Kerjäläiset

Muista aiheista

Valvojat: Nettitoimitus, Tiedotus

Re: Kerjäläiset

ViestiKirjoittaja VeHy päivämäärä 9.12.10 - 23:25

Myöskään Turkkia ei pidä missään nimessä ottaa mukaan, onneksi siellä on suurin hinku jo laantunut.
VeHy
 
Viestit: 6939
Liittynyt: 4.3.04 - 11:46
Paikkakunta: PK-seutu

Re: Kerjäläiset

ViestiKirjoittaja Arvo Konservatiivi päivämäärä 11.12.10 - 14:06

Emme voi 'a priori' sanoa, ettei Turkkia koskaan EU-jäseneksi. EU pyörtäisi tällöin lupauksensa.

Sen sijaan on pidettävä tiukasti kiinni siitä, että Turkki tulee selkeästi täyttämään kaikki jäsenyyskriteerit ennen kuin se jäseneksi otetaan. Tänään se ei ole EU-kelpoinen.

1970-luvulla Turkki miehitti Kyproksen pohjoiset osat ja pystytti alueelle nukkehallinnon. Raporttien mukaan alueella on pantu toimeen etnistä puhdistusta.

Se ei myöskään vieläkään taida olla virallisesti tunnustanut armenialaisten eikä assyrialaisten kansanmurhia tapahtuneiksi nimenomaisesti kansanmurhina. Nyky-Turkki ei itse teoista ole vastuullinen sen enempää kuin Venäjä Stalinin ajan terrorista tai Saksa Hitlerin ajan joukkotuhonnasta. Mutta Turkin olisi hyväksyttävä tapahtuneiden todellisuus ja raporttien totuus. Sen sijaan se vähättelee tapahtunutta ja viittaa mieluummin joihinkin onnettomiin sattumiin ym. En enää muista kaikkea. Yhtäällä sadattuhannet armenialaiset ja toisaalla sadattuhannet assyrialaiset kuitenkin menettivät joukkolahtauksissa henkensä. Armenialaisten asuttama alue rajautui Turkin Armenian rajan tuntumaan kun he historiallisesti ottaen ovat asuneet melkeinpä Välimeren rannikolla asti.

Kyproksen miehitystä ei pidä unohtaa.
t: Arvo

Perussuomalaisten syvästi halveksima maailman parantaminen alkaa epäkohtien osoittamisella.
Arvo Konservatiivi
 
Viestit: 1338
Liittynyt: 20.7.04 - 9:30
Paikkakunta: Muuramen kaupunki

Re: Kerjäläiset

ViestiKirjoittaja VeHy päivämäärä 4.2.11 - 14:28

HS: Hovioikeus lievensi Uspenskin ikonivarkaan rangaistusta

Kun mukiin kertyneet rahat eivät riitä, niin täytyy hankkia hiukan lisätienestiä. Kaipa hovioikeudella on hyvät perustelut päätökseensä mutta kyllä tämä on monella tapaa harmillinen viesti yritteliäille yksilöille.

Mistähän muuten johtaa juurensa vanha usein kuultu hokema "kyllä se hovissa muuttuu"?
VeHy
 
Viestit: 6939
Liittynyt: 4.3.04 - 11:46
Paikkakunta: PK-seutu

Re: Kerjäläiset

ViestiKirjoittaja PedroViti päivämäärä 4.2.11 - 21:16

VeHy kirjoitti:HS: Hovioikeus lievensi Uspenskin ikonivarkaan rangaistusta

Kun mukiin kertyneet rahat eivät riitä, niin täytyy hankkia hiukan lisätienestiä. Kaipa hovioikeudella on hyvät perustelut päätökseensä mutta kyllä tämä on monella tapaa harmillinen viesti yritteliäille yksilöille.

"Käräjäoikeudessa kolmikymppinen romanialainen Ion Vasile tuomittiin kolmeksi vuodeksi ja neljäksi kuukaudeksi vankeuteen. Hovioikeus alensi rangaistusta kahteen ja puoleen vuoteen.
Tuomio tuli törkeästä varkaudesta ja törkeän varkauden yrityksestä."


En tunne tapausta muutoin kun tuon linkittämäsi uutisen kautta, mutta kyllä kolme vuotta ja neljä kuukautta on minusta aika raju tuomio. 2½ vuotta ehdottomana on kova sekin, mutta vastaa paremmin tekoja.
VeHy kirjoitti:Mistähän muuten johtaa juurensa vanha usein kuultu hokema "kyllä se hovissa muuttuu"?

