YLE Radio 1

Kirjoittaja **kritiikki** päivämäärä 2.4.04 - 20:15

Juuri tällä hetkellä kun aloin vastaamaan, kuulin että Bodomjärven murhaaja on pidätetty.

On keskityttävä tuohon uutiseen.,,,

Toivottavasti poliisi tietää,,. Kyllikki Saari on muistoissa.

Pysytään silti asiassa. .

Kirjoittaja **Jesper** päivämäärä 3.4.04 - 12:54

Arvieno saa toki tulkita sanottua miten haluaa. Yleensä, kun käyn herjaamaan, on jotakuinkin jokaiselle selvää kuin pläkki, mistä on kyse. Konginkankaan tragedian kaltaisilla asioilla en kuitenkaan edes leikittele.

arvieno kirjoitti:Minusta on oireellista, että tätäkin tunteenpurkamiskanavaa ryhdytään kontrolloimaan ylläolevan kaltaisilla herjauksilla.

Asia nyt kuitenkin on niin, että julkisessa suomalaisessa kulttuurissa on puolessa vuosisadassa tapahtunut jotain merkittävää. Tämä keskustelu on koskenut sitä. Johannes kertoi meitä kaikkia järkyttäneen pikkutytön kuolemaan johtaneen hurjastelun tapahtumapaikasta (jossa itsekin olen toissasyksynä käynyt risteystä ja olosuhteita ihmettelemässä, myönnettäköön). Ihmiset ovat vieneet paikalle kynttilöitä, joku on jopa pystyttänyt sinne pienen ristin. Vaikka kuolleen vanhemmat ovat pyytäneet, että paikka jätettäisiin rauhaan.

Ei ole ollenkaan vähäpätöinen asia, jos Suomeenkin leviää mentaliteetti, että omien tuntojen kaikinpuolinen julkinen esittely olisi jotenkin suotavaa, jopa kannustettavaa. Sen looginen päätepiste on tapahtumissa, joita Yhdysvallat on viime vuosina surrut - järjettömät ammuskelut kouluissa jne. Tuollaisessa on kyse mm. siitä, että (a) julkisen ja yksityisen välinen raja on hämärtynyt, ja (b) individualistisesti käsitettyä itseilmaisua pidetään jonkinlaisena universaalina oikeutena. Tulos on, että omaa pahaa oloa on lupa purkaa juuri siten, kuin itsestä tuntuu.

Nämä kaksi asiaa - surun ja osanoton ilmaisut sekä oman huonon olon julkinen purkaminen - näyttävät liittyvän toisiinsa. Asia on vakava ja siitä on voitava puhua ajoissa.

Kirjoittaja **kritiikki** päivämäärä 3.4.04 - 14:38

Marja Salonen kirjoitti:Jotain sellaista hain kuin että olisiko kyseessä jotenkin yhteinen asia vai yksityinen.

Vastaus: Yksityinen ja yhteinen. Molemmat toteutuvat. Kuka muka kykenisi vetämään rajat.

Jos jälki on sellainen, että siihen on kuin välttämätöntä ottaa kantaa, niin siihen on otettava sitten kantaa. Mutta ikään kuin puhtain sydämin eikä teutaroiden ja venkoillen.

Vastaus: Kynttilä tien varressa on kannanotto.
Teutarointi ja venkoilukin on kannanotto.

Tässä on kyseessä monen nuoren kuolema ja Suomen valtiotaloudessa budjettimäärärahojen jako jonnekin, minne ne parasta olisi panna.

Vastaus: Minne rahat on parasta panna? No, sen hallitus on viisaana osannut päättää. Esim. Tukena Jorma Ollilan johtamalle yhtiölle.
Myös Ruotsin ja Suomen väliä seilaaville laivayhtiöille, joille hallitus antoi oikeuden pitää työntekijöidensä verorahat.
Toisinsanoen Viging-line ja Silja-line saivat oikeuden verottaa työntekijöitään.

Se että otin esille kuningas Leopold II:n tekemiset tai teettämiset Kongossa oli kuin vertailu vaikka kovanlainen. Vastuunkantaminen, vastuuseen laittaminen, syyllisyyden tunnustaminen siinä mielessä, että asioiden tilan on käännyttävä. Ei mitään rituaalista anteeksipyytämistä tyhjän tähden tai vain eleenä vaan toimin.

Vastaus: Kynttilämeriäkö??

