa ymmärrykseen. Muuten tuo itsestäänselvyys ei selity. Vaan entäpä 1. Luku:

Vuosisadan vaihteessa rakennetun kaupunkihuvilan avara, katettu terassi Bonnin ja Bad Godesbergin välissä; on varhainen loppukesän aamu, terassilta näkyy Reinin vastaranta, missä pensaiden ja joenvarsimetsiköiden lomasta häämöttää suurehkoja huviloita.

H. Böll, Naisia joen maisemassa (suom. Markku Mannila 1987).

k-meleon kirjoitti:Viinikaisen ja Ranivaaran hilpeät romaanit ovat sangen mainiot

Sangen hilpeältä vaikuttaa tämäkin alepöydän löytö (ei mainittu aiemmin):

Kun säpsähdän hereille, Tarmo Kunnas on yhä siinä.

Antero Viinikainen, Kerrottu mies (2003)

Kaiken ajan, jonka on poissa lapsuutensa kotikaupungista, kuvittelee, että sen ilma tuntuu sieraimissa suloisemmalta kuin mikään muu ilma.

Ross Macdonald, Blue City - likainen kaupunki, suom. J-V Sappinen 2009.

Ei ollut varhainen macdonald kaksinen, mutta Sappinen pilaa loputkin - lyöntivirheillä, huonoilla sanajärjestyksillä ja hassuilla sanavalinnoilla. Ei, ei tuo aivan pohjanoteeraus-suomennos ole, mutta pitää kyllä miettiä, milloin on vastaan yhtä kömpelöä jälkeä tullut. Perusteeksi ei riitä kiire, huono liksa eikä Blue Cityn keskinkertaisuus...

"Saavuin vantteran, lähes ikkunattoman rakennuksen luokse New Yorkin Tenth Avenuella joulukuisena aamuna vuonna 1999."

Ashley Kahn, Kind of Blue. Modernin jazzin avain, suom. Petri Silas. Johnny Kniga 2009.

Saa nähdä, onko kirja sellainen ajankuvan ylösrakentaja jollaiseksi sitä on kehuttu... Kind of Blue -levyn olen jo hankkinut. Se on sopivan hillittyä ja ei-afrikkalaista sunnuntaiseen kuunteluun.

k-meleon kirjoitti:Katsoppa, uusi Puig-suomennos. Millainen se on, kestääkö 2000-luvun kriittistä lukua?

Ei innostanut minua. Tuolla se lepää odottamassa "inspiraatiota". Jotain sellaista tarvitse jaksaakseni kirjan loppuun asti.

Tämä sen sijaan innostaa minua:

Noin kaksi ja puoli kuukautta sen jälkeen kun Pohjois-Korean hyvin koulutetut divisioonat Neuvostoliiton ja Kiinan kommunistien aseistamina ylittivät 38. leveyspiirin Etelä-Koreaan kesäkuun 25. päivänä vuonna 1950 ja Korean sodan tuskat alkoivat, aloitin minä Robert Treatissa, Newarkin keskustan pienessä collegessa, joka oli saanut nimensä kaupungin 1600-luvulla eläneen perustajan mukaan.

Philip Roth, Tuohtumus (Indignation, suom. Arto Schroderus 2009)

Kävi huono tuuri.

David Goodis, Pimeä käytävä (Dark Passage 1946, suom. A. Helasvuo 1990)


Kaupunki oli kiedottu joulukoristuksiin sinä päivänä kun hän astui linja-autosta 51. kadun ja Floydin kulmassa olevalla asemalla kaupungin keskustan pohjoisosassa.

E. Richard Johnson, Tappaja palaa kaupunkiin (Mongo's Back in Town 1969, suom. P. Pekkanen 1971)


Seisoin harmaiden muurien ulkopuolella valkohehkuisessa auringossa ja maistelin vieraita hajuja, vastaleikattua heinää ja auton pakokaasua ja niitä noin miljoonaa muuta tuoksua, jotka eivät koskaan tunkeudu desinfiointiaineen ja hien hajujen läpi Jeffersonin teräsporttien toiselle puolelle.

E. Richard Johnson, Juudas (The Judas 1971, suom. T. Bagge 2003)

Isovarpaan kynsi oli murskaantunut.

Hannu Väisänen, Kuperat ja koverat. Otava 2010.

Chitorissa sijaitsevasta Voiton tornista avautuu maailman häkellyttävin näköala sille, joka kiipeää sen ylimmälle tasanteelle saakka.

Jorge Luis Borges, Kuvitteellisten olentojen kirja (alkuteos 1957, laaj. laitos 1969, suom. Sari Selander 2009)

Mikä on kirjan ensimmäinen lause? Esipuheen, 1. laitoksen esipuheen, itse "leipätekstin" vai sen suomennoksen 1. lause: Selander tietenkin esittelee 'Borgesin olennot' suomalaisen aakkostuksen mukaisesti. Ehkä (Voiton tornin portaikossa asustava) A Bao A Qu on kuitenkin aakkosten ensimmäinen, ainakin useimmissa latinalaisia kirjaimia käyttävissä kielissä?

Olen usein ihmetellyt, millaisin puhein Sokrateen syyttäjät saivat ateenalaiset uskomaan että hän oli valtion edun nimessä ansainnut kuoleman.

Ksenofon, Sokrates, suom. P. Saarikoski 1960. Nide sisältää (noin 395-365 eaa kirjoitetut) "Muistelmia", "Pidot" ja "Sokrateen puolustuspuheen".

Ikkunaverhohunnut pingottuvat kotelossaan olevan naisen ja muiden väliin.

Elfriede Jelinek, Halu (suom. Jukka-Pekka Pajunen 2008)

1961 Aloin kirjoittaa romaania vuosi sitten.

Imre Kertész, Kaleeripäiväkirja. Suom. Outi Hassi, Otava 2008.

En ole koskaan nähnyt tällaista kesää.

Hjalmar Söderberg, Tohtori Glas, suom. Kylliksi Villa. Gummerus 2006.

Joimme mietoa boolia, joka oli muodissa minun nuoruudessani.

Irène Némirovsky, Veren polte (suom. Anna-Maija Viitanen 2008)

Las Cases -kadulla vallitsi rauha kuin keskikesällä, avoimien ikkunoiden eteen oli laskettu vaalea kaihdin.

Irène Némirovsky, Sunnuntai. Suom. Annikki Suni, 2005. 1. lause on kokoelman 1. novellista "Sunnuntai".