En tiedä, mutta jos koittaisi arvata. Vanhastaan tuossa sanomassa voi olla tuomitulle kohdistettua lohdusta ja rohkaisua. Nykyisin taas, käräjäoikeushan on pelkkä lausuntoautomaatti minkä päätökset lähes säännönmukaisesti menevät hovioikeuteen.
Tätä nykyä Suomessa, hovioikeus on ensimmäinen varsinainen oikeusistuin, ja kun sen tuomioista ei ole valitusoikeutta ilman eri lupaa, on oikeusturva varsin heikoissa kantimissa.
PedroViti
 
Viestit: 1153
Liittynyt: 26.8.08 - 12:23

Re: Kerjäläiset

ViestiKirjoittaja ite vierailija reiska päivämäärä 6.2.11 - 4:06

VeHy kirjoitti:HS: Hovioikeus lievensi Uspenskin ikonivarkaan rangaistusta

Kun mukiin kertyneet rahat eivät riitä, niin täytyy hankkia hiukan lisätienestiä. Kaipa hovioikeudella on hyvät perustelut päätökseensä mutta kyllä tämä on monella tapaa harmillinen viesti yritteliäille yksilöille.

Mistähän muuten johtaa juurensa vanha usein kuultu hokema "kyllä se hovissa muuttuu"?



"Vehy" Eikun kohta puolikkiin Porkkalaan verkot mereen ja Ahvenet savustuspönttöön ja valkoviiniä +
http://www.youtube.com/watch?v=tslst5Dx ... re=related
tai
Tämä
http://www.youtube.com/watch?v=Lt_E-iY6 ... re=related
Tulee muuten itku silmään, kun miettii asioita, kun olinkin niin tyhmä ja kokematon ihmis-suhteissa ja+++ mor+mor+mor+mor+mor+mor+++++++++ :shock: :cry: :oops:
ite vierailija reiska
 
Viestit: 4272
Liittynyt: 12.3.04 - 10:16

Re: Kerjäläiset

ViestiKirjoittaja VeHy päivämäärä 15.2.11 - 15:24

HS: Aamulla koruliikkeen Tampereella ryöstäneet jäivät kiinni Helsingissä

Pahaa pelkään, että näitä juttuja saadaan lukea aina vaan enemmän ja enemmän.
VeHy
 
Viestit: 6939
Liittynyt: 4.3.04 - 11:46
Paikkakunta: PK-seutu

Re: Kerjäläiset

ViestiKirjoittaja Vieraampi päivämäärä 15.2.11 - 18:27

VeHy kirjoitti:HS: Aamulla koruliikkeen Tampereella ryöstäneet jäivät kiinni Helsingissä

Pahaa pelkään, että näitä juttuja saadaan lukea aina vaan enemmän ja enemmän.


Mieluummin kuitenkin noita kiinniottamisuutisia kuin pelkkiä ryöstöuutisia.
Vieraampi
 
Viestit: 1841
Liittynyt: 12.3.04 - 9:29

Re: Kerjäläiset

ViestiKirjoittaja PedroViti päivämäärä 15.2.11 - 20:44

VeHy kirjoitti:HS: Aamulla koruliikkeen Tampereella ryöstäneet jäivät kiinni Helsingissä

Pahaa pelkään, että näitä juttuja saadaan lukea aina vaan enemmän ja enemmän.


Nuohan oikein halusivat jäädä kiinni. "Poliisi tavoitti miehet Helsingin keskustasta samasta autosta, jolla he olivat paenneet ryöstöpaikalta."

ps. mikä tuossa HS linkissä on kun se ei päästä enää peruuttamalla takaisin tälle saitille? Olen joskus aiemminkin törmännyt samaan.
PedroViti
 
Viestit: 1153
Liittynyt: 26.8.08 - 12:23

Re: Kerjäläiset

ViestiKirjoittaja k-meleon päivämäärä 5.4.11 - 12:41

Oli ihan asiallinen "Kainuun aatelisen" aamuinen ohjelma ns. kerjäläisongelmasta. Ei ole "ongelmaan" helppoja ratkaisuja sen jälkeen, kun balkanialaiset otettiin EU:hun.

Miranda Vuolasranta (Romaniforum) on Suomen asioissa joskus hyvinkin jyrkästi ideologinen (& siten totuuksia kiistävä), mutta nyt esitti kiehtovan väitteen, että mm. Romaniassa olisi mustalaiset aiemmin vuosisatoja olleet sellaisessa alemman säädyn asemassa, että heitä saattoi käyttää orjina - myös seksiorjina l. raiskata nuoret naiset halunsa mukaan - ja pahoinpidellä mielensä mukaan vailla pienintäkään pelkoa rangaistuksesta.