Kun kyse on rahasta, ollaan aina kovin konkreettisissa asioissa kiinni. Jostain se raha on poissa, jos jotain jonnekin muualle otetaan ja sijoitetaan. Olisi mietittävä mitkä asiat tässä yhteiskunnassa ovat sellaisia, joista jokaisen tulee kantaa vastuunsa ja asioiden laiminlyömisestä myös myöntää syyllisyytensä ja muutettava kurssinsa. Kollektiivinen tuntemus.

Vastaus: Nii,n. Minusta olisi tullut lakimieskin jos olisin halunnut. Ei se hankalampaa ymmärrettävää voi olla kuin edellisen kappaleen sanoma.
Rahanjakajien kyky tuntea synnintuntoa jakamistaan rahoista voidaan epäillä. Todellinen taitaja tekisi kurssimuutoksen. Ahne luonnollisestikaan ei.

Itkijänaisista kirjoittaessani tarkoitin vanhaa perinnettä joka auttoi murtuneita kestämään ja kantamaan surua. Osoitti että ette ole yksin. Mutta siinäkin on rajansa. Jokaiselle tulee suoda oikeus myös yksityisyyteen ja yksityiseen suruun.

Vastaus: Minä olen "itkijänainen" "ämmä". Koska purskahdin itkuun kuullessani Konginkankaan uutisia.
Liikenneturvallisuus 25 metrisen ohjaamossa ei vaarantunut koska käsipyyhettä riitti silmien pyyhkimisen hyvin.
Kuka muuten on edes yrittänyt viedä "yksityisen surun" oikeutta pois?
Kaikella on rajansa. Mitkä rajat ajattelija laittaisi?

Kuningas Leopold tässä kuviossa teetti likaiset työt muilla. Dokumentissa oltiin epävarmoja, onko kuninkaallisella perheellä vieläkin hallussaan ns. likaista varallisuutta. Hän, kuningas, ei joutunut tilille tekemästään paitsi että hänen hautajaisensa vietettiin hänen tahtonsa vastaisesti suurieleisesti ja kansanjoukko osoitti halveksuntaansa avoimesti. Kuningas ei ollut pyytänyt anteeksi. Häntä ei oltu tuomittu vaikka tuomiosta puhuttiin. Hänen rikoksensa ovat tiedossa mutta eivät ikään kuin kuitenkaan ole tiedossa, sillä hänen pystejään pystytetään jälleen Belgiassa. Sankarillisia hahmoja kaikki. Ja sehän on tietenkin niiden tekojen, jotka aiemmin rikollisiksi todettiin, hyväksymistä. Näin ei vastuuta kanneta.

Vastaus: Eipä ole tullut perehdyttyä kuninkaallisten kurjuuteen. On omassakin riittävästi pähkäilemistä.

Kirjoittaja **kritiikki** päivämäärä 3.4.04 - 14:41

Sorry. Minä en oikein hallitse tätä tekniikkaa. Ne lukevat jotka viitsivät.

Kirjoittaja **Puliukko** päivämäärä 3.4.04 - 15:26

Inhottaa koko kynttiläsirkus. Onko ihmiset varanneet hautakynttilöitä jo valmiiksi kotia, että voivat rientää viemään niitä kulloisellekin joukkosurupaikalle? Jos meikäläinen heittää veivinsä jonkun hullun kaaharin alle, siitä ei tarvitse tehdä mitään sosiaalipornoa. Tuntemattomat ihmiset, surkaa vain omaa elämäänne älkääkä tekeytykö hurskaiksi aina tilaisuuden tullen. Jos haluatte välittää lähimmäisistänne, aloittakaa samantien. Ihmisiä, jotka tarvitsevat teidän välittämistänne, on paljon. Kuolleista vaan voi välittää vähemmällä vaivalla.

Kirjoittaja **Marja Salonen** päivämäärä 3.4.04 - 15:44

Parahin kritiikki. Minä ainakin luin kirjoituksesi ja koin kyllä, että olisit voinut kirjoittaa vanhanaikaisesti etkä käyttää tuota tekniikkaa, koska lainaus kulkee nyt minun nimissäni ja saa puheeni kovin outoon valoon. Kuningas Leopoldin otin esiin tässä asiassa siksi, että olin juuri katsonut asiaa koskeneen dokumentin nauhalta ja huomannut siinä olevien lainalaisuuksien pätevän tässäkin asiassa.

Kirjoittaja **VeHy** päivämäärä 5.4.04 - 13:18

Joukko juna-atteentaatista epäiltyjä possautti itsensä pitkin seiniä Madridissa, tosin ne seinätkin siinä touhussa lentelivät hujan hajan pitkin mäkeä. Kuinkahan paljon siellä on sytytelty kynttilöitä menehtyineiden muistoksi?

Kirjoittaja **Kari Vuokare** päivämäärä 5.4.04 - 13:55

Olen tässä ollut muutaman päivän hangilla hiihtelemässä ja huomasin ilokseni, että aloitukseni on saanut kommentteja. Muutama täältäkin:

nimiErkille: en enää muista, miksi hiljainen hetki pidettiin kahdesti. Luultavasti oli niin, että iskuja seuraavana päivänä joku keksi pitää hiljaisen hetken, ja päivän parin päästä - kun asia oli jossakin johtoryhmän kokouksessa asianmukaisesti päätetty, oletan - pidettiin koko kuntayhtymän organisoima hiljainen hetki, jotta hitaammatkin varmasti pääsevät mukaan. Minusta molemmat hetket olivat kiusallisia - ja se, että sellaisiin osallistuu vaikka ei tunne asiaa omakseen, on tosiaan tekopyhyyttä.

arvienolle: arvostan tarkkanäköisyyttäsi sen suhteen, että tällaiseksi idiootiksi kuin minä täytyy opiskella. Minä opiskelin monta vuotta ja vielä kauemmin tuntuu kuluvan että saa edes hölmöimmät opit unohtumaan. Sitä en kumminkaan hyväksy, että sanot keskustelunaloitustani herjaukseksi. Sellaiseksi en sitä tarkoittanut missään nimessä. (Oppinut idiootti sisälläni saivartelee vielä: miten kysymys voisi olla argumentti, kuten sitä nimität?)

Minua vain ihmetytti: jotakin kiehtovaa tuossa suremisessa täytyy olla. Ja se jokin kiehtova tuntuu ilmestyneen viime vuosikymmeninä: ei Bodomjärven uutiskuvissa näy nyyhkijöitä eikä kynttilöitä, näkyy vain lippalakkipäisiä pojanjolppeja norkoilemassa ja poliisin työtä seuraamassa.

Ehkä sodalla on oma merkityksensä. Estonian nostoakin tuntuu toistuvasti ajavan juuri sen valtion väki, joka sodalta välttyi. Sama juttu WTC:n kanssa: jotenkin niistä terapeuttisista kuukausi-, kaksikuukautis-, neljännesvuosi-, puolivuosi- ja vuosimuistojuhlista kuullessa tuli mieleen, että eipä ole tuon valtion alueella tainnut muita sotatoimia viime aikoina näkyä...

Kirjoittaja **nimiErkki** päivämäärä 5.4.04 - 16:17

Kritiikki kuvasi koskettavasti omia tuntemuksiaan. Hän tajuaa tapauksen tragiikan meitä muita paremmin, koska hänellä on oma kokemus ison auton kuljettajana. Hän tietää fysiikan lait, jotka vaikuttavat rekkaan tien päällä yhtä hyvin kuin talouden lait, jotka vaikuttavat painoihin ja pituuksiin.
Aristoteleen mukaan tragedia on aidoimmillaan, jos päähenkilö (= tässä onnettomuuden osalliset) tekee väärin tietämättään.*) Kun taas katsoja (= tässä surija) tietää tapahtumien taustat, mutta ei voi auttaa.

Kukaan ei voi viedä Kritiikiltä oikeutta itkuun, ongelmaksi jäävät ne perässäsurijat, joiden krokotiilin kyyneleet eivät nouse todellisesta tiedosta, vaan matkimisesta ja "surun simuloinnista". Jos tälle kehitykselle annetaan rohkaisua, esim. mediassa, voi seurata aidon surun inflaatio.

Kari Vuokare kirjoitti:kun asia oli johtoryhmän kokouksessa asianmukaisesti päätetty, pidettiin koko kuntayhtymän organisoima hiljainen hetki

Siinä meillä on pahin syyllinen: "johtoryhmien kokousten asianmukaiset päätökset!" Hiljaisesta hetkestä kieltäytyminen voi olla työpaikalla aika vaikeaa.

Yritin hakea tietoa onnettomuuksiin reagoinnista Suomessa. Syyskuun 7. 1929 höyrylaiva Kurun haaksirikko (138 kuollutta) sai valtavan huomion myös kansainvälisesti. Joukkohautaustilaisuuksissa oli jopa kymmeniä tuhansia ihmisiä. Paria vuotta aiemmin, myös Tampereella, elokuvateatteri Imatran tulipalossa kuoli 21 katsojaa. Tämäkin tapaus sai valtavasti julkisuutta, hautajaisissa 10-20 tuhatta ihmistä, ja vaikutti teattereiden palomääräyksiin. Tampereen kaduilla oli lehtien mukaan hyvin hiljaista onnettomuuden jälkeisinä päivinä. Muovikynttilöitä ei ollut vielä tuolloin, mutta muovikaan ei ollut vielä niin halpaa kuin nykyään.

Lissabonin maanjäristys 1755, jossa kuolleiden määrä oli tietysti aivan toista luokkaa, antoi vuosikymmeniksi aiheen arkkiviisuihin ja muihin sensaatiohakuisiin pienpainatteisiin.

*) "Tekee väärin tietämättään" tarkoittaa siis mitä tahansa tekoa, jonka seurauksia ei voi kukaan aavistaa. Siis tekoa jonka seurauksiin ei ole itsessä syytä.

Kirjoittaja **Marja Salonen** päivämäärä 5.4.04 - 18:22

Teen tässä vielä kritiikille selväksi, että kirjoituksellani ei ollut mitään tarkoitusta loukata eikä syyllistää häntä. Kirjoitin asiasta yleensä. Tarkkaan viestini kun lukee, ei sieltä pitäisi sellaista seikkaa löytymän. Huomaan selvästi, että jotain antipatiaa minun repliikkini on Sinussa aiheuttanut. Ei ollut tarkoitus ainakaan.

Kirjoittaja **nimiErkki** päivämäärä 5.4.04 - 21:05

Viikonloppuna huomasin vielä yhden ilmiön. Itä-Häme-lehden yleisönosastossa huomautettiin, että "miksi kaikkialla kerrotaan bussin nuorten olleen kunnollisia? Varmaankin monet olivat kaikkea muuta..." Tätä samaa kuulin kapakassa pohdittavan. Eli kohtaamme vielä yhden vääristyneen tavan kohdata onnettomuusuutinen, nimitän sitä uuskeskiaikaisuudeksi:

1. Imetään itseen median tunnepitoista uutisointia.
2. Järki kieltää, että itsellä voisi olla oikeus suruun.
3. Ratkaistaan ongelma hakemalla syy onnettomuuteen uhreista, keskiaikaiseen tapaan: "heitä rangaistiin synneistään."
4. Lausutaan julkisesti korostetun tylyä puhetapaa käyttäen uhrien moraalista sitä sun tätä.

Kirjoittaja **Kari Vuokare** päivämäärä 21.3.05 - 13:00

Kun katsoo Viihdeuutisia, oppii. Uusin esimerkki yhdessä suremisen kivuudesta: nuoret ovat kantaneet kukkia ja kynttilöitä raitiovaunukiskojen kupeeseen kohtaan, jossa Salattujen elämien roolihahmo (muka) jäi vaunun tönäisemäksi.

Nipistelen itseäni mutta en herää. Sanokaa, että ne eivät ole tosissaan.

Kirjoittaja **moxu** päivämäärä 21.3.05 - 16:40

Kollektiivinen suru on hyödyllinen kokemus. Se asettaa tiettyjä asioita ja arvoja elämässä kohdalleen.
Estonian uppoaminen oli minulle tuollainen kokemus. Se tapahtui kuitenkin niin lähellä, vaikkei onnettomuudessa ketään tuttujani mennytkään...

Otsikko on sikäli omituinen, että sana "kivaa" ei ehkä ihan istu tähän asiayhteyteen...

Kirjoittaja **Puliukko** päivämäärä 21.3.05 - 18:14

Mitä se kertoo ihmiskunnan tilasta että tulevaisuuden toivot surevat julkisesti jonkin keksityn roolihahmon menehtymistä viemällä kuvauspaikalle kynttilöitä mutta oikeassa elämässä ihmiset välittää toisistaan jatkuvasti entistä vähempi? Kollektiivisuremista on turha ylistää, se on omantunnon hoitamista siitä että ei muutoin välitetä mistään riittävästi.

Kirjoittaja **Mortimer** päivämäärä 21.3.05 - 18:45

Minusta sureminen ei ole "kivaa". Päinvastoin: se on kuluttavaa.

YLE Radio 1

Onko yhdessä sureminen kivaa?

Re: yhteinen asiako?

hautakynttilät nyt eurolla kolme

vailla tarkoitusta

Paikallaolijat