Jotain tuollaista saattaa historiallisesti olla hyvinkin nyky-Romanian tylyn rasismin taustalla. Eivät yksinkertaisesti osaa ajatella mustalaisia tai juutalaisia oikeina ihmisinä. Unkarilaisia, entistä herrakansaa, sitten vihataan muista syistä. Tärkeintä että vihankohteita on riittämiin, jotta rahvas ei tajua sitä kuseskeltavan silmään.

Muistin aamuisen ohjelman, kun erästä tiedostoa hakiessani törmäsi viimesyksyiseen muistiinpanoon Sirpa Pietikäisen yskösaamuisesta kolumnista. Se löytyy näjemmä yhä radion sivuilta. Aika radicooliahan se meille kokoomuslaisille on, mutta parempi, että tuon on ilmaissut Sirpa P. eikä esim. Päivi R. tai Timo S., joiden kohdalla kyse olisi puhdasverisestä hurskastelusta eikä aidosta commitmentistä.
Sirpa Pietikäinen kirjoitti:On toimittava hyvän sään aikana. Juuri silloin kun se vielä ei ole aivan pakollista. Minkäänlainen syrjintä, kenenkään pois heittäminen tai rasistiset mielipiteet eivät ole sallittuja.

Pietikäisen teksti oli hyvä, etenkin aamutuimaan kuultavana. En silti hyväksy van Dijkin epämääräistä rasismikäsitettä [ks. linkki alla], enkä ajatusta mielipiteiden kieltämisestä. On toinen asia, että on rikos esittää joitakin mielipiteitä. Niin pitää ollakin.

Ja miksei voitaisi suvaita joidenkin pakolaisten ja maahanmuuttajien outoja tapoja (muttei rikollisia tekoja)? Suvaitsemmehan me - hiljainen enemmistö - typerää rasistista vouhotustakin. Epäjärjen vallantahtoa. Itse asiassa, henkilökohtaisesti olen sitä kurkkuani myöten täynnä: epäanalyyttistä vihanlietsontaa, hokemista, lapsellisia päättelyvirheitä.

http://yle.fi/radio1/asia/ajankohtainen ... 25522.html
The clash of ideas is the sound of freedom. -Lady Bird Johnson
Käyttäjän avatar
k-meleon
 
Viestit: 3780
Liittynyt: 2.5.04 - 20:48

Re: Kerjäläiset

ViestiKirjoittaja VeHy päivämäärä 4.5.11 - 0:07

Turun Sanomat: Poliisi varoittaa: Hämäräporukat kiertelevät Turun taloja murtoaikeissa

Tuolla Turun puolessa poliisi on jo oppinut, että rikoksen suunnittelu ei ole rikos. Miten nyt oikein pitäisi toimia?
VeHy
 
Viestit: 6939
Liittynyt: 4.3.04 - 11:46
Paikkakunta: PK-seutu

Re: Kerjäläiset

ViestiKirjoittaja PedroViti päivämäärä 4.5.11 - 10:20

VeHy kirjoitti:Turun Sanomat: Poliisi varoittaa: Hämäräporukat kiertelevät Turun taloja murtoaikeissa

Tuolla Turun puolessa poliisi on jo oppinut, että rikoksen suunnittelu ei ole rikos. Miten nyt oikein pitäisi toimia?


En nyt oikein ymmärrä sinun ajatuksen kulkuasi. Siellähän sanotaan mm.
"Liikkeellä on ollut ainakin kolmen miehen porukka ja yksittäinen nainen. He ovat muun muassa kiertäneet taloja, kurkistaneet postilaatikoihin ja liikuskelleet pihakaduilla jopa keskellä päivää asukkaiden ollessa kotona."
Pihakadulla saa liikkua aivan laillisesti, porukallakin. Taloja saa katsella ja ihastella, jopa valokuvata. Kunhan ei tunkeuduta kotirauhan suojaamalle alueelle. Postilaatikoihin kurkistelu on tietenkin epäilyttävää, mutta ei rikos.

Muuten, mistä turkulaiset poliisit tietävät ko. kävelijöiden olevan hämäräporukoita? Sitä tuossa jutussa ei kerrottu ja perustelut olisi hyvän hallintotavan mukaan liitettävä päätökseen.
Postilaatikoita saa tukevasta teräksestä rakennettuja lukittavia versioita. Ja suomalaistenkin olisi jo aika oppia, ettei ylävirrasta tulevat lastut tarkoita sodanjulistusta ja kirveen teroittamista.

edit: kaupunkielämä on siitä näppärää, että ovet ovat lukossa ympäri vuorokauden ja käytävässä hortoilevat jehovat minä olen opastanut suoraan ulos. Kummaa porukkaa muuten, kyyläävät ulko oven läheisyydessä ja livahtavat kannoilla sisään jos ei älyä katsoa taakseen. Muutoinhan ne eivät pääse taloihin häiriköimään.
PedroViti
 
Viestit: 1153
Liittynyt: 26.8.08 - 12:23

Re: Kerjäläiset

ViestiKirjoittaja VeHy päivämäärä 4.5.11 - 21:22

PedroViti kirjoitti:En nyt oikein ymmärrä sinun ajatuksen kulkuasi. Siellähän sanotaan mm.
"Liikkeellä on ollut ainakin kolmen miehen porukka ja yksittäinen nainen. He ovat muun muassa kiertäneet taloja, kurkistaneet postilaatikoihin ja liikuskelleet pihakaduilla jopa keskellä päivää asukkaiden ollessa kotona.

Siellä sanotaan myös, että Poliisi arvioi jokavuotisten kokemustensa pohjalta, että kyse on Balkanin alueelta tulleista romaneista, jotka valmistelevat asuntomurtosarjoja. Paino nimenomaan sanoilla jokavuotisten kokemusten pohjalta. Onhan noita jäänyt jatkuvasti kiinni. Yksi erikoisimmista tapauksista oli laskeutuminen köyttä pitkin ostoskeskukseen automaatteja ryöväämään. Se vaan meni pieleen kun ote petti ja kaveri mätkähti maahan jättäen käytävälle tunnistusta helpottavan verisen dns-näytteen. Ja mikään ei ole pyhää, sen kertoo Uspenskin katedraalin ikoni- ja koruvarkaus.
VeHy
 
Viestit: 6939
Liittynyt: 4.3.04 - 11:46
Paikkakunta: PK-seutu

Re: Kerjäläiset

ViestiKirjoittaja ite vierailija reiska päivämäärä 4.5.11 - 23:50

VeHy kirjoitti:
PedroViti kirjoitti:En nyt oikein ymmärrä sinun ajatuksen kulkuasi. Siellähän sanotaan mm.
"Liikkeellä on ollut ainakin kolmen miehen porukka ja yksittäinen nainen. He ovat muun muassa kiertäneet taloja, kurkistaneet postilaatikoihin ja liikuskelleet pihakaduilla jopa keskellä päivää asukkaiden ollessa kotona.

Siellä sanotaan myös, että Poliisi arvioi jokavuotisten kokemustensa pohjalta, että kyse on Balkanin alueelta tulleista romaneista, jotka valmistelevat asuntomurtosarjoja. Paino nimenomaan sanoilla jokavuotisten kokemusten pohjalta. Onhan noita jäänyt jatkuvasti kiinni. Yksi erikoisimmista tapauksista oli laskeutuminen köyttä pitkin ostoskeskukseen automaatteja ryöväämään. Se vaan meni pieleen kun ote petti ja kaveri mätkähti maahan jättäen käytävälle tunnistusta helpottavan verisen dns-näytteen. Ja mikään ei ole pyhää, sen kertoo Uspenskin katedraalin ikoni- ja koruvarkaus.


Minä nyt kerron teille Faktaa.
Kalasatamaan tulee asuntoja, ennen sitä pers aukiset pummit heitetään vittuun. Anteeksi kielenkäyttöni nyt. Mutta se on totta. Se ongelma siirtyy muualle. Toivottavasti ei Helsingin kontolle.! :!: :?: :idea: :shock: :lol:
ite vierailija reiska
 
Viestit: 4272
Liittynyt: 12.3.04 - 10:16

Re: Kerjäläiset

ViestiKirjoittaja Vieraampi päivämäärä 5.5.11 - 18:32

ite vierailija reiska kirjoitti:Minä nyt kerron teille Faktaa.
Kalasatamaan tulee asuntoja, ennen sitä pers aukiset pummit heitetään vittuun. Anteeksi kielenkäyttöni nyt. Mutta se on totta. Se ongelma siirtyy muualle. Toivottavasti ei Helsingin kontolle.! :!: :?: :idea: :shock: :lol:


No mutta missä se on se köyhälistön solidaarisuus? :wink:
Vieraampi
 
Viestit: 1841
Liittynyt: 12.3.04 - 9:29

Re: Kerjäläiset

ViestiKirjoittaja humalainen päivämäärä 5.5.11 - 18:47

mites maistuis pörssituotto? nappulaa vaan kyllä se siitä mutta missä on suomi musiikki?
humalainen
 
Viestit: 914
Liittynyt: 17.12.06 - 22:57

EdellinenSeuraava

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron